Venäjä ei hyökkää Suomeen ylihuomenna

Isä meidän, älä anna höyrypäiden profetioiden käydä toteen.

Kuva: ruutukaappaus

Tammikuun lopulla Suomen Laillisuuspuolueen puheenjohtaja Jouko Piho antoi synkän profetiansa: Venäjä tulee jossain vaiheessa miehittämään osan Suomea, eli Itä- ja Pohjois-Suomen.

Hän kertoo saaneensa varoitusviestejä muilta ”profeetoilta”. 13. kesäkuuta on päivämäärä, jonka Piho sai kuulla Pauliinalta, joka oli kertonut hänelle kuinka oli nähnyt silmiensä edessä ”tummanvihreitä kangaspäällysteisiä kypäriä silmänkantamattomiin. Mielessä oli kaikunut sanat: ”Suomi varustautuu sotaan Venäjää vastaan. Venäjä hyökkää Suomeen kesäkuun 13. päivä tänä vuonna.”

Jouko Piho pelaa taitavasti omassa välittäjän roolissaan: ”Kun Pauliina sanoo saaneensa ilmoituksen, että Venäjä hyökkää Suomeen 13.6.2013, niin tuon sen esille kaikille tiedoksi, että tällainen sanoma on tullut. En tiedä hyökkääkö Venäjä Suomeen juuri tuolloin eli 13.6.2013, vaikka tiedän, että joskus näin tapahtuu.”

Täysi vitsihän tämä on koko kaveri. Venäjä ei hyökkää Suomeen ylihuomenna, arvon puoluejohtaja Piho.

Keskustelua Piho kuitenkin osaa herättää plöräyksillään. Kyseessä oleva teksti on kerännyt lähes kymmenen tuhatta (enimmäkseen ironista) peukkua. Täkyyn ovat tarttuneet sutkauttelijat, kriittiset sutkauttelijat, kriitikot, uskontokriitikot ja uskovat. Keskustelu on jatkunut tammikuusta tähän päivään.

Viimeisimmissä kommenteissa kysellään, mikä on valheellisten profetioiden levittäjän vastuu. Ei mikään, vastuu on kuulijalla.

2 kommenttia

herva

12.6.2013 02:47

vitun tyhmät ihmiset ketkä uskotte tähä nii vittu kuolkaajo iha oikeesti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Positivetiivi

14.6.2013 06:57

Aurinkoista päivänjatkoa sinulle! Näköjään lähti käyntiin väärällä jalalla :)

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi