Psyko

Yksin oikein vai muiden kanssa väärin?

Olet koehenkilönä näkötestissä. Sinulle ja muutamalle muulle koehenkilölle näytetään taulua, jossa on eripituisia viivoja. Sinun pitää valita joukosta se viiva, joka on pituudeltaan lähinnä vertailtavaa viivaa.

Tehtävä vaikuttaa helpolta. Viiva C on selvä valinta. Kokeenjohtaja pyytää vastauksia. Ensimmäinen vastaaja valitsee A:n. Onko hän sokea? Toinenkin koehenkilö valitsee A:n, eikä tällä koehenkilöllä ole edes silmälaseja. Näetkö sittenkään oikein? Kolmas valitsee A:n. Näkevätkö muut viivat sen verran eri kulmassa, että vastaus näyttää toiselta? Neljäskin valitsee A:n. Nyt iskee epäluulo. Onko A sittenkin oikea vastaus? Seuraavana on sinun vuorosi. Mitä vastaat?

Solomon Asch teki 1950-luvulla juuri tällaisen kokeen. Muut "koehenkilöt" olivat näyttelijöitä ja tutkimusaiheena oli oikeasti se, kuinka moni valitsee ilmeisen "väärän" vastauksen.

Yksin tehtynä vain yksi vastaaja 35:stä antoi kertaakaan väärän vastauksen. Jos kaikki muut vastaajat antoivat väärän vastauksen, 75% koehenkilöistä antoi saman väärän vastauksen ainakin kerran. Yhdellä tai kahdellakaan väärin vastaajalla ei ole merkitystä, mutta jos heitä on kolme tai enemmän, on vaikutus suuri. Ilmiö heikkenee oleellisesti, jos edes yksi vastaaja koehenkilön lisäksi vastaa ryhmästä poiketen - vaikka tämä vastaus olisi vain eri tavalla väärä vastaus.

Olemme laumaeläimiä. Ryhmällä, jopa satunnaisesti valikoidulla, on meihin suuri vaikutus. Tässä tutkimuksessa ei varsinaista painostusta edes ollut, oikeasta vastauksesta ei saanut mitään erityisempää palkintoa eivätkä koehenkilöt olleet toistensa kanssa tekemisissä kokeen aikana tai sitä ennen.

Ilmiöstä on dramaattinen esimerkki. New Yorkissa 1960-luvulla mies kävi kadulla puukottamassa samaa naista kolme kertaa tunnin aikana, kolmannella kerralla hän raiskasi ja surmasi naisen. Nainen oli loukkaantunut niin pahoin, ettei ollut päässyt karkuun ensimmäisen puukotuksen jälkeen. Kukaan ei tullut auttamaan naista, vaikka teolle löytyi myöhemmin 38 todistajaa ympäröivistä taloista.

Mitä useampi ihminen on rikos- tai onnettomuuspaikalla, sitä todennäköisempää on, ettei kukaan tee mitään. Useimmiten teemme mieluummin muiden kanssa väärin kuin yksin oikein.

---

Koulutiejyrä

Seurasin veljeni lapsen loputonta uteliaisuutta ympäristöönsä. Mikä tiedonjano! Lapsen uteliaisuutta ei vähällä tyydytetä. Vaan pahoin pelkään, että tämänkin lapsen uteliaisuus hiipuu kun hän täyttää seitsemän. Kun oppimisesta tulee pakollista, se lakkaa kiinnostamasta.

Pakolla opettaminen on uskomattoman tehotonta. Olemme peruskoulussa opiskelleet vihattua pakkoruotsia viiden kuukauden työajan verran. Tästä panostuksesta huolimatta suurin osa opetetuista ei osaa ruotsia juuri ollenkaan eivätkä kaikki ruotsia osaavistakan suostu sitä puhumaan.

Kiinnostusta aineeseen ei pakolla saa aikaiseksi, ja hyvä kysymys on sekin, pitäisikö saadakaan. Mikä asia on niin tärkeä, että ihmiselle pitää se pakolla, vastoin tämän tahtoa opettaa?

Pakko ei sovi oppimisen psykologiaankaan. Tehokkain opetusmuoto on henkilökohtainen opettaja. Hänen ei kuitenkaan tarvitse opastaa jokaista oppilasta jatkuvasti, vaan lähinnä saada oppilas ajattelemaan itse. Ei kannata opettaa tuloksia, vaan menetelmä niiden hankkimiseksi.

Tämä on ollut pedagogian ammattilaisilla tiedossa jo kauan. Silti suuri osa opetuksestamme perustuu nimenomaan pakkoon. Eikä vain siihen, että opiskelu on pakollista, vaan oppilaalle ei jää juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa edes opetettaviin aineisiin, opetussisällöstä puhumattakaan.

Pisa-tutkimuksen hyvät tulokset osoittavat vain sen, että muualla julkisissa koulujärjestelmissä ei ole sitäkään vähää valinnanvaraa. Eihän koulun opetusmenetelmissä ole tapahtunut mainittavaa muutosta sataan vuoteen.

Yhdysvalloissa Sudburyn koulussa on kokeiltu vapaampaa opetusta. Oppilas valitsee, mitä opettelee ja paljonko viettää aikaa koululla. Opettajat pitävät tunteja pyynnöstä. Läksyjä ei ole. Tulokset ovat erinomaisia, 80% Sudburyn oppilaista valmistuu myöhemmin yliopistosta.

---