Blogi: Batsheba
15.11.2007 16:06 Lihaksia särkee ja väsyttää ja unet ovat outoja oi oi. Energiaa on ehkä 25% alkusyksyisestä, depressio on tyrkyllä mutta lamatuntien jälkeen tai välissä on kuitenkin ihan mukavaa. Vaikka kahvinjuonti tai lukeminen tai kauppa-kirjastoreissu, kirjoittaminen tai karkki ja telkkari ja välillä maalauskin. Onni on että elämä on vapaata nyt, ei ole deadlineja, ei kokouksia eikä seminaareja, ei kiirettä ei pakkoja eikä stressejä. Kunhan käy välillä kaupassa ja laittaa lapselle ruokaa, lähettää ajallaan kouluun niin siinähän sitä voi makoilla muuten jos sattuu huvittamaan. Koska työhuone on makuuhuoneen vieressä, työtä tulee kuitenkin tehtyä riittämiin, kun töihin meno ei vaadi lainkaan ponnisteluja.
Käyn naisten jumpassa kyläkoululla, viimeksi eilen ja siksi tuntuu kaikkialla nyt. Mummot ovat kovassa kunnossa, sillä ohjaaja-Jussi ei päästä helpolla. Jos jaksaisi vaikka telkkarin ääressä tänään venytellä perusteellisesti tai pikkuisen edes. Sieltä tulee monta hyvää ohjelmaa muuten. Ehkä en tänään jaksa mennä töihin kuitenkaan. Jollen sitten yöllä vähän vilkaise.
Ai niin, kesänäyttelysetä uhkasi tulla huomenna käymään. Kerrankin ilmoitti etukäteen! Siis viinipullot pois työhuoneesta, alusvaatteet kaappiin, roippeita pois käytävältä, vaatteet (ei yöpaita) päällä klo 12.
19.10.2007 16:37 Kaamos lähenee, vuorokausirytmi keikahtaa kummaksi. Maalasin viime yönä keskipäivästä puoli kahteen yöllä. Taululla on kokoa 240x380cm, kaksi pohjaa vierekkäin seinässä kiinni. Koko on varta vasteen galleriaan suunniteltu, paikan päällä mitattu.
Kangas on hienoa, kallista pellavaa, säännöllistä, tiukkaa ja tukevaa. Pohjustin pelkällä liimalla, ajattelin hyödyntää pellavan värin alusmaalauksessa (jos olen taitava, saan kankaan pysymään yhtenä värinä loppuun saakka). Olin piirtänyt luonnoksia värikenttien jakautumisesta, noudatin suunnitelmaa osittain. Jättimäisen pinnan hallinta ei tuottanut ongelmia kuten olin ounaksunut, työ kulki ihanasti. Siirtelin tikkaita eestaas reunasta keskelle, kurkotin yläreunaan, kyykistyin alas. Käytin telaa ja lastoja ensin, sitten pensseleitä ja palettiveitsiä.
Työhuonenaapuri, venäläinen Oleg kävi kurkkaamassa. "Ou, veri harmonik! Meibi thats ool?" Nou nou, vastasin, lisäsin hopeaa ja kirkasta, punaisen ja oranssin sävyjä, helmiäismustaa hiukan. Sitten istuin alas ja ihastuin näkemääni.
Mutta eihän se näin helppoa voi olla? Eikös suurta työtä kuuluisi työstää viikkoja, kuukausiakin? Kymmentuntisen kertamaalauksen jälkeen asiaa täytyy pohtia kaikessa rauhassa. Paksut pastakohdat vaativat viikon kuivuakseen kirkkaiksi, vasta sitten näen, millainen se oikeastaan on. Jatkan sitä kyllä, mutta hitusen vai hitosti, sitä en vielä tiedä.
(Koetan muistaa lisätä kuvia jonain päivänä.)
10.10.2007 12:50 Kylläpä huhkinkin taas. Maalaaminen voi olla käsittämättömän raskasta työtä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Tapahtui yllättävää, kun keltaoranssista tuli puoliksi turkoosi. Siinä mielessä yllättävää, että olin ajatellut tekeväni hyvin vaalean, enemmänkin monokromaattisen ja rauhallisen työn. Mutta syys myrskyää ja auringon laskettua Välimereen fluorivärit hehkuvat juuri noin. Vaakaduuni nousi pystyyn, kiltti täplittely vaihtyi uhkeiksi roiskeiksi, härskiksi kiilloksi. Tuli pinkkipilkkuja ja kultaa, riehan tasausväreiksi hiekanvaaleaa, hentolilaa ja vauvapunaa.
Loisto (edellinen paras) taitaa olla valmis. Ennen turkoosiroiskintaa peitin Loiston jättilakanalla, ettei määräisi uutta. Vielä en uskalla katsoa, sietävätkö toisiaan sen vertaa että pärjäisivät samassa salissa, kuten tarkoitus oli; järjestelmällisesti olin tekemässä näyttelyä, "tässä teos numero kaksi, sitten aloitan kolmannen, näyttelyn päätyön".
Liika suunnitelmallisuus täytynee hylätä, ja se tarkoittaa että isoja kankaita on saatava lisää, tässä ei perkele pihtailla!
20.9.2007 14:48 Uskaltaisiko siitä puhua? Puhun kuitenkin, kun olen lörppö. Mutta jos en sano sanaa, mainitse nimeä? Käytän eufemismia, joka nyt täytyy keksiä. En keksi, tuntuisi tökeröltä. Kerron.
Sen nimi on "Loisto". Ja kyllä, se on paras työni ikinä. Korkeus 240cm. leveys 200cm. (En muuten ole varma, mahtuuko se talosta ulos, ovesta kyllä, mutta rapuissa tehnee tiukkaa). Hallitsevin väri on oranssi. Olen käyttänyt paljon fluoripunaista ja -pinkkiä, sekoittanut niitä eri keltaisiin, lisäksi taittanut valkoisella, sillä tahdon valoa, kirkasta. Metallivärejäkin lisäsin, säihkyviä säikeitä. Kylmiä alueita on vain vähän, kiikun kaakun ärhäkän ärsyttävän ällöttävän reunamilla, lumon tenhon viehätyksen jyrkänteellä.
Läjäytin monivärikiisseliä lusikoista kankaalle, hyvä parani, osuin. Kiisselin koostumus oli tarpeeksi sakea, valumia ei tullut. Lisää massaa, lisää voimaa, tämä on paljouden, liian maalaus!
Neljännellä tunnilla kuitenkin tapahtui virhe. Pursotin väriä. ilakoin, kun rönsyt tottelivat, olin sankarimestari vitun hyvä maalari. Puhuin puhelimeen ai ku mä oon hyvä, en nyt muuta kerkee, älä äijä häirihe; hotkin voileivän ja tiesmiten kadmiumia vahingossa samalla. Ihan kohta paras muuttuu täydelliseksi, ihan kohta, vähän vielä kirkasta kovaa lisää!
Vitut. Mitä nyt? Tuoltako se nyt näyttää, kamala kusikeltainen! Ja puhelin perkele pirisee. PILALLA! huudan. No äläs nyt, David sanoo kilteimmällä mahdollisella äänellään. Onpas, äläkä koko ajan soita, parempi ettet ikinä!
7.9.2007 11:10 Ryhdyin tositoimiin. Pohjustin isot kankaani, sekoitin gessoon mm. fluoripunaista. Nyt hehkuu koko sali. Koillisseinään nojaa keltaoranssi 165x265cm Cotton Duck ja lounaassa tykyttää ruusuinen 200x240cm pellavapohja. Kiitos vaan assistenttiuroolle, pinkeinä pysyivät. Saa tulla toistekin hommiin.
Ruusunen tarvitsee toisen pohjustuskerroksen, mandariiniin voisi jatkaa jo muilla väreillä. Kannattaa haaveilla variaatioista jonkin aikaa. Taulut pysyvät mielessä vaikken istu työhuoneessa koko ajan. Tarvittava väri voi löytyä vaikka aamu-uinnilla tai sadekävelyllä.
Aamu oli tuulinen tänään, järvi tyrskysi laiturille. Äkkiä veteen, ettei ehdi ajatella. On se kylmää jo, tuntuu kipuna hetken, mutta jonkin matkaa voi uida ees taas pikapikaa. Kylmä aurinko kiillottaa reittiä, koivut ovat jo keltaisina. Loppukuusta matkustan erään Sinisen maahan, jossa lienee vallan lämmin vielä. Hotellissa on olympia-allas aamu-uintiin, sitten tempaisen kilometrin joka kerta; päivällä otetaan aurinkoa ja lillutaan porealtaissa, maistellaan drinksuja. Lisää vaan kuumia sävyjä!
29.8.2007 12:40 Levottoman Helsinki-kesän jälkeen olen asettunut töihin järvenranta-ateljeehen. Tilaa on mukavasti, taitaa työhuone olla isompi kuin kotikaksioni. Tällaisesta olen haaveillut aina.
Työstän porukkaa, jonka värit ovat kirkkaammat kuin koskaan. Pilvien ja paloautojen punaa, limeä ja jäätelönvihreää, Välimeren turkoosia, Jaffan oranssia. Taitan puhtaita azo- ja fluorivärejä valkoisella, hierrän ulramariinia, kobolttia ja ceruleumia tahnoiksi, maalaan kalvoiksi. Tulee mustikkamaitoa ja karkkikimaraa. Hykerryttävää ja kujeilevaa. Ettei vain liian teiniä tai lapsellista, hömppää, pinnallista?
Tauon jälkeen on näköjään helpompi luoda kokonaisuus, jonka keskinäisiä suhteita viritellä, kuin keskittyä ankarasti yhteen maalaukseen. Pohjia on kymmenkunta, kaksi 140x120cm, yksi 120x180cm, loput pienempiä. Pidän kaikkia esillä kokoa ajan, ryhmittelen, leikittelen. Ankaruutta on siinä, että pidän kiinni kokonaisuudesta, että pysyvät samassa maailmassa.
Yhdessä nurkassa on öljyväripöytä. Ajattelin kokeilla yhdistelmätekniikkaa, muutaman korostuksen uskalsin sipaista kahteen violettiin kuunvalomaalaukseen. Mutta hömppäporukan pyynnöstä käänsin violetit seinään päin. Liian tummia, liian tasaisia. Odottelevat, sillä nyt jyllää muovimaalin materiaalisuus! Kiitos Kymin Palokärki, kun akryylihyytelöä myydään taas. Ostin viisi purkkia alkuun, mutta kaupungissa käydessä täytyy täydentää.
Suosikkivälineeni on tällä hetkellä letkeä taikinakaavin. Heikki Marilan muistan kertoneen, että keittiötarvikeosastolta löytyy paremmat levittimet kuin rautakaupasta. Otin vinkistä vaarin. Kakkupursotinta en vielä ole kokeillut, mutta ostin kyllä sellaisenkin. Palettinani toimii purnukoiden ja kansien lisäksi kaksi noin 4m2 kokoista palaa kirkasta, tukevaa pakkausmuovia; siinä kelpaa hiertää ja vaivata väritahnoja ja
-kiisseleitä.
Vaan nyt pyöräilen kirpparille tai Tokmannille, sadeasuni täytyy viimeistellä. Jos löytyisi keltaiset Rukka-housut, vihreän sadetakin ja punaisten Kontioiden kaveriksi. Kelpaa samoilla sammaleilla ja istuskella mättäillä marjametsässä.
9.8.2007 15:05 Brysselissä asuva pariskunta tahtoo tauluni uuteen Kirkkonummen taloonsa. Seinäkorkeutta on nelisen metriä, he ovat kiinnostuneita keväisen gallerianäyttelyni suurimmista töistä, kertoo rouva puhelimessa. Kuvauksen perusteella punainen, seinänkokoinen maalaus olisi muuten valkoisessa talossa upea, ajattelen innoissani.
Kesäkollini auttaa kantamisessa, asettelemme taulut käytävään näytille. Herra ja rouva saapuvat samanlaisissa raitapaidoissa. Rouva on mieltynyt oranssinpunaiseen maalaukseen ja katselee sitä kaihoisasti. Valitettavasti se on liian suuri, herra toteaa. Kun on se sohvakin siinä ja sitten alkavat ikkunat vasemmalla. Kerron että omassa kodissani on suurempiakin maalauksia seinällä vaikka asun pienessä kaksiossa.
