Löytyi 4 merkintää heinäkuulta 2010.
27.7.2010 10:16
Laajavuoresta se alkaa ja Himokselle se päättyy - nimittäin kaikkiaan 60. Suomen ralli eli virallisesti Neste Oil Rally.
Suomalaiset ovat olleet Jyväskylässä vuosien saatossa hyvin tylyjä isäntiä. Vain kahdeksan kertaa ykköspodiumille on noussut joku muu kuin sinivalkoinen rallitähti.
Juhlavuoden MM-ralli alkaa torstaina Laajavuoren supererikoiskokeella. Perjantaina tykitetään soralla jo kymmenen pätkän voimalla. Päivän aloittaa Urria ja perjantaina autot kiertävät lopuksi toistamiseen Laajavuoren super-ek:n. Lauantaina kisa kruunataan kahdeksalla kovalla pikataipaleella Kolonkulmalta Himokselle. Kaikkiaan Keski-Suomen hiekkateitä rullataan 310,29 erikoiskoekilometrin edestä.
Ja ralli on luonnollisesti pakko kokea paikanpäällä. Kisatunnelmaan paras opas on varmasti virallinen Katsojaopas, josta löytää muun muassa vinkit parhaille katselupaikoille. Opasta on myynnissä Neste Oil -liikenneasemilla, lehtipisteissä ja Neste Oil Rallyn HQ Hotelli Alexandran virallisessa lehtipisteessä (Hannikaisenkatu 35, Jyväskylä).
Televisiosta rallia on tarjolla MTV3 MAX:illa sekä netti-tv Katsomo.fi:ssä torstaista 30.7.2009 alkaen. Lisäksi kilpailusta uutisoidaan päivittäin MTV3:n Tulosruuduissa. Maikkarin lisäksi YLE ja Nelonen seuraavat rallin tapahtumia kanaviensa urheilu-uutisoinnissa.
Rallin tunnelmaan voi itsensä kuunnelmoida varaslähtömäisesti jo tiistaina rallin erikoislähetyksen kautta. Radio Suomella kello 18 alkavassa lähetyksessä studiossa ovat nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen ja kartanlukija Juha Repo, Suurajovoittaja ja pitkäaikainen kilpailunjohtaja Simo Lampinen, YLE Ralliradion asiantuntija Kristian Sohlberg sekä kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen Neste Oil Rallista.
Iltaa isännöivät Marko Miettinen ja Arvo Vuorela.
Tagit: jyväskylä ralli
20.7.2010 10:18
Upea 19 päivän pyöräilyreissu Ranskassa. 3,642 kilometriä vaihtelevia maastoja. Loputtomia keltaisia auringonkukkapeltoja, jylhiä linnoja, historiallisia kirkkoja ja innostuneita ihmisiä, jotka hurraavat kun johdat kisaa. Ja sitten yhdessä jyrkimmistä nousuista ketjut lähtevät, ja jäät tuijottelemaan pahimman haastajan loittonevaa selkää. Melko hinnatonta.
Luxenburilainen Andy Schleck luultavasti ajatteli edellä kuvatussa tilanteessa hieman rumempia asioita, kuin kansainvälisen luottokorttifirman klassista mainosideaa. Maanantaina Tour de Francen 15. etapilla mekaaniset ongelmat nousivat pääosaan, kun kisan johtoasemassa olleen Schleckin pyörästä hyppäsivät ketjut paikoiltaan. Ammattimies ratkaisi tekniset murheet noin kymmenessä sekunnissa, mutta pahin kilpakumppani Alberto Contador nyki siinä vaiheessa jo hieman reilun pelin vastaisesti lisää eroa horisontissa. Pyöräilyä on pidetty herrasmieslajina, ja vastaavissa tilanteissa kilpakumppanit ovat jääneet odottelemaan teknisen ongelman ratkeamista.
Kisa jatkuu Schleckin epäonnen myötä erittäin mielenkiintoisesta tilanteessa, jossa Contador pitää johtajan keltaista paitaa kahdeksan sekunnin erolla ennen Schleckiä. Edessä on vielä 199,5 ja 174 kilometrin vuoristo-osuudet, joissa nousupätkillä hyvin pärjänneellä Schleckillä on oiva paikka iskeä. Nousujen jälkeen on vielä kahden etapin ja noin 300 kilometriä tasaista maastoa sekä 52 kilometrin aika-ajo, jossa taasen Contadoria pidetään perinteisesti vahvana.
