Biologisuus ei ole tae mistään

Tulihan se sieltä taas: Hesarissa isänpäivän pakollinen isyystutkija 1) haukkui työssä käyviä vanhempia 2) totesi kuitenkin haastattelun lopuksi, että "jokainen isä on hyvä juuri sellaisena kuin on."

Eipäs ole.

Suomessa on vain äärimmäisen rajoittunut tapa puhua vanhemmuudesta. Keskustelua kannattelee kaksi teemaa, jotka jo tiivistettiinkin edellä.

Ensinnäkin kaikki kännyköiden ja tietokoneiden kanssa työskentelevät isät ja äidit leimataan "uravanhemmiksi", jotka "käyttävät enemmän aikaa sähköpostiensa lukemiseen kuin lastensa kanssa seurusteluun" aivan kuin jokainen tietotöissä käyvä vanhempi olisi oman elämänsä kallasvuo, jota ei näy kotona kuin jouluisin.

Syyllistäminen on ihan jees, jotta kaikki pysyisivät skarppeina, mutta olisi joskus virkistävää havaita kohteena jokin muu vanhempien alalaji kuin tietotyöläiset. Miten on, voiko esimerkiksi kalakauppiaalla olla vanhemmuus hukassa?

Kun kännykkäisät on haukuttu, siirrytään siihen jeesusteluun, että jokainen vanhempi on paras vanhempi. Miten niin? Ei juoppo tai väkivaltainen vanhempi ole hyvä sellaisena kuin on, kysykää vaikka Niklas Herliniltä.

Kukaan näistä jauhajista ei taatusti veisi lastaan väkivaltaiselle päivähoitajalle. Mutta kun nyrkkejä heiluttaa oma vanhempi, asia onkin yhäkkiä sellainen, että nämä ovat hyvin perhekohtaisia asioita, lässyti lää. Oh please.

On törkeän välinpitämätöntä pitää yllä myyttiä siitä, että biologisuus olisi takuu hyvästä vanhemmuudesta. Se ei ole tae yhtään mistään.