Journalisti tiedottaa

11.3.2010 19:26 Päivitetty viimeksi 11.3.2010 19:37

AKT:n lakosta kertovat uutisotsikot ovat olleet jännittävän yksipuolisia. Lakko "vaarantaa" ja "uhkaa" sitä ja tätä, suistaa koko maan hyvät, nuhteettomat ja kirkasotsaiset elinkeinonharjoittajat äärettömään ahdinkoon. Voima- ja ylisanoissa ei säästellä. Ekonomit vakuuttavat kuola leualla, että nyt se talous vasta romahtaakin.

Missä työntekijöiden näkökulma, huhuu? Journalisteja ei kokonaisuus kiinnosta, kunhan saa EK:n tiedotetta vähän referoida lehteen, niin jo on omakin palkka ansaittu.

Journalistit eivät kirjoita siitä, kuinka koko työnantajapuolta edustava Elinkeinoelämän keskusliitto todellisuudessa vaarantaa suomalaisen sopimusjärjestelmän ja uhkailee (tietysti eduskunnassa istuvan etuvartionsa avulla) murtaa lakko-oikeuden.

Kun tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo iskettiin jäihin, jäivät yksittäiset ammattiliitot vastakkain sekä oman sopimuskumppaninsa että koko EK:n kanssa. Nyt EK iskee jokaiseen yksittäiseen lakkoilijaan ja kaappaa mediatilan väitteillään Suomen edun vastaisesta toiminnasta ja ahneista työntekijöistä. Tämä lakko on laillinen, tarpeellinen ja mielestäni äärettömän tärkeä solmukohta suomalaisessa työtaisteluhistoriassa.

Lukekaa ihmeessä suoraan täältä, mistä edes on kysymys. Ahtaajat joutuivat vielä 70-luvulla käymään joka aamu satamassa mutkan tarkistamassa onko töitä. AKT:n tavoittelema muutosturva on selkeästi sellainen asia, jolla työntekijöiden asemaa voidaan kohentaa lyhytnäköisen voitontavoittelun ja ennustamattomien globaalitalouden heilahtelujen varalta.

Siitähän tässä on kysymys, irtisanomisen hinnasta. Anna Kontula naljailee blogissaan, että "yksikään suomalaisen yritysmaailman ykkösnimistä ei kommentoinut sitä, miksi ahtaajan vaatimus vuoden erorahasta on kohtuuton mutta johtajien eromiljoonat ihan jees."

Työehtojen heikentäminen ja jouston lisääminen tarkoittaa AKT:n tapauksessa massia suoraan ylikansallisten yhtiöiden omistajien taskuihin. AKT:n kanssa neuvottelupöydässä istuvan Satamaoperaattorit ry:n jäseniä ovat muun muassa ahtauspalveluita pyörittävät monikansalliset Multi-Link Terminals, Finnsteve ja Steveco. Jäsenenä on myös Stora Enso, joka on tullut tunnetuksi Brasilian hurjasteluistaan ja paikallisten maattomien kurmottamisesta. Todellisia "Suomen edun ajajia" siis.

Kuten Reko Ravela kirjoittaa, vaikuttaa EK:n esillä pitämän "kansallisen edun" keskeinen sisältö olevan se, että että suomalaisten työntekijöiden tulisi nöyrtyä ylikansallisen pääoman ehtoihin.

Suomalainen irtisanomissuoja on heikko. Nyt on jo korkea aika saada se samalle tasolle kuin muuallakin euroopassa.

Tagit: akt kapitalismi lakko työ

Edellinen 19.2.2010Saivar-saivar-ral-lal-laa Seuraava 25.3.2010En tahdo luolaan

Kommentit

  • Anonyymi 11.3.2010 21:30 On kyllä niin väsynyt blogi taas että hohhoijaa...

    Ylikansallisen pääoman ehtoihin koko Suomi joutui nöyrtymään silloin kun lähdimme avoimeen globaaliin kilpailuun. Turha siitä on vääntää jotain vanhakantaista taistolaismantraa työläisen kurjuudesta.

    Kyse ei ole lakko-oikeudesta. Kyse on siitä, onko 500 päivän ansiosidonnaisen päälle vaadittu 12kk eroraha kohtuullinen.

    Miksi ahtaajat saisivat 12kk palkan 500 ansiosidonnaisen päälle kun muut eivät saa? Ja onko meillä oikeasti varaa tähän kaikkeen?

