Työpaikan tyyliongelma

Vaatteet on aatteet

Kun levy-yhtiön toimitusjohtaja kulkee farkuissa ja t-paidassa, tiukin lakifirma kieltää omasta työhuoneesta poistumisen ilman puvuntakkia tai jakkua. Asia on muodollisuus, ongelma sen aste. Kuka määrittelee työvaatekoodit, kun suomalainen katutyyli kohottaa kasvojaan? Saako trendit kantaa myös duuniin?

“Monissa paikoissa muodollisuus tarkoittaa moitteettomuutta. Trendikkyys ei ole pahe, mutta vaatteet eivät saa pistää silmään”, sanoo stailisti Outi Broux.

“Käsi ammatilliselle sydämelle: kuinka tärkeää persoonan korostaminen työssäsi on? Ketä ja mitä lopulta edustat?”

Organisaatioidentiteetistä ja työpukeutumisesta sosiaalipsykologian tohtoriksi väitellyt Johanna Aholainen on samoilla linjoilla.

“Mitä enemmän työhön liittyy rahaa, sitä muodollisempi on pukukoodi. Jos naisen korut näyttävät halvoilta, ne eivät anna mielikuvaa turvallisesta sijoituksesta. Mitä parempi on taloussuhdanne, sitä tiukemmin erityisesti bisnespuolella säädellään pukeutumista. Kun kilpailu kiristyy, mutta itse tuotteissa on vähän eroja, mielikuvat ihmisistä ratkaisevat. Tämä on psykologiaa, jota tutkitaan yllättävän vähän”, Aholainen sanoo.

“Oli muodollisuuden aste mikä tahansa, pukeutuminen on aina sitoutumista. Työpaikan arvojen tulee näkyä vaatteista.”

Jos siis vaatteet on sun aatteet, etsi kaltaisesi työnantaja. City esittelee kolme pukeutujaa, jotka arvostavat sekä alaansa että itseään.

“Olen konservatismin ääriesimerkki”, sanoo 30-vuotias asianajaja Sakari. Dress code on tumma tai tummanharmaa puku, usein myös työn jälkeen. Vaatteiden laadun näkee kysymättä, mutta puvun merkki on muuten YSL.

“Tämä on luottamusbisnestä, jossa uskottavuudella on tärkeä merkitys. Toimistolla riisun takin joka aamu, mutta asiakastilanteissa seuraan aina asiakasta tai vanhempaa osakasta. Jos haluaisin järkyttää, myös itseäni, hankkisin Burberryn vaaleanpunaisen possupaidan. Toisaalta tunnen kaverin, jolla oli duunissa ponnari ja parta. Vaatteilla ei saa sisältökrediittiä, mutta pitkätukan asiantuntemusta koe­tellaan taatusti.”

Myös 24-vuotias Vesa pukeutuu asiakkaita kunnioittaen.

“Vaatemyyjänä pitää tajuta, että asusi kiinnostavat ja niistä kysytään jatkuvasti. Parasta on, jos tavaran saa suoraan naapurihyllyltä. Itse tehdyistä vaatteista jopa loukkaannutaan, kun niitä ei saa mistään. Kun sovit liikkeeseen ja vaihdat asua tarpeeksi usein, oma maku on paras krediitti.”

23-vuotias Inka tulee kuvau­ksiin arkimeikissä ja näyttää popstaralta. EMI Finlandin office manager ja Janen promoottori voisi järkyttää pukeutumalla jakkupukuun.

“Yleisin työvaatteeni on oman yhtiön bändipaita: Technicolor, Joss Stone, Robbie Williams, mikä vain. Artistipaitoja on kaikilla, erityisesti miehillä.”

Henkilökohtainen dress code pätee kaikkiin levy-yhtiöihin, myös ulkomaille ja iltagaaloihin.

“Tulin juuri New Yorkista, jossa koneHELSINGIN hame sai kiitosta.”

