Blogi: EmmaKari

Löytyi 4 merkintää tagilla liikenne.

Ilmastoaamiaisella

18.1.2012 15:26
Osallistuin tänä aamuna Helsingin seudun ympäristöpalveluiden järjestämälle ilmastoaamiaiselle, jossa julkaistiin Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010 -raportti. Heti alussa todettiin, että peruuttamaton muutos ilmastossa on jo tapahtunut. Päästöjen vähentämisen rinnalla on siis alettava sopeutua muutoksen seurauksiin.

Pääkaupunkiseudulla tavoitteena on alentaa hiilidioksidipäästöjä 39 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Nyt on selvää, että tämä vuonna 2007 asetettu tavoite on riittämätön. Tänä vuonna tavoitetta tiukennetaan.

Mutta miltä tilanne nyt näyttää? Asukkaiden määrä on 20 vuoden aikana kasvanut 220 000 hengellä ja päästöjen määrää per henki on saatu laskemaan. Kokonaisuudessaan päästöt ovat kuitenkin kasvaneet. Vuonna 2010 pääkaupunkiseudun päästöt olivat kolme prosenttia suuremmat kuin vuonna 1990. Helsingissä asuminen näyttäisi olevan muuta pääkaupunkiseutua ekologisempaa, mutta kaupunkina emme muutu ekologisemmaksi.

Helsinkiläiset käyttävät eniten joukkoliikennettä ja kävelevät vuosi vuodelta enemmän. Kuitenkin pyörätieverkko on Helsingissä suppeampi kuin muualla pääkaupunkiseudulla. Autojen määrä kasvaa vuosittain kaikkialla, vantaalaiset autoilevat eniten, mutta lähes samoihin lukuihin pääsevät espoolaiset ja kauniaislaiset. Alle puolella helsinkiläisistä kotitalouksista on auto ja alle 10 prosentilla niitä on kaksi.

Myös maankäyttö on tehokkaampaa, eli asukas- ja työpaikkatiheys on suuri. Ekotehokkaimpia alueita ovat Helsingin niemi ja ratojen varret. Ja töissä pääkaupunkiseudulla käydään yhä kauempaa. Työmatkapituudet ovat kasvaneet käsittämättömän pitkiksi ja työssäkäyntialue ulottuu jo parin sadan kilometrin päähän. Tämä tarkoittaa, että turkulaiset ja tamperelaiset sukkuloivat päivittäin töihin Helsinkiin. Ja liikenteen päästöille tämä ei tee hyvää.

No mitä sitten olisi tehtävä, jotta Helsingistä ja koko pääkaupunkiseudusta saataisiin entistä ekologisempi?

Liikenteen päästöt on saatava alas. Ruuhkamaksut on otettava käyttöön, parkkipaikkapolitiikkaa on muutettava sekä pyöräily- ja joukkoliikennemäärärahoja on nostettava. Asumispuolella on pidettävä huolta siitä, että 1960 - 1970 -luvuilla rakennetut energiasyöppötalot saadaan energiatehokkuusremonttiin ja uudet rakennettavat asuinalueet on rakennettava ekotehokkaiksi. Hiilidioksidipäästöt eivät vähene 39 prosentilla ilman puuttumista rakentamiseen, autoiluun ja energiankäyttöön.

Tagit: energiansäästö hsy ilmastonmuutos liikenne


Halpa, halvempi, autopaikka

16.2.2011 22:43
Helsingissä halutaan suojella ilmastoa, mikä tarkoittaa väistämättä muutoksia myös liikennepolitiikkaan. Nyt asiaa on lähdetty tekemään nurinkurisesti. Valtuusto päätti tänään myöntää vähäpäästöisille henkilöautoille 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista sekä asukas- ja yrityspysäköintitunnuksien hinnoista. Ilmastonmuutosta torjutaan tekemällä autoilusta halvempaa.

Helsingin autopaikat ovat nykyisin todella halpoja. Kantakaupungissa asuvat autoilijat voivat hankkia asukaspysäköintitunnuksen vuodeksi 100 eurolla, mikä tarkoittaa, että autopaikalle tulee hintaa alle 30 senttiä päivässä. Tämä on kuitenkin parannus, jolloin tunnus maksoi ainoastaan 36 euroa vuodessa eli alle 10 senttiä päivässä. Yrityksille pysäköintitunnus irtoaa 360 eurolla ja yleiset pysäköintimaksut ovat 4, 2 tai 1 € tunnissa, riippuen maksuvyöhykkeestä.

Kaupunkitilaa tarjotaan siis halvalla, ainakin autoille. Autoilun aiheuttamia ongelmia ei vähennetä laskemalla sen kustannuksia. Autojen ainoa ongelma ei ole niiden aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Autot vievät suuren määrän kaupunkitilaa, aiheuttavat ruuhkia ja melua sekä huonontavat hengitysilman laatua. Ja ihmiset, jotka eivät omista autoja, joutuvat jatkuvasti maksamaan autopaikkojen alihinnoittelun omien asuntojensa hinnoissa.

En usko, että päätökseen ostaa auto vaikuttaa se, maksaako pysäköintimaksu Helsingissä euron vai kaksi tunnissa tai maksaako pysäköintitunnus 30 euroa vai 15 senttiä päivässä. Jos autoista halutaan ekologisempia, on vaikutettava autojen ostohintaa. Hyvä alku tähän on tehty autoverouudistus, jossa autoverotusta muutettiin päästöperustaiseksi. Tämän seurauksena uusien autojen keskipäästöt on saatu laskemaan jopa 20 prosenttia.

Hyvä tapa suojella ilmastoa on luoda kokonaan autottomia alueita kaupunkiin, parantaa pyöräilymahdollisuuksia ja kannustaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä edullisten hintojen ja ruuhkamaksujen avulla.

Tagit: ekologisuus ilmastonmuutos liikenne


Miksi ei palmuöljyä?

9.9.2010 23:22
Biopolttoaineiden käyttöä halutaan lisätä yhdestä selkeästä syystä: niiden avulla halutaan torjua ilmastonmuutosta. Tästä seuraa loogisesti käytettäville biopolttoaineille selkeä vaatimus: niiden on vähennettävä ilmastopäästöjä.

Helsingin seudun joukkoliikenteessä tämä vaatimus on unohtunut. Pääkaupunkiseudun busseissa on kokeiltu viimeisen parin vuoden ajan Neste Oilin palmuöljydieseliä. Nyt Helsingin seudun liikenne (HSL) on aloittanut kilpailutukset uusilla kilpailutuskriteereillä, joissa palmuöljypohjaiselle polttoaineelle annetaan extrapisteitä.

Neste Oilin biodieselin piti olla biopolttoaineiden ihmelapsi. Raaka-ainevalinnassa mentiin kutenkin pahasti vikaan. Palmuöljyn tuotanto on suurin sademetsien hävitykseen johtava tekijä Indonesiassa ja Malesiassa. Palmuöljypohjaisen biodieselin kasvihuonekaasupäästöt ovat pahimmillaan moninkertaiset tavalliseen dieseliin verrattuna.

Parhaillaan rakenteilla olevien palmuöljydieseljalostamoiden valmistuttua Neste Oil nousee maailman suurimmaksi yksittäiseksi palmuöljyä käyttäväksi yritykseksi. Mitä suurempaa palmuöljyn kysyntä on, sitä enemmän sademetsiä tuhoutuu. Helsingin ei pidä tukea tätä kehitystä.

Neste Oil on ollut edelläkävijänä ympäristöystävällisten polttoaineiden kehittämisessä, mutta palmuöljyn suhteen yhtiö on syvässä suossa. Neste Oilin maine on ottanut kovia osumia ja samalla ovat ryvettyneet biodieseliä käyttävät asiakkaat. Nyt olisi hyvä hetki myöntää virheensä ja muuttaa suuntaa.

Helsingissä ei haluta tehdä ympäristöpolitiikkaa siltä pohjalta, että vähennämme omia piipunpääpäästöjämme aiheuttamalla suurta vahinkoa muualla. Kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan ponteni, jonka perusteella palmuöljyn käytöstä ei enää myönnettäisi lisäpisteitä joukkoliikennekilpailutuksissa.

Tehdyt virheet voidaan korjata. HSL:n kilpailutuskriteerien muuttamisesta on hyvä aloittaa.

Tagit: ilmastonmuutos liikenne metsät öljy


Eroon öljystä

28.5.2010 00:33
Meksikonlahdella on meneillään öljykatastrofi, joka sai alkunsa brittiläisen energiayhtiö BP:n öljynporauslautan tuhoutumisesta. Vuoto on Yhdysvaltojen historian pahin.

Norjalainen öljy-yhtiö Statoil on yrittänyt viikon ajan saada hallintaansa Pohjanmerellä olevan öljynporauslauttansa ongelmia. Epävarmuuden jatkuessa monet ovat alkaneet pelätä pahinta.

Tämän ei pitänyt olla mahdollista.

Me olemme kaikki vastuussa näistä katastrofeista. Käytämme koko ajan enemmän ja enemmän öljyä. Tällä hetkellä ihmiskunta kuluttaa enemmän öljyä kuin mitä uusista lähteistä on löytyy. Öljyriippuvainen elämäntapamme on kestämätön.

Öljyhuipputeorian (peak oil) mukaan öljyntuotanto saavuttaa huippunsa lähitulevaisuudessa ja alkaa laskea sen jälkeen. Joidenkin mukaan olemme jo ylittäneet tuotantohuipun. Onnettomuuksien aiheuttama ekosysteemien tuhoutuminen ja ilmastonmuutos tekevät kysymyksen öljyvarojen riittävyydestä merkityksettömäksi. Meidän on päästävä öljyriippuvuudesta.

Öljyriippuvuudesta on mahdollista irtautua. Avainasemassa riippuvuuden murtamisessa on liikenne. Liikenne kuluttaa suurimman osan öljystä. Ihmisiä on kannustettava siirtymään autoilusta joukko- ja kevyen liikenteen käyttöön. Autoilua on vähennettävä ja sen energiatehokkuutta on parannettava.

Myös rakentamisella voidaan tehdä paljon. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen vähentää liikenteen tarvetta. Kaukolämmön käyttöä on lisättävä ja rakentamisessa on siirryttävä matalaenergiarakentamiseen. Fossiilisten polttoaineiden sijaan on hyödynnettävä uusiutuvia energianlähteitä.

Kuten monet addiktiot, öljyriippuvuus vahingoittaa sekä addiktia itseään että tämän ympäristöä. 12 askeleen ohjelma on jo valmiina, se on vain otettava käyttöön. Öljyriippuvuudesta kärsivä yhteiskunta on saatava katkaisuhoitoon.

Tagit: ekologisuus ekosysteemit ilmastonmuutos liikenne öljy