Verkossa

Sähköpostia thai-tytöille ja kirjeitä Felicelle

Kirjahyllyssäni on useita vuosia majaillut vanhasta lukiostani vahingossa ikilainattu kirja, Kafkan Kirjeitä Felicelle. Se on kokoelma rakkaudesta riutuvan Franz-raukan lemmenloruja neidolle, joka asuu jossain kaukana. En enää muista, tai edes välttämättä tiedä, miten Felice suhtautui miehen lähentelyihin, mutta yksi asia on faktaa. Ellei mies ollut yksipuolisen rakkauden uhri, oli hän ainakin kaukosuhteen uhri.

Sata vuotta Kafkan jälkeen tarinat ja kirjeet ovat muuttuneet. Seurasin viime syksynä modernia riutumista, kun eräs tuttavani rakastui thaimaalaiseen neitoon. Tässä vaiheessa voi kelata läpi kaikki ennakkoluulot thai-naisia kohtaan. Niitä oli minullakin, olin täysin varma että "bangkokilainen yliopistoa käyvä sinkku" on oikeasti Pattayalla asuva baarityttö (ellei jopa poika), jolla on rahaa lähettävä mies joka satamassa ja lentokentällä. Mies oli kuitenkin rakastunut ja vietti iltansa tuijotellen tytön kuvaa Messengerissään. Kun mies oli lähettänyt naiselle 300 euroa matkakassaa Suomen lentoa varten, yritin pitää turpani ummessa ja treenasin "mitä mää sanoin" -fraasini kuntoon.

Olen itsekin haksahtanut etäsuhteeseen. Jaksoin istua irkaten pari kuukautta, kunnes totesin voivani aivan yhtä hyvin irkata tyypin kanssa olematta suhteessa. Vaikka mikrofonilla ja web-kameralla saa reaaliaikaisen elämyksen, joitakin asioita ei kannata sähköistää. Nytkähtelevästä kamerakuvasta ja metallisesta äänestä on romantiikka kaukana, yhtä kaukana kuin juttukumppanikin. Uskoisin Kafkan olevan samaa mieltä. Päätin etäsuhteen kuitenkin kasvokkain. Aika häiriintynyt olo tulee, kun näkee toista vain jättämisen yhteydessä.

Thaimaalaiselle tytölle rahaa lähettänyt tuttavani meni marraskuussa lentokentälle kukkapuska kourassaan. Hän oli hermoillut pari päivää ja tarkastanut netistä, voiko thai-naiselle antaa punaisia ruusuja. Odotin miehen tulevan pian kiroamaan irkkiin, mutta hän piti kolme päivää hiljaisuutta. Varmaan kumoaa keppanaa ja kuuntelee synkkiä Suomi-iskelmiä kotonaan, pohdin. Neljäntenä päivänä hän lähetti kuvan itsestään ja leveästi hymyilevästä tytöstä. Oli minun vuoroni olla hiljaa. Hiljaa on ollut mieskin; liikaa pesänrakentamiskiireitä.

P.S. Posti/Itella muuten aloittaa maalla paperipostin skannauksen ja sähköpostitse lähettämisen. Viekas keino iskeä kiinni rahaan, vaikka lähettäjä voisi maksutta lähettää postinsa sähköisesti ilman Postin tätien skannereitakin. Olisikohan Felice otettu skannatusta kirjeestä?

---

Kuinka hakkeroida tietoverkkosukkahousut

Jokainen tekee kiusaa omalla älykkyytensä ja taitojensa tasolla. Einesmuonalla kasvatetut kakarat varastelevat naapureiden omenoita ja jättävät ryöstösaaliinsa metsään mätänemään. Aikuiset liimaavat oman kerrostalonsa alaoven lukon pikaliimalla umpeen niin, että joutuvat kiertämään korttelin päästäkseen takaovesta sisään. Itse olen jo pitkään halunnut maalata erään konalalaisen paritalon seinään pinkillä maalilla kirkkoveneen. Saisin varmasti oman boksini Metro-lehden sisäsivuilta, ja joku lukija leffaliput kirkkoveneen kuvasta.

Viikonlopun ja alkuviikon aikana on tehty siistiä sisätihutyötä. Lauantai-iltana, hieman ennen pikkupoikien nukkumaanmenoaikaa, Jutta Urpilainen sai osansa hormonintuoksuisesta hyökkäyksestä. Oman lauantai-iltani vietin tehden hyökkäyksiä vessanpöntölle noroviruksen kanssa, mutta muropaketti tiivisti tapahtumat. Huhujen mukaan Urpilaisen sivuilla vierailleet, ehkä verkkosukkakuvia kaljapöhnässä etsineet yökyöpelidemarit, saivatkin eteensä mm. annoksen lapsipornoa ja ns. alatyylisiä tekstejä kuten "neekeriraiskaajat valtaavat Suomen". Urpilaisen sivun laittaminen uuteen leiskaan ja kuosiin ei vaatinut kummempia hakkerointitaitoja; käyttäjätunnus ja salasana olivat molemmat suomalaisia etunimiä, ja juu, samoja nimiä vieläpä. Lapsipornon lisääjä voisi mielestäni mädäntyä homeisessa asbestikellarissa, mutta ylläpitäjäkin ansaitsisi pienen häpeärangaistuksen. Samoin se, jonka mielikuvitus riitti vain lisäämään teinihuumeen, Euroshopper-energiajuomatölkin, kuvan Urpilaisen iloksi.

Kun verkkosukkaleidin sivujen "tietomurto" oli puitu, tuli sunnuntai. Internetin poikakullilta on ilmeisesti vielä rippikoulu käymättä, koska käsky lepopäivän pyhittämisestä ei ollut tuttu. Eero Heinäluoma (piti tarkastaa, oliko nimi sittenkin Urpo, jotenkin Eero näyttää Urpolta, siis isolla u-kirjaimella) koki tietoturvan haurauden ja sai osakseen paljon parempaa vittuilua kuin Jutta. Etusivun uutinen keroi Heinäluoman rakastelleen vaimoaan lauantai-iltana kahdeksan minuutin ajan. Helsingin pörssiin lemmenleikillä ei ollut vaikutusta, asiantuntija arvioi. Koska SDP:kin arvioi ja ajatteli ehkä joutuneensa rasistisen hyökkäyksen kohteeksi, olen varmaankin rasisti, koska uutinen nauratti. Myöhemmin tosin selvisi, että joku Lehteä lukenut oli copy-pastennut uutisen viiden vuoden takaa - ja lisännyt otsikkoon pisteen.

Maanantaina tietoturva näytti ruman puolensa yli 127 000 suomalaiselle, kun Älypään käyttäjien sähköpostiosoitteita vuodettiin nettiin. Kuten lapsipornonkaan, myöskään ihmisten salasanojen julkaiseminen ei ollut kovin herrasmiesmäinen teko. Ei edes nuoriherramainen. SPUDROPEDRO-niminen irkkaaja (uah, pitikin kehua irkkiä postaus takaperin) aiheutti listan julkaisemisella vapinoita mm. eduskunnan ja poliisin puntteihin. Vaikka kansanedustajien Älypää-tulokset esimerkiksi poliitiikkaan liittyen kiinnostavat, kiinnostaa joitakin lukea myös tylsiä sähköposteja. Kuulin isoilta pojilta, että salasanoilla on sitä tehtykin. Menemättä salasanojen turvallisuuteen totean, että kyllä porukalla on ihmeellisiä salasanoja. Outoa, ettei vielä ole tullut peliä, jossa voisi yrittää yhdistää listan sähköpostiosoitteita salasanoihin: "Osoite on kytta@poliisi.fi - onko salasana "tissit" vai "tinanappi"?" Laiskoja lapsia.

Olen kuullut parikin kertaa vanhempien ja lasten perustelevan toisilleen jonkun kalliin harrastusvälineen hankintaa lauseella "pysyypähän poissa pahanteosta/kadulta". Oman läppärin saaneet hyvät pikkuperustelijat riehuivat netissä samaan aikaan kun Koivukylässä kokoonnuttiin joukkotappeluun. Olen varma, että maanantaina Vantaalla nähtiin Euroshopper-tölkkejä ja kuultiin Erä-Koiraa. Teinien uuden idolin kuvia ja sanoituksia nähtiin tölkkien seassa myös Demareiden "rasististen hyökkäysten kohteeksi" joutuneilla sivustoilla.

Voi velikultia. Tunnen jonkinlaista myötätuntoa, mutta nyt oikeesti saatana ja joku raja tähän hommaan. Tekijät jäävät tietysti kiinni (elleivät ole jo uimassa Tahitille); lapset eivät osaa olla kehuskelematta. En minäkään osaisi, jos keltaisen tiilitalon seinässä olisi yksi aamu pinkki kirkkovene.

---

Ykkösiä ja lähinnä nollia tilillä

Kuukauden keskikohta ei ole kohokohta. Viidestoista päivä ja yö tuovat mukanaan vapinan kassajonossa. Muovinen kortti hikoilee kädessä nihkeäksi. On raha- ja uhkapeliä kerrakseen odottaa, antaako maksupääte hyvän vai huonon vastauksen. Tapahtuma hyväksytty - raukea helpotuksen tunne. On tullut taas vähän osteltua.

Netissä on helppo haluta ja ostaa - ja erittäin vaikea katua. En ikinä, en ainakaan täysijärkisyyden millään tasolla, ostaisi kaupasta mustia röyhelösukkia setelillä. Kun samat erittäin rumiksi osoittautuneet sukat siirtyvät Internetiin, ne ovatkin huomattavasti houkuttelevampi ostos. Pankkikortin numero lomakkeeseen ja postia odottelemaan.

Perinteisen itsekkäänä ainoana lapsena en ole tottunut antamaan vaivalla ryöstettyä lelua kenellekään. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen sama omistushalu on siirtynyt seteleihin. Sydän särkyy sillä hetkellä, kun kaupassa ojennan vieläkin vieraalta tuntuvan eurosetelin ja saan takaisin pienen kasan kolikoita. Samanlainen omistushalu ei pidä minua vallassaan luottokorttinumeron suhteen. Ikävä kyllä.

Laki tulee apuun kun järki loppuu. Suomessa on kansainvälisesti ihmeellinen ominaisuus, pakollinen palautusoikeus. Lauantai-iltana hyväksi ideaksi leimatun lateksisen sukelluspuvun (jep) voi jättää rauhassa seilaamaan postikonttorin ja kaupan väliä. Omassa epäkäytännöllisessä käytännössä tavara päätyy kuitenkin turhuuden roviolle keräämään pölyä ja arvonlaskua. Löysin muuten eräänä päivänä sängyn alta karvaiseksi muuttuneen karkin vierestä korkkaamattoman Lumikki-mekon. Mitä helv... Ei ainakaan yhtään helpottanut oloa huomata polyesteriunelman maksaneen 30 euroa.

Mitä muuten kuuluu mustille röyhelösukille? Ne ovat edelleen rumat eivätkä ole nähneet päivänvaloa. Keksin niille jo käyttöä - työnnän luottokorttini sukan sisään.

---

Oodi tekstipohjaisuudelle

Suomi, rakas kotimaani. Kumisaapasmaa, joka vaihtoi kumisaappaat yhtä muovisiin ja natiseviin kertakäyttökännyköihin. Suomen ylpeys tuottaa hävettävän laadutonta tekniikkaa. En kunnioita Nokiaa, kertoisin mieluummin tuhansien järvien ohella Jarkko Oikarisesta. Jarkko, olet hieno mies. Takiasi olen tavannut ihmisiä, joiden kanssa olen päätynyt jakamaan yksiöitä.

Jarkko vaikuttanee joko parittajalta tai kiinteistövälittäjältä. Minulle Jarkko onkin ollut virtuaaliparittaja, mutta hänen ansioluetteloonsa titteli tuskin on päätynyt. Mies on saanut liian vähän rahaa ja mainetta keksimällä IRCin (irkki, Internet Relay Chat - kuka voisi olla luottamatta akronyymiin?). Liian vanhoille ja nuorille huomautettakoon, että IRC on edelleenkin eri asia kuin IRC-Galleria.