Vesa, 24: Dieselin vaatemyyjä, stailisti, vaatesuunnittelun opiskelija. Inka, 23: EMI Finlandin office manager, Popstars-Janen promoottori. Sakari, 30: asianajaja helsinkiläisessä lakitoimistossa.
Vesa, 24: Dieselin vaatemyyjä, stailisti, vaatesuunnittelun opiskelija. Inka, 23: EMI Finlandin office manager, Popstars-Janen promoottori. Sakari, 30: asianajaja helsinkiläisessä lakitoimistossa.
Vesa

  • Housut: Nudien farkut. “Sellaiset, ettei kyykistellessä tarvitse korjailla.” Dieselit haussa.
  • Kengät: Saksan armeijan lenkkarit. “Työsyistä tossut.”
  • Yläosa: Dieselin kevättä preview-mallistosta.
  • Korut: Vivienne Westwoodin korvakoru, muut Dieseliltä, kirpputorilta tai omaa tekoa.
  • Vyö: Diesel.
  • Peruskoodi: Vaatemyyjänä niin tyylikäs, että halutaan ja niin rento, että uskalletaan lähestyä.

Inka

  • Alaosa: Farkut tai mustat suorat housut. Tässä Diesel. “Minihame taisi järkyttää.”
  • Kengät: Mieluiten matalat korot, kestettävä kävelyä. Tässä Bakers.
  • Yläosa: Lähes aina artistipaita. Tässä The 69 Eyes.
  • Korut: Jane-hikiranneke, kaula-, käsi- ja hammaskoru. Kaikki sallittu.
  • Vyö: Kaikki sallittu. Tässä Pinup Shop Tetuanista.
  • Peruskoodi: Itseni ja promotoitavan bändin näköinen.

Sakari

  • Puku: Aina tumma, mieluiten grafiitinharmaa. 100 % villaa. YSL. “Nuoren takki on yksirivinen, housut eurooppalaisittain pitkät.”
  • Paita: Two Fold Super Cotton -puuvilla ei rypisty. Valkoinen tai sininen, aina pitkähihainen. Kauluksissa kovat kulmat. Stenströms.
  • Kengät: Aina mustat, Lloyd.
  • Kravatti: Käsin solmittua 100 % silkkiä.
  • Laukku: Useimmiten läppärilaukku. Tässä nahkasalkku.
  • Kalvosimet: Kaksoismansetit, ei jalometallia arkena.
  • Kello: Polar Titan F92ti, ei koruja.
  • Sukat: Mustat ja villaa, Boss.
  • Peruskoodi: Siisti, kokopuku. Ei asiakasta tai vanhempaa asianajajaa huolettomampi.

Lukijoilta

“Olin pari vuotta töissä trendikkäässä vaatekaupassa, ja oma vaatekaappini turposi. Uusia vaatteita sai liian läheltä, myytäviin merkkeihin oli pukeuduttava, eikä vuoden vanha paita kelvannut. Homma lähti käsistä shoppailun suhteen. Näin jälkikäteen voin sanoa olevani erittäin onnellinen, että enää ei tarvitse olla samaan muottiin valettu.”
Nainen, 24

“Olen tyyliltäni hippi-juppi-punkkari ja inhoan siistejä työvaatteita. Ahdistun liikaa, mutta sieluni on alkanut turtua ahdistukseen. Keskellä viikkoa en enää huomaa mitään.”
Nainen, 19

“Ammatissani on se huono puoli, että täytyy pitää yllä kauluspaitaa, kravattia, omituisen näköistä takkia ja todella kauheita vettä hylkiviä housuja. Ymmärrän kyllä pukeutumissäännöt, mutta olisivatpa vaatteet edes mukavia. Nyt tuntuu siltä, kuin päällä olisi peltiä ja hirttosilmukkaa.”
Mies, 29

“Pomoni jaksoi aina valittaa: ’Et ole tarpeeksi virallinen tähän tilaisuuteen. Laittaisit jakkupuvun, kun meillä muillakin on puvut.’ Yhtenä päivänä kypsyin ja vetäisin päälle liituraitaa, liivin ja rusetin. Vastapuolen neuvottelija oli vanhempi mies, joka ei edes huomannut, että joukossa oli nainen, ja toivotti herroille hyvää päivänjatkoa. Johan loppui kitiseminen.”
Nainen, 25

“Hotellimme aamiaistarjoilijan asu on kuin vanhasta saksalaisesta pornoleffasta: vaaleankeltainen essu, jossa on tissien kohdalla läppä ja olkaimissa iki-ihanaa röyhelöä. Se leventää myös peffan kaksinkertaiseksi. En ole ikinä hävennyt niin paljon, kun ensikertaa laitoin sen päälle.”
Nainen, 25

“Olen töissä koulussa: konservatiivisessa työyhteisössä. On rasittavaa, kun töihin mennessä täytyy etsiä numeroa liian suuret vaatteet, jotta en näyttäisi liian seksikkäältä ja joutuisi vanhempien kollegoiden tai murrosikäisten silmätikuksi. Kaksi erilaista vaatekaappia alkaa käydä kalliiksi.”
Nainen, 29

Kysymys: Työnantaja vastaa

Levykauppa Spinecenterin myymälävastaava Esa Holopainen, palkkaisitteko työnhakijan puku päällä ja kravatti kaulassa?

“Kysyisin, oletko tosissasi. Jos ammattipätevyys on kohdallaan, palkkaisin ja pukisin päälle Venomin paidan.”

Investointipankki Mandatum & Co Oy:n toimitusjohtaja Kari Järvinen, palkkaisitteko huippulahjakkaan KTM:n, jolla on nenälävistys?

“Ilman muuta, edellyttäen että muut kriteerit täyttyvät. Huippulahjakkaasta ja hyvin koulutetusta voi kehittyä hyvä investointipankkiiri, hyvin pukeutuneesta tollosta ei.”

Lähtisikö lävistys?

“Todennäköisesti.”

Check list: Muodollinen nainen

  1. Mitä vähemmän kiiltoa ja kuvioita, sitä luotettavampi vaikutelma. Ylä- ja alaosa samaa väriä.
  2. Puolikorkeat korot, yli 8 cm ovat juhliin.
  3. Hame käy aina, jopa mieluummin. Minimi nousee istuessa puolireiteen.
  4. Arkisukkahousut 20-30 den.
  5. Mitä niukemmat ja yksinkertaisemmat korut, sitä parempi. Monimutkaisuus vie huomiota. Ketjukasat tulkitaan usein halvaksi.

Lähteet: Johanna Aholainen, Kaisa Virtanen.

TJEU

  • www.finatex.fi. Pukeutumisopas.
  • Johanna Aholainen: Organizational identity and work dress - observing sales personnel in an insurance company.
  • Susan Kaiser: The social psychology of clothing.
  • Mary Lynn Damhorst & al.: Meanings of Dress.
  • Bernhard Roetzel: Täydellinen herrasmies - klassisen miestenmuodin käsikirja.
  • Claudia Piras & Bernhard Roetzel: Ladies - A guide to fashion and style.

31 kommenttia

tanska-kaisa

3.2.2005 17:40

Inka on super hottis!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiRKS

3.2.2005 18:20

Mikä tossa Inkassa muka on ihmeellistä? Tusinatussu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kakkuperse

3.2.2005 18:53

Poikaystävä kieltäytyi aikoinaan työpaikasta, koska ehtona oli hiustenleikkuu. Nykyisin se on nutturapäinen toimitusjohtaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hiuksista

3.2.2005 19:12

juristi sanoi:
"...Toisaalta tunnen kaverin, jolla oli duunissa ponnari ja parta. Vaatteilla ei saa sisältökrediittiä, mutta pitkätukan asiantuntemusta koe­tellaan taatusti."

Onko tällaiset kivikautiset asenteet muka voimassa vielä joissain työyhteisöissä ? Kyllä käy sääliksi.

luulisi että nykypäivänä "pitkätukkien" ei enää tarvitsisi perustella hiustensa pituutta. mitä se muka esimiehelle kuuluu, mitä kampauksia alaiset pitävät. Keskittyisivät olennaiseen, eli siihen osaamiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taina

3.2.2005 20:16

Olen valmistumassa terveydenhuoltoalalle. Työvaatteiden suhteen ei ole ongelmaa, ne tulevat työnantajalta eikä niitä tarvi edes itse huoltaa. Jos vaatteisiin tulee sotkua niin kaapista vaan uudet ja likaiset pyykkikoppaan.
Ainut ongelma on ehkä alusvaatteet. Täytyy pitää vaaleita ettei näy valkoisten vaatteiden alta ja stringejä ei saa käyttää.
Eikä kukaan ole vielä sanonut pahaa sanaa mun pinkeistä terveyssandaaleista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tjvttv

