Psyko

Tahtojat ja aikojat

Vihkikaavan tärkein kohta kuuluu suunnilleen näin: "Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?" - ja sama sitten toisin päin. Tässä mennään pahasti metsään. Mitä pelkkä tahtominen auttaa?

Tahdon moniakin asioita, mutta suuri osa niistä ei loppujen lopuksi ole tärkeitä. Vain sellainen asia on tärkeä, jonka eteen on valmis tekemään töitä. Vasta aikominen on merkki sitoutumisesta. Tahtominen on edellytys aikomiselle, mutta ei ole tae siitä.

Rakastaminen on nimenomaan tekemistä, se on päätöksiä tehdä toiselle asioita, jotta tällä olisi parempi olla. Tässä tahtoja eroaa aikojasta. Tahtoja vaihtaa laivaa heti kun pitäisi tehdäkin jotain parisuhteen eteen, kun pitäisi tehdä muutakin kuin tahtoa. Aikoja on sitoutunut suhteeseen ja tekee mitä tehtävissä on, jotta rakastamallaan ihmisellä olisi parempi olla. Aikoja etsii ratkaisut ongelmiin, tahtoja toivoo, ettei ongelmia tulisi. On helppoa nyökytellä myöntävästi kysymykseen "tahdotko miljonääriksi". Sen sijaan kysymys "aiotko miljonääriksi" pistää jo miettimään, mitä tavoitteeseen pääseminen vaatii.

Omissa häissäni etsin maistraatin vihkijää käsiini ennen vihkimistä, jotta voisin sopia etukäteen tästä tahdon/aion -vaihdoksesta. En kuitenkaan häntä löytänyt, ja tilaisuuden alussa ei ollut tähän enää mahdollisuutta.

Vihkijä oli matalaääninen tuomarinkaltainen herrasmies, jolla oli auktoriteettia. Tilaisuus oli varsin arvokas. Vihkiminen ei ollut mikään läpihuutojuttu. Siitä jäi kuva, että tässä tosiaankin sitoudutaan.

Suuri kysymys kysyttiin minulta ensin. Vihkijän auktoriteetti teki minuun vaikutuksen ja minulla meni pupu pöksyyn. Vastasin "tahdon". Se hävettää minua vieläkin, melkein 10 vuoden päästä.

Seuraavaksi vaimoltani kysyttiin sama kysymys. Hän vastasi jämäkästi "tahdon ja aion". Vihkijältä meni pariksi sekunniksi konseptit sekaisin, tilanne oli hänelle selvästi uusi. Sitten vihkiminen eteni normaaliin tapaan.

Minä olin tyytyväinen. Olin valinnut oikein, sainhan puolisokseni aikojan. Vaikka ryssin elämäni ainoan tilaisuuteni vastata "aion", ei vihkimisestä puuttunut aikomista. Eikä ole lainkaan huono asia, että vaimossa on munaa. Varsinkin hääyönä.

---

Pitäisikö oppimisesta maksaa?

1970-luvulla tutkittiin palkitsemisen vaikutusta lapsiin. Klassikkotutkimuksessa joukko lapsia sai kunniakirjan, kun he piirsivät haluamansa kuvan. Vertailuryhmä ei saanut muuta palkintoa kuin piirtäminen itse. Pari viikkoa myöhemmin lasten leikkejä seurattiin lasten itse näkemättä. Ne lapset, jotka saivat palkinnon, käyttivät piirtämiseen puolet vähemmän aikaa kuin vertailuryhmä. Kun piirtämisestä ei enää saatu palkintoa, sitä ei tehty. Piirtämisen arvo ja kiinnostavuus oli sidottu siitä saatavaan ulkoiseen palkintoon, ei piirtämisen itsensä tuottamaan iloon.

Monet vanhemmat antavat rahaa lapsilleen, jos he saavat hyviä arvosanoja koulussa. Asiasta on väitelty paljon. Nyt lopultakin tehtiin ensimmäinen empiirinen tutkimus aiheesta: kuinka lasten rahallinen palkitseminen vaikuttaa heidän oppimiseensa?

Kokeessa oli neljä vertailtavaa tilannetta: New York: luokkatasosta riippuen oppilaille maksettiin $25 tai $50 per koe. Rahat maksettiin suoraan oppilaiden tilille. Chicago: mitä parempi arvosana, sitä suurempi palkinto, enintään $50 per koe ja enintään $2000 vuodessa. Puolet rahoista saa heti, puolet silloin, kun valmistuu koulusta. Washington: kaava, jossa huomioitiin viisi eri muuttujaa, mukana myös läsnäolo ja hyvä käytös. Parhailla pisteillä tienasi $100 kahdessa viikossa. Dallas: ei palkintoa tuloksista, vaan vain tekemisestä. Kun lapsi luki kirjan ja suoritti visailutehtävän kirjan tietojen perustella, hän sai $2.

Tulokset mitattiin valtakunnanlaajuisissa standardoiduissa kokeissa, ja niitä verrattiin oppilaisiin, jotka eivät saaneet mitään rahallisia palkintoja. New Yorkissa koetuloksissa ei ollut parantunusta. Chicagossa oppilaat kävivät tunneilla ahkerammin, mutta koetuloksissa ei ollut muutosta. Washingtonissa tulokset paranivat hiukan. Dallasissa koetulokset paranivat huomattavasti (30%), ja pysyivät parempina myös vuosi testin jäleen.

Näyttäisi siis siltä, että ei kannata palkita tuloksista, vaan tekemisestä. Oppilailla on suora vaikutusvalta tekemisiinsä, mutta tuloksiin vaikuttavat muutkin asiat. Jos oppilaalla ei ole hyviä opiskelustrategioita, on melkein samantekevää, kuinka paljon hänelle maksaa - hänellä ei kuitenkaan ole tiedossaan keinoja, jolla suoritustaan parantaisi. Palkitsemisella voi kuitenkin vaikuttaa tuloksiin, mutta ei ole samantekevää, mistä palkinto annetaan.

Vaikka oppilaille maksaminen parantaisikin tuloksia, se on pikemminkin merkki ongelmasta kuin ratkaisu niihin. Sinulle ei varmastikaan tarvinnut maksaa senttiäkään tämän kirjoituksen lukemisesta, ja mahdollisesti opit tästä jotain uutta. Et lopettanut kesken, koska asia ilmeisesti kiinnosti. Jos asia kiinnostaa, siitä luetaan ja sitä tutkitaan ihan vain tutkimisen ilosta. Kuinka julkinen koululaitos on onnistunut tekemään oppimisesta niin epäkiinnostavaa, että oppilaille kannattaisi maksaa opiskelusta?

Yhdysvalloissa 1941-1945 sotilaiden lukutaidottomuus oli 4%. Korean sodassa 1950-1953 osuus oli 19% ja Vietnamin sodassa 1964-1973 osuus oli jo 27%. Vuonna 2003 koko väestön lukutaidottomuus oli 14%. Mitä enemmän valtaa valtiolla on koulutuksessa, sitä huonompi on väestön lukutaito. Jos tämä ei osoita julkisen koulutuksen epäonnistumista, mikä sitten osoittaa? Tällaisia ongelmia ei ratkaista antamalla oppilaille rahaa.

Itse näen ydinongelmana, että koulu ei ole mainittavasti uudistunut liki sataan vuoteen. Menetelmät ovat yhä samankaltaisia. Joku muu päättää, mitä oppilaiden pitää oppia. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kaumpana koulun menetelmät ovat nykyajan vaatimuksista, ja sitä huonompia ovat tulokset. Aiemmassa blogissani kirjoitin Sudburyn vapaasta koulusta, jossa oppimistuloksetkin ovat loistavia.

---

Rakastan sinua toistaiseksi

Kun ihminen sanoo rakastavansa toista, siihen usein sisältyy ajatus tai ainakin odotus ikuisuudesta: "rakastan sinua ikuisesti". Miksi ihmeessä rakkauden pitäisi olla ikuista? Jos sanon vihaavani jotakuta, ei minun tarvitse sanoa vihaavani häntä ikuisesti. Paitsi että viha laantuu ajan myötä, niin se myös riippuu vihan kohteen teoista - aivan kuten rakkauskin.

"Rakastan sinua ikuisesti" tarkoitus lienee viestittää sitoutumista tai tunteen syvyyttä. Jos tarkoitus on viestittää sitoutumista tai tunteen syvyyttä niin miksi ei sitten sano niin?

Jotta voisi rakastaa ikuisesti, pitäisi elää ikuisesti. Ellei rakastaminen kuole siihen kun rakkauden kohde kuolee niin se kuolee viimeistään silloin kun itse kuolee. Jos rajataan "ikuisuus" huomattavasti lyhyempään aikaan eli ihmisen elinikään, silloinkin sanotaan pelkkä toive totena tai lupauksena. Tunteen intensiivisyys ei tarkoita, että sen kesto olisi pitkä. Ihmiset muuttuvat, ympäristö muuttuu, aika muuttuu. Vaatisi yli-inhimillisiä kykyjä sanoa varmuudella rakastavansa samaa ihmistä edes oman elinaikansa verran. Jo se, että toinen lakkaa rakastamasta takaisin, kuihduttaa "ikuisen" rakkauden useimmiten viimeistään muutamassa vuodessa.

Vain rakkaudestaan epävarma "vaatii" toiselta ikuisen rakkauden tunnustamista. Ikään kuin suhde muuttuisi turvalliseksi ja kestäväksi sillä, että puhuu pehmoisia. Painostettu ikuisen rakkauden tunnustus ei ole aito ja vapaaehtoisenakin se on itsensä pettämistä. "Rakastan sinua ikuisesti" ei ole totta ja on parhaimmillaankin vain optimistinen ennuste. Se on toive - ei aikomus, lupaus tai päätös.

Minä tunnustan ylpeänä, että en rakasta ikuisesti. Minä rakastan toistaiseksi.

"Rakastan sinua toistaiseksi" on merkitykseltään syvempi kuin pliisu "rakastan sinua ikuisesti". "Rakastan sinua toistaiseksi" on totta. Siihen voi luottaa. Se kiinnittää huomion tähän päivään ja tähän hetkeen eikä johonkin aikaan tulevaisuudessa, jota ei ole todennäköisesti edes tule. Rakkaus kerran saavutettunakaan ei välttämättä ole ikuista. Sitä pitää ylläpitää eikä arkistoida. Rakkaus on teko, ei sana.

Rakkaus ja rakastaminen ovat minulle niin tärkeitä asioita, etten suostu puhumaan niistä pehmoisia. Kuinka voi sanoa rakkautta tai rakasta ihmistä itselleen tärkeiksi, ja sitten valehdella päin naamaa rakastavansa tätä varmuudella ikuisesti?

---