Verkossa

Suosikit Hipster Hitleristä bilekissaan

Yleisellä koneella aikaa tappessani huomasin selaimen suosikeissa Matin maapallo -sarjisportaalin. Portaaliin oli siististi kerätty suosituimpien nettisarjakuvien päivän stripit. Tekijänoikeudet/tekijöiden nätit pyynnöt kuitenkin pakottivat Matin sulkemaan portaalinsa. Suosikkilistan bongaaminen palautti kauniita muistoja hetkistä laadukkaiden nettisarjakuvien parissa. Tässä niitä pari - uusia, vanhoja ja lopetettuja, joille olen kuumehorkissani tänään nauranut.

Wulffmorgenthaler

Hesari teki kulttuuriteon ja alkoi julkaista Wulffia suomeksi sivuillaan. Sarjiksen käännös ei kuitenkaan aina pysty samaan kuin alkuperäinen. Wulffin erikoisuus on yhden ruudun tarina; laatikko alareunassa ja ehkä yksi repliikki. Erittäin tiivistä, erittäin toimivaa.

Satunnainen helmi

Hipster Hitler

Viikset, ruutupaita ja luomupähkinäpussi. Hipster Hitler ei halua hyökätä Puolaan, koska se on liian mainstreamia. Hipster Hitler haluaa kirjoituskoneensa fontin olevan heilvetica ja ironisten viiksien lisäksi HH käyttää ironisia "I love Juice" -paitoja. Melko epäkorrekti, mutta ehdottoman hip sarjakuva siitä, miten olisi käynyt jos Hitler olisi päässyt taidekouluun.

Satunnainen helmi

Garfield minus Garfield

Suuren suosion Suomessakin saavuttanut Karvinen ilman Karvista. Eskon yksinäisyys ja mielisairaalta vaikuttava käytös nostaa tipan linssiin myötätunnosta. Ja käsi ylös, kenen mielestä Karvinen on hyvä hahmo. Se pitää lasagnesta ja nukkuu paljon. Ei siitä hauskaa tee se, että se on kissa eikä italialainen.

Satunnainen helmi

Party Cat

Vaikken Karvisesta välitäkään, tämä kissa on henkilökohtainen sarjakuvasuosikkini. Party Catin mielestä joka päivä pitää juhlia tötteröhattujen ja serpentiinin kera, vaikka omistaja uhkailee rankkurilla. Sympaattisen pahaenteinen sarja, joka päättyy kauhuleffamaisesti.

Helmi

The Oatmeal

Kokoelma tietoiskuja, sarjakuvia ja testejä. Hämmennyn aina, miten hyvin piirtäjä osaa ilmaista hahmojensa tunteet piirtopöydän kautta. Laadukkaan piirtojäljen ja ilmaisun lisäksi jopa hauska, ajankohtainen ja sopivan sarjisabsurdi.

Satunnainen helmi

Weebl & Bob

Animaatio kahdesta keinuvasta otuksesta, jotka rakastavat piirakkaa. Yksinkertaisilla repliikeillä ja ilmeillä toteutettua jaksoja, joita katsottuaan ei voi olla kiintymättä kananmunamaisiin hahmoihin. I love donkey almost as much as pie...

Satunnainen helmi

Katsomisen arvoisia nämäkin:

Lapsivesiliukumäki? Yhdyssanakuvia!

The Perry Bible Fellowship

Inception-leffan alustus

Mitä unohtui?

---

Ammatti: bloggaaja

Viime kesän loikoilin työttömänä kokeillen eri keinoja viettää muutama kuukausi tekemättä mitään. Joku kysyi, olenko kesätöissä. "En tee mitään. Eiku kyllähän mä bloggaan", vastasin. Kysyjää kiinnosti normaaliin tapaan palkka ja se, voiko bloggaamista laskea työksi ollenkaan. "Oikea" työ tarkoitti kysyjän mielestä puiden kaatoa Siperiassa tai graniitin louhintaa syysmyrskyssä. Keskustelukumppani kysyi, pidänkö itse bloggaamista oikeana työnä. Työn ja ammatin määritelmään ilmeisesti kuuluu, että sen tekeminen pitää olla vastenmielistä ja ikävää, mitä bloggaaminen ei (aina) ole.

Ennätyslottopotista haaveillessaan moni lisää, ettei kyllä lopettaisi töitä, vaikka voitto paukkuisi. Mutta ikävä duuni nykyisessä firmassa saisi jäädä, harrastuksesta voisi ottaa osa-aikahomman. Räpeltelisi päivässä pari tuntia joustinneulesukkia tai valokuvaisi telkkiä lehtiin. Rahaa saavat bloggaajat ovat lottovoittajia. Turun Sanomissa (?) kerrottiin juuri More to love -blogin* toisen kirjoittajan lopettaneen päivähommansa, hänestä tuli kokopäiväinen bloggaaja ja media/blogipersoona.