4.2.2005 08:59

Eivät ne käsitykset (ponnaripäisistä miehistä) sinänsä ole työyhteisössä vaan yksilöissä. Valmistuttuani töihin mennessäni minulla oli ponnari, eikä sitä kukaan moittinut tai arvostellut sen kummemmin. Kokouksissa kuitenkin huomasin tietyiltä yksilöiltä epäluuloa osaamistani kohtaan, joka loppui kun leikkasin hiukseni. En tosin leikannut hiuksiani kokemani "painostuksen" alla, päinvastoin. Nautin siitä, että kykenin laittamaan viiskymppisiltä kehäketuilta luun kurkkuun osaamisellani heidän epäilyistään huolimatta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MrChief

4.2.2005 09:23

Juuh. Lävärit päälle ja tukka persiiseen, pojaat ja tytöt. Täällä setä nauttii kun saa kyykyttää teiltä pikkuisen lapsuuden uhoa pois kikvikautisilla asenteillaan. Natiaisille tiedoksi: organisaation kannalta ei hiusten pituudella ole mitään merkitystä. Asiakkaiden kannalta on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lady_Tie

4.2.2005 14:34

Eilinen pukeutumiseni herätti kiinnostusta: mustat liituraitahousut, valkoinen paitapusero ja punainen silkkisolmio (tyylikäs, kalliista liikkestä ostettu). Taisin sekoittaa muuten suht casualissa firmassa sukupuoliroolit, sillä porukka todellakin tuijotti olemustani. Muuten huoliteltu lookia rikkoi, heidän ilmeistään päätellen, solmio. Miehet eivät tienneet, minne olisivat katsoneet! Voiko tämä olla todella näin vaikea paikka muille??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SAKARILLEKELLO

4.2.2005 16:49

Kello: Polar Titan F92ti, ei koruja.

Ihme tyyppi toi Sakari: muuten homma hallussa mutta kaveri pitää sykemittaria puvun kanssa. Ei hyvältä vaikuta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ssed

4.2.2005 18:19

Hyvä puoli contact centeristä työpaikkana. Asiakkaat ei näe mitä milloinkin on päällä. Yövuorossa verkkarit ja kauhtunut villapaita. Toisaalta mahdollisia yhteistyökumppaneita saattaa arkisin ilmestyä paikalle katselemaan menoa, mutta eipä ole minun tiikeritossuihin esimiehet puuttuneet. Eikä puutu ;)

Eri asia tietenkin olisi face to face asiakaskohtaamise, jos nimenomaan on edustamassa firmaa. Mutta silloinkin ajattelen nimenomaan asiakkaan kannalta, en firman kannalta, mitä päälleni puen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tag

5.2.2005 02:09

Jep, kelloa minäkin ihmettelin: Polar Titan F92ti, voi ristus. Siinä ei todella Bossin villasukat jeesaa, kun jamppa kantaa sykemittaria ranteessa. Vai olisikohan se urheilijoitten lakimies?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

assi

5.2.2005 12:49

Miksi opettajalla pitää olla numeroa liian suuret vaatteet? Minä ainakin pidän normaaleja vaatteitani töissä (yläasteella), tosin mulla ei ole vapaa-aikanakaan tarvetta pukeutua mitenkään erityisen seksikkäästi vaan ihan tavallisesti (jonkun mielestä aika konservatiivisesti, paljon mustaa). Oleellista on, ettei ole liian suuri kaula-aukko tai etteivät housut valu liian alas istuessa, mutta se nyt on ihan teiniä muutenkin. Minä kyllä pidän suht vartalonmyötäisiä vaatteita vaikka olenkin hieman ylipainoinen ja uhkea. Mieluummin kuitenkin otan lempinimeni oppilaiden keskuudessa (en tiedä onko sellaista, mutta eikö kaikilla opettajilla ole) rinnoista kuin kiloista. Ei open mikään harmaaseen telttaan pukeutuva tarvitse olla. En tiedä mitä opekollegani vaatteistani ajattelevat, mutta en takuulla mene ostamaan väljää twinsettiä vain siksi, että näyttäisin samalta kuin muut. Kun se alle kolmekymppisyys näkyy muutenkin, miksei sitten vaatteista. Kunhan erotun jotenkin oppilaista. Pienuudella ja ikäistäni nuoremman naamalla sekin on kyllä välillä hankalaa :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

disain

5.2.2005 15:55

Sykemittari ranteessa. Voi elämä... Melkein yhtä paha tyylivirhe kuin joku kännykkäkotelo tai leatherman. On tuo läppärilaukkukin aika nolo. Se on kuitenkin pakko antaa anteeksi. Suomesta kun on aika vaikea löytää tyylikkäitä miestenlaukkuja. Pakko tyytyä setäsalkkuihin ja nörttireppuhin, tai lähteä ostosreissulle Etelä-Eurooppaan tms. :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raw__

6.2.2005 20:20

Sykemittari on semmoinen inside-juttu. Isolla osalla keski-ikäisistä miesasiakkaista on samanlainen ja näiden kanssa löytyy välittömästi yhteys ja jutunaihe. Muut tuskin kiinnittävät rumaan kelloon mitään huomiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raw__

6.2.2005 20:21

...mutta läppärilaukku on kyllä vähän tyhmä. kyllä Helsingistä nyt parempia ratkaisuja löytyy, etenkin jos ei rahasta ole kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miamil

8.2.2005 14:20

Jep muovikello ranteeseen työpäivänä kun ei muuten uskalla kritisoida drescodea.
Toivottavasti lähetin on sen aitoa sitasuntätät kalvosimilla pukupaidan alla.
ps. 80- luvulla se oli swatch merkkinen.

*4Uperverts*kun olen rohkea töissä: ei alushousuja hameen alla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

par-sky

8.2.2005 16:37

tjaa. olen eksynyt työpaikkaan, mikä on kahteen kerrokseen jaettu. asiakastiloissa puku koodi, ei esim. mitään farkkukankaista. alakerrassa voin lantustaa vaikka vanhoissa verkkareissa ja paskasissa lenkkareissa. harmi vaan, ettei voi oikein ennakoida joutuuko asiakkaitten kanssa tekemisiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antti1979

8.2.2005 18:12

Mulla on duunissa kauluspaita ja suorat housut kaapissa. Sitten kun pitää mennä asiakkaalle niin ei muuta kuin vaatteet vaihtoon.

En tiedä noista sykemittareista hirveesti, mutta eikö Suunto tee ihan ok:n näköisiä kelloja? Luulis, että noi sykemittarit on aika saman näköisiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Otsoveli

8.2.2005 19:38

Väsyttää nää kommentit tyyliin "kivikautiset asenteet", jos töissä vaaditaan jonkinlaista pukeutumiskoodia. En tiedä missä maailmassa nämä kuvittelevat elävänsä. Pukeutuminen jos mikä on selkeä viesti muille ihmisille. Jos viestin ydin on, ettei paskaakaan välitä muista, ei sillä minkäänlaisessa yhteisössä pärjää. Ja kun "no man is an island", sitä joutuu viestimään pakostakin sellaisia viestejä, jotka ovat myönteisiä yhteisön koheesion kannalta. Siis suomeksi sanottuna sopeutuminen on paras selviytymiskeino ja avain menestykseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Guenther

9.2.2005 17:47

Uskokaa nyt! Noi sykemittarit ovat täällä Euroopan sydämmessä in. Nehän kertovat kantajastaan: Olen viriili, sporttinen ja pidän itsestäni huolta. Polar on tehnyt hyvää työtä maailmalla. Just oikeeta designea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jantschku

9.2.2005 19:51

Polarista en tiedä, Suunto tekee räyhäkkään näköistä kamaa. Tämän valtavat mittasuhteet saavuttaneen kellokohun aiheuttajasta voi hankkia mielipiteen googlettamalla ko. malli ja tillittämällä kuvaa.

Joo, on se. Kauhea. Sori, lakijussi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

10.2.2005 14:17

En ole viela tavannut yhtaan vakavasti otettavaa juristia Belgiassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa enka Kreikassa, joka pitaisi ranteessaan Polaria. Muutamalla PR-maakarilla olen nahnyt Suunnon X-landerin tai vastaavan, mutta yleensa ranteessa on asemaa vastaava Bulgari, Cartier, IWC, JaegerLC, Blancpain, Chopard jne. Sporttityypit pitavat kovasti Paneraista edelleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

otsosisko

11.2.2005 14:32

"Väsyttää nää kommentit tyyliin "kivikautiset asenteet", jos töissä vaaditaan jonkinlaista pukeutumiskoodia. En tiedä missä maailmassa nämä kuvittelevat elävänsä. Pukeutuminen jos mikä on selkeä viesti muille ihmisille. Jos viestin ydin on, ettei paskaakaan välitä muista, ei sillä minkäänlaisessa yhteisössä pärjää. Ja kun "no man is an island", sitä joutuu viestimään pakostakin sellaisia viestejä, jotka ovat myönteisiä yhteisön koheesion kannalta. Siis suomeksi sanottuna sopeutuminen on paras selviytymiskeino ja avain menestykseen"

