Suomessa häkki heiluu helpommin, jos vahingot voidaan mitata rahassa

Nuuska ja kannabis saattavat viedä vuosiksi linnaan, raiskauksesta selviää vähemmällä.

Kuva: offfstock / Fotolia

Maamme oikeuslaitoksen rattaissa raha painaa huomattavasti enemmän kuin ihmisten koskemattomuus. Suurin osa kansasta on kauhistellut Tapanilan raiskauksesta annettuja ehdollisia tuomioita. Ehdotonta saattaa rapsahtaa vuosikausia kannabiksesta tai nuuskan myymisestä, mutta raiskauksesta selviää reilun vuoden ehdollisella. Inhimillisestä tuskasta ei synny helposti laskettavaa, kuviteltua menetettyä verotuloa ja ilmeisesti siksi tuomioistuimen on vaikea perustella kovempia tuomioita. Vahingonkorvauskin jää Tapanilan tapauksessa 5000 euroon, kun esimerkiksi graffitirikoksissa se voi olla pahimmillaan satoja tuhansia euroja.

 

Raiskauksista, henkirikoksista ja lapsiin kohdistuneista rikoksista tulee tässä maassa hyvin usein yllättävän lieviä...

Posted by Aimo Lindgren on 23. kesäkuuta 2015

 

Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on yksi asiantuntijoista, joka ei sulata ehdollisia rangaistuksia. Hän sanoo Iltalehdelle tuomioistuimen sortuneen uhrin loukkaamiseen keskittyessään perusteluissaan siihen, miksi tapaus ei ole törkeä raiskaus. Pikemmin olisi pitänyt keskittyä siihen, miksi se oli tavallinen raiskaus.

Erikoisen tapauksesta tekee myös julkisuuspykälän vaikuttaminen tuomioon alentavana seikkana. Rikos sai paljon julkisuutta ja tekijöitä oltiin lynkkaamassa somessa, joten Helsingin käräjäoikeus tulkitsi, että sillä voi olla vakavia seuraamuksia tuomittujen tai epäiltyjen elämään. Jälkikäteen lauotut kommentit eivät vähennä teon kauheutta, mutta Tapanilan tapauksessa monella nettikeskustelijalla karkasi mopo pahasti käsistä. Tekijöiden henkilöllisyyksiä arvailtiin ja lynkkauspartioita suunniteltiin pureskelemattoman raivon vallassa. Vihan tunteet raiskaustapauksista kuullessa ovat inhimillisiä. Niiden purkaminen osaksi netin vihapuheen merta on puolestaan oleellinen osa niitä karmeita seurauksia, joita raiskaukset jättävät yhteiskuntaan. Viha tarttuu.

Nettipoliisi Marko "Fobba" Forss aistii ihmisten tuntemuksia Tapanilan raiskauksen tuomion jäljiltä ja lähtee rauhoittelemaan netin kuumakalleja jo etukäteen.

Jaahas, Tapanilan raiskauksesta tuli sitten ehdollista ja syytteiden hylkäämisiä. Tuomiosta voi olla montaa mieltä,...

Posted by Marko Fobba Forss on 23. kesäkuuta 2015

 

1 kommentti

Kake K.

24.6.2015 11:06

Väkivallan ja onnettomuuksien uhrien vahingot ovat helposti mitattavissa rahassa, ja siitä on oikein valmiit taulukotkin. Ks. http://oikeusministerio.fi/fi/index/ministerio/neuvottelu-jalautakunnat/henkilovahinkoasiainneuvottelukunta.html

Halvalla lähtee ihmiseltä terveys Suomessa. Esimerkiksi korvat saa repiä irti muutaman netissä jaetun äänilevyn "hintaan".

Jos uhri säilyy hengissä, katutappelu on edullinen harrastus extreme-urheiluun verrattuna. Oikeuden mukaista, muttei oikeudenmukaista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi