Vaadimme baarirauhaa!

Nuorten miesten on voitava juhlia ilman, että saavat turpaan.

"Sanoin helsinkiläisen baarin tiskillä viereiselle prätkäjätkälle, että sillä on samanlainen kalju kuin mun kaverilla. Tyyppi otti sen vittuiluna, millaiseksi en todellakaan tarkoittanut, ja löi välittömästi nyrkillä suoraan nenään. Onneksi kovin pahasti ei sattunut. Pian jätkä kyllä pyysi anteeksi ja tarjosi snapsin. Olin kohtalaisessa humalassa kun tämä tapahtui, joten muistikuvat ovat hieman sumuiset."
Tomi, 27

Perus kännirähinä, noitahan sattuu. Kyllähän sen ymmärtää, että kun kollit ottavat vähän kuppia, välillä kiehahtaa yli. Aamulla naureskellaan.

Näin se menee: nuorten miesten baareissa, kotibileissä tai snägärillä kohtaamaa väkivaltaa vähätellään. Kauhistumme, jos kuulemme jonkun hakkaavaan puolisoaan tai lapsiaan. Mielestämme sivistyneen kulttuurin tunnusmerkkeihin kuuluu, että julmuutta kanssaihmisiä kohtaan ei hyväksytä. Miksi nuoren miehen lyöminen julkisella paikalla on aina "peruskännitappelua" tai "huonoa tuuria"? Miksi nuoriso-, vanhus- ja parisuhdeväkivallan tutkimukseen riittää resursseja, mutta nuorten miesten kohtaamaa känniväkivaltaa ei tutkita? Miksi on enemmän ok lyödä nuorta miestä kännissä kuin vanhaa naista selvin päin? Vaadimme nuorille miehille oikeutta dokata saamatta turpaan!

Naiset pelkäävät satunnaista väkivaltaa enemmän kuin miehet. Kun tuntemattoman nyrkki heilahtaa kadulla, kotibileissä tai baarissa, uhrina on silti useimmiten nuori mies. Noin 35 prosenttia suomalaisista miehistä on kokenut fyysistä väkivaltaa tuntemattoman taholta 15 vuotta täytettyään. Joka vuosi yli kuusi prosenttia miehistä saa turpaan ventovieraalta. Miehet kokevat tuntemattoman taholta väkivaltaa noin kaksi kertaa yleisemmin kuin naiset, ja lisäksi se on yleensä raaempaa: fyysisiä vammoja tulee enemmän kuin naisille. Miesten kokemasta väkivallasta ei oikein jakseta huolestua, ellei se ole poikkeuksellisen raakaa tai tekijä hyvin nuori. Huomion tarkoitus ei ole vähätellä naisten kokemaa väkivaltaa - tarkoitus on lopettaa miesten kokeman väkivallan vähättely.

Vain toinen lyö

"Jonotin narikkaan hakemaan takkiani sulkemisaikaan eräässä Helsingin keskustan yökerhossa. Jonon perältä lähti röyhkeästi kiilaamaan lippispäinen mies. Hetken mielijohteesta heitin hänen lippiksensä jonon hännille. Kun mies ihmetteli minne lakki joutui, sanoin että tuonne missä sinunkin pitäisi olla. Kaveri löi salamana kädessäni olleen tuopin lattiaan ja viilsi poskeani lasinsirulla. Ensiavussa sain poskeen tikit ja lisäksi kuulla, että minulla kävi oikeastaan tuuri. Jos viilto olisi mennyt muutaman millin syvemmälle, se olisi osunut kasvohermoon ja voinut aiheuttaa halvauksen. Jos se taas olisi osunut muutaman sentin alemmaksi, kaulavaltimo olisi tullut vastaan ja olisin saattanut vuotaa kuiviin aika nopeasti. Tapaus on menossa oikeuteen törkeänä pahoinpitelynä. Tekijäkin näytti säikähtävän tilanteessa pahasti kun huomasi, mitä oli tullut tehtyä."
Olli, 28

Ennakkoluuloissa elävä kuva miesten välisestä väkivaltatilanteesta: öinen baari- tai snägärijonotappelu, jossa kumpikin osapuoli osallistuu toistensa mätkimiseen. Todellisuudessa on kuitenkin yleisempää, että tilanteessa on selvä hyökkääjä. Uhri yrittää selvitä asiasta puhumalla tai pakenemalla. Kaksi kolmasosaa uhreista ei käytä väkivaltaa edes puolustautuakseen.

Lyöjä ja uhri useimmiten miehiä

"Kerran Pietarissa baaritiskillä joku nainen, jolle en ilmeisesti tajunnut tarjota juomaa, rupesi lyömään ja kutsui sen jälkeen vielä poikaystävänsä mätkimään meikäläistä."
Tomi, 27

Myös känniset naiset lyövät miehiä. Kuinka paljon - siitä ei ole juurikaan tilastoja. Tilastoihin päätyvät numerot ovat häviävän pieniä, prosentin luokkaa, mutta voi olla, että naiset pätkivät miehiä enemmän kuin tilastoista käy ilmi. Naisten väkivalta kohdistuu kuitenkin yleensä läheisiin tai tuttuihin. Siksi he ovat satunnaisen baari- tai katuväkivallan tekijöinä selvä vähemmistö.

Voisiko syy nuorten miesten känniväkivaltaan löytyä geeneistä? Monet tutkimukset osoittavat, että geenimuotojen kantajat syyllistyvät väkivaltarikoksiin useammin kuin muu väestö. Samoilla geeneillä on usein yhteyksiä alkoholiriippuvuuteen. Toistaiseksi vain suomalaismiehistä löydetty geenimutaatio vaikuttaa serotoniinin erittymiseen. Mutaatio esiintyy väkivaltarikollisilla kolme kertaa useammin kuin muilla, ja vaikka se ei yksinään aiheuta väkivaltaisuutta, se lisää taipumusta väkivaltaisuuteen alkoholin suurkuluttajilla ja stressin alla elävillä. Geenejä ei voi syyttää kaikesta, mutta kun on kyse känniväkivallasta, niillä voi olla osuutensa.