Mutta asiakas on oikeassa, se on liian suuri. "Eikö sinulla olisi vaikkapa 150x150cm kokoista työtä?" Näytän Tuonen tarhan. Ei, se on liian tumma, asiakkaat toteavat. Tummia tai vääränvärisiä ovat muutkin. Taas rouva katsoo oranssia.
He aikovat vielä ajaa kesänäyttelyyn. Kehotan kysymään tauluja varastosta, salissa ei taida olla enää yhtään vapaana. Neuvottelemme vielä tilaustyön mahdollisuudesta "jos antaisimme mitat", mies ehdottaa. Kyllä se onnistuisi, nyt kun tiedän, millaisista väreistä pidätte. Mutta en tietenkään voi tehdä kopiota aiemmasta työstäni, en myöskään taysin ennakoida lopputulosta.
Seuraavana päivänä mittailen gallerian seiniä Danielin kanssa. Tähän lataan niin ison kun vaan mahtuu. Ehkä neljä metriä leveä, Daniel sanoo, neljä joo, niin olin ajatellut. Se on tehtävä kahdesta osasta. Mutta miten korkeus? Daniel kannattaa pitkulaista panoraamaa. Ei, haluan hyödyntää korkeuden myös! Kaksi ja puoli?
Tiukka paksuhko pellava, jolle tämän duunin maalaan, on leveydeltään 213cm. Se tarkoittaa että kiilapuun pituus voisi olla 190cm, jotta saan kankaan kiristettyä siististi taulun taakse. Olisiko hyvä korkeus tällöin 240cm? Mutta mietin mittasuhteita vielä, piirtelen eri vaihtoehtoja ruutupaperille, pohdin pohjapiirroksen numeroita. Daniel oli fiksu ehdottaessaan, että kuvaan gallerian seinät ja otan tämänhetkisen näyttelyn teosluettelon talteen, näin on helpompi verraten suhteuttaa omia suunnitelmiaan samoille seinille. Tämänhetkinen ajatukseni on, että kadulle näkyville suurille seinille tulee kullekin yksi maalaus, sisäpihan puolelle ripustaisin sitten pienempiä, niitä en suunnittele niin tarkkaan etukäteen, maalaan erilaisia kohtuullisempia kokoja. Aion myös jatkaa pienten 30x35cm töiden sarjaa, mahtipontisesti materiaalitilauksessani lukee 100kpl.
Muuan lukija lähetti kokoon liittyvän kysymyksen:
"Mitenkä ratkaisit sen kuvaongelman kun piti tehdä pienempiä tauluja? Muutitko "fonttia" pienemmäksi vai tuliko pienestä taulusta vain jokin ison talun osa esim. 4 kpl A4 tauluja on yksi A2 taulu?"
Kesänäyttelysetä olisi kaiketi toivonut juuri pienempää fonttia, eli maalauksen kutistamista puolikkaaseen kokoon. Optiimi olisi ollut esim 100x70, sopiva sohvataulu. En tehnyt. Katso nyt kun se näyttää näinkin hyvältä, hän sanoi heiluttaen A4 printtiä taulustani. Ei se ihan noin mene, nauroin. Setä tuskin on pahoillaan tottelemattomuudestani, niin monta kertaa on saanut todeta "mie möin taas yhen siun taulun".
Sohvataulujen sijasta tein tuota 30x35 teosten sarjaa, joka on eräänlainen palapeli, lukuisia ripustusmahdollisuuksia tarjoava kokonaisuus. Yksitellen niitäkin on myyty, mutta parhaalta näyttää, jos vierekkäin on muutama, seinällinen on oikein upea. Tavallaan siis kysyjän jälkimmäinen vaihtoehto on oikea vastaus.
25.7.2007 10:40 Jo pitkän aikaa olen harkinnut "oikean" blogin aloittamista toisessa ympäristössä, voisi luoda omanlaisensa taustat ym. ilman city-mainoksia. Kenties tulisi uudenlaista keskusteluakin. Mutta en saa aletuksi. Kirjoittamiseni on satunnaista nyt, innostaisiko uusi ajattelemaan ja muotoilemaan aatoksia sanoin tämänhetkistä enemmän?
Kuka uutta blogiani kirjoittaisi? Vaihdanko identiteettiä, keksin uusia satuja? Vai kirjoitanko omalla nimelläni, jolloin blogi olisi julkinen osa työtäni, päiväkirja ateljeesta? Vai salaanko ajatukseni, kirjoitan kuitenkin, ajattelen pitemmälle, ehkä jotain laajempaa, myöhemmin julkaistavaa kokonaisuutta?
Kun aloitin Batsheban blogin, olin taiteilijana melko tuntematon. Nyt asia on toisin, leikki ei toimi samalla lailla. On mahdollisuuksia, että todellisuudet törmäävät epäsuotuisalla tavalla.
Tosin. Olen aina pitänyt mielessä, että kaiken, minkä täällä kirjoitan voisin julkaista omalla nimelläni, olen sanonut että blogi on yksi duuneistani. Kasvoni olen näyttänyt koko ajan, mutta alusvaatekuvia poistin ettei kesänäyttelysetä innostu liikaa, hähä.
 
4.7.2007 10:11 Tein sitä pitkästä aikaa toissapäivänä. Taukoa on ollut jo yli kaksi kuukautta. Väliaikainen työnurkkani sijaitsee Hernesaaressa kahden kundin mestassa.
Pienehkö sitruunankeltainen pohja, siihen intiankeltaista, fluoripinkkiä, harmaanviolettia ja vaaleaa vihreää liukuina ja kerroksina. Pariksi tulee turkoosi, tänään aion katsoa ja työstää niitä rinnakkain.
Vielä olen uninen, mutta kohta viileän suihkun jälkeen täysissä voimissa, siunattu 10 tunnin uni!
29.6.2007 17:40 Galleristi ehdottaa kevättä 2009. Että saisin pitemmän työrupeaman kahden tämänvuotisen näyttelyn jälkeen. Ajatus taitaa olla viisas. Stipendiateljeekausi alkaa elokuussa, työaikaa olisi siis puolitoista vuotta.
Saan gallerian pohjapiirroksen mukaani, sen tiedän samantien, että ensimmäiseen, kadulle näkyvään huoneeseen tulee suuria maalauksia. Jos tekisi suuremman kuin ikinä, seinää meinaan riittää!
Mutta nyt ei ole työhuonetta, tuntuu vähän kummalta. Värit on pakattu muovilaatikoihin, kiilapuut ja halvemmat roippeet piilotin ateljeetalon vintille suksien ja luistinten kanssa. Kotona on tauluja sohvan ja sängyn takana, ne mitkä eivät ole näytillä tai gallerian tai mesenaattisedän varastossa.
Katselen mielelläni makuuhuoneen vihreää kesämaalausta. Tein sen talvella, mutta en antanut näyttelyihin vielä, sillä jotain se on vailla. Keltaista, sitruunaa luulisin ja pistaasijäätelön vihreää, jäätelön herkullista liukkautta, sorbetin paksua kuulautta myös.
Vietin viime viikon Pietarissa. Ryntäsin pikimmiten Eremitaasin ranskalaiselle osastolle. Claude Monet on aina mukava tavata, mutta hieman yllättäen suosikiksi nousi Matisse, eritoten varhaiset asetelmat, jotka eivät ole sitä tunnetuinta Matissea. Kompositio, väri, muhkea maalaminen!
Venäläisessä museossa tervehdin apostoleita, jumalansynnyttäjää, ylösnoussutta ja kuolonuneen nukkujaa, arkkienkeleitä sekä pylväspyhimyksiä. Ikonien lämmin hiljaisuus, puun elo, temperan ilmavuus, lakan kiilto, rytmi ja muotojen linjakkuus vaikuttavat aina vahvasti.
Ja sitten. Arhip Kuindzhi, mestari! Mikä maaginen valo! Esillä oli kokonaista kaksi huonetta auringonlaskun punaa, kuutamon hopeaa, ihmeellistä hämärää. Sydämeen koskee, kun jäivät sinne, kauas.
|
|
2 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta