Suhdeklinikka

Suhde solmussa? Rakkauden ammattilaisten suhdeklinikka auttaa ja opastaa. Jätä oma kysymys tai lue muiden murheita. Anonyymisti tottakai.

Kysy parisuhdeterapeutilta

• amoria

  21.12.2011 11:22

  > Ongelmani on parisuhteeni, avopuolisoni kanssa olemme muuttaneet
  > erilleen tässä 1.12. mutta ero on ollut vireillä jo
  > pitempään. Jonkinnäköisen tauon pidimme jo viime vuonna ja tauko
  > helpotti, mutta osittain samojen syiden takia olemme taas erossa.
  > Meillä on lapsia, joiden takia haluaisin jatkaa, mutta jos ei muuta
  > syytä tunnu olevan en parisuhteessa jaksa. Olen hyvin allapäin
  > yhdessäollessamme, eikä intoa tunnu riittävän yhtään mihinkään, myös
  > lapset kärsivät.
  >
  > Tässä jokunen syy eroomme: Puolisoni ei jaksa päivällä auttaa (joskus
  > kyllä, mutta harvoin), on jäänyt työttömäksi ja on päivät pitkät vain
  > kotona, eikä jaksa herätä aamuisin. Hän menee silloin tällöin ystävänsä
  > kanssa viettämään aikaa, mutta jos minä haluaisin, siitä tulee ongelma
  > ja hän kääntää sen jotenkin aina minun syyksi. Jos hän on mielestäni
  > tehnyt jotain väärin, hän saa minut tässäkin käännettyä syntipukiksi,
  > meillä rakentavaa riitelyä ei siis ole olemassakaan.
  >
  > Nyt kun olen yksin lasten kanssa olen astetta iloisempi, mutta olen
  > allapäin siitä että jouduin jättää rakkaan ihmisen, jolla tukiverkosto
  > on huono. Ei tee mieli syödä, nukkumaan alkaminen on hankalaa, heräilen
  > öisin, itken jatkuvasti. Eromme jälkeen hän on luvannut lähes kuun ja
  > tähdet taivaalta, mutta näin on ollut ennenkin. Meneekö tämä ohi? Mitä
  > minun pitäisi tehdä? Onko ratkaisuni oikea ja miten minun pitäisi tämä
  > hänelle selittää?
  >

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  19.12.2011 11:33

  Minä haluaisin elämääni rehellisen, ehkä uskovankin, naisystävän.
  Olen yksinäinen 48v oululainen rehellinen jumalaan uskova inhimillinen
  ihminen. Naiskaveria en löydä,"osaa etsiä". Ikuinen poikamieskö?

