Hyvää seksiä? –Ei kiitos.

  • Anne Kontula

Erään kerran vuosia sitten istuin ystävättäreni kanssa viehättävässä lounasravintolassa. Seuralaiseni mentyä hakemaan meille kahvia nousi viereisessä pöydässä aterioinut huoltomies ja tuli luokseni. Hän pahoitteli häiriötä, kertoi pitävänsä minua hyvin kauniina ja tiedusteli, tarvitsisinko kyytiä jonnekin. Hän oli autolla liikkeellä.

Hämmennyin. En ollut nuorenakaan sellainen kaunotar, joille miehillä on tapana tehdä ehdotuksia lounasravintoloissa. Yllättäen tarjottu seikkailu houkutti. Toisaalta hätäilin, että ystäväni palaisi pian kahvikuppien kanssa: mitä hän oikein ajattelisi, jos löytäisi minut jakelemassa puhelinnumeroita tuntemattomille haalarimiehille?

Mies oli hyvin komea, sillä lailla karusti kuin jotkut duunarimiehet ovat. Kevät oli hyvin kaunis, ikkunan takana paistoi aurinko ja purot solisivat. Minä olin nuori ja sitoutumaton, siis vapaa tekemään mitä halusin.

Sanoin: ”Ei kiitos, olet huomaavainen, mutta minulla on lyhyt kävelymatka.” Vastasin näin siksi, että olin todellakin menossa ihan viereiseen taloon ja olisi ollut hölmöä pyytää kuljetusta. Mutta totta puhuen sittenkin enemmän vaikutti se, etten halunnut näyttää ystävättäreni silmissä kevytkenkäiseltä.

Tapaus oli opettavainen. Sen myötä oivalsin, etten suinkaan elä missään vapaan seksin ihmemaassa. Tiukan paikan tullen, kun on tehtävä nopeita ratkaisuja, ryömii jostakin liskoaivojen perältä siveyden ohjelmistokoodi.

Naisen elämässä seksuaalinen pidättyvyys on vuosituhansien ajan liittynyt turvallisuuteen. Kyse ei ollut vain raskauteen ja tauteihin liittyvistä riskeistä, vaan naisen seksuaalisuutta on johdonmukaisesti kontrolloitu ja rikkeistä langetettu jopa kuolemantuomioita. Vielä 1900-luvulla seksuaalinormeja vastaan kapinoivia naisia suljettiin "oman edun vuoksi" ja "suojelun tarpeesta" joukoittain mielisairaaloihin ja muihin suljettuihin laitoksiin. Jos esimerkiksi harjoitti avioliiton ulkopuolista seksiä useiden miesten kanssa, oli vaarassa joutua huoltopoliisin ja muiden viranomaisten kontrollitoimien kohteeksi.

Tällainen traditio ei häviä yhdessä eikä kahdessa sukupolvessa. Edelleen teinitytöt tekevät valintoja ja rajaavat toimintaansa välttääkseen huoran leimaa. Edelleen minäkin, emansipoitunut aikuinen nainen, laitan vaistomaisesti jonkin epämääräisen ”maineen” konkreettisen hauskanpidon edelle. Niin syvään on juurtunut pelko siitä, että aktiivinen seksuaalisuus merkitsee vaaraa: pilkkaamista, hylkäämistä, tärkeiden ihmissuhteiden menetystä ja kuolemaa. Vaikka tarjous oli houkutteleva, ei lounasravintolan huoltomiehellä ollut mitään mahdollisuuksia.

Entäpä jos olisinkin vastannut toisin, mitä hirveää siitä olisi seurannut? Ystävättäreni olisi puistellut päätään, pahimmillaan ehkä soittanut jollekulle ja kertonut olevansa hieman huolissaan minusta. Nykyään naisen seksuaalisuutta sidotaan kevyin silkkiköysin, mutta sekin riittää, jos vanhasta muistista kuvittelemme ne rautakahleiksi.

22 kommenttia

November5th

30.3.2010 17:51

Surettaa lukea tällaista, kun sivistynyt ihminenkään ei kykene toimimaan rationaalisesti.

Onneksi kaikki ihmiset eivät ole tällaisia.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.3.2010 18:19

Ainoa tapa elää elämänsä onnellisesti on tehdä niin kuin itse haluaa välittämättä muiden mielipiteistä. Henkilö, joka noudattaa omaa tahtoaan vasten yhteisön normeja (kuviteltuja tai aitoja) on tilanteeseensa aivan yhtä paljon syypää kuin typeriä normeja asettava yhteisökin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.3.2010 18:31

^ Moni on. Ainakin allekirjoittanut. Hämmästytän itseni monesti toimimalla Anna Kontulan kuvaamalla tavalla. Jopa silloin, kun seksiä tarjoaa tuttu ja vetovoimainen mies. Mikä on se mekanismi, joka saa kieltäytymään oman tarpeensa toteuttamisen? Ei pelkästään lähiympäristön moraalinen närkästys ja usko siihen, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Ainoa lääke henkisen kynnyksen ylittämiselle on miehen vonkaus. Luojan kiitos siitä!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.3.2010 20:22

Jos avain käy kaikkiin lukkoihin, on se pirun hyvä avain, yleisavain. Jos lukkoon käy kaikki avaimet, on se aivan paska lukko.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.3.2010 21:48

Naisella ei ole selkeää omaa tahtoa, jota voisi noudattaa tai olla noudattamatta. On lyhyen ja pitkän tähtäimen keskenään ristiriitaisia etuja. Ei sinkku ole varattua vapaampi: sinkku toimii kaikkein tulevien varaajiensa silmien alla yhtä lailla kuin varattu toimii sen hetkisen varaajansa silmien alla.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.3.2010 21:50

Otsikointi on harhaanjohtava, sillä ymmärtääkseni tekstissä käsitellään tilannetta, jossa seksin laadusta ei ole tietoa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

30.3.2010 22:29

Vasemmistolainen siveyden sipuli? Harvinaista.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 00:37

Niin kauan kun miehet huutavat kadulla huoraa, minä kieltäydyn kaikista ehdotuksista. Jos mies haluaa tavaraani, hänen on todistettava olevansa parempi kuin kaikki muut itseään tyrkyttävät miehet.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 03:39

Joskus autokyyti tarkoittaa vain autokyytiä. Mielenkiintoista on se, että kirjoittaja näki asetelmassa jotakin seksuaalista.

Mielenkiintoista oli myös rinnastaa tuotettu reaktio liskoaivojen toimintaan (siis biologiseksi) ja samalla vedota naisten yhteiskunnalliseen seksuaalisuuden kontrollointiin. Olisiko puurot ja vellit menneet siis hiukan sekaisin? Jos kontrolli tulee yksilöstä itsestään päin niin ei se mielestäni (välttämättä) kerro kovinkaan paljon yhteiskunnallisista asenteista tai arvoista vaan toiminta on aina myös yksilö- ja tilannesidonnaista.

Onko siis niin, että kun mies tulee keskustelemaan naiselle ja tarjoaa autokyytiä tälle, niin tämä nyky-yhteiskunnassa naisten osalta tulkitaan viestiksi halusta seksiin?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 04:36

2000-luvulla ja varsinkin Suomessa nainen on enää vain päänsä sisällä olevien peikkojen vanki: "Pitää olla sitä ja tätä ja näitä ei nyt ainakaan saa olla, koska muutenhan joku saattaa luulla jotain ja jopa kertoa siitä jollekin." Tulos: joukko ihmisiä esittää jotain ihan muuta kuin itseään epämääräisen tuomitsemisen pelossa. Todella kehittävää.

Minua nuorempana pikkuasioista ja -erheistä arvostelleet ja jopa tuominneet ihmiset ovatkin itse tehneet aikuisempina paljon nolompia valintoja ja pahempia mokia. Tuomitsinko heitä? En. Miksi? Koska en asenta itseäni yliasemaan, kuten he erheellisesti tekivät.

Terveenä egoistina olen aidosti onnellinen. Ihan sama, mitä muut ajattelevat. Heillä on oma elämänsä, minun elämääni heidän mielipiteensä eivät vaikuta. Olen oman onneni seppä, siinä ei kateellisilla elämättömillä itsetuntovammaisilla juorilijoilla ole painoarvoa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

31.3.2010 07:45

Laasasen vaihdantatalouden mallin mukaan miehen markkina-arvo nousee kun hän ns. pääsee pukille, ja naisen markkina-arvo nousee kun hän kieltäytyy. Kalsean yksinkertaistettu malli - mutta varmaan kuitenkin oma osansa tätä kokonaisuutta.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 11:56

naisten ei tarvitse vongata koska miehet vonkaavat

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 12:50

Itse asiassa ihan hyvä ja ajatuksia herättävä teksti. Totuuden nimissä odotin vuodatusta siitä, kuinka juntteja ja alistavia kaikki suomalaismiehet ovat ja kuinka nainen on ollut jo vuosimiljoonia näiden saatannallisten miesten armoilla ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.3.2010 14:24

huomaa että kontula on vanha ämmä;) ei se muutos tapahtunut 50 eikä 100 vuodessa vaan eksponentiaalisesti kiihtyen siten että 80 luvun nuori ei kehdannut "maineen" takia mennä mutta 2000 luvun nuorehko nainen olisi mennyt jos sitä olisi huvittanut.

Se mikä edelleen pätee on se että naisen ei aina ja kaikkialla TODELLAKAAN ole fiksua ja turvallista lähteä miehen mukaan.

Lifemockerille: naiset saavat useimmiten halutessaan enemmän seksiä kuin miehet. Se mitä naiset saavat on sitten useammin HUONOA seksiä. Miehelle hyvää seksiä on päästä panemaan ja pussit tyhjiksi, useimmat naiset vaativat kunnon miestä nauttiakseen kunnolla.

Sinä selvästi et näihin miehiin kuulu. Siksi täällä itket. Kyllä miehillä on paremmin pullat uunissa joka tapauksessa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

31.3.2010 15:12

Mitä hyvään ja huonoon seksiin tulee, nykytilannetta kuvastaa parhaiten tämä sarjisstrippi:
http://kvantti.ayy.fi/in/118.shtml

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JasuT

31.3.2010 17:13

Kyllä miehetkin kieltäytyvät.

Eikä tuo aiemmin mainittu "hyvän seksin" käsite riitä esimerkiksi minulle, miksi tyytyä hyvään, kun tarjolla on loistavaa?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

1.4.2010 09:56

Miten sen nyt sanois. Avain joka käy moneen lukkoon on "masterkey". Lukko johon käy liuta avaimia on vain huono lukko...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2010 16:20

Anonyymi: tuliko laskuvierhe: Jos kirjoittaja sekstasi 80-luvulla, niin teki sen alle 13-vuotiaana. nykyisen 32-vuotiaan nuoruus jatkui kauas 90-luvulle...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2010 16:50

Hyvä tarina

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.4.2010 00:28

Kyllä se nyt vaan on niin että miehen ja naisen seksuaalisuudet ovat toisistaan poikkeavia. Ei aina välttämättä yksilötasolla, ja varsinkaan "omalla kohdalla" ajateltuna, mutta onhan se nyt yhteiskunnallisesti aivan selvää, kuka antaa, ja kuka saa. Ja näin on aina ollut, ja tullee olemaan. Siihenhän me kaikki täydellisen valaistuksen kokemattomat ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta kuitenkin toimiamme vertaamme. Tuo vanha "avain/lukko" vertaus on varsin hauska metafora, mutta miksi pitääkään tehdä numeroa koko asiasta? Seksistä? Miksi elämme niin epäitsevarmassa yhteiskunnassa, että ihmisillä on ylitsepääsemättömät suorituspaineet siitä, kuka saa ja kenelle annetaan?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

22.4.2010 12:56

Eihän se tietenkään naisen vika voi olla jos tulee vaan emmittyä eikä lemmittyä. Se on sen huoltomiehen ja kaikkien muidenkin miesten vika. Tietysti. Me siat.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:42

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus