Löytyi 4 merkintää tammikuulta 2010.
30.1.2010 14:16
Meidän televisiostamme tulee lähinnä ruokaohjelmia. Kokkisota, Kaksi lihavaa leidiä, Suolaa ja pippuria, Iron Chef, Kaikilla mausteilla, Kesäkeittiö, Bon appetit, Muisti palaa pohjaan, Alaston kokki, Nigellan pidot, Makupalat, Avec Sara, Kurjat kuppilat, Sami kokkaa, Teijan keittiö, Strömsö, Tina's mat, Liemessä, Ruokala...
Ruokaohjelmilla voi hyvin täyttää päivittäisen televisiotarpeensa. Voi katsoa kun muut tekevät ruokaa ja keskustelevat sen tekemisestä. Ruuanlaitosta tehdään nopeus- tai makukilpailu. Tuomaristo keskustelee ruuan mausta ja koostumuksesta ja kehuu lopputulosta. Välillä keskustellaan kalastajien kanssa kalan pyydystämisestä ja tietysti kalan valmistamisesta ruuaksi. Keskustellaan mausteista, mihin ruokiin ne sopivat ja siitä kuinka niiden maku hienokseltaan poikkeaa kaikista muista mauista. Välillä makua verrataan johonkin, mistä ei ole ikinä kuullutkaan tai ainakaan tiedä lainkaan miltä se maistuu.
Kun naiseen tutustutaan, syödään melkein jokaisella tapaamisella. Koskaan ei mennä pelaamaan Civilizationia tai Counter Strikeä, koskaan ei mennä jääkiekko-otteluun, sulkapalloilemaan tai kalastamaan. Naiset parituvat ruokakeskeisin rituaalein. Kun saa kutsun toisen kotiin ruokailemaan, ja etenkin jos saa kutsun tekemään ruokaa ja keskustelemaan ruuanlaitosta, on suhde jo pitkällä. Ellei nainen ole kiinnostunut ruuanlaitosta, hän on sitäkin kiinnostuneempi ruuan koostumuksesta ja etenkin sen rasvapitoisuudesta.
Jos on yksi asia, joka kaikkia naisia lapsissa kiinnostaa, niin se on lapsen nälkä. Lapselta kysytään herkeämättä joko tällä on jo nälkä, jotta voi päästä ehdottamaan lapselle eri ruokalajeja. Ruokaa ryhdytään valmistamaan, vaikka lapsi sanoisi, ettei ole nälkä ensinkään.
Mistään muusta kuin ruuasta ei voi olla noin kiinnostunut olematta poikkeava. Vastaavassa määrin tietokoneista kiinnostunut on elämätön nörtti, seksistä kiinnostunut on seksihullu pervertikko ja melkein mistä tahansa muusta asiasta samassa määrin kiinnostunut on friikki.
21.1.2010 05:03
Länsimaissa avioliitto rajoittuu kahden ihmisen väliseksi sopimukseksi, kaksinnaiminen on kiellettyä. Arabimaissa miehellä voi olla useita vaimoja, joskaan naisella ei tiettävästi useita miehiä. Euroopankin historiassa hallitsijoilla, niin miehillä kuin naisilla, on ollut oikein lauma rakastajia ja puolisoja.
Avioliitto jos mikä on liitossa mukana olevien ihmisten välinen sopimus, etenkin nykyään kun avioliitto perustuu romanttisen rakkauden pohjalle eikä toimeentulolle tai turvallisuudelle. Miksi avioliiton saa solmia vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan? Valtioko sen jälleen kerran kaikkitietävyydessään osaa sanoa, millainen suhde kullekin sopii -- ja ennenkaikkea, millaisen suhteen täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva täysi-ikäinen täysivaltainen yksilö voi solmia?
Lastensuojelu on ontto peruste yksiavioisuudelle. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että lapsilla olisi huonompi olla perheessä, jossa sekä hoitajia että leikkikavereita on enemmän. Sitä paitsi mikään ei estä elämästä ties millaisessa avoliitossa ja siittämästä isoa laumaa äpärälapsia - kaikki täysin laillisesti.
On totta, että "ryhmäavioliiton" voi saada jo nyt -- epävirallisesti, avoliittona. Tällöin puolisot menettävät joitakin juridisia oikeuksiaan. Samaa argumenttia voidaan käyttää täysin vastakkaisenkin kannan puolustamiseen: jos "ryhmäavioliiton" saa melkein jo nyt, miksi se pitää edelleen pitää kiellettynä?
Mitä konkreettista, selkeää haittaa muille ihmisille olisi toisten ryhmäavioliitosta, joka oikeuttaisi tällaisen toisten asioihin puuttumisen?
16.1.2010 02:03
Päättäjien moraali on takuuvarma keskustelunherättäjä. Useimmiten vallanpitäjiä syytetään oman edun ajamisesta. En epäile väitettä. Tuore tutkimus osoittaa, että pelkkä
vallantunne vaikuttaa ihmisen moraaliin ja käyttäytymiseen.
Vallassa olevat - ja ne, joilla on tunne vallasta - vaativat muilta tiukempaa moraalia kuin itseltään. He tuomitsevat huijauksen ja valehtelun muita tiukemmin, mutta sallivat niitä itselleen muita herkemmin. Ilmiötä ei esiintynyt niillä, joilla ei ollut valtaa tai tunnetta siitä. Juuri tunne vallasta on yhteydessä moraalittomampaan käytökseen.
Vallanpitäjät ovat innokkaita asettamaan muille korkeita moraalisia vaatimuksia. Pääministeri
Matti Vanhanen peräänkuulutti verojen kiristyksiä
"kriisin sotakorvauksina". Elinkeinoministeri
Mauri Pekkarinen puolestaan vaati hyvätuloisille
"yhteiskuntamoraalia vahvistavan veron". Pekkarinen itsekin tunnustaa, että verolla ei ole juuri merkitystä valtion talouteen. Vallanpitäjille tyypillisesti Maukka vaatii muilta enemmän kuin mihin on itse valmis sitoutumaan. Ja kuinka pirussa toisten rahojen ryöstäminen parantaa "yhteiskuntamoraalia"?
Perussuomalaisten
Pietari Jääskeläinen ehdotti
kansanedustajien luopuvan kuukauden palkastaan kriisin vuoksi. Jääskeläisen ehdotuksesta ei äänestetty, sillä ehdotus ei saanut ainuttakaan kannattajaa. Sotakorvaus-Vanhanen ja Yhteiskuntamoraali-Pekkarinen olivat hiirenhiljaa.
Miksi ylipäänsä pitää olla ketään Masaa tai Maukkaa päättämässä asioistasi? Jos sinulla olisi oikeasti valinnanvaraa, haluaisitko Maukan tai Masan päättämään puolestasi? Minä en halua. En luovuta kenellekään oikeutta päättää asioistani. Suosittelen tätä muillekin. Vai luuletko, että joku Maukka osaa pekkaroida asiasi paremmin kuin itse osaat?
8.1.2010 01:12
Ihmisiä on liikaa. Menet minne tahansa, niin joka paikassa on joku urpo jumittamassa suoraan edessäsi, syvällä ja poikittain.
Ei auta jumittajalle huomauttaa. Jos hyvin käy, hän pyytää anteeksi ja astuu syrjään. Voi myös tulla valitusta siitä, kuinka kiire on pahasta tai ei muka voida kiertää. Oli tilanne kumpi tahansa, nopeammin pääsee ohi kun vain menee. Ja siitä tulee parempi mielikin.
Ihmisistä näkee hyvin, kuinka tottuneita he ovat liikkumaan väkijoukossa. Ärsyttävimpiä ovat ne, jotka eivät lainkaan huomioi ympäristöään, kävelevät hitaasti ja keskellä käytävää, pysähtyvät kaupassa hyllyjen väliin tuotteita vertailemaan eivätkä edes seiso hyllyn vieressä, vaan mahdollisimman keskellä käytävää. Mikähän siinä on, että ihmiset asuvat ja elävät toistensa parissa, mutta toiset ovat täysin kyvyttömiä huomioimaan tai edes huomaamaan muita?
Osaamme ennakoida vastaantulevan ihmisen käyttäytymisen
hänen katseensa perusteella. Mutta ei tämäkään auta toppatakin ja lastenrattaiden ohi jos niiden omistaja ei huomaa toista, saati sitten osaa tulkita toisen aikeita mennä ohi.
Väestöräjähdyksestä on puhuttu jo kymmeniä vuosia, ilman oikeastaan mitään vaikutusta mihinkään. Väestöräjähdys ei kuitenkaan ole ongelma, vaan ratkaisu. Väestö, joka ei osaa väistää, pitää räjäyttää.