-> oikeassa olet. mutta eikö pukeutumisella viestitä, että "välitän itsestäni". minun mielestäni em. ajattelutapa nostaa erityisen paljon arvostusta. tosin ei tuossakaan saa liioitella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

POLARISTA

11.2.2005 15:49

Sykemittari on todella tyylitön valinta. Oikeesti kannattais vähän miettiä. Nyt on kyse business -pukeutumista ja silloin kellon tulee olla sen mukainen. Sykemittaria voi pitää sitten vapaalla. Jos nyt tuollaisella Dittiksen juristilla sellaista on...

Jotkut ovat huomautelleet salkusta. Suomesta saa erittäin hyviä miesten laukkuja Tumilta. Ei tarvitse sen kauemmas mennä. Ne eivät aivan kaikista tyylikkäimpiä ole tietenkään, mutta luulisi sieltä löytyvän sellainen, joka kelpaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Otsoveli

12.2.2005 14:29

[LAINAUS]otsosisko kirjoitti 11.02.2005 klo 14:32:

-> oikeassa olet. mutta eikö pukeutumisella viestitä, että "välitän itsestäni". minun mielestäni em. ajattelutapa nostaa erityisen paljon arvostusta. tosin ei tuossakaan saa liioitella.[/LAINAUS]

Pukeutumisella voidaan viestiä monia asioita. Lähinnä sen huoliteltu ulkomuoto viestii mainitsemaasi "välitän itsestäni" viestiä. Sitä voidaan siis yhtälailla viestiä puvun ja kravatin, kuin vapaamman puekutumisen kautta. Nämä koodit liittyvät keskeisesti työorganisaation perusarvoihin: Jos työhön kuuluu esim. yksilöllisyys, kuten vaikkapa mainostoimistoissa, pukeutumisvaatimuksina on nimenomaan "vapaa" tyyli ja "yksilöllisyys". Jos työpaikkana taas on jokin byrokraattinen paikka, ei tällaisia viestejä oman polun kulkemisesta suvaita, koska ne ovat vastoin organisaation omaa logiikkaa. Paikassa paikan tavoin. Myös ns. vapaa pukeutuminen on monesti vaadittua, eikä siten itseasiassa lainkaan niin vapaata ja individualistista kuin moni luulee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mc_reilukerho

14.2.2005 22:47

Itsekin yläasteen (mies)opettajana pukeudun oman tyylini mukaan värikkäästi. Ehkä se auttaa, että koulussamme on muutenkin persoonallisia opettajia. Nuortenkin on hyvä nähdä, että aikuiset voivat olla jotain muutakin kuin pukutylsimyksiä, eikä aivoverenkiertoa kiristävä kravatti aina takaa ammattitaitoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-PK

17.2.2005 05:49

[LAINAUS]Lady_Tie kirjoitti 04.02.2005 klo 14:34:

Eilinen pukeutumiseni herätti kiinnostusta: mustat liituraitahousut, valkoinen paitapusero ja punainen silkkisolmio (tyylikäs, kalliista liikkestä ostettu). Taisin sekoittaa muuten suht casualissa firmassa sukupuoliroolit, sillä porukka todellakin tuijotti olemustani. Muuten huoliteltu lookia rikkoi, heidän ilmeistään päätellen, solmio. Miehet eivät tienneet, minne olisivat katsoneet! Voiko tämä olla todella näin vaikea paikka muille??[/LAINAUS]

Kyllä sekin olisi aika vaikea paikka monelle, jos mies tulisi töihin vaikkapa hameessa. Ensimmäinen itselläni mieleen hiipivä mielikuva pukuun ja solmioon pukeutuvasta naisesta on, että jaahas, tuo on sitten lesbo ja haluaa kertoa siitä koko maailmalle. Eihän se näin välttämättä ole, mutta mielikuvilla on voimaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

m41

6.3.2005 14:41

[LAINAUS]Lady_Tie kirjoitti 04.02.2005 klo 14:34:

