Blogi: Diablesse

Löytyi 16 merkintää joulukuulta 2011.

AlkuunEdelliset1–10 / 16SeuraavatLoppuun

Välähdyksiä

26.12.2011 08:10
Toivotaan, etten nukahda naama porkkanalaatikkoon tänään iltapäivällä. Ei sillä että se olisi noloa, mutta porkkana värjä ihon kellertäväksi eikä se oikein sovi mulle.

Vasta näin aamulla ymmärtää, ettei ollutkaan kovin hyvä idea valvoa koko yötä. Pakattujen tavaroiden määrä on säälittävä verrattuna käytettyyn aikaan - paitsi kun laukkuja ja laatikoita nostaa. Jokaisessa on pakko olla pienehkö norsu jemiksessä.

Vasta pakatessaan tajuaa ihan oikeasti omistavansa liikaa krääsää. Stna. Ja se pitäisi vielä purkaakin paikoilleen määränpäässä. x(

Miten olenkaan onnistunut hankkimaan yli 20 huonoa leffaa ja miksen olekaan hankkiutunut niistä eroon heti tai pian katsottuani ne tai nukahdettuani pääsemätä edes puoliväliin? Hyvä kysymys, ihan loistava. Vastaus: koska olen laiska ja vielä jtn siihen päälle. En nyt muista mitä.

Keittiössä ei saisi olla syviä kaappeja. Mun astiat käy ilmeisesti siellä mun poissaollessa salaa ja tehokkaasti lisääntymässä. En vaan keksi muuta selitystä sille, että omistan liikaa aterimia, kaksi suppiloa ja omituisen määrän eripuralautasia ja -laseja ja -mukeja.

Tänä talvena ei olis tarvinnu lämmitystä ollenkaan. Mulla on reilut 15 kiloa tuoksu- ja tavallisia kynttilöitä. Niiden lisäksi, joita on ripoteltu pitkin asuntoa ja joita on siis vielä 5 lisäkilon edestä.

Ystäväni ehdottama kahden putkikassin patentti kuulostaa hyvältä. Tosin hyvä on ystäväni viisastella, kun hän suurinpiirtein rikkoo tai hävittää tavaransa, joten ei ole huoltakaan siitä, että pitäsi vahtia omaisuutensa määrää. Minä olen hamsteri, kaksisataa putkikassia toimisi paremmin.

Just muistin, että parvekkeella on nojatuoli ja kaappi. Just when I thought I was out, they pulled me back in... Onneksi on hyvä muuttosää :D

Kysyttiin, ei kai naapurit häiriinny muutosta. Ei liene mahdollista, koska ne on valmiiksi ylihäiriintyneitä: metelöivät (lue: laulavat kilometrien päässä nuotista) neljän promillen hyvässä olossa keskellä yötä niin, että rappukäytävässä raikaa, kun hipsin siellä sukkasillani, etten vaan vahingossa melua klo 23 jälkeen.

Six days to go. Oh yes!

On se niin kamalaa.

22.12.2011 14:27
- Ai kauheeta, luittekste sen uutisen, jossa perheen isä tappoi vaimon ja lapset?

- Ai kamalaa miten ihmiset tekee tuollaista?

- Voi herranjestas pitää varmaan olla todella sairas päästään.

- Voi herranjumala sentään, eihän muita saiai tappaa.

Kauhean ihanaa, että ihmiset käyttävät aikaansa asioiden vatvomiseen - työajalla ja kovaäänisesti, ja sitten palaavat voipuneina ja tyhjentyneinä takaisin paikoilleen huomatakseen, että kahvitauko alkaa ihan juuri.

Tooooodella produktiivista. Olen jo nyt korvatulppien suurkuluttaja.

Nainen ratissa

20.12.2011 19:36
Miten se menikään, miehet aiheuttaa 80% kaikista liikenneonnettomuuksista? Tänään se taas nähtiin, eikä miehen tarvinnut olla edes ratissa. Riitti kun päätti leikkiä Lapin poroa keskellä kaupunkimiljöötä.

Jalankulkijatkin voisivat opetella liikennesäsäntöjä, jos ei aivotoimintaa ole riittävästi. Stna.

Viikon paras asennepäivitys

18.12.2011 02:31
Kuva #1278872

Pari päivää sitten mulle peilattiin hienosti erästä vanhaa käytösmalliani. Niin. Yllättäen en pitänytkään tilanteesta, koska luonnollisesti muistin omat syyni ja perusteluni senaikaiselle käytökselleni enkä havainnut kovinkaan ymmärrettävää selitystä peilaamiselle tai toisen ihmisen vastaavalle käytökselle.

Karman laki toteutui jollakin erityisen kierolla tavalla, joka ei välttis ole edes karmaan liittyvää, vaan lienee reinkarnaatio jo hetkellisesti haudatusta Murphyn laista.