Blogiansiot ovat varjeltuja salaisuuksia. Ruotsin puolelta on kuulunut huikeita juoruja bloggaajien ansioista, mutta Suomessa yksikään toimittaja ei ole suomalaiseen tapaan uskaltanut kysyä, eivätkä bloggaajat uskaltaneet kertoa. Yritykset, kuten Indiedays ja Maikkari, ovat ottaneet bloggaajia suojiinsa ja maksavat näille liksaa. Normaali bloggaaja on tietämätön, miten voisi kääriä rahat itse. Yritykset tekevät varmasti oikein maukkaan tilin tietämättömyydellä, laiskuudella ja taloudellisella turvattomuudella.

Bloggaaminen on rankkaa työtä, suomalaiset aktiivit ovat kertoneet. He puskevat päivittäin ulos materiaalia pelko perseessä; väheneekö lukijamäärä, ärsytänkö jotain, kiinnostaako ketään. Lukijoiden mielestä bloggaajien raha on helppoa, mikäs siinä räpsiessä pari valokuvaa kuvatekstien kera. Blogiin menee, aihepiiristä riippuen, aikaa puolesta tunnista muutamiin tunteihin. Kahdeksan tunnin blogipäivää tuskin tekee kuin paatunein perfektionisti ja himophotoshoppaaja.

En ole koskaan blogannut päivittäin, mutta jo päivittäinen irkkaaminen ja foorumeiden selailu on monina päivinä ylitsepääsemätöntä. Ei jaksa, ei huvita, onneksi ei ole pakko ja voi suunnata mielenkiintonsa muualle "pettämättä" ketään. Rahaa tahkovalta bloggaajalta odotetaan bussikuskin täsmällisyyttä ja vedetään herneet nenään, jos kommenttiin ei ole tullut vastausta parissa tunnissa. Kuolisin stressiin kokopäiväbloggaajana.

* bloggaajat kävivät "oikeassa" duunipaikassani, ja jos uskoisin positiivisiin energioihin ja muuhun aurinkoisiin juttuihin, sanoisin että paikka oikein tulvi niitä.

---

Onko Internet-kunniaasi loukattu?

"Tamperelainen Seppo Lehto ja hänen rikoskumppaninsa saivat vankeutta lukuisista internetissä esitetyistä herjauksista kesällä 2008", Hesari kirjoitti tammikuussa. Vika voi olla täällä päässä, mutta lause tuntuu jotenkin sarjakuvamaiselta, Seppo Lehto kuulostaa sarjakuvahahmolta ja "rikoskumppaneista" tulee mieleen karhukoplamainen poppoo. Seppo Lehdosta puhuttiin yllättävän vähän. Hän on mies, joka loukkasi kunniaa, herjasi ja rikkoi uskonnonrauhaa. Tästä hyvästä Lehto lähti kesällä leivättömän pöydän ääreen pariksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi. Tuomion pituus yllätti ja puhututti foorumeilla. Ja juu, kyllä siellä mainittiin klassinen "lasten raiskaamisestakin tulee lyhyempi tuomio kuin kunnianloukkauksesta".

Haukku ei kuulemma tee haavaa, mutta yleistynyt trendi foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa on vetää kyttäkortti esiin ensimmäisen huorittelun tai homottelun jälkeen. Rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta ei vielä voi tehdä netissä, ja poliisin tulisikin panostaa tiukkaan rekrytointiin, mikäli jokainen loukattu panisi rikosilmoituksen vetämään. Gradun netin kunnianloukkauksista tehnyt Ville Kormilainen kertoi, että viime vuosien aikana (2008-2009) käräjäoikeudessa on puitu 39 kertaa netissä tapahtuneita kunnianloukkauksia, hovioikeudessa kuusi. Yksi aktiivinen foorumi poikii päivässä yhtä monta uhkailua rikosilmoituksesta. Ehkä niitä ei koskaan tehdä, ehkä ne eivät koskaan etene mihinkään.

Anonyymi bloggaaja teki vähän aikaa sitten seppolehtomaisen liikkeen ja koetteli kunnianloukkauksen rajoja perustamalla blogin, johon kirjoitteli "totuuksia" suomalaisista bloggaajista. Huomiohuorat-niminen blogi keräsi yllättäen paljon huomiota, ja ainakin bloggaaja leimattiin huomiohuoraksi. Kirjoitukset olivat ympäripyöreitä ja keskittyivät lähinnä pilkkaamaan muiden possunaamoja, ihroja ja kaveripiiriä Paint-muokattujen pilakuvien kera. Blogin parasta antia olivat kommentit; joka toinen ylisti bloggaajaa hauskaksi ja rohkeaksi, muut säälittäväksi ja elämättömäksi.

Itse laitoin bloggaajan viimeisimpään kategoriaan. Paskaakin voi puhua tyylillä. Nyt blogin lukeminen vaatii salasanan. Vieläkin jossain arvuutellaan laiskasti Huomiohuorat-bloggaajan henkilöllisyyttä ja blogin kohtaloa. Monilla foorumeilla on epäilty, että kirjoittaja on nyt vangittuna BB-taloon. Osa uskoo oikiksessa opiskelevan ja pilkan kohteeksi joutuneen bloggaajan panneen kiusanhengelle jauhot suuhun. Lisään omat mutu-sattumani soppaan ja arvelen, ettei yhtäkään rikosilmoitusta tehty.

Olen itse välttynyt (törkeiltä) kunnianloukkauksilta netissä - ehkä oikeiden sivuvalintojen vuoksi. Joitain anonyymejä nimimerkkejäni on haukuttu, mutten osaa ottaa kovin henkilökohtaisesti jos kuulen olevani "kakkapää". Tutulla nimimerkilläni, joka löytyy kuvan kanssa mm. Citystä, asia voisi olla eri. Me, jotka emme ole tarpeeksi julkkiksia päästäksemme Seppo Lehdon blogiin, voi jakaa pariin ryhmään - yliherkkiin poliisintyöllistäjiin ja niihin, joiden mielestä pari tappouhkausta, homottelua ja muokattua nakukuvaa kuuluu normaaliin kommunikointiin Internetissä. Mitä enemmän verkossa roikkuu, sitä enemmän alkaa kallistua jälkimmäiseen ryhmään.

P.S. Vuosina 2008-2009 yhtään Facebook-kunnianloukkausta ei oltu käsitelty oikeudessa. Nyt veikkausta vetämään, milloin saadaan eka.

---

Naama paitaan, nakukuva lööppiin, vastuu viemäriin

Ampparit.com on hieno tapa kuluttaa aikaa ja lukea uutisia ilman BB-kuulumisia ja urheilutuloksia. Niille, jotka haluavat päivitellä kansan rappiotilaa, Ampparit tarjoaa listan suosituimmista uutisista. Tällä hetkellä sieltä löytyy mm. BB-neitosten tissikuvia, huumeparonin tyttöystävän nakukuvia ja yksi uutinen otsikolla "25-vuotiaan ruotsalaisnaisen Facebook-profiilissa seksikuvia lomamatkalta - asialla naisen ex?". Uutinen on ollut pari päivää Amppareiden toiseksi suosituin.

Linkki johtaa Voicen sivuille. Toimittaja kertoo, että ruotsalaisnaisen kuvat ("suuseksiä ja alastonkuvia") ovat kaikkien nähtävissä Facebookissa. Sukunimi on armollisesti jätetty uutisesta pois, mutta se ei asiaa pelasta; mukana oli linkki kuviin. Miten toimittajan mielestä voi olla hyvä idea julkaista netissä juttu suurelle kansalle aivan tuntemattoman yksityishenkilön nakukuvista? Ei jokainen Facebook-käyttäjä ole julkkis.

Törkeistä journalismin tempuista törkeisiin yritystemppuihin. Väärät kuvat väärässä paikassa seuraavat ruotsalaisnaista, mutta mitä haittaa voisi olla oman blogin pitämisestä ja omien pärstäpotrettien julkaisemisesta? No, saattaa törmätä omaan naamaansa sunnuntaishoppailukierroksella. Pari ranskalaista bloggaajaneitoa huomasi espanjalaisen Zaran lainanneen ilman lupaa heidän kuviaan t-paitaprintteihin. Mielenterveyshän siinä järkkyisi, kun näkisi henkarissa sata paitaa, joissa hymyilisi vienosti olkihattu päässä.

Toisen bloggaajan osalta homma ei jäänyt pelkkään Zaraan, vaan myös Pepe Jeans lainasi neidon kuvaa paitaansa. Ainakin toinen bloggaajista otti yhteyttä asianajajaan. Printin piirtäjällä tai suunnittelijalla on varmasti tällä hetkellä selitykset vähissä. Laki ei välttämättä kiellä kopioimasta kuvaa hieman totuutta muutellen paitaan, mutta törkeydessään se on Voicen toimituksen luokkaa. Ranskalaisneidot olisivat varmasti suostuneet yhteistyöhön Zaran ja Pepe Jeansin kanssa, mutta nyt positiivisesta julkisuudesta on turha haaveilla. Ehkä pari muotirottaa oppi, ettei luovassa työssä Googlen kuvahaulla pitkälle pötki.

Tänä kesänä myös suomalainen bloggaaja Char vetäisi sumpit väärään kurkkuun shoppailukierroksellaan. Hän selaili yhden suosikkimerkkinsä, Gant Homen, nettikauppaa ja törmäsi tuttuun kuvaan tähtikuvioisista tyynyistä (ne ovat suosittuja; viimeksi Hulluilla Päivillä tapeltiin Gantin tähtipyyhkeistä). Char oli lisännyt saman kuvan toukokuussa blogiinsa esitellessään synttärilahjojaan. Vain parissa kuukaudessa joku laiska gantilainen oli "lainannut" kuvaa nettiputiikkiin ja lisännyt vielä copyright-merkinnän sivun alareunaan. Char otti yhteyttä Gantin ruotsalaiseen konttoriin, josta luvattiin maksutta yksi nettikaupan tuote lohdutukseksi mielipahasta. Tekijänoikeuksista selvää ottanut Char lähetti vastaukseksi laskun, jonka summalla toivottavasti saa enemmän kuin yhden Gantin päiväpeiton.

---

Videovuokraamon neidit

Muksuna koulukaverini talon katolla nökötti lautasantenni. Se toi kaivattua eksotiikkaa kolmeen kanavaan tottuneelle. Oudoin ilmiö oli oma videovuokraamo; luottokorttinumero sisään ja leffan alkamisaikaa odottelemaan, heti pätkää ei saanut pyörimään. Silti se tuntui siihen aikaan harvinaisen kiehtovalta naarmuisia VHS-kasetteja vuokraavalle kirjojen ystävälle.

Vuosien rullatessa Internet on alkanut kahmia asiakkaita räikeästi teipatuilta videovuokraamoilta, joissa nykyään näkee enemmän keskivyötärölihavia teinejä kauhomassa karkkia kuin ihmisiä vuokraamassa kuuden euron leffoja. Jopa Google suunnittelee maksullisten leffojen tarjoamista YouTubessa. Jos Google lähtee leikkiin mukaan, ei kyseessä voi olla mikään pilipalijuttu. Suomalainen Elisa on vuokrannut HD-tasoisia pätkiä jo päälle vuoden. SF Anytime tarjosi jossain vaiheessa ilmaisia maistiaisia - Windowsin käyttäjille. iTunesin leffaosasto laajensi reviiriään Eurooppaan pari vuotta sitten, mutta käsi ylös, jos joku on ostanut sieltä liikkuvaa kuvaa. Sormi ylös, jos on edes löytänyt ne leffat.

Netin leffavuokraamoissa hinnat ovat usein samalla tasolla kansilehtineen leffoja vuokraavien liikkeiden kanssa, hinnat pyörivät 3-7 eurossa. Seitsemän euroa on jo kipurajalla pelkästä bittivirrasta, jota kukaan ei ojenna hymy naamallaan muovipussissa. "Leffojen Spotifyksi" kutsuttu Voddler hiipi Suomeen ja tarjoaa sekä ilmaisia että vajaat neljä euroa maksavia leffoja. Katsoin suomalaisen Calamari Union -pätkän maksutta ja kärsin suunnattomasti siitä, ettei näyttelijöiden suut liikkuneet äänen tahtiin. Leffaseuralaisen mielestä se ei ollut Kaurismäen tarkoitus, vaan Voddlerin moka.

Tekniset ongelmat latistavat nettivuokraamisen intoa. Ei ole poikkeustapaus, että lataus tai streamaus yllättäen katkeaa ja lyö rukkaset naulaan. Ääni saattaa pomppia omia polkujaan. Kaikki eivät pääse edes näkemään tai kuulemaan mitään, esim. Voddler ei toimi läppärilläni, missä on neljä vuotta vanha OS X -käyttöjärjestelmä. SF Anytimesta ei voi haaveillakaan, ja Elisan vuokraamo on vain Elisan asiakkaille. Tekniikan toimimattomuus jännittää. Musta ruutu ja sylissä jäähtyvä popparikulho ei nostata mielialaa.

Viime viikolla kokeilin ensimmäistä kertaa Kampin keskukseen ilmestynyttä masiinaa, josta voi vuokrata DVD:n tai BluRayn asioimatta ihmisen kanssa. Kone sylkee luottokorttia vastaan elokuvan ulos, ja samaan aukkoon elokuva palautetaankin. Ensimmäinen kerta oli ilmainen, seuraavat 2,99 e. Ei ollenkaan paha hinta siitä, ettei joudu kohtaamaan alipalkattuja ja sorsittuja videovuokraamon neitejä.

P.S. Eilen televisiosta tuli raivoisasti morse-piippaava hätätiedote asutuksen lähellä liikkuneesta karhusta. Samaan aikaan iltapäivälehden etusivulla kerrottiin Facebookin olevan alhaalla. Milloin FB:n käyttökatkotiedote pääsee rullaamaan televisioon?

---