Tour de Francen suoria lähetyksiä voi seurata päivittäin Peter ja Christian Selinin mainion selostuksen siivittäminä Eurosportilta.
13.7.2010 09:45
Pohjois-Amerikassa viime viikon kuumin puheenaihe oli yhden maailman tunnetuimman urheilijan, koripallotähti LeBron Jamesin uusi seura. Ja kuten Yhdysvalloissa on tapana, tästäkin asiasta revittiin mahdollisimman monta isoa otsikkoa. Mediaspektaakkelin kruunasi se, että ESPN:llä pidettiin suora, tunnin mittainen erikoislähetys, jossa kuninkaaksi itseään tituleeraavan Jamesin uusi seura julkistettiin.
James lopulta siirtyi Miami Heatiin yhdessä kahden muun tähden Dwayne Waden ja Chris Boshin kanssa. Kolmikon yhteistä päätöstä on ehditty kritisoida monin tavoin. Ehkä pahiten herneet veti nenäänsä Jamesin entisen työnantajan Cleveland Cavaliersin omistaja Dan Gilbert.
Tässä Gilbertin avoin kirje, jossa Jamesille toivotetaan kaikkea muuta kuin hyvää. NBA:n komissionääri David Stern ehti jo kertoa, että Miamiin siirtynyt kolmikko ei toiminut mitään sääntöä vastaan, mutta Cavaliersin Gilbert sai runollisista näkemyksistään sadantuhannen dollarin sakon.
Jamesin ratkaisun ymmärtää helposti. Hän on pelannut nyt seitsemän kautta ilman mestaruutta. Hänen hinkunsa nousta yhdeksi lajin suurimmista on huikea. Hän on urallaan saavuttanut jo lähes kaiken muun, paitsi ei himoittua pystiä. Mutta samalla kun James meni Miamiin, hän otti hurjan riskin. Nyt hänellä ei ole varaa enää piiloutua tekosyiden taakse, vaan tulosta on tultava. Nopeasti. Ja jos tulosta tulee, iso osa kunniasta lohkeaa kuitenkin myös hänen koville seurakavereilleen. King James haluaa mestaruuden ja olla suurempi kuin Michael Jordan. Mutta sormuksen jahtaus lajin kahden muun huippunimen kanssa tiputti hänet ehkä ikuiseksi Jordanin prinssiksi.
Tagit: bosh james miami nba wade
6.7.2010 09:00
Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla saatiin sunnuntaina melkoinen yllätysvoittaja ja -kisakoneeseen nousija, kun takavuosien junioritähti Harri Haatainen kiskaisi kovimman kaaren. Yli 84-metrinen riuhtaisu toi 32-vuotiaalle Haataiselle samalla paikan Barcelonassa järjestettäviin EM-kisoihin.
Ei voi kuin olla iloinen Haataisen paluusta. Vuonna 2002 häneltä hajosi selkä pahasti Berliinin GP-kisoissa. Vamma pakotti hänet lähes lopettamaan urheilun kokonaan, mutta tiukan kuntoutuksen ja voimistelun myötä titaanilla ja ruuveilla kokoon parsittu selkäranka alkoi löytää taas normaaleita liikeratojaan. Haatainen oli pikku hiljaa kaikessa hiljaisuudessa noussut aina vain parempaan kuntoon. Häneltä löytyy viime vuoden syksyltä tuloslistastaan jo 82-metrinen heitto, joten keihäspiireille 84 metrin ylitys tuskin tuli täydellisenä yllätyksenä.
Haataisen suora valinta kisakoneeseen aiheuttanee jossitteluja etenkin jälkikäteen, jollei Lapuan Virkiän mies heitäkään itseään finaaliin ja lähelle tuota 84 metrin tulosta. Suomen keihästaso on niin kova, että rannalle jää nyt väkisinkin Haataista tasaisemmin pitkiä heittoja paiskoneita miehiä. Jossittelu on kuitenkin turhaa. Säännöt olivat selvät. Keihäskarnevaalien voitto yli 84-metrisellä kaarella antaa suoran kisapaikan.
Pääkarsintakilpailun nimeäminen on oikea tie kehittää urheilijoiden henkistä kanttia. Kuusi heittoa, joista yhden pitää kantaa tietyn rajan yli. Muuten ei ole asiaa koneeseen. Ei siellä EM-kisoissakaan tulla palkintopallilla kyselemään, kuinka monta pidempää kaarta neljänneksi tullut olikaan nakuttanut kauden aikana.
Tagit: haatainen keihäs yleisurheilu