Jos et sä soita

  • Henriikka Rönkkönen

Lähtötilanne:

On lauantai-ilta ja Kerttu lähtee kreisibailaamaan. Kerttu tapaa tosi kivan miehen, jonka raahaa kotiinsa himonussittavaksi. Kaikilla on kivaa. Onpas mukava mies. Vastoin omia periaatteellisia sääntöjään Kerttu päättää antaa miehelle puhelinnumeronsa, koska mies on niin kiva ja lupaa soittaa.

Mitä sitten tapahtuu?

1. VIIKKO

Sunnuntai
Aamupanon jälkeen Kerttu kaipaa omaa krapulaista rauhaansa ja saa häädettyä miehen puoleen päivään mennessä pois. Puhelinnumeron antaminen ei tunnu missään. Jopa unohtuu.

Maanantai
Kaverit soittavat, että no minkälainen mies se oikein oli. Kerttu vastaa, että tosi mukava. Kaverit kysyvät, että näettekö vielä, johon Kerttu että kyllä se pyysi puhelinnumeron. Kerttu ei itse ajattele vielä asiaa juurikaan. Onhan vasta maanantai.

Tiistai
Kaverit kysyvät, että onko se soittanut. Kerttu painottaa ihan tosissaan, että nämä yhdenillanjutut ovat aina yhdenillanjuttuja, että tuskin se soittaa. Mutta olisihan se kiva käydä kahvilla, ei siinä mitään. Mutta siis tuskin se soittaa.

Keskiviikko
Kerttu saa tekstiviestin ja hymy nousee kasvoille. Onnellista myhäilyä. Hymy hiipuu, viesti on äidiltä, jolla asiaa villasukista.

Torstai
Kerttu muistelee, että mies puhui jotain torstaista. Kerttu ei muista, että mitä puhui, mutta jotain. Varuiksi Kerttu ajelee häpykarvat pois, vaihtaa lakanat, imuroi asunnon, tiskaa astiat ja pesee hiukset eikä sovi torstaille mitään. Imuroidessa _varmuuden vuoksi_ puhelin taskussa.

Perjantai
Kerttu hokee itselleen, ettei kiinnosta yhtään, soittaako mies vai ei. Varmuuden vuoksi kuitenkin Kerttu istuu paskalla puhelin kourassa. Mutta tuskin se soittaa.

Lauantai
Kaverit kysyvät, että onko se soittanut. No ei ole. Ihan sama! Ei kiinnosta! Uutta miestä kehiin! Wuhuu! Bileet!

2. VIIKKO

Sunnuntai
Kerttu herää yksin. Viime lauantain flow on kadonnut, väkisinpokaamisesta ei tullut mitään. Ihan sama. Yksin on parempi, Kerttu toteaa.

Maanantai
Kertulta tulee itsesäälipainotteinen itku. Räkäisen nyyhkytyksen seasta kuuluu jotakin: ”En koskaan löydä ketään. Kaikki inhoo mua. Oon ruma.”

Tiistai
Kerttu kertoo kavereille, että paha mieli tuli sittenkin. Kavereiden kanssa ihmetellään, että miksi helvetissä se pyytää numeron, jos se ei soita. Vähän haukutaan miestä Kertun lohdutukseksi.

Keskiviikko
Tuntematon numero soittaa! ÄÄÄÄÄÄ! Pulssi nousee sataan, kädet tärisevät, ääni värisee. Voiko tämä olla totta? Ei se voi. Luurin toisessa päässä on lehtimyyjä. --> Syvä itsensä häpeäminen verhoaa Kertun – ei kukaan voi olla näin säälittävä.

Torstai
Pidetään kavereiden kanssa alustava palaveri. Ensimmäinen vaihtoehto: mies on kaikkien nössöjen kuningas. Toinen vaihtoehto: ehkä se seurusteleekin tai ehkä sen puhelin tipahti maahan ja koira kusi siihen päälle niin että kaikki tiedot vaan hävisivät, sillä eihän sitä voi koskaan tietää. Kolmas vaihtoehto: ehkä se vielä soittaakin.

Perjantai
Virallisessa palaverissa todetaan ykskantaan, että sitten kun se OIKEA löytyy, ei tarvitse miettiä tämmöisiä. Ja toki Kerttu löytää kyllä vielä paremman. Ja tietysti hyvä vaan, ettei soittanut.

Lauantai
Mies alkaa vihdoinkin unohtua, Kertun pettymys helpottaa ja häpykarvoituskin kasvaa jo takaisin. Alkuviikon ”ihan sama soittaako se vai ei” tuntuu nyt oikeasti siltä miltä pitääkin. --> Ei miltään.

Mitä Kerttu oppii tästä? ----------> Ei mitään. Seuraavalla kerralla sama ruljanssi.

Kirjoitettaessa soi Anna Hanski: Jos et sä soita

35 kommenttia

Anonyymi

3.4.2012 12:19

Näinhän se menee, mutta miksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 13:03

Mitä outoa tuossa on? Eikö tää oo just sitä minkä perään Rönkkönen usein kuuluttaa? Siis seksiä ihmisten kans ilman mitään sitoumuksia? Sitähän se on. Mennään paneen ja homma on sillä selvä. Mitä noita perään itkemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 13:57

Sellasta se on...joskus nää kantaa ja joskus ei.. useammin vaan ei...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:01

Mies pyytää puhelinnumeron siksi, että se on panon jälkeen huumassa ja Kerttukin näyttää krapulan sumentamissa silmissä ihan Marilyn Monroelta. Sitten muutaman päivän kuluttua Kerttu alkaa unohtua ja soittaminen olis ihan vaikeeta ja entäs jos se vaik haluaa heti seurustella ja oliks se nyt niin hyvännäköinenkään. Mies pitää kuitenkin Kertun puhelinnumeron ja soittaa seitsemän kuukauden kuluttua kännissä, et muistatko mua ja miten olis uusi kyntö. Älä helvetissä Kerttu suostu! Se mitä me tästä opimme on, että sunnuntaiaamuna pitäisi olla sen verran skarpissa kunnossa, että pystyisi edes kahvikupillisen ääressä vielä vähän jutella niitä näitä. Jos mies siinä tilanteessa vielä kiinnostaa, pitäisi naisen pyytää miehen puhelinnumero. Otetaan härkää sarvista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aki

3.4.2012 14:08

Mielenkiintoinen kysymys on se, miksei Kerttu itse soita?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:13

miten se soittais, jos vain miehellä on Kertun numero. Eiköhän moni nainen voi samaistua valitettavan hyvin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:16

Miksi pyydän numeron? Naiset ovat yleensä olleet todella loukkaantuneen näköisiä kun en ole sitä pyytänyt, monasti he myös vihjailevat asiasta, ja ilmeisen usein unohtavat autuaasti niin tehneen. Nopein ja kivuttomin tie ulos tilanteesta on pyytää numero. On toki naisia jotka eivät halua yhteystietoja mutta he ovat valitettavasti vähemmistössä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:19

Ja pointti oli?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:34

Pieni pisto tuntuu sydämessä. Joskus on jäänyt soittamatta, vaikka numero on tullut odettua... ei tosin panon jälkeen. Mutta toisaalta voisi perustella, että kun pari päivää asiaa sulattelee, soaa sittn sanoa haluaako soittaa vai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 14:44

Mukavin juttuhan on se, että kaikki muistetaan siltä illalta. Nimi, kasvot, ehkä asuin paikka. Ja joitain naamoja kenen kanssa se siellä baarissa oli.
Sitten maailman paras ihmistietokanta (facebook) käyttöön ja sieltähän se löytyy vaikkei kuvaa ole. Nimi ja about osoite riittää siihen että saat numeron numeropalvelusta. Eikä tarvii olla hakkeri tehdäkseen tämän.

Sitten voit mennä naamatusten kysymään vikaa puhelimessa tai kusiko se rakki siihen luurin päälle (btw puhelimet tuntuu toimivan tosi hyvin vaikka ne ois uitettu kusessa. :D)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 19:06

[LAINAUS]Se mitä me tästä opimme on, että sunnuntaiaamuna pitäisi olla sen verran skarpissa kunnossa, että pystyisi edes kahvikupillisen ääressä vielä vähän jutella niitä näitä. Jos mies siinä tilanteessa vielä kiinnostaa, pitäisi naisen pyytää miehen puhelinnumero. Otetaan härkää sarvista![/LAINAUS]

Kaunis ajatus joka toimii toooodella harvoin. Tämä siksi, että vain toooodella harva nainen haluaa olla millään tasolla oikeasti vastuussa yhtään mistään pariutumisen etenemisvaiheesta. Soittaminen olisi sitä vastuun ottamista aktiivisen toiminnan muodossa. Sama juttu kuin aloitteiden tekemisessä, epäonnistuminen on niin iso juttu lähes kaikille naisille ettei sitä riskiä oteta silloin kun ikävän lopputuloksen kohdalla ei voi enää syyttää jotain muuta kuin itseä.

Sw8

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 19:11

Puhelinnumero kysytään vain kohteliaisuudesta. Ei siksi että olisi tarkoituskaan soittaa. Jotenkin sen rituaalin jälkeen on helpompi lähteä ovesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 20:39

Miksi haluaisi soittaa ihmiselle, jolta lohkeaa jo ekana iltana? Ne tytöt, joista tykätään oikeasti ja joiden kanssa seurustellaan, ovat ihan eri sakkia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 22:29

auts, näin se menee joka vitsin kerta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 22:53

Yhden yön jutulta moista osaa vielä odottaakin. Itselle kävi juuri pari viikkoa sitten niin, että tapasin Cityn kautta oikein mukavan, komean ja samanhenkiseltä vaikuttavan miehen - viikko nettijutustelua, molemminpuolista kiinnostusta. Sitten sovittiinkin treffit, itse viihdyin erinomaisen hyvin, vaikutti että mieskin. Päädyimme luokseni yöksi ja seksiinhän se tietysti johti. Otin itse mieheen parin päivän päästä yhteyttä, hän vastaili väkinäisesti. Nyt yhteydenpito lakannut kokonaan - harmittaa ettei tuommoisessakaan tilanteessa voi sanoa toiselle suoraan, että tsori, mutta en lämmennyt sulle tarpeeksi, niin ei tarttis ajatella koko tyyppiä enää. Kun ei puhuta suoraan ni asiat jää kaihertamaan, mutta miesten tapa tuntuu olevan tämä ettei sanota ikinä mitään päin naamaa. Mälsää, ei kaikki naiset ole torjunnasta palasiksi särkyviä nukkeja/ psykoja jotka ei hyväksy EI:tä - on meitä ihan normaaleja aikuisia ihmisiä jotka ansaitsisivat suoraa puhetta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.4.2012 23:00

Kuten joku sanoi, numeron pyytäminen on nopea ja kivuton, mutta pelkurimainen ulospääsy tilanteesta.

Mä olen mielummin rehellisesti, mutta kauniisti sanonut että oli kiva yö mutta elämään ei just nyt sovi uusia ihmissuhteita. Yleensä on otettu vastaan ihan hyvässä hengessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

4.4.2012 02:09

Numero pitää antaa vain tietyillä reunaehdoilla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

4.4.2012 08:09

Siellä on joku säälistä pyytänyt numeroa, aiaiai. Onpa mukavaa kuulla miehistä mielipidettä tähän!

Eihän Kerttu nyt semmoisen miehen tietoja ala etsiä, joka lupaa vaan huijaakin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.4.2012 00:27

Miksei naiset voisi olla niitä jotka pyytää numeroa ja soittaa?
Sopisi hyvin, koska yleensähän nainen on se sosiaalisesti taitavampi osapuoli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

postmanrings

5.4.2012 13:50

Se menee noin melkein joka kerta, koska äkkipanoissa mies on melkein joka kerta naista merkittävästi tasokkaampi. Tapailusuhde voi syntyä, jos tasoero on pienempi. Sitoutuneempi suhde edellyttääkin jo lähes samantasoisuutta.

Ratkaisuehdotus naiselle: Valitse äkkipanoihin ainoastaan miehiä, jotka suurella todennäköisyydellä ovat kiinnostuneita enemmästäkin kanssasi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

knotti

5.4.2012 14:47

Hommahan voi myös mennä siten, että tutustuu netissä ja menee tapaamaan. Sovitaan uusi tapaaminen heti seuraavaksi päiväksi ja silloin lohkeaa. Ja, taas on jo sovittu uusi tapaaminen, mutta sitä joutuu flunssan vuoksi siirtämään yhdellä päivällä. Mutta ehdottaessa vielä toista päivällä eteenpäin siirtämistä ei vastausta enää saa...

Viikon kuluttua tuleekin tekstiviesti "ei ole susta mitään kuulunut", johon joutuukin vastaamaan "et sinäkään edelliseen vastannut..."

Äh, olkoon, jääköön naiset hetkeksi aikaa rauhaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.4.2012 15:46

Tjah. Miehet tekee tota samaa. Ja sori miehet, olen kyllä kylvänyt kännytaskussapöntölläimurointia miehiin, ainakin taskutekstiviesteistä ja viiveellä tulevista epämääräisistä hyvänpäivän toivotuksista päätellen. Voihan sitä numeroita vaihtaa, ja ehkä jossain kahvilla käydä, muttei puhelinnumero ole tae mistään.

Mut ei miehet tunnusta tekevänsä noin. Ja voidaan sopia, että ivät tee. Vaikka tekevätkin.

Convalleria

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toni

8.4.2012 13:28

Puhelinnumeron kysyminen/antaminen niin oldschool. Nykyään tulee FB-kaveripyyntöä hyvin äkkiä ko. tapauksissa (hyviin tapoihinhan kuuluu hyväksyä kaikki kaveripyynnöt). Toisaalta hirveen kätevää, niin muutkin näkevät kenen kanssa tänä lauantaina tuli sooloiltua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.4.2012 13:30

Dion - sooloilu = sooloseksi = masturbointi. Sitä varten harvemmin haetaan baarista irtonumero seuraksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.4.2012 13:38

Joo, se on kummaa miksi ei osata sanoa ''ei kiinnosta'' suoraan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.4.2012 15:58

Hyvä Henriikka Rönttönen.

Mitä sinä nyt uliset tällaisesta asiasta, kun aina olet aiemmin puhunut sitoumuksettoman seksin ihanuudesta? Puhelinnumeroa kysyttäessä ei pidä mennäkään sinne kämpille, sehän siinä on kai ideana? Jos mennään heti kämpille, se on merkki siitä että haetaan yhden illan seksiä. Olet paska kirjoittaja, nämä tissi pimppi hihihi -tason kirjoituksesi ovat luokkaa yläastelaisten päiväkirjat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gentlewoman

8.4.2012 21:22

Hei anonyymi, helppo se on puskista nimettömänä huudella.
Mä ainakin tykkään näistä blogeista :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toni

8.4.2012 22:56

Anonyymi onko pilkunnussinta myös sooloseksiä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Samurai81

8.4.2012 23:34

*reps* On se hienoo että pelkureita on kummassaki leirissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.4.2012 00:44

Asian vierestä,

mitäs noin tutkijana olet mieltä Mike Beckin leffoista. Entä Kertun mielipide?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.4.2012 09:09

Helppo ratkaisu ongelmaan, 3 promillen kännipano on 3 promillen kännipano! Kun siitä toipuu ei vois vähempää kiinnostaa kys. ukkeli. Parempi kun ei vaihda niitä puhelinnumeroita, nimiä en ole koskaan muistanut, ukko vaan pihalle ja elämä jatkuu. Tyyppi joka lähtee naimaan humalassa humalaisen naisen kanssa ei tod.näk. ole etsimässä sinusta elämäsi rakkautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.4.2012 16:59

Miehen kommentti:

Hyvin sitä voi olla etsimässä vaikka mitä vaikka humalassa sattumalta onkin.

Itse olen vaihtanut muutaman kerran numeroita sellaisten kanssa jotka ei ehkä hirveästi innostanut ja myös sellaisten kanssa joista kiinnostui. Sitten olen jopa ottanut yhteyttä. On tullut innostuneita vastauksia ja on tuntunut että synkkaa. On useaankin otteeseen käynyt niin että vastaukset ovat parissa päivässä tai viikossa tyrehtyneet. Tällaisesta seuraa usein hiukan iloton kausi jolloin ei kyllä viitsi lähetellä mitään viestejä. Ja sitten sitä miettii mieskin että ehkä se hukkas mun numeron tai sillä on kiire...

Viimeksi jätin soittamatta koska ajattelin että olenko nyt oikeasti kiinnostunut. Ja päätin että jos se nainen on tarpeeksi kiinnostunut niin voi se itse viestin lähettää (jopa rohkaisin kun lähdin että "lähetä mulle viesti"). Sitten voin lähteäkin kortit katsomaan. Ei ole viestiä kuulunut. :)

PS.
Tässä on kehkeytynyt sellainen teoria myös että naisille merkkaa paljon miten on tavattu:

"Ei kai sitä nyt mitään vakavaa yökerhosta mukaan raahatun kanssa voi olla?"

Mutta jos sama mies olisi sattunut paikalle auttamaan kun pyörän ketju juuttui kiinni lenkillä niin sittenhän se on poikäystäväainesta

Onko tässä perää? Haluaako Henriikka ottaa tämän kolumnin aiheeksi? :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaide73

18.4.2012 17:50

”Jos mennään heti kämpille, se on merkki siitä että haetaan yhden illan seksiä”

Eihän sitä seksiä ensimmäistä kertaa tietyn tyypin kanssa harrastaessa voi tietää, että jääkö se tosiaan myös viimeiseksi kerraksi sen tyypin kanssa. Sitäpaitsi: Miksi jättää se siihen yhteen kertaan, jos juuri sen tyypin kanssa se seksin harrastaminen sattui olemaan kivaa?

Tai mitä jos huomasi sen tyypin muilla tavoin kiinnostavaksi siinä sivussa, kun päätyi sen tyypin kanssa sänkyyn? Sulaa hulluutta olla pitämättä yhteyttä sen jälkeen.

Ehkä varminta on, jos kumpikin antaa toiselle numeronsa, mikäli kiinnostus on molemminpuolista. Jos sitten kävis niin huono säkä, että jompikumpi kadottaa sen numeron syystä tai toisesta, niin sitten ainakin toinen osapuoli saa otettua yhteyttä. Mutta eihän kännissä tai krapulassa tuollaista tule ajatelleeksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.9.2012 18:47

Allekirjoitan täysin tuon kohteliaisuus-asian tuossa numeron antamisessa. Se vaan tuntuu kuuluvan asiaan. Minulla on ollut yhteensä n. 10 baaripokaa elämäni aikana, ja lähes kaikki ovat pyytäneet numeroani. Näistä noin puolet ovat ottaneet yhteyttä jälkeenpäin, ja näissä oli myös pari sellaista, joille en vastannut, joten näin ollen kohteliasuuttani olen myös numeroni antanut ilman aikomuksia tavata enää. Toki kusipäistä olla vastaamatta, mutta helpompaa kuin pakkien antaminen.

Seuraava käytös on sen sijaan jäänyt itselleni mystiseksi toiminnaksi:
Hauskan yön päätteeksi ollaan vietetty mukava päivä yhdessä ( ja ei, ei pelkästään krapulaa pois nukkumalla). Päivän päätteksi mies pyysi numeroni sekä laittoi facebookissa kaveripyynnön ja vielä tekstasikin n. 2h teiden eroamisen jälkeen (tyyliin: oli kiva tutustua suhun olis kiva tavata vielä jne.) ja mikäs siinä.
Sen jälkeen juttelimme muutamia kertoja tekstiviestein ja facebook -viestein ja aina suunnittelimme milloin ehtisimme nähdä (mies asuu siis n. 100 km päässä minusta). Sitten me näimmekin uudelleen, ja jälleen oli oikein mukava päivä ja yö, mutta sitten ei mitään. En vain voi ymmärtää.En edes ole painostanut miestä parisuhteeseen, koska en itsekään halua sitoutua kehenkään, mutta en ymmärrä mitä oikein olen tehnyt väärin. Vai oisko miehellä sittenkin kotona nainen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi