Tyyli

Löytyi 2 merkintää tagilla borg.

Björn sydän John

7.7.2011 11:11
Kuva #1268738

Zero love! Kesä on rakkauden aikaa. Niinpä 1970-luvun ikoninen tennistaistelupari Björn Borg ja John McEnroe (? KVG!) ovat pistäneet kalsarinsa yhteen. Tai oikeastaan John on pistänyt nimensä Björnin kalsareihin.

Ruotsalaisen tennistähden Björn Borgin nimisiä kalsareita on tehty jo 1990-luvulta. Kalsarit eivät ole historian valossa lainkaan outo brändäys. Sen lisäksi, että Borgia pidettiin yhtenä tennishistorian taitavimpana pelaajana, häntä pidettiin myös jonkinlaisena tyylitaiturina. Vähän aikaa sitten GQ-lehti valitsi Borgin yhdeksi kaikkien aikojen cooleimmaksi urheilijaksi. Todistusaineisto alla (kettutytöt, älkää pyörtykö).

Kuva #1268733

Björn sydän John (tosin kun on tennis kyseessä, kai sydämen sijaan tuossa pitäsi olla verbi loves) -kokoelmaan kuuluu neljä settiä. Kumpikin tennistähti suunnittelee kaksi. Björnin suunnittelemissa malleissa on sinisiä, punaisia ja valkoisia raitoja vähän niin kuin Björnin sponssin Filan vaatteissa. John taas suunnitteli kalsonkeihinsa paljon mustaa ja punaista, jotka olivat hänen tunnusvärinsä kentällä.

Kuva #1268735

Kuva #1268734

Kuva #1268732

BB ja JMcE ovat signeeraaneet sata kappaletta alkkareita omakätisesti, joten voit sattumalta saada pöksyt, jossa on tennistähden kädenjälkeä laajemmaltikin.

Elokuussa kauppoihin tulevista kampanjan tuotteiden myyntitulosta neljä prosenttia lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Lisää: www.bjornlovesjohn.com

Tagit: bjorn borg


Huntu pyllyyn!

18.6.2010 06:56
Myös alusasuvalmistaja Björn Borg on häähumussa. Hunnun/laahuksen ja rusetin voi irrottaa. Hinta 29,90 e. Suosittelemme huomiseen kisakatsomoon.

Kuva #1242311

Kuva #1242313

Kuva #1242312

Tagit: björn borg