Blogi: EmmaKari

Löytyi 2 merkintää tagilla saamelaiset.

Saamenmaan tragedia

6.2.2011 17:12
Saamelaisten asema on vaiettu häpeäpilkku Suomen historiassa. Kauhistelemme koulun historian tunneilla tarinoita Australiasta, jossa aboriginaalilapset vietiin perheiltään eurooppalaistumaan. Sama tehtiin Suomessa saamelaisille. Tätä ei kuitenkaan opeteta kouluissa. Tiedämme enemmän Amerikan intiaanien kohtalosta kuin saamelaisista.

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaiset ovat asuttaneet Lappia jo ennen valtioiden rajojen syntymistä. Nykyisin saamelaisperheitä ei enää hajoteta ja saamen kielen asema on lailla turvattu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisi kunnossa.

Ihmisoikeuspolitiikallaan ylpeilevä Suomi ei ole vieläkään ratifioinut YK:n ILO-sopimusta alkuperäiskansojen oikeuksista. Tätä on arvostellut kovin sanoin niin YK:n ihmisoikeuskomitea kuin Euroopan neuvosto.

Ratifiointia on vitkuteltu pitkään. Toivo asian etenemisestä heräsi uudelleen, kun hallitus lupasi parantaa saamelaisten oikeuksia. Valmistelu käynnistettiin oikeusministeriössä, mutta Kiviniemen noustua pääministeriksi, keskusta kaatoi sopimuksen ratifioinnin. Syy tähän on se, että sopimus edellyttäisi saamelaisten maaoikeuksien ratkaisemista.

Maanomistus on ollut saamelaispolitiikan keskeisimpiä kysymyksiä jo 1960-luvulta lähtien. Valtio on aikoinaan ottanut saamelaisten käytössä olevia maita haltuunsa. YK:n sopimuksen hyväksyminen palauttaisi saamelaisille päätösvaltaa heille kerran kuuluneista maista.

Tehtyjä syntejä voidaan aina pyydellä anteeksi. Anteeksi pyytäminen ei korjaa mitään, jos saamelaisten asemaa ei olla samalla valmiita parantamaan. Anteeksipyytelyä tärkeämpää on muistaa, mitä on tapahtunut. Vain niin voimme varmistaa, ettei samaa käy enää uudelleen.

Tagit: ihmisoikeudet saamelaiset


Lapin metsäkiista voitettu

11.12.2010 17:39
Tämä oli hyvä viikko metsien suojelulle. Inarin vanhat metsät säästyvät Inarin poronhoitajien ja Metsähallituksen tuoreen sopimuksen myötä hakkuilta. Sopimus on historiallinen. Vuosia kestänyt kamppailu Lapin vanhojen metsien säilyttämisestä on voitettu.

Tämän ja jo aiempien sopimusten perusteella hakkuiden ulkopuolelle on siirretty 80 000 hehtaaria metsiä. Alueet ovat pääosin vanhoja ja arvokkaita metsiä. Kyse on paitsi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä myös saamelaisten oikeuksien puolustamisesta tehometsätaloutta vastaan.

Kiista on jatkunut pitkään. Poronhoitajat ja luonnonsuojelijat ovat vastustaneet hakkuita Kessissä jo 1980-luvulta alkaen. Kessi on suuri mäntyvaltainen alue Inarinjärven itäpuolella. Nyt tehdyllä sopimuksella nämäkin alueet ovat vihdoin turvassa.

Greenpeace kampanjoi kahdeksan vuoden ajan Lapin vanhojen metsien puolesta ja työ tuotti tulosta. Lapin vanhojen metsien pelastuminen antaa toivoa siitä, että kamppailut ympäristönsuojelun puolesta on mahdollista voittaa.

Voitto on merkittävä, mutta työ ei lopu tähän. Jotta metsäluonnon monimuotoisuuden hupeneminen saadaan pysäytettyä, on Etelä-Suomen metsien suojelu nostettava kymmeneen prosenttiin.

Tagit: metsät monimuotoisuus saamelaiset