Eilinen pukeutumiseni herätti kiinnostusta: mustat liituraitahousut, valkoinen paitapusero ja punainen silkkisolmio (tyylikäs, kalliista liikkestä ostettu). Taisin sekoittaa muuten suht casualissa firmassa sukupuoliroolit, sillä porukka todellakin tuijotti olemustani. Muuten huoliteltu lookia rikkoi, heidän ilmeistään päätellen, solmio. Miehet eivät tienneet, minne olisivat katsoneet! Voiko tämä olla todella näin vaikea paikka muille??[/LAINAUS]
Mun mielestä naiset vois kyllä pukeutua naisellisesti. Solmiot ja kauluspaidat on miesten vaatteita. Mun mielestä ei näytä hyviltä naisen päällä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Buell1

9.3.2005 14:24

Kaikkihan riippuu aina alasta millä toimitaan, vois näyttää aikas kornilta jos myisin vaikka rautaverkkoja tietyömaille puku päällä tai jos esittelisin tarjousta suuryrityksen johtoryhmälle ilman krakaa.

Toisaalta, toi on kauheen totta että puvun kanssa Suunnon sykemittari ei välttämättä wörki..Sekin tosin riippuu aikalailla tyypistä, miten sen kantaa yms..

Silti, ostajana katon aina ekaks myyjän auton, kellon ja kengät...

Myyjänä käytän aikaani ostajan tyylin ja yrityskuvan selvittämiseen etten ammu yli. Kyllä pukeutuminen oikeesti antaa nuorelle työntekijälle iän korvaavan respectin tai vie sen mennessään..Vanhan myyjän sanoin: Muista että ensivaikutelma kattaa ekat puoli vuotta...=)

Huippuna perustamperelainen turvalaitemyyjä joka joskus lähestyi julmetulla manseaksentilla, tukka raidoitettuna kotikonstein omituiseksi, kultaa allover, takatukka kuin Tshekin jääkiekkomaajoukkueen luottopakilla ja autona 123-koppainen puolimiljoonaa rullattu lasitummennusmersu...Antaisitko tälle miehelle avaimesi =D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyylitajuton

16.3.2005 17:27

olen , mauton, hajuton, tyylitön ja trenditön ja pelkään vaatekauppoja sekä baarijonoja, joten en käy kummassakaan. kysyn muutamaa asiaa ihan vaan huvin vuoksi.

miksi aina joku muu tietää paremmin, miten tulee pukeutua ja miltä pitää näyttää?
missä se tyylin ja trendin raja menee?
miksi naistenlehtien ja vastaavien muuttumisleikit on niin suosittuja?
miksi tv-ohjelmiin on pesiytynyt löydä tyylisi lopultakin -ohjelmia? mitä, ettekö te muut muka katso niitä?
miksei sovinnainen, siisti ja puhdas ulkoasu riitä? miksi pitää näyttää räjähtäneeltä (trendi)?
miksi pitäisi maksaa niin paljon yhdestä vaatetuotteesta, jota ei saisi käyttää liikaa eikä puolta vuotta kauemmin?
onko kirpputorilta, marketista tai postimyynnistä ostaminen syntiä?
miten pitkään maku- ja tottumuseroista on hyödyllistä jankuttaa?
saako meitä ihan tavallisia, nukkavieruja ihmisiä olla? muut näyttävät tyylikkäämmiltä meidän vieressä, eikö vain?
kuka nämä säännöt on keksivinään ja kuka heti perään kannustaa olemaan sellainen kuin tykkää olla, kunhan ei riko mitään kirjoittamattomia sääntöjä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valkotakkinen

14.7.2005 02:58

itselläni on lävistyksiä naamassa ja hyvin näkyvällä paikalla tatuointi. olen asiakaspalvelussa julkisella sektorilla, eikä kukaan ole valittanut, ainoastaan toinen työtoveri sanoi että tatuoinnista voi tulla sanomista.
eipä kukaan ole valittanut, minut on tunnettu nykyisellä työpaikallani jo ennen kuin hankin lävistyksiä ja tatskoja ja ennen kuin tulin tänne töihin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi