Blogi: Ari-LeeLöytyi 37 merkintää joulukuulta 2008.
30.12.2008 16:33 "Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomen väkiluku on vuodenvaihteessa 5325600.
Väkiluvun kasvu johtuu ennen kaikkea maahanmuutosta. Tilastokeskus arvioi Suomeen muuttaneen ulkomailta tänä vuonna 28 100 ihmistä, mikä on suurin määrä Suomen itsenäisyyden aikana. Suomesta arvioidaan muuttaneen pois 13600 ihmistä."
Uutinen:
tinyurl.com/Mamut-Lisaantyy
Kun kulttuuriin kuuluu lisääntyä kuin rotat rajattomasti, väkiluku räjähtää. Ensi vuonna väkiluku kasvaa taas enempi ja sitä seuraavana vieläkin enempi. Yksinkertaista matematiikkaa.
29.12.2008 23:43 Tuo iki-ihana scifi. Missasin tällä kertaa töllöstä, mutta on se VHS:llä tallessa. Siis näyttelijäsuorituksillaan muistoihini syöpynyt romanssi. Sean Young on nainen mieleeni roolissaan Rachelina <3.
Sitä en keksinyt kuinka eroaa final cut alkuperäisestä. Niissähän oli samanlaiset päätökset.
29.12.2008 04:32 Nimipäiväänsä viettää Rauha. Onnea Rauha! Onkohan Rauhat rauhallisia? Toivottavasti ainakin maitosellaiset löytyvät läsnä.
Ei saa pommittaa ennen uudenvuoden aattoa tai tuhma poliisisetä takavarikoi pomminne ja räpsäyttää sakon pikku kätöseenne. Ihan oikein luvattomille pommittajille.
Luvalliset pommittajat huom. muistakaa suojata näköelimenne ja sormet myös. Niitä on vaikea korjata tai korvata. Kaikista varoituksista huolimatta te dorkat räjäytätte molempia, tiedän, älyä ei ole riittänyt perinnöllisesti. =/
P.S
Jos koskette mun postilodjuun niin räjäytän perseenne taivas korkeelle.
29.12.2008 01:30 Sivusto jatkaa kyselyään ja en ole osannut muuta kuin kilkata ykköstä ko aina on nii ykkösolo tässä laatuporukassa. =/
27.12.2008 20:58 En juhli.
27.12.2008 17:36 Juotava lissää kahavia, pannu tyhyjäx. :9
27.12.2008 17:17 Tulin aamupalalta. Lissää kahvia. XD
27.12.2008 16:51 Nyt mä meen aamukaffille sit aamupesulle, joo niimmä teen! 8-|
Kahvin kans otan Joululinppua ja kinkkua, joo niimmää otan! 8-|
Sen jälkeen mää voisin tupakoida, joo niimmää teen! 8-|
Sit juon lissää kahvia, joo niimmää juon! 8-|
*reps*
27.12.2008 09:00 Tänä aamuna näin sen kauniin sarastuksen, aurinko ja kesä on olemassa. =)
Siunaan itteni nyt.
26.12.2008 03:46 Törmäsin tällaiseen tapaukseen kahlaillessani inetin sisältöä. Ehjä auto. Mitä nyt sivupeili on ottanut nokkiinsa. Muuten siinä ei kyllä ole naarmuakaan. Kumma vain kun se ei ole ollut edes kolarissa minkään kanssa. Vauriot olivat syntyneet itsestään, omistajan ajaessa maantiellä Illinoisissa. Ei verta, ei karvoja.
tinyurl.com/Autossa-ei-ole-naarmuakaan
tinyurl.com/Autossa-ei-ole-naarmuakaan-02
=/
|