Psyko

Kuolemantuomio

Jatkan kirjoituksia keskustelua herättävistä aiheista - tällä kertaa kuolemantuomiosta.

Jos kuolemantuomioon suhtauduttaisiin puhtaan rationaalisesti, sen käytöstä voitaisiin päättää hyvin yksinkertaisesti. Katsotaan, toimiiko se ja jos toimii (muita menetelmiä tehokkaammin), sitä epäilemättä kannattaa käyttää.

Tilastot eivät tue tätä väitettä. Yhdysvalloissa on sekä osavaltioita, joissa kuolemantuomio on käytössä että niitä, joissa se ei ole. Kuolemantuomiota käyttävissä osavaltioissa on viimeisen 15 vuoden aikana tehty säännöllisesti 40% enemmän murhia (asukaslukuun suhteutettuna) kuin niissä osavaltioissa, joissa kuolemantuomio ei ole käytössä. Ero pysyy, vaikka vertailtaisiin väestöpohjaltaan samankaltaisia osavaltioita (naapureita).

Murhien määrä vaihtelee eri vuosina. Sillä, kuinka moni tuomittu teloitetaan, ei näyttäisi olevan pelotevaikutusta, tai muutakaan vaikutusta murhiin. Teloitus toki tapahtuu vasta vuosia teon jälkeen, mutta pelotevaikutuksen pitäisi tulla - jos on tullakseen - silloin, kun tieto teloituksesta on uutisissa. Tällaista vaikutetta ei näyttäisi olevan ollenkaan.

Kuolemantuomion tehokkuudesta on toki tehty paljon tutkimuksiakin . Tulokset ovat vaihtelevia. Toisten mukaan pelotevaikutusta ole havaittavissa, joku toinen on laskenut, että jokainen kuolemantuomio säästää 18 ihmishenkeä.

Kuolemantuomiota, ja tuomioita yleensäkin, perustellaan usein uhrin oikeuksilla. Uhrilla ei ollut mahdollisuutta valita tullako uhriksi vai ei kun taas tekijällä oli mahdollisuus. Argumentti on aivan absurdi, ainakin rankaisemisen osalta. Mitä uhrin oikeuksia tekijän tuomio parantaa? En toki tarkoita, etteikö rangaistusta pitäisi tulla, puhun nimenomaan tästä argumentista: mitä uhrin oikeuksia syyllisen rankaisu parantaa. Se ei tuo vainajia takaisin, se ei hyvitä vahinkoa. Jos uhri janoaa kostoa, se voi tyydyttää kostonhimoa, mutta kostonhalua ei voitane pitää oikeutena. Tai jos pidetään, niin toki kaikilla muillakin on oikeus kostaa, vielä ilman oikeuslaitosta välissä.

---

Kasvatusvinkkejä

Viime viikolla kirjoitin, kuinka lasten pahoinpitely - jota myös fyysiseksi rankaisuksi kutsutaan - on haitallista, ei tehokas kasvatusmenetelmä, tekee lapsista väkivaltaisempia jne. Kirjoituksen kommenteissa minulta pyydettiin vastausta siihen, miten lapsia sitten pitäisi kasvattaa, jos fyysinen kuritus on kiellettyä.

Olenkohan se vain minä, vai miksi tuo kysymys kuulostaa absurdilta. Kuulostaa samalta kuin kysyisi: "No kerro sitten kuinka voin käydä kaupassa ellen saa käyttää väkivaltaa?" Kysymys kuulostaa aivan yhtä järkevältä. Vastaus on yksinkertainen. Kun lakkaa näkemästä väkivallan edes vaihtoehtona, muut vaihtoehdot tulevat esiin. Pahimmat ongelmakäyttäytymistapaukset ovat yleensä vähintään osittain seurausta väkivallan käytöstä kasvatuksessa. Onneksi suuri osa fyysistä kuritusta käyttävistä vanhemmista käyttää sitä harvoin. Mutta minun mielestäni harvoinkin käytetty väkivalta on väärin.