Mies ei traumatisoidu

"Olin lähdössä jatkoilta. Vedin eteisessä takkia päälle, kun tutuntuttu tuli tivaamaan, olinko ottanut vahingossa hänen puhelimensa. En ollut. Käännyin avatakseni oven, kun mies tarttui kiinni takkini kauluksesta ja kaatoi minut selälleni lattialle. Hän painoi jalkansa kaulalleni ja tivasi puhelintaan. Yritin vääntäytyä ylös, jolloin hän istui rintakehäni päälle ja alkoi lyödä minua ylävartaloon. Kaverit tulivat kantamaan miehen pois päältäni. Naureskelivat, että se on kännissä vähän tommonen. Ei siitä mitään traumaa jäänyt, olen mennyt samaan paikkaan jatkoille tapauksen jälkeenkin."
Arttu, 24

Naiset traumatisoituvat väkivallasta useammin kuin miehet. Kun kyseessä samanlainen väkivallan muoto, esimerkiksi tuntemattoman tekemä, samanasteisia fyysisiä vammoja aiheuttava pahoinpitely, naiset saavat siitä jälkikäteen pelko- ja vihatuntemuksia paljon enemmän ja voimakkaammin kuin miehet.

Tätä juttua varten haastatellut miehet eivät ole väkivaltakokemuksen jälkeen alkaneet pelätä tai inhota yöelämää tai miettiä juopottelureissuja mahdollisina vaaranpaikkoina. Kärjistäen: miehiä ei itseäänkään huolestuta, että joidenkuiden mielestä tietyissä tilanteissa saa lyödä (ainakin miehiä). Tämä voi olla yksi tekijä, miksi miesten kokemasta väkivallasta ei huolestuta ennen kuin siitä tulee niin raakaa, että se aiheuttaa vakavia fyysisiä haittoja.

Lähteet: Tuhansien iskujen maa - miesten kokema väkivalta Suomessa, 2010. A population-specific HTR2B stop codon predisposes to severe impulsivity, Nature 2010. Male Impulsivity and Addiction Linked to One Gene, LiveScience 2011.


Baarirauhan julistus

Huomenna, jos poke ja lompakko suovat,on meidän baareissamme ja ravintoloissamme armorikas juomajuhla, ja julistetaan siis täten yleinen baarirauha kehottamalla kaikkia vapaa-aikaansa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin fiksusti ja asiallisesti käyttäytymään. Sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja baarirauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavain asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.

Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista vapaa-aikaa.


Kuinka nuorten miesten kohtaamaa känniväkivaltaa voisi vähentää? Tarvitseeko sitä edes vähentää, vai kuuluuko nujakointi väistämättä kännikuvioihin? Oletko saanut kännissä tuntemattomalta turpaan? Sano painava sanasi artikkelin kommenteissa!

41 kommenttia

Erkki_

29.3.2012 21:17

Pieni mäiskintä miesten kesken on ihan peruskauraa, geeneissä.

Maassa makaavien potkijota ja vastaavia pellejä sen sijaan pitäisi vetää turpaan niin että tukka lähtee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miesasiamies

29.3.2012 23:19

Erkki_ ymmärsit jutun nyt väärin. Ei ole kyse kahden miehen välisestä rehdistä taistosta vaan siitä että tilanteen ulkopuolelta joku täysin pyytämättä ja yllättäen hyökkää kimppuun. noh, lippalakin heitto on melkoisen provosoivaa.

Eihän tämä mikään yllätys ole. Nainen on aina uhriasemassa mitä tulee väkivaltaan. Ihan sama mitä nämä tilastot sanoo. Ei välitetä siitä että suurin osa väkivallasta kohdistuu itseasiassa miehiin. Tilastojen mukaan perheväkivallasta liki puolet. Ollaan huolissaan vain naisten kokemasta. Miehet on kuitenkin sen ansainneet. Onhan jokainen mies kuitenkin potentiaalinen tuleva naisenhakkaaja, sarjamurhaaja ja/tai pedofiili.

Katsokaapa kun seuraavan kerran näette "kissatappelun" niin matsin jälkeen molempien ympärillä on valtaisasti porukkaa huolehtimassa että kaikki on hyvin. Päätä silittämässä. Kun mies ottaa turpaansa niin ympärillä olevat hymähtävät "mitäs auko päätänsä" tai "huono tsägä, tsemppii" ja sinne jää.

Sodan syttyessä jossain, vihervasemmistolaiset naisasianaiset ovat ensimmäiseksi huolissaan alueen naisista ja lapsista. Onko konfliktin tapahtuessa miehen antama henki jotenkin vähempiarvoinen?

En minä väitä että miehiä pitäisi ruveta paapomaan saati naisia pitäisi ruveta mäiskimään mutta paskapuheella on rajansa.

Tämä oli hieno artikkeli. Mahtavaa että joku uskaltaa ottaa puheeksi asian joka yleensä sivuutetaan "ole mies äläkä ruikuta" - kommenteilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuomio_turpakarajilla

30.3.2012 00:26

Kerran sivullisena kunnolla pataan saaneena kannatan ehdottomasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juomakulttuuri

30.3.2012 09:40

Tässä palataan takaisin perusongelmaan - eli siihen, että suomalainen vetää ihan liikaa viinaa. Veikkaisin, että Britanniassa ja Suomessa on eurooppalaisittain eniten baaritappeluita, puhtaasti siitä syystä, että em. maitten juomakulttuurit suosivat älyttömien lärvien vetämistä vailla minkäänlaista kohtuutta; siihen jopa yllytetään pear pressuren avulla. Mikäs mies se semmoinen on, joka ei vedä perseitä joka viikonloppu?

