BlogCity
Suopeat batiikkihuivinaiset
Maria Pettersson

Anna Perho

Anna Perho

Vapaa toimittaja, jota lähipiiri ja ystävät kuvailevat sanoilla "säkenöivän älykäs", "todella hauska" ja "voisi laihduttaa vähän".

Suosittelen – Viikon hyvät asiat

Löytyi 2 viestiä joulukuulta 2009.

< Alkuun | < Edelliset1 – 2 / 2Seuraavat > | Loppuun >

Olipa kerran millennium

28.12.2009 11:54
Näin vuoden päättyessä on tapana listata menneen vuoden merkittävimpiä uutisia. Nyt riesana on koko vuosikymmen.

2000
Millennium. Meinattiin, että internet lakkaa olemasta, mutta ei se sitten lakannutkaan.

2001
Kaksi lahkolaismuslimia ajoi päin WTC:tä, josta välillisenä seurauksena muun muassa se, että Susan Ruusunen julkaisee kirjan, alastonkuvia ja lohdutussilikonit.

2002
Siirrymme eurovaluuttaan, ja alkaa vuosikymmenen mittainen ”Kyllä vaan markka-aikaan ne hinnat oli alhaisemmat”-vänkäys. Kuuden kertotaulu iskostui kansaan niin, että aikaakin tiedusteltiin kysymälä paljo kello on euroina.

2003
Nature-lehti raportoi 350 000 vuotta vanhoja pystyssä kävelleen ihmisen jalanjälkiä löydetyn Italiasta. Syylliseksi epäiltiin Merikukka Forsiuksen uusinta miesystävää.

2004
JANET JACKSONIN RINTA NÄKYI TELKKARISSA. Siis apua. Apuaapuaapua.

2005
Ottelu Niinistö vs. Halonen alkaa. Lisäksi Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kunnat liittyivät Joensuun kaupunkiin. Kansan mielenkiinto kumpaakin tapahtumaa kohtaan oli yhtä suurta.

2006
Lordi etc. Haukotus. No, I wouldn´t like the monsterman.

2007
TV-lähetykset muuttuivat digitaalisiksi. Se oli ihan kauheaa, koska nyt telkkarilla näkee enemmän ohjelmaa ilmaiseksi kuin koskaan ennen. Digitalkkarit toimittivat asennusvaikeuksiin joutuneille elintarvikepakkauksia, huopia ja kriisiapua.

2008
Ulkoministeri Ilkka Kanervan tilalle nimitetään Stubb-niminen kyborgi.

2009
Suomen tasavallan presidentin puheenkirjoittaja paiski töitä oikein olan takaa: Tarja Halonen sanoi uudenvuodenpuheessaan toivovansa, etteivät yleisen taloustilanteen huonontumisen vaikutukset kohdistuisi pahimmin yhteiskunnan heikompiosaisiin.

Tagit: kiihtelysvaara

Puhutaanpa politiikkaa

10.12.2009 13:37
Tiedättekö Gloria-lehden palstan Elämäni Aakkoset? Siinä tunnetut henkilöt kertovat elämästään aakkosten kirjainten kautta.

Marja Tiuran elämä voisi näyttää aakkosten varjossa tältä:

A - Asiakysymykset. Niihin sanon, että olen antanut haastattelun Verkkouutisille, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.

H – ”Hyvä että asiat selviävät.” Mottoni, kun politiikan toimituksista soitellaan. Olen sitä paitsi antanut haastattelun Verkkouutisille, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.

I – Itsenäisyyspäivä. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan sullekin.

M – Maskun Kalustetalo. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.

P – Pesukone. That´s my middle name.

R – Ritva-Liisa Pohjalainen. Olen täällä juhlimassa itsenäisyyttä ja veteraanien asiaa iloisella ja nöyrällä mielellä, enkä ole halukas vastaamaan kysymyksiin joihin ei voi sisällyttää sanakolmikkoa ”Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelema.”

S –Säästäväisyys. Säästäväisyys on hyve, ja siksi minä maksatan mielellään lentolippuni ja kodin elektroniikan muilla. Kaikkihan meistä ovat ostaneet lindexin alennusmyynnistä kaksi yhden hinnalla.

J – Julkisuus. Olen jo 2007 ilmoittanut, että vetäydyn hömppäjukisuudesta. Siksi vastaan vain kysymyksiin, joista kerron tarkemmin kohdassa R.

V – Vaikeneminen. Vaikeneminen on kultaa, mutta jos tässä nyt jotain pitää sanoa, vastaan saman kuin kohdassa A tai H.
< Alkuun | < Edelliset1 – 2 / 2Seuraavat > | Loppuun >