Otavamedialta irtisanottu avautui tuntemuksistaan blogissaan

Manu Haapalaisella paloivat käämit, kun hänet irtisanottiin yhtiön yt-neuvotteluissa.

Kaupunkisissi-blogin piti räksyttää arjen pienistä ja isoista epäkohdista. Ensimmäisestä kirjoituksesta tuli kirjoittajansa tilitys irtisanoutumisestaan.
Kaupunkisissi-blogin piti räksyttää arjen pienistä ja isoista epäkohdista. Ensimmäisestä kirjoituksesta tuli kirjoittajansa tilitys irtisanoutumisestaan.

Aikakauslehtiä kustantava Otavamedia ilmoitti maanantaina irtisanovansa 44 työntekijää yt-neuvotteluissa. Yksi heistä oli toimittaja Manu Haapalainen. Haapalaiselle irtisanominen oli kova paikka, ja niinpä kaveri kirjoitti tuntemuksistaan tulikivenkatkuisen blogikirjoituksen Kaupunkisissi-blogiinsa.

Kirjoituksesta tulee vahvasti ilmi irtisanotun kokema raivo. Haapalainen avautuu toimituksen kireästä ilmapiiristä yt-neuvottelujen aikaan, omasta vihastaan päätoimittajaa, toimitusjohtajaa ja konsernin hallituksen puheenjohtajaa kohtaan sekä väkivaltaisista ajatuksistaan irtisanomisesta kuultuaan.

Haapalaisen blogikirjoitus avaa tragikoomisella tavalla myös sitä, miksi juuri hän on joutunut irtisanottavien listalle.

Teksti on suoraa ja tavoittaa varmasti jotain oleellista monien yt-neuvotteluissa kenkää saaneiden tuntemuksista. Kun kyseessä on toimittaja, osaa hän myös sanallistaa kärsimyksensä, sen sijaan, että tyytyisi vain toteamaan, että "saattaa olla, että riipasen kovan kännin tänään".

Teksti on myös kieroa. Haapalainen tilittää hallituksen puheenjohtajan pallilla olevan vuorineuvoksen olevan vampyyrinnäköinen mies, todellisuudesta kadonnut seniili, joka käärii 15 miljoonaa vuodessa. Pahimmat rimanalitukset tulevat väkivallalla uhkailulla. Haapalainen kertoo, kuinka hän irtisanomisista kuultuaan kävi henkilöstöjohtajanaisen ryysyihin kiinni. Hän myös fantasioi väkivallalla toimitusjohtajaa kohtaan, miestä joka johtaa Haapalaisen mukaan Otavamediaa, koska on entinen tennisammattilainen ja Alexander Stubbin kaveri.

Blogauksessa viitataan myös siihen, kun Otavamedian hallituksen puheenjohtajana toimiva Olli Reenpää kertoi kaikessa viisaudessaan, että on virheellinen käsitys, että lehden taitto olisi elimillinen osa leden toimitusta. Tämä väläytys oli jatkoa A-lehtien Juha Blomsterin kommenteille, jotka Markkinointi & Mainonta toi esiin viime viikolla. Näyttäisi siltä, että lehtitalojen johtopaikoilla istuu henkilöitä, joilla on vähintäänkin mielenkiintoinen ja todellisuudesta vieraantunut käsitys lehden teosta.

Olisi hienoa, jos yleisön kannalta parhaimpien mahdollisten tuotteiden tekeminen olisi kannattavaa. Haapalaisen blogaus ja siitä herännyt keskustelu tuovat kuitenkin jälleen kerran esiin sen totuuden, että myös journalismi on bisnestä ja mediatalot liikeyrityksiä, joiden tavoitteena on tehdä omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa.

Kirjoituksen kommenteissa porukka on jakautunut selkeästi kahtia. Osa porukasta tukee Haapalaista ja hänen avautumistaan, kun taas osa pitävät miestä ajatustensa takia potkunsa ansainneena.

6 kommenttia

Anonyymi

15.12.2011 19:25

Tuen avautumista, kummastelen tyypin henkisen tasapainon tilaa tai sen puutetta. Muuten en osaa ottaa kantaa potkujen oikeellisuuteen, kun luin vain toisen puolen tarinan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Duunia

15.12.2011 23:20

Varmaan helppo hakea uutta duunia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tapsa-2

16.12.2011 23:25

Journalismi on todellakin bisnestä. Tämä tulee parhaiten esille iltapäivälehtien marttyyrijournalistisista lööpeistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

16.12.2011 23:34

City voisi palkata hänet keskustelupalstalle elävöittämään keskustelua. Tyyli olisi sivustolle sopiva. Kunhan vain jaksaa suoltaa paskaansa niin palsta ei olisi niin kuollut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sisällöntuottelija

22.12.2015 16:17

"Kaupunkisissi-blogin piti räksyttää arjen pienistä ja isoista epäkohdista. Ensimmäisestä kirjoituksesta tuli kirjoittajansa tilitys irtisanoutumisestaan."

Ei tässä tainnut olla kuitenkaan tilitys irtisanoutumisesta vaan irtisanotuksi tulemisesta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi