Blogi: EmmaKari

Löytyi 3 merkintää marraskuulta 2011.

Helsingistä tulee Reilu -vihdoin!

21.11.2011 16:18
Kaupunginhallitus päätti tänään tukea äänin 12-1 valtuustoaloitettamme, jossa esitämme Reilun kaupan kaupungin arvonimen hakemista Helsingille.

Reilussa kaupan kaupungiksi ryhtymisessä on kyse siitä, että julkisissa hankinnoissa sitoudutaan reiluuteen. Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Pienviljelijöille taataan tuotteistaan vähintään takuuhinta ja suurtilojen työntekijät saavat vähintään lakien mukaista ja asteittain nousevaa palkkaa, asialliset työolot ja oikeuden liittyä ammattiyhdistyksiin. Lisäksi lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristökriteereitä.

Ei kuulosta kauhean radikaalilta ja tavoitteen tukemista voisi erehtyä pitämään itsestään selvyytenä. Silti näin pienestä asiasta on pitänyt kamppailla vuosikausia. Jo edellinen valtuusto päätyi kannattamaan Tiia Aarnipuun aiheesta jättämää aloitetta. Asialle ei kuitenkaan koskaan tehty mitään. Tänään asiaa esittelevä kaupunginjohtaja vastusti Reilun kaupan kaupungin arvonimen hakemista samoilla, valtuuston jo tyrmäämillä, perusteilla. Reilun kaupan suosimisen sijaan kaupunginjohtaja halusi valmistella kaupungille "omat reilun kaupan kriteerit". Tähän kaupungilla ei ole osaamista eikä tarvetta. Päällekkäisten ja raskaiden omien kriteeristöjen luominen on järjetöntä verorahojen tuhlausta tilanteessa, jossa on jo olemassa arvostettu ja useiden isojen kaupunkien käyttämä sertifiointijärjestelmä.

Kaupunginjohtaja piti Reilun kaupan kaupungiksi ryhtymistä yleishyödyllisenä järjestötoimintana, jonka harjoittamisesta kaupunki haluaa pidättäytyä. Tätä ongelmaa ei ole kuitenkaan nähty Porissa, Tampereella, Joensuussa tai Lohjalla eikä edes sekä rakkaassa naapurissamme Espoossa, jotka ovat kaikki Reilun kaupan kaupunkeja. Maailmalla hankintojensa vastuullisuutta parantavien kaupunkien määrä ylitti toukokuussa 1000, mukana mm. Lontoo, Kööpenhamina ja Amsterdam. Helsinki on tähän saakka loistanut poissaolollaan.

Valtuusto on jo omassa strategiassaan sitoutunut olemaan eturivin toimija globaalissa vastuunkannossa. Reilun kaupan suosiminen on juuri tätä. Näin pienestä asiasta on pitänyt kamppailla vuosikausia, vaikka Helsingillä ei ole tässä kuin voitettavaa. Helsingin kaupunki on niin suuri toimija, että sen valinnoilla on väliä. Reiluus ei vaadi kaupungilta isoa rahallista tai ajallista panostusta, mutta sen merkitys viljelijöille on suuri.

Eli kertauksena kaupunginjohtajalle: Reilu kauppa ei ole yksi tuotemerkki, vaan sertifikaatti, joka myönnetään reiluuden kriteerit täyttäville tuotteille. Se ei siis tässä eroa luomusta tai Joutsenmerkistä. Reiluuteen sitoutuminen ei ole järjestötoimintaa vaan eettistä hankintapolitiikkaa -ja valtuuston tahdon mukaista.

Lisää Reilusta kaupasta tai Reiluista kaupungeista voi lukea täältä.

Tagit: reilukauppa ruoka


Ravintoloiden päivä

18.11.2011 12:33
Tänä kesänä avasin ensimmäisen oman ravintolani, tosin vain päiväksi. Facebookissa mainostetun Ravintolapäivän innoittamana pidimme yhden päivän kerrostalomme sisäpihalla vegaaniravintolaa. Ravintolamme suosio oli huikea. Päivän lopuksi olimme onnellisia ja väsyneitä - ja vakuuttuneita siitä ettei meistä ole ravintolan pyörittäjiksi.

Ravintolapäivä palkittiin tällä viikolla Helsingin Uutisten Vuoden 2011 kaupunkitekona. Palkitsemisperusteluissa todettiin tapahtuman edistäneen kaupunkilaisten omaehtoista ruokakulttuuria sekä lisänneen asukkaiden osallistumista ja yhteisöllisyyttä.

Kukaan ei saa Ravintolapäivästä suuria rahoja, mutta nollabudjeteista ei välitetä. Rahan sijaan ravintolat tuovat kaupunkiin riemua ja makua. Ensimmäiseen Ravintolapäivään toukokuussa osallistui noin 50 pop-up-ravintolaa. Toisessa Ravintolapäivässä elokuussa mukana oli jo yli 200 ravintolaa. Helsingin kadut muuttuivat hauskaksi ja eläväiseksi ruokafestivaaliksi, jossa kuka tahansa saattoi olla oman ravintolansa kokki.

Ravintolapäivä syntyi, kun ravintolaa perustamassa olevat ihmiset törmäsivät ruuan myyntiä koskevaan lupa- ja säännösviidakkoon. Loppujen lopuksi ravintola perustettiin - ilman ruuanmyyntiä. Kaikkien ruuantarjoamiseen edellytettävien sääntöjen noudattaminen olisi tullut pienyrittäjälle liian kalliiksi. Protestiksi lannistavalle säätelylle ravintolat kohosivat kaikkialle.

Itse olen kesästä asti seurannut helsinkiläisen crepes-yrittäjän via dolorosaa hänen taistellessaan kaupungin virkakoneistoa vastaan saadakseen yrityksensä pystyyn. Koko omaisuuden ollessa kiinni Englannista ostetuissa crepes-kärryissä, ei kaupungin lannistava byrokratia enää ole pelkkä huono vitsi. Välillä kärryt eivät sopineet kaupunkikuvaan, välillä niille ei yksinkertaisesti ollut tilaa missään ja lopulta niille ei ollut tarjolla sähköä. Kaupungille eivät crepsit kelvanneet, mutta kauppakeskus Forum riensi apuun.

Nyt kyseisiä crepsejä voi ostaa Forumin Kukontorilta.

Säännöt ja lupamenettelyt on alun perin luotu ihmisten turvaksi ja hyvä niin. Monissa tapauksissa säännöillä ei tunnu kuitenkaan olevan enää mitään tekemistä asiakkaiden hyvinvoinnin takaamisen kanssa.
Pahimmillaan liiallinen säätely tuhoaa ihmisten mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan. Kun lupavirasto pääsääntöisesti lannistaa hauskat ideat jo alkumetreillä ja tekevät kaupungista tylsän, on eksytty aika kauas niiden alkuperäisestä ajatuksesta.

On itseasiassa pieni ihme, että Helsingin tapaisessa jäykän byrokratian kaupungissa Ravintolapäivän tapaista kuritonta kaupunkitapahtumaa saa edes järjestää. Jos me haluamme tehdä Helsingistä hauskemman kaupungin, on viranomaisten asennetta muutettava. Kaupungin pitäisi lähtökohtaisesti olla mahdollistamassa uusien ravintoloiden ja kahviloiden perustamista ja auttamassa heitä alkuun. Nyt näin ei ole. Ja ainoat voittajat pienyrittäjien kyykytyksessä ovat ostoskeskukset ja S-ryhmä.

Ravintoläpäivää vietetään taas huomenna.
Osallistua voi missä tahansa!

Tagit: kaupunkikulttuuri pienyrittäjät ravintolapäivä


Kulosaaren meluaita kukkimaan

9.11.2011 16:14
Helsinki kävi vuosia kallista sotaa katutaidetta vastaan. Kaikki graffitit, julisteet ja tarrat siivottiin kaupunkikuvasta kovalla kädelle. Vuosina 1998-2008 graffitisodan juhlittuna lippulaivana toimi rakennusviraston Stop töhryille -projekti, jota ei ole sittemmin hirveästi hehkuteltu.

Projektin pahimpia ylilyöntejä käsitellään vasta ilmestyneessä Mikael Brunilan, Kukka Rannan ja Eetu Virenin pamfletissa "Muutaman töhryn tähden". Pamfletin julkaisun seurauksena projektia vetänyt Kauko Haantie on viimein myöntänyt, että nollatoleranssi oli väärä tie.

Tietynlaiseksi symboliksi epäonnistuneelle graffitisodalle nousi Kulosaaren meluaita. Tylsän harmaa meluaita maalattiin kaupungin tilauksesta graffiteilla kesällä 1991. Aita herätti suurta ihastusta ja sen kannattajiin kuului mm. meluaidan alun perin suunnitellut arkkitehti.

Nollatoleranssipolitiikan kuumentuminen kuitenkin johti siihen, että lähes kymmenen vuotta meluaitaa koristaneet maalaukset peitettiin. Edes kaupungin itsensä tilaamat graffitit eivät olleet enää sallittuja. Nyt seinä on jälleen harmaa, tosin vanhat maalaukset pilkottavat maalipinnan läpi.

Stop töhryille -projektiin käytettiin kymmenen vuoden aikana 23,5 miljoonaa euroa. Rahoista valtaosa meni puhdistus- ja vartiointiyrityksille. Esimerkiksi Kulosaaren meluaidan graffititeoksen päälle maalaamisesta maksettiin 11 800 euroa. Tämä oli enemmän kuin mitä itse tilaustyö alun perin maksoi.

Nollatolenranssipolitiikan mursi oikeastaan vasta vuonna 2009 Suvilahteen perustettu graffitiaita, jolle maalaaminen oli luvallista. Helsingin kulttuuritoimi myönsi aidalle vuoden 2009 kulttuuriteko -palkinnon. Eli samainen kaupunki, joka käytti miljoonia euroja graffitikulttuurin tukahduttamiseen, palkitsi graffitit tärkeimpänä kulttuuritekona.

Tällä hetkellä katutaide kukoistaakin erityisesti Suvilahden ja Kalasataman luvallisilla maalauspaikoilla. Nollatoleranssin haamu elää edelleen kaupungin hallinnossa. Hieno symbolinen ele rakennusvirastolta olisi palauttaa Kulosaaren meluaita katutaiteelle ja pudistaa nollatoleranssin viimeisetkin tomut lahkeistaan.

Tagit: graffitit kaupunkikulttuuri