Kasvatus on paljon muutakin kuin rankaisemista, itse asiassa rankaisu on vain pieni osa sitä. Minusta on outoa keskittyä vain rankaisemiseen, varsinkin, kun tehokkailla kasvatusmenetelmillä voi välttää koko rankaisemisen tarvetta. Useimmiten kasvatuskeskustelu menee vain väittelyyn rangaistuksista. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi ymmärtämään, miksi hänen tekonsa väärin. Pelkkä rankaiseminen ei vastaa tähän kysymykseen laisinkaan.

Kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus. Jos ongelmakäyttäytymisestä on määritelty seuraus, se seuraus pitää tulla joka kerran samanlaisena. Ja seurauksen pitää olla johdonmukainen myös muun käyttäytymisen suhteen: jos lapsi ei saa heittää tavaroita, ei aikuinenkaan saa. Jos lapsi ei saa tukistaa pienempiään, ei aikuinenkaan saa. Jos teot ja puheet ovat ristiriidassa, lapset oppivat teoista.

Alla useita erilaisia keinoja saada lapsi käyttäytymään toivotulla tavalla. Mukana on eri ikätasoille sopivia asioita.

Käytä positiivista palautetta. Positiivisesta palautteesta oppii paremmin kuin rankaisemisesta. Positiivinen palaute voi olla sana, kosketus, tai jotain konkreettista. Ole täsmällinen myös positiivisessa palautteessa: kerro täsmällisesti, mistä lapsen teoista pidit. Tee tätä aina, kun lapsi tekee toivotun asian.

Huomaa myös pienet parannukset. Anna palautetta, jos lapsen käytös paranee, vaikkei se olisikaan vielä täydellistä.

Aseta ikätason mukaiset vaatimukset. Esikouluiässä lapsi kykene eri asioihin kuin taaperona.

Kerro etukäteen, miten lapsen pitää toimia.

Jos lapsi tekee väärin, selitä hänelle, miksi teko on väärin. Ellei lapsi ymmärrä, et selittänyt oikein.

Anna lapselle syy käyttäytyä paremmin. Selitä, miksi jokin käyttäytyminen on toivottua. Ellet osaa selittää, miksi kieltämäsi asia edes on kiellettyä?

Ole täsmällinen. Älä sano "huoneesi on sotkuinen", vaan kerro tarkemmin - mikä huoneessa on sotkuisesti. Jotta voi käyttäytyä toivotulla tavalla, pitää tietää, mitä se on.

Anna vaihtoehtoja. "Haluatko laittaa lelut pois, vai leikkiä niillä kiltisti?" Älä naamioi rangaistusta vaihtoehdoksi "Haluatko piiskaa vai käyttäytyä kunnolla?"

Varmista ymmärtäminen. Kun olet sanonut, kuinka lapsen odotetaan käyttäytyvän, pyydä häntä kertomaan se sinulle uudestaan. Ja se, miksi näin on pitää käyttäytyä. Syyksi ei kelpaa, että rikkomisesta seuraa rangaistus.

Valitse sanaton signaali huonosta käyttäytymisestä. Tämä mahdollistaa nopeamman palautteen huonosta käyttäytymisestä.

Oma käytöksesi on esimerkkinä lapselle. Jos sinulla on tapana huutaa tai heitellä tavaroita, tavat siirtyvät lapseenkin, tehokkaammin kuin sanat.

Anna lapsen valita, milloin hän tekee vaaditun asian. Tämä ei toki aina ole mahdollista, mutta kasvattaa lapsen vastuuntuntoa, jos tekemisen alkusysäys tulee häneltä itseltään.

Huomioi lapset sääntöjä laadittaessa. Ota huomioon, mitä he sanovat. Näin lapset saavat hallinnan tunteen ja sitoutuvat sääntöihin paremmin. Pelkkä ylhäältä tullut käsky ei motivoi ketään.

Älä anna vain määräyksiä vaan kysy lapselta, kuinka hän voisi itse ratkaista asian. Esimerkiksi "Minä haluan, että laitat puhtaan paidan, mutta sinä haluat laittaa aina tämän saman. Kuinka tämän ongelman voi ratkaista niin, että me molemmat olemme tyytyväisiä?"

Älä laadi sääntöjä, joita ei voi valvoa.

Laadi säännöt paperille, jos lapset osaavat lukea. Ne voivat olla hyvin yksinkertaisia "itsestäänselvyyksiä".Yksi paperi riittää helposti. Esimerkiksi "Ei lyömistä, ei huutamista, ei ovien paiskomista, ei tavaroiden heittämistä" jne.

Ole johdonmukainen. Jos teko on kiellettyä, siitä tulee seuraus. Joka kerta.

Anna palaute nopeasti. Mitä nopeammin, sen parempi.

Kuuntele, mitä lapsesi sanoo. Yritä nähdä asia hänen näkökulmastaan. Tämä voi avata uusia näkökulmia sille, miksi lapsi teki mitä teki, ja toisaalta antaa mahdollisuuden löytää toimiva ratkaisu. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.

Älä anna fyysisiä rangaistuksia. Selitä, miksi jokin on kiellettyä, tarjoa vaihtoehtoista toimintaa, kerro, miten pitäisi tehdä, vie lapsi jäähylle ja viimeisenä keinona aresti tai etuisuuksien menettäminen.

Vaadi vahingonteosta korvaus. Jos lapsi rikkoo jotain tahallaan, hänen pitää hyvittää tekonsa. Esimerkiksi viikkorahoista tai tekemällä tehtäviä. Tämä kasvattaa toisen omaisuuden kunnioitusta.

Vie lapsi rauhoittumaan määrättyyn paikkaan, vaikka toiseen huoneeseen tai portaille. Minuutti jäähyaikaa per lapsen ikävuosi. Muista johdonmukaisuus.

Aseta aikarajat etukäteen. Jos lapsi tietää ennalta, kuinka kauan jokin hauska kestää, hänelle on helpompaa lopettaa se.

Käännä asiat positiivisiksi. Näin lapselle syntyy jotain, jota tavoitella, ei jotain, mitä välttää. Ei "Et saa ruokaa ennenkuin huoneesi on siisti", vaan "Siivoa huoneesi ja teen meille illallista."

Opeta lapsesi ilmaisemaan tunteitaan sanallisesti. "Vaikutat ärsyyntyneeltä. Ärysttääkö sinua jokin?" Tämä voi estää häirikkökäyttäytymistä.

Älä aina ratkaise lasten välisiä ongelmia. Anna heidän ratkaista se keskenään. "Te molemmat haluatte siis pelata pleikkarilla. Kuinka tämä voidaan ratkaista niin, että molemmat ovat tyytyväisiä?". Näin lasten neuvottelutaidot kehittyvät.

Selitä rajoituksille looginen sisältö. "Haluaisin ottaa sinut mukaan kauppaan, mutta viimeksi vain juoksit ja huusit siellä. Siksi en ota sinua nyt mukaan. Ensi kerralla saat uuden yrityksen."

Älä suutu vaan näe tilanne mahdollisuudeksi opettaa lastasi.

Älä huuda lapselle. Se vain pelottaa, eikä saa lasta kuuntelemaan paremmin. Ole jämäkkä ja ystävällinen.

Pidä itsekin tauko jos olet vihainen. Aivan kuin jäähy lapselle.

Jos olet liian vihainen, ota joku muu ratkaisemaan tilanne. Älä anna rangaistuksia vihaisena.

Tunnista oma stressisi. Stressaantuneena tulkitset lapsen teot kielteisemmin ja reagoit niihen vähemmän rakentavasti.

Varaa aikaa lapsellesi. Jos lapsilla ei ole tekemistä, he turhautuvat ja alkavat nahistelemaan.

Ole joustava. Jos ratkaisusi ei toimi, kokeile toista. Tämä on useimmille ihmisille hyvin vaikeaa, ja tyypillisesti ihmiset keksivät vain syitä jatkaa vanhaa menetelmää.

Jos lapselle annetaan rangaistus, muista, että rangaistuksen tulee olla

Johdonmukainen. Jos jokin on kiellettyä, siitä seuraa huomautus tai rangaistus joka kerta. Kielletyt asiat pitää täsmentää etukäteen.

Reilu. Rangaistuksen tulee olla suhteessa tekoon. Pelkkä jäähyrangaistus voi olla riittävä, kunhan se annetaan johdonmukaisesti.

Ystävällinen. Lapsesi ymmärtää parhaiten ystävällistä mutta jämäkkää puhetta. Pyri saamaan lapset muistamaan toivottu käytös eikä välttämään rangaistuksia. Anna usein positiivista palautetta hyvästä käytöksestä.

Lapsen kasvatus ei ole helppoa, eikä siihen ole helppoja ja vaivattomia ratkaisuja. Muista myös:

Ruumiillista kuritusta käyttävien lasten vanhemmat käyttäytyvät huonommin kuin muiden.

Mitä enemmän ruumiillista kuritusta lapsi saa, sitä todennäköisemmin hän käyttäytyy väkivaltaisesti.

Ruumiillista kuritusta saaneet lapset saavat koulussa huonompia arvosanoja kuin muut.

---

Väkivalta kasvatuksessa

Yllättävän moni hyväksyy lasten pahoinpitelyn. Edellytyksenä hyväksymiselle on, että pahoinpitelyä kutsutaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Mikään muu kuin nimi ei muutu. Ruumiillisen kurituksen kutsuminen joksikin muuksi kuin väkivallaksi on yhtä rehellistä kuin raiskauksen kutsuminen rakasteluksi.

Mitä ruumiillinen kuritus opettaa lapselle? Sen, että väkivaltaa saa käyttää, jos kohde on huomattavasti tekijää pienempi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos tekijä kokee teon oikeaksi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos sen kohde ei hyväksy tai ymmärrä pahoinpitelijän väitteitä? Tai että väkivaltaa saa käyttää, jos väkivallan kohde ei tottele väkivallantekijää? Vai sen, väkivaltaa saa käyttää, jos sen käyttäjä on kohteen läheisin ihminen? Minkä näistä haluat opettaa lapsellesi? Sillä ei ole mitään väliä, minkä selität väkivallan syyksi. Hän oppii jonkin näistä. Ja ainakin hän oppii, että väkivalta on hyväksyttävä tapa ratkaista ongelmia.

Pahoinptelyn - anteeksi, ruumiillisen kurituksen - kannattajat sanovat, että hekin saivat piiskaa eikä se vaikuttanut heihin negatiivisesti. Onneksi siitä ei seurannut mitään vakavaa. Paitsi se, että he pahoinpitelevät omia lapsiaan. Väkivalta periytyy.

Väkivallankäyttäjät väittävät, että "vapaan kasvatuksen tulokset" kaupungilla riehuvat ja sotkevat paikkoja. Väitteessä on kaksi älyttömyyttä. Ruumiillisesta kurituksesta pidättäytyminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi mitään rajoja. Onko tarkoitus ihan vakavasti väittää, että lapselle voi asettaa rajoja vain väkivallan avulla? Sitä paitsi ruumiillisen kurituksen, ei vapaan kasvatuksen, on monesti todettu lisäävän lapsen aggressiivisuutta. Kuinka yllättävää, väkivallan käyttö tekee lapsesta väkivaltaisemman. Kuinka ihmeessä kukaan voi kuvitella lapsen pidättäytyvän väkivallan käytöstä opittuaan omilta vanhemmiltaan, että väkivaltaa saa käyttää omien vaatimustensa toteuttamiseksi?

"Ennen vanhaan lapsia kuritettiin ja he kunnioittivat vanhempiaan." Ennen vanhaan lapsia tosiaankin kuritettiin enemmän fyysisesti, mutta silloin väkivaltaakin oli huomattavasti nykyistä enemmän.

Yleinen selitys väkivallan käytölle on "mikään muu ei tehonnut". Silloin ei oikeasti ole yritetty vielä yhtään mitään. Itse en ole koskaan yhdenkään lapsen kanssa tarvinnut väkivaltaa. Se on surkea epäonnistuminen vanhemmalta ja erittäin haitallista lapselle. Se ei millään tavoin lisää lapsen ymmärrystä siitä, miksi jokin asia on kiellettyä ja se melko varmasti lisää halua tehdä sitä kiellettyä asiaa kun vanhempi ei näe. Paras mahdollinen ruumiillisen kurituksen tulos on siis vanhemman luulo, että lapsi ymmärsi, kun todellisuudessa lapsesta tulee katkera ja kapinoiva. Ja tällaiseen kapinoivaan ja katkeraan lapseen "mikään muu ei tehoa", mikä on tietysti oikeutus käyttää lisää väkivaltaa.

Jos joku työkaveri ei "kuuntele sinua" palaverissa, annatko hänelle tukkapöllyä tai luunapin? Sehän hänet saisi kuuntelemaan, eikö vain? Vai onko noiden käyttö perusteltua vain silloin, kun kohde ei pysty puolustautumaan? Ja kun lasta kurittanut vanhempi kokee syyllisyyttä ja halaa lastaan, lapsi on arka ja pelokas. Kuinka hän voi tietää, onko vanhemmalta tulossa tukkapöllyä vai halaus? Mikään ei saa oppivaa lasta pahemmin sekaisin kuin täydellinen epäjohdonmukaisuus.

Jos haluat opettaa lapsellesi, että väkivallan käyttö on väärin, älä käytä väkivaltaa. Jos taas haluat opettaa, että väkivallan käyttö on oikein ja suotavaa, käytä toki ruumiillista kuritustakin.

---

Onni ei ole tuurista kiinni

70% amerikkalaisista myönsi omistavansa vähintään yhden taikakalun. Valitettavasti taikakalut eivät paranna tuuria. Mutta ei niiden funktio olekaan tuurin lisääminen, vaan hallinnan tunteen tuottaminen.

Joitakin ihmisiä pidetään onnekkaampina kuin toisia. Näillä "Hannu Hanhilla" asiat lutviutuvat aina aika mukavasti. Havainnossa on tutkimusten mukaan perää. Ilmiö ei tosin liity mitenkään satunnaisiin tekijöihin, vaan on puhtaasti psykologiaa.

Richard Wiseman on tutkinut onnea. Tutkimustensta perusteella hän on laatinut muutaman psykologisen eron, joka erottaa Aku Ankat Hannu Hanhista.

Onnekkaat ovat hyviä luomaan ja huomaamaan onnekkaita tilaisuuksia. He kokeilevat asioita ennakkoluulottomasti. Kun kokeilee rohkeasti, tulee onnistumisiakin enemmän. Wisemanin tutkimuksessa annettiin tehtäväksi laskea kirjassa olevat kuvat. Ensimmäisillä sivuilla kerrottiin suurin kirjaimin "KIRJASSA ON 43 KUVAA", mutta Aku Ankka -tyypit eivät sitä huomanneet. "Onnekkaat" pitivät silmänsä auki erilaisille asioille ja löysivät tämän tekstin. Kirjan puolivälissä oli vielä teksti "Lopeta laskeminen, kerro kokeen johtajalle että luit tämän tekstin ja saat $250." Kukaan "onneton" ei tätä ollut huomannut.

Onnekkaat tekevät itseään toteuttavia ennusteita suhtautumalla toiveikkaasti tulevaisuuteen. Kun odottaa, että asiat menevät ihan hyvin, ihminen toimii ehkä tiedostamattaankin niin, että asiat sujuvat hyvin. Onni on itseään totetuttava ennuste.

Onnekkaat parantavat tuuriaan joustavuudella. Onnistuminen ei tarkoita vain yhtä tulosta, vaan onnistua voi monella tavalla. Useimmat onnistumimiset ovat yllätyksiä, mutta jos sulkee silmänsä niiltä, on melkein varmasti "onneton".

Wiseman kokeili opettaa näitä strategioita sekä onnekkaille että vähemmän onnekkaille ihmisille. Onnekkaat eivät yleensä olleet tietoisia strategioiden vaikutuksesta, vaikka tunnistivatkin piirteet itsessään. Tutkimuksen jälkeen 70% Aku Ankoista koki, että heidän onnensa oli parantunut selvästi. Hannu Hanhienkin onnekkuus oli parantunut, vaikka se oli ennestään korkealla tasolla.

Onni ei ole sattumaa, eikä se ole hallitsematonta. Onni, onnellisuudesta puhumattakaan, on psykologinen ilmiö.

---