Well fuck dat.

I don't need your issues, I've got plenty of my own and I'm so not hiring right now or in this lifetime.

Pitkä aika

16.12.2011 23:18
Kuva #1257252

Well, I know from experience
That if you have to ask for something more than once or twice
It wasn't yours in the first place
And that's hard to accept when you love someone
And you're led to believe in their moment of need
That they want what you want but they don't

Don't go breaking my heart like you said you would
Baby, you're no good
And you hurt me like no other lover ever could
Don't go making me cry
You're gonna say goodbye
Baby, tell me why
Tell me why or you're gonna have to justify this

Waiting for you
I'm waiting
Can't you see I'm waiting for you
Don't break my heart

It was so easy in the beginning
When you didn't feel like running from your feelings like you are now
What happened? What do I remind you of?
Your past, your dreams
Or some part of yourself that you just can't love?
I wish I could believe you
Or at least have the courage to leave you

Life has taught me that love with a man like you
Is only gonna make me blue
But I love you anyway no matter what you do
You don't come around here like you did before
When you did adore
Tell me what I did to deserve this

Finally I see a different man
Only love can hurt like this can
Finally I see a different face
Tell me who is going to take my place

I knew it from the start that you would desert me
You're gonna break my heart
Baby, please don't hurt me

I knew it from the start that you would desert me
You're gonna break my heart
Baby, please don't hurt me

Finally I see a different man
Only love can hurt like this can
Finally I see a different face
Tell me who is going to take my place

Waiting for you
I'm waiting
Can't you see I'm waiting for you
Don't break my heart

Waiting for you
I'm waiting
Can't you see I'm waiting for you
Don't break my heart

I knew it from the start that you would desert me
You're gonna break my heart
Baby, please don't hurt me

I knew it from the start that you would desert me
You're gonna break my heart
Baby, please don't hurt me

Waiting for you
I'm waiting
Can't you see I'm waiting for you
Don't break my heart

Uh
Next time you want pussy
Huh
Just look in the mirror baby

Päänsärkyä

16.12.2011 15:30
Ihmeellistä ja ehkä jopa ihailtavaa, miten paljon ajatuksia voikaan saada irti vain kahdesta aktiivisesta aivosolusta, joista toinen on sokerihypetyksessä ja toinen jouluhorroksessa.

Niin ja kumma juttu kun asianomaiselle ei voi asiasta puhua saamatta henkistä allergiaa.

Mut erikoisempana asiana: näin eilen pienen suloisen pörröisen sapelihammaseläimen omassa kodissani!!! :D

Joulukänni

15.12.2011 14:07
Ehei, en humallu kuusta ajatellessa tai lahjatoiveistani.

Lähinnä koitan selvittää sitä, montako liköörikonvehtia täytyy syödä päästäkseen edes kiitettävään tilttiin.

So far 100 g mennyt eikä ole havaittavissa muuta ku infernaalisen vitutuksen jatkumista. Tosin se oli päällä jo ennen konvehtejakin.

Testi jatkuu.

Hedari

14.12.2011 00:20
Miten se menikään: if you treat me good, I'll give you head and if you treat me badly, I'll give you headache.

Hedaria on riittänyt maanantaista asti. Ilmeisesti olen kohdellut jotakuta toooodella huonosti.

Kuva #1278691

No matter how I think we grow
You always seem to let me know
It ain't workin'
It ain't workin'

Hyvä päivä

13.12.2011 22:33
Pidin sateenvarjoa auki sisätiloissa. Ei sit niinku yhtään mtn.

Muutenkin ihan jees päivä, nauroin ja itkin.

Nyt kun meen viemään roskat, niin aivan varmasti jää avaimet kotiin.

Suhteellista ja olennaista. Ko?

12.12.2011 14:50
- Sä sanoit mun käytöstä lapselliseksi.
- Käytin myös sanaa mielestäni.
- No mä kerron kaikille, että sä oot huono ihminen ja valehtelija.
- Vai niin.
- Ja lisäksi sä oot mulle anteeksipyynnön velkaa.
- Tuolla logiikalla niin olet sinäkin minulle.
- Enkä ole.
- Sovella samaa toisinkin päin.
- Enkä sovella.
- No ole sitten sellainen kuin olet.
- Haista vittu.

-------------------------------

- Miten teidän juttu etenee, joko ootte heilutelleet peittoa?
- Herrasmies ei kerro.
- Eli olette. Just just.

-------------------------------

[UTOPIAA]
Oishan se hiton hienoa, jos ihmiset eivät olettaisi eivätkä päättelisi asioita sen mukaan, mitä he haluavat tai pelkäävät niiden olevan.
[/UTOPIAA]
AlkuunEdelliset1–10 / 16SeuraavatLoppuun