IRC on jotain, jossa ei ole yhtään keltaista hymiötä tai mössöistä kamerakuvaa. Se on tekstipohjainen tapa pikaviestiä sekä yhteisöissä (kanavilla) että yksityisesti - chat-huoneiden muinainen esi-isä vuodelta 1988. Chat-huoneissa käy enää 1990-luvulle jumahtaneet sedät iskemässä teinityttöjä, mutta irkki houkuttelee edelleenkin niitä vahvatahtoisia yksilöitä, joita iloiset kilahtelut, ameebamainen helppokäyttöisyys ja söpöt värit eivät ole saaneet pauloihinsa. Me irkkaajat pärjäsimme, kiitos kysymästä, erittäin hyvin ennen Meseä ja Facebookia, joten lopettakaa huokailu ja ihmettely siitä, miten ihmiset kommunikoivat aikoinaan.

Irkki on aitoa suomalaisuutta, karu ympäristö täynnä kuppikuntia. Suuri sekalainen baari, jonka jokainen pöytä on oma irkkikanavansa. Keskustelua työasioista, lätkästä, musiikista tai tulevasta vallankaappauksesta. Irkki on kantakahvilamaisen sisäänpäinlämpiävä, aikoinaan jopa elitistiseksi leimattu. Ennen kuin IRC-Galleriasta tuli koko kansan ankkahuuligalleria, irkkaajat vainosivat ja ilmiantoivat niitä, joille Jarkko oli tuntematon. Hienoa yhteishenkeä, ystävät hyvät!

Vuosia samalla kanavalla roikkuneiden ihmisten välille syntyy herkästi harvinaislaatuisen vahva side. Irkkikanavilla puhutaan usein hyvin paljon avoimemmin kuin mihin muualla on totuttu, ja kun ihmisten kanssa on jauhettu vuosia, tavataan naamakkain, tuijotellaan kiinnostuneina seiniä ja mietitään, mihin jäi avoimuus. Puolen tunnin kämpän kuntokartoituksen jälkeen voi kaivella esille puhelimen ja jatkaa keskustelua irkissä. Vannon edellisen virkkeen olevan totta.

Kotikaupunkini kanavalta alkanut yksiön jakoon päätynyt suhde päättyi ikeoiden jakoon jo vuosia sitten, mutta keskustelen edelleen 2000-luvun alussa tapaamieni ihmisten kanssa, jos muistan vuosien jälkeen liittyä takaisin kanaville. Ei ollenkaan seinientuijottelua, ei kolmen minuutin pikakertausta elämänvaiheistani. Suoraan asiaan ja pieni kiitos Jarkolle.

Laatukeskustelua irkkaajien tapaan.

---

Stalkkerini mun, toinen ja viimeinen osa

www.city.fi/yhteisot/blogit/dellflow/109597

Olivia istuu pimeässä kylpyhuoneessa kännykän näytön valossa, poistaa tekstiviestin ja yrittää arvioida, uskaltaako ottaa muutamat askeleet sänkyynsä. Kylmällä ullanlinnalaisella sisäpihalla istuu Tapio, haluaa Olivian tietävän katselustaan. Vedettyään verhotkin sälekaihtimien eteen Olivia avaa kannettavansa ja himmentää sen näytön, yrittää etsiä netistä tietoa stalkkereista. Teorioita, kokemuksia, miksi-kysymyksiä. Ei oikein ymmärrä lukemaansa ja googlettaa Tapion nimen. Paljon osumia, lähinnä pönöttäviä viisikymppisiä äijiä. Hän kirjautuu sisään deittipalveluun, kirjoittaa keskustelupalstalle Tapiosta ja pyytää mahdollisia muita miehen uhreja ottamaan yhteyttä. Poistaa vielä vanhan sähköpostitunnuksensa, avaa uuden - Tapion viestit ovat historiaa.

Aamulla keskustan liittymämyyjä yrittää udella, miksi Olivia haluaa vaihtaa numeronsa, muttei liittymätyyppiään ja saada ilmaisia tekstareita. Olivia ei jaksa keksiä mitään hyvää tekosyytä, vaan kertoo olevansa aika kyllästynyt tekstiviesteihin stalkkerinsa takia. Myyjä tietää tapaukset - Olivia ei todellakaan ole ensimmäinen numeronvaihtaja. Mies rohkaisee Oliviaa menemään poliisille, tietää tutun tutun tutun, jota stalkkattiin vuosi. Neuvoista kiittäen Olivia vakuuttaa miehelle, että numeron vaihto varmasti riittää ja varmistaa, että numeroa ei löydy numerotiedustelusta. Vanhan SIM-kortin myyjä lupaa hävittää. Mikä helpotus.

Kotona Olivian uudessa anonyymissä osoitteessa on sähköpostia. "Tiedän Tapion, hän on vainonnut minuakin, nyt tosin vähemmän." Olivia häpeää iloaan, hän ei ole yksin. Vastaa heti pitkän sähköpostin kirjoittaneelle Suville. Parin päivän ajan he purkavat pelkojaan ja turhautumistaan toisilleen, kunnes Olivia pyytää Suvia kahville kotiinsa. Suvi lupaa lähettää tekstiviestin, kun on seuraavana päivänä oven takana.

Olivia on pitkästä aikaa nauravalla tuulella, imuroi asuntoaan ja odottelee Suvia. Hän on tulostanut kaikki Tapion viestit pinoksi keittiönpöydälle, lukee juuri niitä ohimoitaan sivellen, kun tekstiviesti tulee (se on muuten ensimmäinen hänen uuteen liittymäänsä). Olivia painaa alaoven auki, avaa kotiovensa valmiiksi ja palaa paperipinon luo, yrittää keksiä mitä ja miten kertoisi Suville. Kuulee kolinaa eteisestä, kääntyy ja tietää, mitä tarkoittaa, kun ei voi uskoa silmiään, ei ainakaan halua uskoa. Eteisen täyttää Tapio, ja ensimmäinen Olivian ajatus on, että mies on tehnyt jotain Suville, kunnes ymmätää, ettei Suvia ole olemassakaan. Mies kävelee peremmälle ja istuu sängylle. Olivia ei edes pelkää, tuntee eniten vain inhoa ja päättää, ettei koskaan enää nuku sängyssään.

"Sun pitää Olivia ymmärtää, etten mä ole ilkeä mies. Antaisit tilaisuuden mulle, näytän että oon hyvä mies. Heti kun sä vastasit mun viestiini, tiesin että tässä on taikaa, heti kun näin sun hymyn", Tapio puhuu rauhallisesti ja silmät melkein kiinni. Olivia pelkää miehen raivostuvan, jos hän paljastaa inhonsa miestä kohtaan. Yrittää kuitenkin, kertoo ettei tunne mitään miestä kohtaan ja arvostaisi todella, jos hänet jätettäisiin rauhaan. Tapio ei raivostu, jatkaa vain yksinäisen miehen tarinaansa. Hänessä ei ole ollenkaan enää uhmaa, ei minkäänlaista raivoa, ja Olivia uskaltaa käskeä miestä lähtemään, ottamaan vaikka kolmosen sporan Auroran sairaalaan. Tapio nousee, mutta ei lähde. Katselee Olivian hyllyä täyttäviä kuvia mökkireissuista ja Prahasta, kunnes katoaa ovesta. Mikä helpotus, taas.

Tapiosta ei kuulu enää mitään, vaikka Olivia ei vaihdakaan numeroaan tai muuta pois. Olivia jaksaa kertoa tarinaansa kaikille kiinnostuneille kavereilleen (myös minulle), pari hintelää jätkää lupaa hakata Tapion, jos mies vielä ottaa yhteyttä. Hän kirjoittaa kokemuksensa myös deittipalvelun keskustelupalstalle, ja saa paljon sympatiaa ja pari kohtalotoveriakin, mutta Tapion uhreja ei löydy. Oliviaa kiinnostaa edelleen, mitä miehelle kävi. Hän tilaa väestörekisterikeskuksesta miehen osoitteen ja sen saakin - mies on muuttanut Keski-Suomeen. Helpotuksen lisäksi Olivian mieleen tulee hävettävä ajatus: minä en ole enää kiinnostava. Miten häiritsevää.

---