Oui Oui Oui

Ranska on hieno maa, koska täällä

1. teinikin ansaitsee tulla teititellyksi. Raja kulkee yläasteen ja lukion välisessä kesässä: näiden mielestä 15-vuotias on jo siinä iässä, että sitä on syytä puhutella kuin isoa ihmistä.

2. arvostetaan ruokaa ja siihen liittyviä traditiota naurettavuuteen asti. Ranskassahan ei syödä silloin, kun on nälkä; täällä syödään silloin, kun on ruoka-aika. Muistan kerran vaihtarivuonna, kun kaverini uikutti nälkäänsä koulunjälkeisessä juoruringissä. Ajattelemattomasti menin ehdottamaan, että no mitäs jos vaikka söisit jotain. Tyttö pudisti tarmokkaasti päätään: "Mutku ei nyt oo välipala-aika."

3. päästetään ääntä. Jos ja kun systeemi kusee, sen saa sanoa ja lujaa. Ranskalaiset eivät ujostele, vaan marssivat kadulle jos meno ei miellytä.

4. ollaan ystävällisiä. Pariisiin mahtuu vaikuttava määrä helvetin takakireitä urpoja, joista ne kauhutarinat sitten itävät. Onneksi kaupunki asuttaa myös tuhansia ja taas tuhansia leveästi hymyileviä leipomonpitäjiä, tarjoilijoita ja tupakkakioskin setiä, jotka moikkaavat reippaasti ja ovat aina valmiita kettuilevaan läpänheittoon iltapäivän piristykseksi. Täällä tervehdys ja ulkonäön kehaisu selvältä ohikulkijalta on arkipäivää, ja peräänhuutelu on yleensä niin sophistiqué, että siitä on vaikea olla tykkäämättä. Kylläpäs neiti on tänään nättinä, toivotan teille neiti oikein hyvää päivänjatkoa.

5. puhutaan ranskaa. Aivan loistava kieli, kerron nyt miksi: sitä voi puhua kaksi minuuttia putkeen sanomatta yhtään mitään. Ah ben oui... mais bon... bah en fait, tu vois... ouais, c'est un peu... hein? Ça alors! Mouais... mais enfin... hé bé! Ben voilà. Siinä! Jauhaa vaan täyttösanoja ketjussa, eikä kukaan huomaa että viimeisten kymmenen lauseen informaatioarvo on nolla. Kätevää.