Näin vietät naistenpäivää niin, että sillä on väliä

Tänään ei ole suklaarasia-, ruusu- tai vaginapäivä.

Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä on 8. maaliskuuta. Ikävän usein kuitenkin naistenpäivän huomio keskittyy muinaisten sukupuoliroolien mukaiseen materian antamiseen ja tahattomasti syrjiviin päivityksiin sosiaalisessa mediassa.

Lahjoita ja auta

Naisten linja
Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Järjestöllä on tukipuhelin, johon voi soittaa sen aukioloaikoina tai ottaa yhteyttä verkon kautta.

Transtukipiste
Transsukupuolisten ihmisten itsemurhariski on korkeampi. Suomessa edelleen vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä juridisen sukupuolensa vahvistamiseksi. Transtukipiste tarjoaa maksutonta ammatillista keskusteluapua, vertaistukiryhmiä transnaisille ja tietoa aiheesta.

Vailla vakinaista asuntoa ry
Menkat eivät lähtökohtaisestikaan ole mikään piknik, eivätkä varsinkaan kodittomana. Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimistolle voi suoraan viedä kuukautissuojia ja päivittäiskosmetiikkaa, esimerkiksi deodoranttia. Kannattaa ottaa yhteyttä etukäteen varmistamaan sen hetkinen tarve.

28 Too Many 
Perinteiden rikkomiseen tarvitaan rahaa. 28 Too Many on järjestö, joka taistelee naisten ja tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan.

Korjaa käytösmallejasi

1. Lopeta slutsheimaus
Se miten paljon ja ketä joku bylsii ei koskaan ole peruste heistä halventavaan sävyyn puhumiselle.

2. Älä oleta sukupuolta
Älä toivota hyvää naistenpäivää ihmiselle jonka sukupuoli-identiteettiä et varmasti tiedä.

3. Kiinnitä huomiota sanoihin
Terminologialla on paljon enemmän väliä kuin ehkä ajattelet. Miksi käyttäisit termejä joilla on edes prosentin murto-osan riski loukata jotakuta?

4. Kuuntele heitä joiden kokemuksesta yrität oppia
Miksi kuuntelisit ensi kädessä valkoista espoolaisnaista kun yrität oppia aasialaisen transnaisen kokemuksesta Lapissa?

Perehdy

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi