Pelkokerroin miljoona

PÖÖ! Foobikko pelkää monenmoista.

You are not alone! Foobikko projisoi pelkoon turvattomuudentunnettaan. Fobiat saattaavat usein pahentua elämän stressitilanteissa.
You are not alone! Foobikko projisoi pelkoon turvattomuudentunnettaan. Fobiat saattaavat usein pahentua elämän stressitilanteissa.
Maaliskuussa 1947 poliisi sai vihjeen, jonka mukaan New Yorkin 5th Avenuella sijaitsevassa luksusasunnossa oli sattunut kuolemantapaus. Ruumis löytyi viikon päästä poliisien saapumisesta, kun he vihdoin saivat raivattua tiensä 140 tonnia rojua sisältäneeseen asuntoon. Ruumis tunnistettiin Langley Colleriksi, upporikkaaksi perijäksi. Hänen halvaantunut veljensä Homer makasi toisaalla asunnossa lähes kuoliaaksi riutuneena.

Veljekset – tai ainakin toinen heistä – oli kärsinyt niin pahoista fobioista, että muiden ihmisten kohtaaminen ei ollut mahdollista. He linnoittautuivat asuntoonsa ulkomaailmasta eristäytyen rakentamalla ovien ja ikkunoiden eteen esteet ja keräämällä öiseen aikaan kasoittain roskaa, joka täytti asunnon jokaisen nurkan. Maksamattomien laskujen vuoksi he jäivät ilman vettä ja sähköä. Murtovarkaiden pelossa Langley viritti ansoja, joiden tarkoitus oli kaataa jätteet ja roskat tunkeilijoiden päälle. Tämä koitui hänen kohtalokseen, sillä hän lankesi yhteen ansoista ja nääntyi nälkään.

Fobioista puhutaan usein puolileikillään, mutta pahimmillaan pelkoina ilmentyvä turvattomuudentunne voi invalidisoida elämän.

Suomalaisten yleisimmät pelot ovat sosiaalisia, esimerkiksi esiintymispelko.

“Mielen täyttävät kauhukuvat, ja ihminen tuntee olevansa kuin keskellä lumivyöryä, täysin avuttomana”, kuvailee professori Antero Toskala Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta.

Monet pelot näyttävät ulkopuolisen silmin irrationaalisilta, jopa hassuilta. Vai mitä ajattelet ihmisestä, joka sanoo pelkäävänsä Englantia?

“Kysymys ei ole tietenkään siitä, että hissi sinänsä olisi pelottava asia. Foobikko projisoi turvattomuudentunnetta ja mahdollisessa yllättävässä tilanteessa syntynyttä kauhukokemusta fobiansa kohteeseen”, Toskala sanoo.

Kosmetologina työskentelevä Niina pelkää hysteerisesti hämähäkkejä, hiiriä ja torakoita. Pelko estää häntä yöpymästä vieraissa paikoissa. Myös työpaikalla on alkanut ilmetä ongelmia.

Puhdas ja valoisa hoitola tuntui aluksi ihanteellisen “vaarattomalta” ympäristöltä, mutta joutuessaan tonkimaan joulukoristeita varaston perältä Niina tajusi, että kellarikerroksessa voi lymyillä hänen pelkäämiään eläimiä. Tämän jälkeen Niina on ollut töistä pois neljä kertaa sellaisina päivinä, kun varastoon meneminen on tuntunut todennäköiseltä.

“Kaverini tietävät pelostani ja ottavat sen tosissaan, mutta en kehtaa sanoa asiasta työpaikalla. Tiedostan, että pelkoni ovat katteettomia, mutta en voi niille mitään.”

Niina näkee usein unta, jossa hiiret tai hämähäkit ovat hänen yöpaitansa sisällä. Siksi nukkuminen valot päälläkin tuntuu usein vaikealta.

“Olin opiskeluporukan kanssa viikonloppureissulla Tallinnassa. Palasin kuolemanväsyneenä: en nukkunut kolmeen vuorokauteen kuin kolme puolen tunnin pätkää, koska olin varma, että hotellihuone kuhisee torakoita.”

Toistaiseksi Niina pystyy elämään pelkojensa kanssa.

“Pelkääminen on väsyttävää. Olen miettinyt ammattiauttajaa, mutta se tuntuu kalliilta ja turhalta, koska minulla ei ole lapsuuden traumaa. Torakkapelko sai alkunsa eräästä luonto-ohjelmasta, ja hiiripelko siitä, että vanhempieni leipälaatikossa oli hiiri, kun avasin sen. Hiiri hipaisi kättäni paetessaan. Voin vieläkin tuntea kynnen inhottavan kosketuksen oikealla kämmenselälläni.”

“Fobiasta ei pääse eroon vain hokemalla itselleen, ettei hiiri ole pelottava. Parantumiseen tarvitaan terapiaa”, sanoo Toskala.

“Lääkkeistä voi olla aluksi apua, mutta ne poistavat vain oireita, eivät syytä. Lisäksi ihminen saattaa kuvitella, ettei tule enää toimeen ilman lääkkeitä”, Toskala varoittaa.

Toskala kehottaa fobioista kärsiviä puhumaan pelostaan avoimesti lähipiirissä. Pelon ääneen ilmaiseminen kutistaa kauhua.

“Pelko kannattaa uskaltautua jakamaan, koska huomaa, ettei ole ainoa, joka pelkää.”

Lukijoilta

“Kammoan ranteita. Tiedän, että se kuulostaa uskomattoman typerältä. Miten ranteita voi pelätä? Ranteet, niiden näkeminen, koskeminen tai ajattelu saa aikaan inhon väristyksiä, suurta ahdistusta ja hyperventilaatiota. Ranteet ovat vain kamalia ruumiinosia. Minulle elokuvat ja sarjat, joissa näytetään ranteiden viiltelyä, ovat pahinta kauhua.”
Nainen, 19

“Pelkään kuollakseni nokkosia. Sahalaitaiset lehdet ja nokkosen kukinnot aiheuttavat paniikinomaista kauhua.Ne varmasti ajattelevat ja jopa liikkuvat, kun kukaan ei näe.Olen kai joskus kokenut jonkin aiheeseen liittyvän trauman, jonka vain alitajuntani muistaa. ”
Mies, 23

“Bakteerit ja epäjärjestys aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa. Tai jos olen asennoitunut syömään hampurilaista illalla ja joudunkin syömään kiinalaista, niin hermostun suunnattomasti suunnitelmien romututtua.”
Nainen, 22

“Minulla on napafobia. Minua inhottaa napojen näkeminen ja kiljun, jos mieheni koskee napaani. Voin pahoin, jos kuvittelen jonkun työntävän sormen napaani.”
Nainen, 21

“Aina kun näen tarantellan kuvassa tai televisiossa, joudun pakokauhun valtaan ja rupean itkemään. En voisi kuvitella lähteväni mihinkään lämpimään maahan. Iän myötä pelko on pahentunut, tosin enää en joudu illalla valot sammutettuani rämpyttelemään niitä päälle, jotta näkisin onko tyynyni takana tarantella.”
Nainen, 22

“Pelkään korkeita paikkoja. Kerran uskaltauduin kolmen metrin korkeudelle uimahyppytorniin, mutta palasin tutisten alas. Huteran oloiset korkeat rakennelmat aiheuttavat enemmän kauhua kuin vankemmalta vaikuttavat. Ylitin itseni taannoin, kun suostuin kokeilemaan seinäkiipeilyä. Kiipesin hikoillen ja vapisten 12 metriin asti, minkä jälkeen koko vartaloni oli veltto lopun päivää. Myös hämähäkit aiheuttavat kauhun ja inhon sekaisia väristyksiä.”
Nainen, 21

3 kommenttia

hohhoi

26.5.2005 22:59

Eiks näitä juttuja oo jo nähty fobioista ihan riittävästi? Hohhoijaa, eipä inspannu kahta kappaletta pidemmälle lukea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiXYZ

27.5.2005 08:11

Oikein kunnon homofobiasta kärsivän ihmisen haastattelua olisi ollut mielenkiintoista lukea. "Aina kun mä näen niitä, mua alkaa hikoiluttaa ja tunnen käsittämätöntä pakokauhua."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaikuli

10.6.2005 15:35

Arsyttaa kun aina pitaa valittaa. Tamahan on viela ilmainen lehti.

Itse luen innolla netista, kiva lukea omalla kielella mielenkiintoisia juttuja.

Varmaan monien silmissa olen saalittava innostuessani kun painvastainen tuntuu olevan trendikasta, mutta kiitokseni toimitukselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi