Täydellinen nainen

27.7.2010 22:44 Päivitetty viimeksi 27.7.2010 22:59

Vuonna 2008 vierailin Wisteria Lanella. Se oli aikaa, kun Täydellisten naisten tuottajat myönsivät yhden pikkuseikan: kyllä, WL on Universalin takapihalle rakennettu mukava tienpätkä. Pikkuruudessaan se näytti tältä:

Kuva #1245469

Keinotekoisuudesta pidettiin pientä ääntä, sillä Wisteria Lane kulkee Hollywood-piireissä nimellä Colonial Street. Kyseessä on yleiskatu, joka on esiintynyt eri elokuvissa ja sarjoissa jo alkaen vuoden 1946 So Goes My Lovesta, jossa lavasteena oli Solisien kotitalo (4349 Wisteria Lane). Kaikkiaan tien varrella on 16 rakennusta, joista 13 näkyy Täydellisissä naisissa. Esimerkiksi taloa numero 4351 (Betty Applewhiten kotitalo toisella kaudella) vältettiin koko ykkös-tuotantokauden ajan, sillä sen ajateltiin olevan liian helposti tunnistettavissa Me Hirviöt -sarjan lavasteeksi.

Jokaisen Täydellisten naisten kotiin haluavan kannattaa kuitenkin huomioida, etteivät vierailijat pääse Wisteria Lanelle kävellen. Vierailu kadulla kuuluu Los Angelesin Universalin esittelykierrokseen, joka toteutetaan pienellä pyörillä kulkevalla junalla. Samaan kierrokseen kuuluvat muun muassa standardi-vuoristomaisemat (sininen kangas ja vuoristomaja) ja kauhulavasteita Muumiosta Tappajahaihin. Parasta lienee kokemuksellinen puoli; miltä tuntuu ajaa sisään metroasemalle, jonne tulee yhtäkkiä vedenpaisumus? Entä miten tehdä muutamassa sekunnissa kaupungin kasteleva Hollywood-sade?

Kierroksen kesto on 45 minuuttia, onnistuneimpia opastettuja reissujani Alcatrazin rinnalla. Jälkimmäinen toimii korvakuulokkeilla, ja sitä pidetään usein maailman parhaana kiertokävelynä.

Tagit: alcatraz lane naiset täydelliset wisteria

Kirjoitettaessa soi Leevi and the Leavings: Rin Tin Tin

Edellinen 25.7.2010Bikineissä lentokentällä Seuraava 31.7.2010Nainen hermostuttaako, mies oletko kärsimätön?

Kommentit

  • Anonyymi 28.7.2010 08:52 Foxin studioilla oli ainakin vielä 1990-luvulla New York: NYPD Bluen lavasteet. Sinne ei tosin ollut yleisölle pääsyä.
  • Anita Nousiainen 31.7.2010 13:58 Onhan Universalin kierroskin minimaalinen katsaus siihen, mitä studioilta löytyy. Mieleeni jäi mm. kuvaushallien ohittaminen huomautuksella "Joo, tässä olisi nyt yhdeksän hallia kuvauksia varten, sinne ei pääse".
  • PesisMaila 3.8.2010 01:29 No mä olenkin ihmetellyt, miks helvetissä ne talot on aina niin tutunnäkösiä, kun kattoo eri ohjelmia! ;D Nyt sekin selvis.
  • Anita Nousiainen 7.8.2010 15:13 Täytyy sanoa, etten ollut edes itse huomannut samanlaisuutta ;)

Kommentoi

Voit kommentoida kirjoitusta anonyymisti. Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin omalla nimimerkilläsi.

Kommentit eivät saa sisältää loukkauksia tai asiattomuuksia.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.