Niin, ja siis en itsekään tuoppiin sylje; kaukana siitä. Mutta kohtuus kaikessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

30.3.2012 13:39

Ongelmasta päästäisiin sillä, että selvästi aggressiiviset idiootit eristettäisiin yhteiskunnasta esim. kunnon vankilatuomioilla. Apinan aivot eivät varmasti oppisi, mutta sellaiset ~5 vuoden tuomiot peruspahoinpitelystä ja elinkautiset törkeistä takaisivat, että eivät riehuisi kadulla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

30.3.2012 13:41

Niin ja känni on ehkä typerin peruste millekään koskaan. Jos huomaa olevansa humalassa raivoapina, joka ei välitä muista ihmisistä, niin silloin ei yksinkertaisesti pidä juoda alkoholia. Autoakaan ei saa ajaa kännissä sen takia, että siitä aiheutuu vaaraa muille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turom

30.3.2012 15:13

Eihän tässä ole kyse mistään vähättelystä. On vaan fakta että kännissä keskushermoston tärkein osa eli aivot alentuu kummalliselle humaltuneelle tasolle. Ja ky syvennytään tuonne hippotalamuksen tuntumaan ja puhutaan liskoaivoista niin sieltä kumpuaa ihan darwinismin mukainen tappokoneisto. Tuhoa mahdolliset heikommat ja parittele mahdollisimman monen naisen kanssa.

Ihmisyyden esiasteita ei pääse yksikään ihmisoikeuksia puollustava karkuun.

Itse olenkin ihmetellyt näitten järjen menettäjien toimintaa baarissa. Älä koske lippispäisen miehen lippikseen. Sanomattakin selvää että hän on idiootti jos tallustelee kyseisessä varusteessa yökerhon syövereissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nainenvm88

30.3.2012 15:35

ylläri ylläri että eritoten helsingissä kusipäisyys nostaa eniten päätään; ihmiset ovat siellä omaan napaan tuijottavia, lähimmäisen rakkaudesta ei ole tietoakaan, tärkeintä on "minä,minä ja minä". Kun olen hesalainen ja syystä tai toisesta kiehahtaa, niin heti on oikeutettua käyttää fyysistä väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. ja aamulla nauruskellaan.

juu. helsinkiläinen= huonon itsetunnon omaava, omaan napaan tuijottava kusipäinen luuseri

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaisini

30.3.2012 16:53

Turom - suurin osa kännissä olevista kuitenkaan ei vedä turpaan.
Jos kyse on jostain luonnollisesta, väistämättömästä aivojen taantumisreaktiosta, miksi suurin osa kuitenkin osaa käyttytyä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

30.3.2012 19:21

[LAINAUS]Ennakkoluuloissa elävä kuva miesten välisestä väkivaltatilanteesta: öinen baari- tai snägärijonotappelu, jossa kumpikin osapuoli osallistuu toistensa mätkimiseen. Todellisuudessa on kuitenkin yleisempää, että tilanteessa on selvä hyökkääjä. Uhri yrittää selvitä asiasta puhumalla tai pakenemalla. Kaksi kolmasosaa uhreista ei käytä väkivaltaa edes puolustautuakseen.
[/LAINAUS]

Tähän lienee syynä se, että tässä maassa hätävarjelupykälää tulkitaan seuraavasti: Jos puolustaudut, olet pääsyyllinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

beenthere

30.3.2012 20:47

Kaikki nuo kuvaillut tapaukset ovat tyypillistä "sosiaalista" väkivaltaa jonka uhreiksi miehet yleensä joutuvat. Apinatanssia suoraan esihistoriallisilta ajoilta - katsekontakti, väärinkäsitys, molemminpuolinen uhittelu, töniminen tai tarttuminen vaatteista kunnes lopulta jompikumpi heittää sen räkäsvingin ja ottelu alkaa. Jokainen tuntee kuvion.

Taipumus sosiaaliseen väkivaltaan on jokaiseen mieheen sisäänrakennettu. Huomattavaa on että sama ilmiö voi esiintyä myös väkivallattomina esimerkiksi työyhteisöissä. Ne jotka ovat siihen enemmän taipuvaisia, ovat sitä vielä enemmän päihteiden vaikutuksen alaisena. Päähän paijaaminen tai asian olemassaolon kieltäminen on yhtä tehokasta kuin törkeän rattijuoppouden kitkeminen promillerajaa alentamalla.

Syy siihen miksi miesten keskinäinen väkivalta on hiljaisesti hyväksyttyä on aika yksinkertainen. Miehen oikeutta puolustaa kunniaansa nyrkein ei uskalleta kieltää. Katsekontaktin rikkominen ja apinatanssista perääntyminen puhumalla ilman väkivaltaa on hyvin vaikeaa, vaikka se onkin kaikkein paras vaihtoehto. Miestä joka haluaa perääntyä väkivallatta pidetään nyhverönä. Harva uskaltaa sanoa toisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

31.3.2012 08:46

beenthere heittikin sitten näihin ympyröihin totutusta harvinaisen positiivisella viisaudella höystettyä asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SosiopaatiRulaa

31.3.2012 18:34

Suomessa on lainsäädäntö sellainen, että riittävän hullu kaveri voi tapella kaduilla loppuelämänsä lukuunottamia lyhyitä istumisjaksoja kunhan ei tapa ketään. Harva edes uskaltaa lyödä takaisin, kun siitäkin saa syytteet. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa muutamat sosiopaatit tekevät mitä huvittaa, eikä kukaan voi yhtään mitään asialle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

turpaanVaan

31.3.2012 20:42

Parastahan näissä miesten välisissä tappeluissa - ihan sama miten on alkanut ja ketä siinä on mukana - on naiset. Sinne väliin pitää ehdottomasti änkeä "sovittelemaan", tai sitten ihan hyökätä puolustamaan omaa mussukkaa pamauttamalla vastapuolta jollain kivalla sidukkapullolla ohimoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jorel

31.3.2012 22:06

Joo no, väite siitä, että mies ei traumatisoidu, on kyllä täyttä höpö-höpöä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turom

1.4.2012 08:37

kaisini, jotkut ihmiset oppivat hallitsemaan tunteitaan myös kovassakin kännissä.

