Löytyi 5 merkintää joulukuulta 2009.
30.12.2009 07:51
Pian taas paukkuu taivaalla. Pauketta seuraa, tai oikeastaan edeltää, hirveä valitus ilotulitusrakettien turhuudesta.
Keksin lukuisia minulle turhia asioita. Murtomaahiihto, anime, big brother, rullalautailu, rosolli, kajalkynät, koirat, rantalomat ja kirjanpito. Voisin vaatia kaikkien näiden kieltämistä. Eikä olisi vaikea keksiä perustelujakaan. Koiratkin pelkäävät paukkuvaa kirjanpitäjää! Jos koirat ovat puoliksikaan niin fiksuja kuin omistajansa antavat ymmärtää, kuinka niille on aivan mahdotonta oppia, että vaikka paukkuu niin ei silti satu?
Sillä ei ole paskankaan väliä, että nuo ovat minun mielestäni turhia. Ei minun ole pakko seurata tai ostaa noista yhtäkään. Ja jos joku muu noista on kiinnostunut, olkoon aivan vapaasti. Sekään ei kuulu minulle.
Puhtaimmat moralistit vaativat, että ilotulitteisiin käytetyt rahat pitäisi antaa hyväntekeväisyyteen. Samat tyypit eivät itse ole valmiita luopumaan mistään, mitä itse pitävät tärkeänä. He ovat siis valmiita "luopumaan" jostain, mistä eivät alunperinkään olleet kiinnostuneita, ja voivat "velvoittaa" muut antamaan rahansa hyväntekeväisyyteen.
Olemme kipanneet rahaa Afrikkaan 50 vuotta, ja ovatko asiat siellä oikeasti parantuneet merkittävästi? Kiinaan emme ole kovin paljon rahaa antaneet, mutta olemme käyneet kauppaa. Kumpi onkaan parantanut elinoloja paremmin? Ilotulitteiden kieltäminen, jos se edes toimisi, vaikuttaisi eniten niihin maihin, joissa ilotulitteita valmistetaan.
Ehkä typerin ehdotus on se, että kunta tai kaupunki järjestäisi ilotulituksen. Siitä tulisi kallis ja ruma. Ensin siirretään ilotulitukset kunnalle, ja sitten ne lopetetaan varojen puutteeseen.
En muuten pahemmin välitä ilotulitteista. Katson kyllä mielelläni, etenkin uutena vuotena kun niitä on paljon. Mutta en itse jaksa niitä ostaa. Enkä ainakaan vaadi niiden kieltämistä. Pohjimmiltaan on vain kahdenlaisia ihmisiä. Sellaisia, jotka haluavat tulla jätetyksi rauhaan ja sellaisia, jotka eivät heitä suostu rauhaan jättämään.
Tagit: ilotulitus uusi vuosi
28.12.2009 06:28
Keskustelin lapseni kanssa. Lapseni on vielä äitinsä kohdussa, joten kommunikaatio jää erilaisten möykkyjen paineluksi masun päältä.
Minun oli luonnollisesti vaikea käydä luottamuksellista keskustelua lapseni kanssa ilman että vaimoni huomaisi sitä.
Suomi on netissä ikään kuin lapsi kehdossa. Ruotsi on äiti vauvan ympärillä. Vauvan on mahdotonta olla yhteydessä ulkomaailmaan ilman äidin tietoisuutta. Tietoliikenne Suomen ja ulkomaailman välillä kulkee Ruotsin kautta.
Mutta hätäsektiota ei voi tehdä eikä laskettua aikaa olekaan.
20.12.2009 20:51
Onnitutkija
Richard Wisemanin mukaan tuuri ei ole sattuman summaa, vaan ihmisen oman toiminnan ja ympäristön tarkkailun tulosta.
Onnekkaat ovat ennakkoluulottomia ja näkevät monenlaisia onnistumisen mahdollisuuksia erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksessa tehtäväksi annettiin tehtäväksi laskea eräässä kirjassa olevat kuvat. Ensimmäisellä sivuilla sanottiin suurin kirjaimin "KIRJASSA ON 43 KUVAA", mutta toiset eivät sitä huomanneet vaan laskivat loppuun asti. "Onnekkaat" pitivät silmänsä auki ja löysivät tämän tekstin.
"Aku Ankat" ovat jännittyneempiä ja huolestuneempia kuin muut, ja nämä seikat estävät heitä havaitsemasta ympäristöään kuten rennommat ihmiset tekevät.
Onnekkaat ovat optimistisia. Sekä optimismi että pessimismi ovat itseään toteuttavia ennusteita. Onnekkaat muuttavat huonoa onnea hyväksi olemalla joustavia. Onnistua voi useammallakin kuin yhdellä tavalla. Onnekkaat tekevät hyviä päätöksiä luottamalla vaistoonsa, koska eivät ole niin huolissaan epäonnistumisesta.
Wiseman opetti onnistrategioita sekä onnekkaille että vähemmän onnekkaille ihmisille. Sekä onnekkaiden että onnettomien tuuri parantui tutkimuksessa. "Tuuria" voi oppia, onni ei ole sattumaa eikä hallitsematonta. Onni, onnellisuudesta puhumattakaan, on psykologinen ilmiö.
Tagit: onni tuuri
12.12.2009 08:24
Ihmisillä on taipumus pyrkiä tasapainoon, myös moraalisissa asioissa.
Ihmiset, jotka ostivat ympäristöystävällisiä tuotteita, käyttäytyivät muuten moraalittomammin kuin ihmiset, jotka eivät ympäristöystävällisiä tuottteita suosineet. Ostotapahtumaa seuranneessa tutkimuksessa ekotuotteita suosineet huijasivat enemmän ja lahjoittivat vähemmän rahaa kuin muut. Kun ihminen on osoittanut kunnollisuutensa itselleen tai muille, hänellä on huomattavasti helpompaa joustaa korkeista päämääristään. Onhan hän jo "tehyt osuutensa" ja hänellä on "oikeus" vähän löysätä. Ympäristöystävällisyys on tällainen "oikea", sosiaalisesti suotava valinta, ja siten "oikeuttaa" joustamaan moraalisista odotuksista toisessa tilanteessa.
Toisessa tutkimuksessa jotkut ihmiset olivat valinneet naisen parhaaksi ehdokkaaksi sukupuolineutraaliin tehtävään. Tämän jälkeen ne ihmiset, jotka valitsivat naisen ensimmäiseen tehtävään, valitsivat muita koehenkilöitä todennäköisemmin miehen maskuliiniseen tehtävään. Toisin sanoen, kun ihminen teki sosiaalisesti "oikein" valitsemalla naisen, hänellä oli "oikeus" toimia ennakkoluulojensa mukaisesti seuraavassa tehtävässä.
Kun ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan kuvauksia itsestään käyttäen joko positiivisia tai negatiivisia termejä, niin
positiivisia termejä itsestään käyttäneet käyttäytyivät jälkikäteen itsekkäämmin (lahjoittivat selvästi vähemmän rahaa hyväntekeväisyyteen.
Julkisesti meillä on voimakas taipumus käyttäytyä siten, kuin mitä sanomme, käyttäytyä johdonmukaisesti puheittemme kanssa. Yksityisesti voimme tehdä toisin. Itse asiassa meillä on vahvat perusteet uskoa, että mitä parempana ihminen itseään pitää, sen moraalittomammin hän yksityisesti käyttäytyy.
3.12.2009 20:45
Banaanin voi kuoria kahdella tavalla; joko varren pätkän päästä, käyttäen pätkää kahvana, tai sitten tylpästä päästä, nipistämällä kuorenpäät sormien väliin ja vetämällä.
Tutkimusteni mukaan noin 75% ihmisistä avaa varrenpätkän päästä.
Valitettavasti tämä tapa kuoria banaani on väärin. Jotta sanani saa painoarvoa, lisään vielä, että varsipää on syntinen ja häpeällinen.
Varren päässä kuori on paksumpi, eikä banaani aukea yhtä helposti kuin tylpässä päässä. Varsipäästä voi pitää kiinni, kun banaania syö. Varrenpätkää ei pidä ajatella kahvana, vaan puikkona. Emmehän me jäätelöä syödessämmekään ensi töiksemme katkaise jäätelötikkua.
eHow kertoo, kuinka
banaani kuoritaan oikein, eli tylpästä päästä. Tylppää päätä suosittaa heidän artikkelinsa
Kuinka banaani kuoritaan niin, että ne keltaiset töhnänauhat jäävät kuoreen. Puussa
banaani kasvaa tylppä pää ylöspäin, joten varren pätkän päästä kiinni pitäen banaani on kädessä samoin päin kuin puussa.
Apinoita voinee pitää banaaninsyönnin ammattilaisina, kun taas me pohjoismaalaiset olemme auttamatta aloittelijoita.
Apinat kuorivat tylpästä päästä. Jos varrenpäästä olisi parempi kuoria, ei ole syytä etteivätkö apinatkin tekisi niin. Itse asiassa olen varma, että jossain evoluution vaiheessa oli myös varsipääapoita, mutta he hävisivät eloonjäämiskamppailun tylppäpäisille lajitovereilleen. Kun varsipäät vielä taistelivat varsiensa kanssa, tylppäpäät veivät lauman parhaat naaraat parittelemaan. Varmasti luovat käytännölliset tylppäpääihmisetkin lisääntyvät useammin kuin kaavoihinsa kangistuneet varsipäät.
Käyttöliittymätermein voi todeta, että banaanissa on väärä affordanssi. Tämä tarkoittaa, että banaani muotonsa kautta houkuttaa käyttäjää toimimaan toisin kuin miten pitäisi.
Tylppä pää - se sopii sekä miehelle että naiselle.