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  19.12.2011 11:11

  > Olemme tunteneet kihlattuni kanssa 6 vuotta ja näistä vähän yli 5 vuotta
  > seurustelleet. Suhde alkoi yhdenillanjutusta, ja jatkui tapailulla. Mies
  > pelkäsi seurustelun aloittamista ja minä en muuta halunnutkaan. Koskaan
  > en tosin pysähtynyt miettimään miksi. Olin eronnut aiemmasta
  > poikaystävästä vain vähän ennen kuin tapasin nykyiseni. Ehkä jotain
  > yksinäisyyden pelkoa taisi olla ilmassa, läheisyysriippuvuutta...
  > Lopulta sitten kihlattuni suostui seurusteluun. Varsinaista rakastumisvaihetta en muista kokeneeni, vaan
  > kiintymystä ja toiseen tottumista. Ajattelin, että koska tämä ei ole
  > enää se ensimmäinen teini-iän seurustelusuhde, missä tunteet heittelevät
  > ääripäästä toiseen, pitääkin tuntua tasaisemmalta ja "miedommalta". Nyt
  > olen jotenkin herännyt ja ymmärtänyt, että kaipaan rakastumista,
  > intohimoa ja yhteenkuulumisen tunnetta. Sitä meillä ei ole.
  >
  > Nyt olemme menossa naimisiin. Mies kosi, minä suostuin. Olin tosin
  > odottanut kihloja jo pitkään ja asettanut sen jonkinlaiseksi
  > tavoitteeksi itselleni. Tuntuu siltä kuin olisin jahdannut miestä
  > omakseni kihlautumiseen saakka, ja nyt hän on merkittynä minulle, sormus
  > sormessaan. Tuntuu pahalta. Ajatukseni ovat sekaisin, välillä ajattelen,
  > etten oikeasti rakasta häntä. Hän on mukava, hellä, uskollinen,
  > luotettava... melkein kaikkea mitä miehestä voisi vain haluta. Mutta
  > tällä hetkellä näen vain hänen puutteensa. Näen hänen ulkomuotonsa joka
  > on rapistunut yhdessäolomme aikana. Näen kuinka hän on lihonut runsaasti
  > ja kuinka hän pukeutuu tyylittömästi. Näen kuinka hän käyttäytyy kuin
  > pikkupoika seurassani, tanssahtelee, käpertyy syliin ja katsoo minua
  > koiranpentuilmeellä. Lässyttää, kun pitäisi puhua vakavasti. Tuntuu
  > ettei hän osaa olla kanssani mies. Hän on tuudittautunut tilanteeseen,
  > että minä olen aina tässä. Hänen ei tarvitse enää panostaa, ei vietellä
  > eikä nähdä vaivaa. Hän voi käyttäytyä kuin poika äitinsä seurassa.
  > Inhottaa ajatuskin... En halua olla hänelle äiti, enkä kaveri, enkä
  > kämppis. Haluan olla hänen rakastettunsa, nainen jota hän rakastaa,
  > haluaa ja himoitsee. Näin ei kuitenkaan ole. Hän kertoi minulle, että
  > rakkaus on sitä, kun tulee toimeen ja arki sujuu hyvin. Ei sanaakaan
  > intohimosta siis. Hän myös kertoi etten ole hänen elämänsä tärkein
  > ihminen, vaan olen samalla viivalla hänen isänsä, äitinsä, veljensä ja
  > veljenpoikansa kanssa. Tämä loukkasi minua. Mutta ehkä vain sen takia,
  > että minun käsitykseni mukaan puolison tulee olla tärkein, omien lapsien
  > jälkeen. Näkemyserosta on turha kiistellä. Suurin ongelmamme on, ettei
  > hän osaa keskustella kanssani. Minä johdattelen keskusteluja esittämällä
  > kysymyksiä ja tekemällä aloitteita. Olen huomannut, etten tunne häntä
  > täysin, eikä hän minua, ja vain sen takia ettemme juttele. En jaksa aina
  > kantaa vastuuta asioiden jakamisesta, joten olen tavallaan luovuttanut.
  > Jos hän ei tee aloitetta, miksi minun pitäisi?
  >
  > Olen nyt tienhaarassa. Toisaalta haluaisin erota, perua häät, astua
  > tuntemattomaan ja löytää jonkun joka tekisi yhtälailla töitä suhteen
  > eteen, ja mikä tärkeintä – rakastaisi ja haluaisi minua oikeasti.
  > Toisaalta taas, voisin mennä naimisiin ja valita elämän, jossa minulla
  > olisi ok puoliso, taloudellinen turva ja varmastikin tulevaisuudessa
  > talo, auto ja pari lasta. Jos valitsen ensimmäisen, loukkaan useita
  > ihmisiä ja aiheutan paljon mielipahaa. Jos valitsen jälkimmäisen, olenko
  > koskaan oikeasti onnellinen?
  >

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  13.12.2011 13:22

  Hei
  
  Olen vaaleatukkainen, normaalivartaloinen nainen, mutta muhkeat naiselliset muodot omaan, luonteesta olen hyvin
  ystävällinen (kaverit sanoo mua ilopilleriksi), iloinen ja aurinkoinen,
  yritän pitää muista huolta ja voin hymyillä helposti täysin
  tuntemattomalle ihmiselle. Aina menen ihmiselle avuksi, jos se
  tarvii sellaista, olipa se ihminen nuori mies tai nainen, lapsi tai
  vanhus!
  
  Olen töissä sairaalassa ja siellä on paljon työntekijöitä
  tietenkin. Kaikkien kanssa siellä on vaikea tutustua, mutta niiden
  kanssa ketä näen siellä usein niin olen yrittänyt tutustua, ja onnistuin
  siinä! Jopa nuorten 20-vuotiaiden huoltokuskien kanssa moikataan
  helposti ja pari työasioista sanaa jopa vaihdettu! Eli jopa nuoret pojat
  eivät ainakin ujostelee tai välttele mua, mutta yksi huoltomieskuski
  käyttäytyy oudosti mun seurassa! Hän on noin 25-35-vuotias lihaksikas
  noin mun pituinen! Yksi kerta kun olin tunnelissa järjestänyt
  työvaatteita ja en juurikaan ensin huomannut että hän meni mun selän
  takana ohi, huomasin vahingossa silloin kun katsoin kelloa seinällä ja
  hän oli kääntynyt päätä ja katsoi mua ja meidät katseet eivät
  irroittautuneet niin kauan kunnes seinä esti näköala :D Sen jälkeen mulla
  heräsi kiinnostus hänen kohtaan tutustua hänen kanssaan ihmisenä ja
  katsoa tuleeko meistä ystävät tai enemmän! Ja siitä se lähti kun minä
  katson häntä ja hänkin katsoo mua!
  
  Joskus satuimme olemaan tunnelissa aivan kahdestaan minä rohkeampi katsoin häntä ja hymyilin mutta hän katsoi hermostuneena kattoa :D ja sitten kun käänyin pois hän sitten
  tujoitti mua ja niinkuin mittaili katseella! Sitten kun juttelen jonkun
  kanssa hän menee ohi ja katsoo mua suoraan silmiin mikä saa mut hieman
  hämilleen! Yksi kertaa sattui hassu juttu olen yhdestä iloisesta
  uutisesta hyppinyt ilosta mun naiskolleegan edessä kun se mies tuli
  vetoautolla kulman taa ja sain mun pomppimisella ainakin hänetkin hymyilemään :D mutta samalla huomasin että vaikka hän hymyili hän
  yritti niin kuin piiloutua sen vetoauton sisään eli tekeytyä niin kuin
  pieneksi palloksi! Se sain mut ajattelemaan ehkä hän on hirveen ujo
  ihminen! Ja yksi kertaa taas oli sattunut hassu juttu hän kuskasi
  tunnelin toisesta päästä jotain ja mä olin tulossa vastaan, tunnelissa ei
  ollut ketään silloin ja tunneli on sen verran kapea että jos kävelevä ei
  väistä niin huoltomies ei pääse ohi vetoautolla, niin mä olin leikkisällä
  tuulella ja päätin kävellä keskellä tunnelia ja hymyilin ja ajattelin
  sanoa hänelle kun hän lähestyy että katsotaanko kuka meistä väistä?
  Mutta ku hän huomasi että minä kävelen keskellä juuri hänen takia hän
  pysähtyi jo alkutunnelissa ja väisti ja taas yritti tekeytyä palloiksi
  ja teeskenteli että näppäilee puhelimen! Mulle tuli sellainen vaikutelma
  että olen joku ahdistelija! Huh, ei enää sellaisia leikkiä! Täytyy yrittää
  lähestyä toisella tavalla! Mutta miten??? Miten lähestyä sellaista
  ihmistä kuka on niin ujo ja epäsosiaalinen! Tahtoisin tutustua häneen.
  Ehkä mun ystävyys auttaa hänen pääsemään yli siitä ujoudesta! Mutta
  miten lähestyä ujoa miestä säikäyttämättä hänet?? En halua olla tyrkky!
  
  Mä ajattelin antaa hänelle joululahja (pieni asenneavainperä). Jos vain
  itse kerään rohkeutta, olen minäkin naisena ujo! Toivottavasti hän ottaa
  vastaan mun lahja eikä heittä mua sillä :D Mä muuten aina moikkaan häntä
  kun näen, hän joskus moikkaa takas ja joskus ei moikkaa ja on tosi
  jännittynyt tai suorastaan tuijottaa ja syö mua silmillä!
  
  Mutta pliis kertokaa jotain vinkkejä, tai kertokaa mitä sitä miestä vaivaa?? En ole
  paha ihminen! Päinvastoin ystävällinen olen jokaiselle! Jos mä kysyn hänet suoraan kahville niin pelkään että hän säikähtää niin suoraa ehdotusta kun hän on niin arka ja punastelee hieman aina!
  Välillä musta tuntuu että hän joskus yrittää olla katsomatta minuun,
  mutta kun katsoo ei voi irrottautua mun silmistä ja sen samalla hän saa
  muakin katsomaan! :D En tykkää sellaisesta pelistaä ja täytyy jotain
  tehdä, joko se etenee pidemmälle tai loppuisi kokonaan..
  
  Ystävällisin Terveisin Aurinko! ;D

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  1.12.2011 12:50

  Olen naimisissa, ollut jo pitkään. Miehellä on narsistinen häiriö, lisäksi kommunikaatiovaikeuksia ja empatianpuutetta, siis luonnehäiriöinen. Tämä ei ollut näkyvissä kun nuorena avioiduimme, nyt n. 10 vuotta on ollut vaikeaa, josta 7 vuotta olemme käyneet pariterapiassa, mutta apu ei auta,koska hän ei ota tosissaan mitä terapeutti sanoo, ja terapeutti taas, eipä juuri mitään ehdotakaan, ei anna käytännön tehtäviä, ei empatiaharjoituksia tms. joista voisi paremmin ymmärtää toisen tuntema ja kokema asia.
  
  Mies hakee dramatiikkaa, loukkaantuu tavattoman herkästi, joten arjen eläminen siten, ettei voi vaikkapa sanoa omassa keittiössään, että jos
  teet tuon noin, niin se ei onnistu, ilman koko illan riitaa.
  Tämä on johtanut arjen tilanteissa väistelyyn, koska en uskalla juuri
  mitään riidan pelossa sanoa tai pyytää. Teen kotityöt yksin , maksan
  laskut yksin, kannan vastuun lapsista yksin ja ylipäänsä olen pääosin
  puhumatta, koska ei ole ketään, jolle puhua.
  
  Miehelle ei voi puhua, koska loukkaantuu, ymmärtää väärin, ei kysy kantaani,
  tai jos kysyy, vastaa itse siihen, mikä kantani on ja omii sen totuudeksi.
  
  Onko meillä enää mitään toivoa, en haluaisi erota, mutta elämä sucks!
  Olen todella onneton, olen taloudellisesti riippuvainen eläkeläisenä hänestä. Onko mitään keinoa parantaa kommunikaatiota siten, että itse tehostaisi omaansa?

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  21.11.2011 14:22

  Hei!
  
  En oikein tiedä edes mistä aloittaa.. Tuntuu että soudamme ja
  huopaamme avomieheni kanssa. Meillä on ollut vaikeita aikoja, miehen puolelta pettämistä ja henkistä väkivaltaa, jonka seurauksena
  muutimme lapsen kanssa pois vuosi sitten. Mies on tehnyt täyskäännöksen
  käytöksessään, se ei ole enää ongelma ja olemme pikkuhiljaa yrittäneet
  uudelleen. Kuitenkaan en tiedä osaanko arvostaa miestä, osaanko unohtaa
  ja luottaa? Uskallanko puhua kaikesta mikä painaa mieltä? Ennen en
  uskaltanut, enkä osaa puhua nykyisinkään niin hyvin kuin pitäisi..varmasti kokemani on takaraivossa,kolkuttelee sieltä.
  
  Välillä haluan olla ja yrittää, usein taas ahdistun ja on vaikea hahmotta mitä tunnen miestä kohtaan, rakkautta? En tiedä..joskus mietin olisiko
  helpompaa jatkaa erillään. Tuntuu että tulevaisuuden suunnitelmat
  menevät yksiin ja kiinnostuksen kohteitä yhteisiä löytyy.. Kuitenkin
  usein tulee tilanteita, että emme oikeastaan keskustele ikinä sen
  syvällisemmin, mitä taas kaipaan.. Jatkuvasti mietin elämää eteenpäin
  ilman häntä..sitten taas en. Yhtä soupaamista ja huopaamista. Miten
  saisin selkeyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiini? Mies tietää tunnoistani kyllä..

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  21.11.2011 11:41

  Hei!
  
  Ongelmani on parisuhteeni. Mies oli alussa aivan ihana. Minulla on 6v tyttö jonka kanssa hän tulee erinomaisesti toimeen läsnäollessani, vaan kävipä pari kertaa kun hän hermostui syyttä, yks kaks hankasi tytöltä käsistä tipahtaneen jugurttipurkin kannen tytön naamaan, toisella kerralla kun tyttö pyyhki suunsa väärään pyyhkeeseen, mies tarttui takatukkaan kiinni ja raahasi pois vessasta. Jollakin tavalla esiin on tullut paljon narsistisia piirteitä..pelottavaakin. Paukkuja jälleen alkanut tekemään suht
  säännöllisesti. On erittäin mustasukkainen, ei antaisi minun käydä edes
  töissä.
  
  Aluksi kävimmekin usein yhdessä tansseissa, mutta nyt helmikuussa yhdessä ostetun yksiön jälkeen tilanne muuttunut. Hän on mennyt hetki hetkeltä etäämmäksi ja ei laittele viestejä saatika soita ellen minä tee sitä ensin. Ei halaile tai muuta vaan odottaa minulta aina aloitetta, olen jotenkin väsynyt tähän yksipuoliseen suhteeseen.
  
  Mitä teen? En enää jaksa yrittää..

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  22.9.2011 10:27

  > Hei
  >
  > Olen pitkään pohtinut asiaani, enkä ole siihen löytänyt mitään
  > yksiselitteistä vastausta, tai tapaa toimia toisin. Jos alkuun kerron
  > hieman itsestäni. Olen 37-vuotias mies, minulla on takana avioero, joka
  > tapahtui hieman vajaa neljä vuotta sitten. Avioliittomme päättyi
  > aikanaan siihen, että tuolloinen vaimoni tietämättäni eli vahvaa
  > kaksoiselämää ja hänellä oli liittomme ulkopuolinen pitkään kestänyt
  > suhde, josta en tiennyt mitään. Avioliittomme päättyi aikanaan "kuin
  > seinään". Meillä on tuosta avioliittosta kaksi aivan ihanaa lasta, poika
  > ja tyttö, joiden kanssa olen hyvin läheinen ja rakastan heitä kovasti.
  > Olemme tiiviitä ja meillä on hyvä olla yhdessä. Lapset ovat luonani joka
  > toinen viikko viisi päivää kerrallaan ja soisin tuota aikaa yhdessä
  > lasten kanssa enemmänkin näkeväni.
  >
  > Suhteeni lapsiini on kaikkien näiden vuosien ajan ollut kuin punainen
  > vaate ex-vaimolleni. Hän on äärettömän mustasukkainen lapsista ja tämä
  > korostuu hänen toiminnassaan usein. Koen, että hän usein tarkoituksella
  > pyrkii rikkomaan minun ja lasteni välejä. Olen jollain lailla jo
  > tottunut olemaan välittämättä koko asiasta näiden vuosien aikana ja
  > asennoitunut siten, että pidän lapsistani niin hyvää huolta kuin osaan,
  > pystyn ja kykenen. He ovat kuitenkin erojen viattomia osapuolia. Lapset
  > aistivat tämän ja tulevat aina mielellään isän luo.
  >
  > Työstä. Olen hyvin vastuullisessa asemassa työelämässä ja toimin
  > liiketoiminnasta vastaavassa roolissa. Toimin globaalissa
  > työympäristössä ja minulla on muutama tuhat alaista. Työni on toisin
  > sanoen hyvin vaativaa, joka ei juuri kellonaikoja katso. Lasten ollessa
  > luonani, teen hieman lyhyempää työpäivää ja tarvittaessa öisin, kun
  > lapset nukkuvat. Vastaavasti teen pidempiä työpäiviä silloin, kun lapset
  > eivät ole luonani. Katson kuitenkin, että aika lasteni kanssa on niin
  > arvokasta, että tarvittaessa tingin työasioista mikäli se sitä vaatii.
  >
  > Minulla on laaja ystäväpiiri ja olen hyvin sosiaalinen ihminen. Olen jo
  > työssäni todella suuren joukon ihmisiä kanssa tekemisissä, enkä pärjäisi
  > siinä, mikäli minulla ei olisi vahvaa tunneälyä ihmisten kanssa.
  > Tutustun mielelläni uusiin persooniin ja haluan kuulla mitä kerrottavaa
  > ja sisältöä he arvostavat ja kunnioittavat, mikä näille ihmisille on
  > tärkeää. Pidän keskusteluista ja ajatusten jakamisesta. Minulla on vahva
  > empatian kyky, olen persoonana suhteellisen määrätietoinen.
  >
  > Minulla on lähes aina asioita kesken. Jostain syystä koetan hoitaa
  > saman-aikaisesti aina useita kokonaisuuksia kasaan. Rakennan tällä
  > hetkellä uutta kotia hieman Helsingistä sivuun järven rannalle. Olen
  > tottunut siihen, että hoidan 100% asioista itse.
  >
  > Mutta itse asiaan. Olen hyvin perhekeskeinen ja sellaiseksi minut on
  > omassa kodissani kasvatettu. Minulla on paljon sisaruksia (lähes tusina)
  > joiden kanssa olemme läheisiä, kuten suhteeni omiin vanhempiinikin.
  > Lapsuuden kodissani on aina korostettu vahvoja perhearvoja. Ongelmani
  > on, että olen jossain määrin peloissani hyppäämisestä uuteen
  > parisuhteeseen, vaikka sellaista kovasti kaipaankin. Olen hyvin
  > hellyydenkipeä ja koen, että ihmistä ei ole tarkoitettu yksineläjäksi.
  > Kaipaan kovasti sitä, että saan jakaa asioita jonkun kanssa ja minulla
  > olisi elämässäni muutakin sisältöä, kuin lasten kanssa vietetty aika,
  > työni ja kaverini. Tavatessani uusia ihmisiä "siinä mielessä", minulla
  > on vahvat "defenssit" päällä ja se vaatii hyvin paljon, että päästän
  > ihmisen lähelleni aidosti. Minun on vaikea ymmärtää, mistä nuo defenssit
  > kumpuavat, vaikka kuinka tietoisesti yritän päättää suhtautua
  > mahdollisiin tuttavuuksiin vilpittömästi ja avoimin mielin. Ymmärrän
  > täysin, että aikanaan erooni liittyvät ja johtaneet asiat eivät ole
  > kenenkään muun vika. Toisaalta en tiedä, mistä hakisin mahdollista
  > kumppania. Työympäristö on ulossuljettu vaihtoehto, nk baareissa en käy
  > juuri koskaan, sillä vietän vapaa-aikani mieluummin mökillä luonnon
  > helmassa, koska tarvitsen omaa tilaa ajatella asioita ja
  > prosessoidakseni niitä. Tässäpä pähkinä, jota olen miettinyt kohta neljä
  > vuotta, enkä ole näihin vastauksia löytänyt. Radikaalitkin näkemykset
  > voisivat olla tervetulleita :)
  >
  > Kiitos jo vastauksesta etukäteen

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  13.9.2011 09:52

  > Heippa!
  
  mun oli pakko kirjoittaa tänne ja purkaa huolia. mä olen
  > vastikään muuttanut uuteen paikkaan ja olen viihtynyt täällä
  > hyvin. täällä mä olen turvassa kun huoneen oven saa lukkoon ja täällä on
  > paikalla hoitaja 24/7 eli jos tulee yöllä hätä niin voin soittaa
  > yövalvojalle pyytää hätiin.
  
  mutta mulla on pienoinen ongelma,ja sama
  > ongelma se oli mulla siellä missä ennen asuin,siellä oli niinku 2
  > naista ja 15 miestä. ja suurin osa miehistä rupes ehdottelemaan
  > mulle, että alettaisiko olemaan. jopa johtajakin teki sellaista että
  > lähenteli mua oikein urakalla alussa siellä jne. siitä mä olen jotenkin
  > päässyt yli. täällä on nyt kumminkin asiat hyvin mutta mä olen pulassa
  > kun yks mieshoitaja on vähäsen ihastunut muhun mä osaan tulkita
  > ihastumisen esimerkiksi ihmisen kasvoilta ja eleistä.
  
  tänään vaikkapa yksi tyyppi tuli ja
  > sanoi "Moikka" ja vastasin tietysti vain moi
  > takaisin. mut kun se tuli sellaisella pehmeällä äänen sävyllä ja en ole
  > varma että flirttaileeko se vain mun kanssa. onhan sekin tietysti ihan
  > kivaa. ja olen kuullut että mieshoitajat flirttailevat naispotilaiden
  > kanssa, että se jotenkin kuuluu asiaan. onhan tää ihan hyvännäköinen
  > tyyppi ja kivanoloinen mutta olen sitä mieltä ettei hoitajalla ja
  > potilaalla saa olla suhdetta. yritän pitää mahdollisimman paljon matalaa
  > profiilia tän jutun kanssa koska en halua hankaluuksia.
  
  mä olen sellainen
  > että ihastun ensimmäiseen vastaantulevaan mieheen joka on komea ja
  > kivanluonteinen, mä en kestä!tai sitten se on vain
  > tyypiltään sellainen imarteleva tai jotenki. joitain asioita mun on vaikea ymmärtää,esim
  > vihaisuutta mutta kyllä mä sen erotan jos joku on ihastunut. mikä mussa
  > on vikana kun miehet on kimpussa joka paikassa mihin menen? siihen ois
  > kiva saada vastaus. jota en ymmärrä ku mä olen lihava ja mul on rillit
  > mutta muuten mus on äiteen mukaan söpöjä piirteitä.
  >

  Lue vastaukset (1)

• amoria

  13.9.2011 09:44

  > Hei!
  >
  > Olemme seurustelleet vuoden verran, tunteneet kolme. Olen hyvin puhelias
  > ja erittäin avoin juttelemaan aivan kaikesta. Mutta mieheni ei. Avoin
  > hänkin on, silloin kun sattuu puhumaan.
  
  > Jos olen hiljaa, hän ahdistuu, eikä varmasti sano mitään. En saa
  > kysymyksiinkään oikeastaan muuta vastausta, kuin tukahtuneen älähdyksen.
  > Miestä itseään ahdistaa ja ärsyttää se, ettei osaa puhua / sanoa
  > mihinkään mitään. Yllätys, ahdistuu tuostakin lisää.
  
  > En ole painostanut häntä, olen lärpätellyt niitänäitä ja ollut hiljaa
  > kun siltä on tuntunut, suunvuoron herra saa kyllä heti jos jotain
  > sanoo:D Mutta miten ihmeessä voisin edesauttaa tätä puhumaan oppimista?
  > Olisi mukava jutella joskus jostakin parisuhteessa:)!
  
  Melkein unohdin.
  > Asioista joista hän itse vankasti tietää ja on kokenut, hän kertoo kyllä
  > teoriapohjalta, ei omana kokemuksenaan. Mutta puhuu kuitenkin! Harmi
  > vain, kun aiheet jäävät yleisurheiluun, yleisurheiluun ja
  > yleisurheiluun.
  
  > Kaikki muu kyllä sujuu hienosti!
  >

  Lue vastaukset (1)