Jotkut ovat vaan luonnostaan omaksuneet evoluution nykyisen tilanteen. It's now survival of the smartest, not the fittest.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

murmelimaus

1.4.2012 10:48

Täällä on mainittu muutamaan otteeseen se, että ei uskalleta puolustautua, kun siitä saa syytteen tai on pääsyyllinen. Lainsäädäntöä ja tapausesimerkkejä en itse tunne, mutta vastaako nämä mielikuvat todellisuutta? Voisin myös kuvitella, että ei monikaan(?) siinä tilanteessa, kun meinaa saada turpaan ja miettii, että nostaako nyrkin, mieti sitä syytettä, vaan moni ei vaan halua lyödä jostain syystä (siihen on varmasti tusina syytä: mahdollinen pahempi tappelu, muut seuraukset, osaako lyödä, uskaltaako lyödä...).

Ja me kaikki ihmiset, ketkä ollaan luotu kulttuuri siitä, että ei saa olla nössö ja väkivaltaan pitää vastata väkivallalla, voidaan muuttaa sitä. Naisena kannnatan ehdottomasti sitä, että liukenee paikalta, tavalla tai toisella, enkä pidä sitä nössöytenä. Alfaurouden ulottovuuksia ei tarvitse esitellä missään narikkajonossa, niille on paikka jossain muualla ja miesten toiminta onkin mielestäni enemmän primitiivistä ja lähtee omista intresseistä, jos lähtee lyömään takaisin. Ja toki, jos oma nainen oikeasti omasta mielestä kannustaa väkivaltaiseen käytökseen, niin kannattaa miettiä kahdesti (yksikin kerta voi riittää), että onko aihe, josta olisi syytä puhua.

Itse mielelläni kartan paikat ja tilanteet, missä voi törmätä aggressiiviseen käytökseen. Perseidenvetämis-meininki kummasti vaan saa aikaan ihmisissä kummaa käytöstä. Varsinkin jos niitä tukevia perseitä on vetänyt vuositolkulla, niin se tekee pysyviä muutoksia aivoihin (aiheutuu aivojen etuosan atrofiaa, mikä taas vaikuttaa toimintaan ja käyttäytymiseen).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

1.4.2012 14:33

Turom, kyllä se nyt vaan on niin, että marginaalivähemmistöä (joiden resurssit riittävät esimerkiksi ympärivuorokautisten turvamiesten palkkaamiseen) lukuun ottamatta kun fiksut ja kyvyttömät alkavat ottamaan erää tyhmien ja kyvykkäiden kanssa niin ne fiksut eivät ole ne jotka viimeisenä ovat pystyssä.

murmelimaus, on hienoa ettet sinä naisena katso tilanteesta pakenevaa miestä vinoon. Ongelma on siinä että lähes kaikki muut katsovat, niin miehet kuin naisetkin. Miehelle on keskimääräisesti paljon pienempi tappio ottaa puoli päätä siniseksi viikon ajaksi ja jäädä "ottelussa" kakkossijalle kuin kärsiä ne sosiaaliset menetykset mitkä pakenemisesta seuraavat lähes jokaisessa tapauksessa. Ei se mies useinmiten halua tapella, kummallakaan puolella. Niillä miehillä ei nyt vaan ole mitään parempaakaan vaihtoehtoa tarjolla. Yksi oletetusta kahdesta kokee saaneensa osakseen väärää kohtelua tai haasteen toiselta ja vastaa siihen. Jos kumpikaan ei pakene tilanteesta se joka on viimeisenä pystyssä on "voittaja". Kummankaan status vertaistensa keskuudessa ei kärsi koska hävinnytkin osapuoli sentään yritti ja pisti itsensä likoon saavuttaakseen tavoitteensa. Jos siitä tilanteesta lähtee kesken pakoon niin viesti jonka ympäristö saa pakenijalta on jotakuinkin seuraava: "En ole mielestäni tarpeeksi arvokas yksilönä jotta voisin vastata annettuun haasteeseen, näen vastustajani itseäni arvokkaampana, en uskalla ottaa riskiä puolustaakseni itseäni/ystäviäni/perhettäni tai muuta sellaista joka on yleisesti nähty arvokkaana, vetäydyn tilanteesta koska sosiaalisen arvoni laskeminen ei muuta mitään olennaisesti ollessani jo kohtalaisen matalan arvon omaava henkilö."

Kyllä se nyt vaan lähes aina on niin, että illan päätteeksi molemmat "ottelijat" saavat ympäristön hyväksynnän, "voittaja" panee illan prinsessaa, hävinnyt illan perintöprinsessaa ja se joka juoksi pakoon vetää yksin käteen itkien kylmässä suihkussa Coldplayn soidessa taustalla. Ei toki aina. Joskus se juoksijakin saa piparia jos törmää naiseen joka ei tiedä tapahtuneesta mitään ja tämä sankari ymmärtää olla asiasta hiljaa. :)

Ihmiset ovat eläimiä ja eläimillä on aina yhteisöissä nokkimisjärjestys. Parhaat naaraat menevät lauman vaikutusvaltaisimmille uroksille, muut saavat oman "arvonsa" mukaan kumppaneita ja ne pakenijat joita nuo loput tuuppivat ympäriinsä saavat lähinnä hoivaviettisiä naaraita tai sitten niitä jotka eivät kelvanneet kenellekään muulle urokselle. Ei nyt tule yhtään nisäkäslajia mieleen johon tuo ei pätisi ja yksittäisen lajin sisällä jokainen ns. normaali yksilö tietää tai ainakin alitajuisesti tiedostaa systeemin ja toimii sen mukaan. Tuohon saattaa tulla muutos jos jossain vaiheessa naiset alkavat arvostamaan pääsääntöisesti hyvin feminiinistä miestä ylitse maskuliinisten miesten, sillä oletuksella että sama homma jatkuu muutaman 100 vuotta.

Mitä lakiin tulee niin hätävarjelupykälä toimii käytännössä näin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kodeiini

1.4.2012 16:32

Mitäpä arvelette, mikä olisi ollut tuon Sw8:n linkittämän keissin lopputulos, jos alkoholi ei olisi ollut mukana kuvioissa? Takuulla ianakin törkeä pahoinpitely.

Sw8, en usko, että mahdollisuus päästä panolle saa montakaan miestä jäämään hakattavaksi. (Panollehan voi yrittää uudelleen vaikka vartin kuluttua seuraavassa baarissa.) Statuskysymyksistä saattaa kyllä olla kyse, mutta lähinnä ystäväporukan sisäisistä. Olen samaa mieltä siitä, että pakenemisen pitäisi olla ok vaihtoehto. Useinhan näkee seurueen jopa yllyttävän, etä "näytä sille" tai "lyö takaisin".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

1.4.2012 17:07

Kodeiini, ei se pukille pääseminen varmaankaan ole mitenkään usein se varsinainen syy vaan lieveilmiö. En oikein usko että klisee baaritappelusta naisen takia olisi se yleisin syy niille kännisille päähänlyöntikilpailuille. Mimmit nyt vaan tuppaavat ottamaan kahdesta miehestä mielummin sen joka on kykenevämpi seisomaan perheensä ja ulkopuolisten uhkien välissä ja yleensä karttavat niitä jotka eivät edes yritä tehdä niin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Southei5

1.4.2012 18:06

Sw8: Mimmit ottavat lopulta sen, joka on hyvä isä. Tappelevaa apinamiestä voi nainen mieluusti panna, mutta sen kanssa ei omakotitaloja rakenneta. Siksikin kundin kandee miettiä, kuinka reteesti riehuu baareissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

1.4.2012 19:21

Naiset ottavat lopulta parhaista tarjokkaista sen jonka saavat oman arvionsa mukaan pidettyä yksiavioisena omilla avuillaan. Jos samalla sattuu tuuri ja mies on hyvä isä niin sehän on hieno juttu. Kuitenkin laadukkaan isyyden sijoittuminen korkealle parivalintakriteerien hierarkiassa on melko epätodennäköistä ihan vaan jo sen perusteella miten hyvällä todennäköisyydellä päästään pipit sekopäät saavat jälkikasvua vs. ne "hyvät isät". Aika epätodennäköistähän se on, että väkivaltaan taipuva ihminen on erityisen hyvä vanhempi lapselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naisettykkaarauhasta

3.4.2012 12:14

Miten tämä yhtäkkiä luisui markkina-arvoteoriakeskusteluksi?
Onko se nyt taas, helvetti soikoon, naisten vika, että miehet hakkaa toisiaan?!

"Miehet tappelevat, koska naiset antaa tappelun voittajille."
-> Ettekö itse kuule, kuinka uskomattoman naurettava väite tämä on? Jos saamisesta puhutaan, eivätköhän sekä tappelun voittaja että häviäjä saa olla veripäissään aika yksin. Nainen lähtee sellaisen mukaan, joka on keskittynyt illan aikana tappelemisen sijaan esim. huomioimaan naista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yksnakokulma

3.4.2012 16:28

Väkivaltahan hallitsee nykyään monien ihmisten vapaa-aikaa, tv, elokuvat, pelit ym. viihde, kaikki väkivaltaa pullollaan. Ja sitten ihmetellään miksi väkivalta vaan lisääntyy vaikka sen pitäisi merkittävästi laskea elintason noustessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aluvapaata

4.4.2012 18:54

Helsinkiläiset eivät tappele baareissa. Helsingin baareissa tappelevat maalaiset. Espoosta, Keravalta, Järvenpäästä, Kontulasta ja kauempaa metsistä tulevat landet.

Sivistyneet miehet eivät tappele baareissa, eivätkä vedä perseitä kuin korkeintaan omalla kesähuvilallaan, tuskin sielläkään, koska sivistyneet alfaurokset ovat aina valmiina pelastamaan muut (hyppäämään veneeseen tai auton rattiin tms). Vain surkea ameba on konttauskunnossa. Ikinä.

Naisena en koskaan ottaisi muita hakkaavaa miestä. Naurettavat apinan tasolla olevat jössit jätän muille. Tuntemani miehekkäät miehet eivät joudu tappelutilanteisiin. He huokuvat itsevarmuutta ja tilanteen rauhanomaista hallintaa, eivätkä urpot ryppyile heille.

Tiedän (en tietenkään tunne, koska pidän aggressiivisia apinamiehiä epämiellyttävänä ja älyllisesti ala-arvoisena seurana) miehiä, kaiken ikäisiä, jotka nauttivat tapplemisesta. Nämä apinayksilöt vetävät viinaa ja lähtevät ilokseen hakkaamaan muita miehiä baareihin ja snagarijonoihin. Joskus he harmittelevat, miten vaikea on saada vastapuolta provosoitua kunnon virkistävään faittiin.