    Mielestäni ei.
  • Anonyymi 11.3.2010 22:47 Niin ja kukaan ei muista myöskään sitä kun 2005 paperitehtaat suljettiin 7 viikoksi työnantajien toimesta. Nyt viikon jälkeen ollaan talous jo "tapettu". Pientä suhteellisuudentajua lehdistöltä, kiitos!
  • Anonyymi 12.3.2010 10:24 Minä olen sitä mieltä, että jos jonkin alan työntekijät ovat nousseet asemaan, jossa heillä on lakollaan mahdollisuus panna maa "jumiin" ja "tappaa" sen talous, ovat he ansainneet kaikki korotukset ja parannukset, joita pyytävät. Kaikki tuki AKT:lle!

    - Eri Anonyymi
  • Anonyymi 12.3.2010 14:20 Suomi ei ole suljettu talous.
    Meillä voisi olla kaikilla lakisääteisesti Liliuksen kokoinen palkka. Mutta kuinka monella meistä silloin olisi töitä?
    Työn hinnoittelun (siihen kuuluvat myös työehdot) merkitys olisi ihan olennainen asia ymmärtää näistä asioista keskustellessa. Älkääkä mainitko Saksaa. Sillä on ihan eri kilpailuetu kuin Suomella.
    Mitä tulee johtajasopimuksiin: 1) johtajat ei lakkoile, 2) niiden kädenpuristuksiin kuuluu aina kilpailukielto, 3) eivätkä ne suinkaan kaikki ole vuodenkaan mittaisia 4) johtajasta pääsee nopiasti eroon.
  • Anonyymi 12.3.2010 14:24 5) Kädenpuristukset koskevat lisäksi vain pientä osaa johtajia: toimitusjohtajathan eivät ole työntekijöitä, vaan toimielimiä, eikä niitä koske mitkään irtisanomissäännökset.
  • Anonyymi 13.3.2010 23:18 1,2 Miljardia euroa tappiota jo tähän mennessä kansantaloudelle. Lakkoilla saa, mutta nyt kustaan kaikkien muroihin. Tästä lakosta kärsivät kaikki vientiteollisuuden haarat. Ensisijaisesti metsäteollisuus, jolla ei nyt ole hirveästi varaa jättää hyödykkeitä seisomaan paikoilleen. Kysyntä vähenee kun toimitukset eivät onnistu. Varastossa oleva tavara ei hyödytä ketään. Tätä on tietysti mahdoton laskea uusvasemmistolaisella pilipalimatematiikalla, mutta näin uhkaa vakavasti käydä. Heikko kysyntä=vähemmän työpaikkoja.

    Pietariin aukeava uusi tavarasatama vähentää tuntuvasti Suomen läpi kulkevaa transiittoliikennettä. Tämä vähentää tavaran kulkua huomattavasti Suomen satamien läpi. Vuoden palkan lupaaminen irtisanomisen yhteydessä näin epävarmassa tilassa on täysin kannattamatonta. Sen kertoo jo terve järkikin. Kuten edellämainittua mainitut "pomot" eli toimitusjohtajat ovat toimielimiä ja heillä on erilliset sopimukset. Niitä ei voi rinnastaa niinkään työntekijöihin. Joten taas ratsastetaan populismilla.
  • Anonyymi 15.3.2010 13:33 Olisiko kohtuutonta jos työnantaja vuoden erorahan vastineeksi vaatisi ehdotonta luottamuspulaan liittyvää välitöntä irtisanomisoikeutta. Periaatteella jos naama ei miellytä niin pihalle. Näinhän se johtajien osalla menee.
  • kraftlust 15.3.2010 21:32 Eihän tässä oikeasti ole kysymys pelkästään paksurahaisten ahtaajien 50.000€ megabonuksesta, vaan siitä, että ulotetaanko se sitten loppujen lopuksi ihan kaikille työntekijöille - sehän olisi sitten seuraava vaade "kun nekin saivat, niin mekin halutaan".

    Olisihan se ihan kivaa kaikkien saada 500 päivää ansiosidonnaista ja vielä vuoden palkka käteen - mutta kun maksajia ei löydy. Tämänkin blogin kirjoittajan olisi hyvä ajatella pari liikkua pidemmälle. Jos työntekijä on hirveä riski, niin sitten on järkevämpää ulkoistaa yhden miehen/naisen yrityksille tai johonkin toiseen maahan.

Kommentoi