On törkeä rikos ja moraalittomuus, etteivät kunnon miehet saa olla ulkona rauhassa. Hakkaajien pitäisi mennä jonnekin jumppasalille jonkin tappelu-urheilun pariin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teefyyra

5.4.2012 18:10

Mä olen jo pitkään sanonut että baari- ja känniväkivalta 2000-luvun ihmisellä on lähinnä keskustelutaidottomuuta ja jälkeenjääneisyyttä. Eikä sitä myöskään ratkaise yökerhojen aukioloaikojen rajoittaminen. Niiden, kenellä ei sanan säilä riitä ja hermo kestä vittuilua, pitää vaan lopettaa viinan juonti tai opetella pitämään kädet taskussa.

Ja toi aluvapaata:n kommentti siitä että Helsingin baareissa tappelee vain kehyskuntalaiset ja kauempaa tulleet oli toivottavasti huono trolli tai totaalista nimimerkin mukaista älyvapautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

5.4.2012 20:38

Aluvapaata, ihan kiva mielipide mutta vailla tietopohjaa. Tuo on se mitä äidit viljelevät pojilleen. Todellisuudessa yksi känninen urpo voi aiheuttaa lukuisia tappeluita illan aikana täysin riippumatta siitä miten "kova jätkä" se tappeluun revitty toinen osapuoli on. Se "miehekkyys" ei ole minkään sortin kilpi joka estää sen urpon ensimmäistä iskua osumasta. :D Ymmärrän kuitenkin ettet ymmärrä ja se on ihan ok.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

6.4.2012 18:38

Miehekkyys ei toki estä ensimmäistä iskua osumasta, mutta se tarjoaa työkalut kävellä tilanteesta pois lyömättä takaisin. Se vaatii paljon enemmän ns. munaa kuin jonkun satunnaisen vajakin kanssa kähinöinti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

6.4.2012 19:23

Hetkinen. Vaatiiko siis se, että saa nenänsä poskelle eikä edes uskalla pistää vastaan suojatakseen itseään myöhemmiltä iskuilta jotenkin erityisen paljon "munaa". Minä luulin että se on pelkuruutta. Se mikä vaatii munaa on ns. oikein tekeminen. Joskus se on tilanteesta pois kävelemistä, joskus se on takaisin lyömistä oman tai jonkun toisen turvallisuuden takia, joskus jotain muuta. Se, että lähtee aina pakoon oli tilanne mikä tahansa on vain ja ainoastaan munattomuutta. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

salpietari

6.4.2012 19:29

Miesten kokemasta väkivallasta ei välitä kukaan. Miehen osa on aina ollut ja tulee olemaan purra hammasta ja niellä kyyneleensä. Miestä, joka valittaa elmänsä kovuudesta ostrakisoivat sekä naiset että muut miehet.

Tämä ei ole mielipiteeni, tämä on vallitseva tosiasia

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

6.4.2012 20:00

salpietari, niinhän se on. Tämänkin jutun kommenteista loistaa se jeesustelu mikä hommaan liittyy. "Eivät naiset halua miestä joka sortuu väkivaltaan". Niin, eivät miestä joka haastaa riitaa ja aloittaa tappeluita mutta toisaalta eivät myöskään ota miestä joka ei puolusta tarvittaessa itseään, naistaan, lapsiaan ja omaisuuttaan. "Fiksu mies ei tappele." Ei, jos sen voi välttää mikä taas ei aina ole siitä fiksusta miehestä kiinni. "Miehekkäät miehet eivät joudu tappeluihin." Eivät niin kauan kuin eivät vahingossa astu väärille varpaille tai muuten vaan törmää johonkin tyyppiin joka ei sitä "miehekkyyttä" kunnioita.

Tuon lässytyksen ydinajatus on se, että jokainen voi valita joutuuko väkivallan kohteeksi vai ei. Eiköhän jokainen meistä tiedä ettei kyse ole siitä haluaako sen kohteeksi vai ei vaan siitä sattuuko sitä kohdalle vai ei. Todennäköisyyksiin voi vaikuttaa, mutta muutoin kuin yksin himassa kyhjöttämällä ei oikein ole mahdollista valita olla joutumatta väkivallan kohteeksi. Tuon tietää jokainen joka on joskus muuten kuin oma-aloitteisesti joutunut sen väkivallan kohteeksi ja lähes kaikki muutkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

beenthere

6.4.2012 21:44

Miten vetäytyä tappelusta?

"Miehekkyys" olla tappelematta mitä nimimerkit jugular, salpietari ja sw8 tarkoittavat on itse asiassa korkeampi status. Lauman hierarkiassa korkeammalla olevan koiran ei tarvitse tapella pikkuhauvelien kanssa eikä se menetä kasvojaan jos on tappelematta.

Ihmisten kesken hierarkiassa voi olla ylempänä esimerkiksi iän, kokemuksen, aseman (liivimies, jengipomio), virka-aseman (poliisi) tai näkyvän fyysisen ylivoimaisuuden kautta. Jos ei näihin kuulu, on mahdollista feikata tilanteen purkaakseen, mutta se vaatii perehtymistä elekielen saloihin.

Se, että kaverit estävät nokittelevia osapuolia päätymästä tappeluun asti on myös yksi tapa vetäytyä kasvoja menettämättä. Erityisesti jos ne kaverit ovat naisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

7.4.2012 09:15

Laumahierarkia pätee vain lauman sisällä. Lauman ulkopuoliset tunnustavat sitä hyvin harvoin. Mitä kavereiden väliin tulemiseen tulee niin sehän on hyvä strategia jos sen toisen osapuolen kaverit tekevät samoin. Jos vain toinen jää paikalle se joka vietiin pois "hävisi" ja näin ollen kaverit ainoastaan vaikeuttivat asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

narikkamies

7.4.2012 11:23

Kaikista coolein tyyppi joka saa myös eniten pesää, on kaveri, joka ei aloita tappeluita ja olemuksellaan sekä kommunikaatiokyvyillään kykenee vakuuttamaan mahdolliset rähisijät siitä, ettei hänen kanssaan syystä tai toisesta kannata tapella. Uhkaava olemus (liivimies tms.) karkottaa suurimman osan rähisijöistä, mutta samalla toimii pienelle osalle porukasta provokaationa. Viestintätaidoiltaan lahjakas kaveri tarjoaa uhittelijalle kunniallisen perääntymismahdollisuuden, niin että tämä voi vielä kävellä muualle menettämättä kasvojaan. Tällaisen miehen kanssa nainen kokee olevansa turvassa.

Kaiken mahdollisen kimppuun käyvälle satunnaiselle piripäälle ei tosin verbaaliakrobaattikaan mahda mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

7.4.2012 11:51

"Kaiken mahdollisen kimppuun käyvälle satunnaiselle piripäälle ei tosin verbaaliakrobaattikaan mahda mitään."

Miten niin ei voi. Jos on tarpeeksi "cool" niin sitähän pystyy pysäyttämään luotejakin kun ne nyt vaan ei uppoa siihen miehekkyyden auraan vaikka kyse olisi millaisesta murkulasta tahansa. Niinhän tuolla aiemmin annettiin ymmärtää. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pasi

9.4.2012 17:31

Olen itse saanut liian monesti silmääni. Joskus täysin ilman mitään syytä, joskus "syystä", jossa tämä tarkoittaa sitä, etten antanut tupakkaa tai naurahdin toisen housuja tai olin jättänyt naisen ja hän päätti kostauttaa sen hankkimalla pahoinpitelyn.

Kyllä, minulle on jäänyt traumat näistä pahoinpitelyistä. Pelkään kovaäänisiä miehiä jos olen itse selvinpäin, koska ne muistuttavat niitä öykkäreitä, jotka minua ovat hakanneet.

Miesten väkivaltaa miehiä kohtaan on vähätelty pitkään. Kaupunkilehdissä poliisi-paltsoilla puhutaan "nahistelusta", vaikka kyse voisi olla täysin yksipuolisesti turpiinvedosta. Niin pitkään jos ei käy oikeasti pahasti, ei asiaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Parempaan suuntaan on menty, joskin tuntuu, että naisen miestä kohtaan kohdistama väkivalta on nostettu (ylikorostuneesti) esille, mutta mies-mies-väkivalta edelleen jätetään huomiotta. Ehkä pahin ongelma on kuitenkin asenteet. Harva ihminen lyö, mutta paljon suurempi ihmisjoukko pitää lyömistä joskus ihan ok asiana. Se kerjäsi sitä! Enkä puhu nyt yhtään mistään itsepuolustuksesta, vaan ihan siitä, että vittumaista tyyppiä saa lyödä siksi kun hän on vittumainen.

Paljon myös jaksetaan jauhaa näistä "miehekäs mies ei lyö" jutuista. On toki ymmärrettävää, että miehismiehinen väkivalta yritetään propagandoida jotenkin epämiehekkääksi. Itse, rehellisesti epämiehekkäänä miehenä ärsyynnyn kuitenkin siitä, miten harvoin sanotaan, että olit sinä miehekäs tai neitimäinen, niin väkivalta on silti väärin. Kiistelyssä käyttääkö Tosimies (TM) väkivaltaa vai ei unohdetaan ne ei-tosimiehet, jotka eivät silti koskaan turvautuisi väkivaltaan.

Joku oli jo vetänyt helsinki-kortin. Tutkimustietoa omistavat voivat vetää kylmiä lukuja pöytään, mutta henkilökohtaisesti itselläni asia on ollut selvä: maaseudulla tuli turpaan siksi kun olin erilainen, helsingissä enää ei. Toki Helsingissä edelleen saa turpaansa kaikista muista syistä, mutta kertaakaan ei ole kukaan tullut uhoamaan siksi, että olisi oudot vaatteet, liian pitkä/lyhyt tukka tai raitasukat jalassa. Kuopiossa asuessani tämä oli taas arkipäivää. Lisäksi Helsingin keskusta on äärettömän turvallinen muutenkin suuren ihmismäärän ja poliisivalvonnan vuoksi, sama asia ei päde moneen pimeään lähiöön. Esim. Kuopiossa itseäni vitutti paikalliset turpaanvetäjäjengit, joille poliisit eivät mahtaneet mitään. Joka perjantai jotain turpaan ja koskaan ei mitään tuomioita tai jos yksi kymmenhenkisestä porukasta pikkusakot maksoi, niin ei väliä. Turpiinvedon syyksi riitti tämä klassikko: "Oon kuullu juttua että oot vittuillu mun kaverille..."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

12.4.2012 07:52

^ Yllä oleva on tosiaan perseestä, että porukkaa siis pistetään päihin, yksin tai porukalla, ihan minkä tahansa tekosyyn varjolla.

Väkivallan kauhistelussa unohdetaan kuitenkin 1 olennainen asia. Pois lukien nuo "turpaan koska (vapaavalintainen tekosyy)" määrällisesti marginaaliskenaariot (joita ei silti pidä vähätellä), fyysinen väkivalta seuraa _aina_ henkistä väkivaltaa. Luonnollisesti nämä henkisen väkivallan harjoittajat pitävät omaa toimintaansa oikeutettuna ja ovat heti kutsumassa poliisia paikalle kun heidän toimintaansa vastataan tavalla johon he eivät osaa vastata takaisin. Väkivalta on käyttäjänsä mielestä "kivaa" vain kun siinä jää itse voitolle.
Koska ihmisen kunnioitus perustuu pelkästään sunjektiiviseen henkiseen tasavertaisuuteen tai yliotteeseen/altavastaajan osaan ja tuokin vain niiden kohdalla joita ihminen ei näe itselleen tärkeiksi. Käytännössä siis vittuilu loppuu vasta kun vittuilijalla on joko pelko tai henkilökohtainen arvostus syynä. Koska jälkimmäinen on lähes mahdoton järjestää "sekunnissa" on pandameikin järjestäminen realistisempi vaihtoehto akuuttina toimenpiteenä. '

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jokaisen pitäisi ns. normaalissa mielentilassa kyetä ottamaan vastaan random kuittailua hetken. Kuitenkin, vaikka se olisi miten lain vastaista tahansa, jos toinen ei sanomisella lopeta niin en näe virhettä siinäkään että pistää avautujan nenän poskelle. Joo, tosi vulgaaria ja kaikkee. Kuitenkin tosiasia on se, että väkivalta loppuu vain niiden henkilökohtaisten menetysten mahdollisuuksien kautta, oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Väite siitä, että "väkivaltaan vastaaminen väkivallalla on väärin" on melkoista kuraa ja kas kummaa kun sitä viljelevät vain ne jotka eivät fyysisellä tasolla pärjää mutta kuitenkin tykkäävät kiusata ihmisiä muilla tavoin. Tuplastandardit ja sillai...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

beenthere

15.4.2012 21:13

Keskustelu kiertää kehää. Baari / katuväkivaltaa voi yrittää ymmärtää, mutta tärkeintä olisi ymmärrys siitä että väkivalta ei keskustelemalla ja analysoimalla katoa. Ne jotka väkivaltaan yleensä sortuvat, eivät noudata sivistyneiden keskustelujen tuloksena syntyneitä yhteisiä sääntöjä. On turha yrittää sanoa statusturpaanvetoa etsivälle jurriselle jonnelle että "et sä voi noin tehdä, se on väärin".

Voi kuulostaa joillekin kauhistuttavalta, mutta väkivalta on osa ihmistä. Emme voi ulkoistaa eläintä itsessämme, voimme vain opetella käsittelemään sitä ja sen väkivaltaisuutta. Evoluutio ei ole vielä niin pitkällä että olisimme yhteisen tietoisuuden jakavia spirituaalisia olentoja.

Helpoin tapa välttää väkivalta on välttää paikkoja ja olosuhteita joissa sitä useimmiten tapahtuu. Ei nakkikioskille ole pakko mennä, jos paikalla on epämääräistä porukkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

portieri

16.4.2012 19:33

Järjestyksenvalvojien päälle käydään nykyään mistä tahansa syystä. Jos herätän asiakkaan ja pyydän kohteliaaksi käymään kohti narikkaa, niin nykyään asiakas vastaa sylkäisemällä kasvoille ja lyömällä nyrkillä. Oikeudessa kollegaani bilismalalla päähän lyönyt sai alle 200e sakkoa. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin. Oikeusturvaa jv:lla ei juuri ole.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

20.4.2012 22:54

beenthere, on totta, ettei tyypille joka on päättänyt tapella ole juuri mitään sanottavissa. Sama kuitenkin pätee niihin ihmisiin jotka käyttävät samalla tarkoituksella henkistä väkivaltaa. Erotus on vain siinä, että tappelua hakenut ja turpaansa saanut harvemmin itkee poliisia paikalle toisin kuin se joka hiillostamalla hiillosti sitä jotain random vastaantulijaa ja heräsikin siihen että oma nenä ei olekaan enää vanhalla paikalla. Kummallakaan riidan haastajan mallilla ei ole mitään varaa valittaa kohtalostaan. "Jonnet" ovat vaarallisempia mutta ainakin ne ovat rehellisiä lähes aina.

portieri, tuo on kyllä surullista. Ylipäätään järjestystä ylläpitävillä henkilöillä on oikeusturva nollassa. Lopputulos on sitten se, että eri tyyppisillä idiooteilla on käytännössä vapaus tehdä mitä vaan. Loppuviimein tuollaisessa tilanteessa on melkein peliliike riisua tunnukset ja toimia "siviilinä" tilanteessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Naama2

29.4.2012 10:22

Erittäin hyvä kirjoitus aiheesta jota on tullut pohdittua myös.

Olen 25 vuotias mies ja joutunut useasti satunnaisen väkivallan uhriksi. Esimerkiksi poliisien asenne on, että kun molemmat osapuolet ovat humalassa, niin asialla on kaksi puolta ja varsinaista uhria ei ole. Tällainen asenne on täysin käsittämätön!

Kertaakaan en ole saanut kuitenkaan kunnolla turpaan, mutta siitä voi kiittää tuuriaan ja sitä että on ruumiinrakenteeltaan tarpeeksi ketterä ja voimakas. Kahdesti minua on baarissa löyty kasvoihin, mutta en ole lyönyt takaisin.

Kerran olen yksin kävellessäni joutunut uhriksi, kun kaksi erittäin humalaista miestä hyökkäsi kimppuuni. Silloin kyllä löin takaisin ja useasti. Lopun painimisten jälkeen en ollut saanut oikeastaan yhtään osumaa. Siinä sitten seisoskelin ja mietin että tahtoisin soittaa kyllä poliisit paikalle, mutta joutuisin varmasti itse vaikeuksiin, kun uhrina minulla ei ollut rystysiä lukuunottamatta naarmuakaan ja vastapuolella oli saldona esimerkiksi katkennut hammas. Kaikki ne joille edellinen on esimerkki ihailtavasta ja oikeutetusta väkivallasta, niin klassisesti ilmaisten haistakaapa vittu. Koko tilanne oli vastenmielinen silloin ja se on nykyäänkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi