Blogi: irgaLöytyi 29 merkintää tammikuulta 2009. 31.1.2009 15:20 Seuraavassa elämässäni minä olen iso ja pörröinen koira. Ne näyttävät osaavan nauttia kaikkein eniten kauniista ja kylmästä päivästä. Koko Tervasaari on ollut täynnä ihania ja pörheitä haukkuja, jotka ovat pyörineet lumessa ja melskanneet innoissaan.
(Niiden haukkujen ei myöskään tarvitsisi opiskella lauantaisin...)
30.1.2009 23:36 Mä haluaisin just nyt tänne sen ison ja palleroisen koiran, jota voisi rapsutella, palluttaa ja halia. Rapsutin työmatkalla corgia, kauppamatkalla seropia, salireissulla berninpaimenkoiraa ja toisella kauppareissulla mäyristä. Kotirapussa odotti muhkea kisu, joka hurisi emäntänsä kainalossa. Ikävää, että kisu vain vieraili. Sen olisi kanssa voinut ottaa lainaan.
29.1.2009 22:54 Olin eilen ihanalla Amorphiksen keikalla, josta leijuin kotiin poski kipeänä. Tästä lähin palaan takaisin eturiviin kisaamaan. Perkele, "rauhallisemmilla" paikoilla viereen seisahtuu mun tsägällä keski-ikäinen mies, jonka käsivarsi hilluu uhkaavasti korvaani hipoen, kunnes Black Winter Dayn innostamana kyynärpää tajahtaa poskipäähän. Äijä ei huitaisuaan huomaa, mutta sen kaveri huomaa ja huomauttaa herralle, joka reagoi mulkaisemalla minua pahasti. Toisella puolella hilluu osan keikkaa jokin kaveri, jonka pupillien koosta päätellen bissen lisäksi kuupassa sekoittaa jokin muukin. Sen heilunta-aste on noin 120 astetta. Great.
Amorphis on about maailman ihanin bändi, mutta yleisön joukossa on aina melkoisen monenlaista jengiä. Hupaisaa oli katsella niitä about eturivin neitosia, joiden topin kaula-aukkoa kiskottiin koko keikan ajan alemmas. Miespuolinen kaveri kiitteli, että nykyään turvatyynyjä saa jo lavojen reunoillekin siltä varalta, että lavalta pudotaan Sovan tapaan tai syöksytään uhkarohkeaan daiviin kuin Ville Tuomi konsanaan. Kehitys kehittyy.
*
Minun pitäisi tehdä töitä. Sen sijaan makaan äxänä lattialla ja kuuntelen My Dying Bridea. Tänään on yksi niistä päivistä, jolloin aurinko ei ole noussut.
27.1.2009 20:53 Tunnustaudun jälleen nipottavaksi ämmäksi.
Sipsuttelin juuri kotiin ihanalta tanssitunnilta. Tunnen itseni yhtä notkeaksi kuin vanha mänty, tasapainoni tuntuu olevan 67-vuotiaan infarktipotilaan luokkaa, lonkkani ovat oletettavasti väärinpäin, keskivartalossani ei liene ainuttakaan pinnallista tai syvää lihasta ja perusolemukseeni muistuttaa kaatuvaa tullimyllyä. Edustavaa.
Miten se nipottava ämmä liittyy tuulimyllyihin? Ihan loogisesti, peipsit. Minua nimittäin kyrsii suunnattomasti sellainen jengi, joka tulee salille ja jumppatunneille vaihtamaan kuulumisia keskenään.
Tanssitunnille oli tullut neljän kaakattavan tradenomi(opiskelija)n(?) lauma, joiden kovaääninen puhe väritti jokaista musiikin hiljaista hetkeä. Opettaja väänsi musiikin nupit mielenosoituksellisesti kaakkoon tanssimisen ajaksi, mutta heti tauon tullen se lespaus alkoi. Muu jengi katseli näitä lörppöliisoja paheksuvasti. Oli nimittäin ohjaajan puheen kuuleminen vaikeaa, kun neljä "paliksista" kaakattavaa kanaa pisti parastaan.
Muiden osallistujien hyssyttely alkoi venyttelyvaiheessa, kun kauniin ja rentouttavan lopetusmusiikinkin läpi kuului takahampaitakin vihlova supina. Toivottavasti ne juntit eivät ole ensi viikolla samassa ryhmässä. Viimeinen ääni pukkaristakin lähtiessä oli itsetehostava meteli.
Olen huomannut entistä useamman ihmisen tulevan treenimestoihin seurustelemaan. Joo, kun salilla näkee tuttuja, on kiva vaihtaa lyhyesti kuulumisia tai jutella ennen jumppatuntia tai sen jälkeen. Siksi olikin taannoin uskomatonta, kun rankalle ja täynnä olleelle cardio spinning -tunnille tuli kahden mimmin ja yhden kundin porukka seurustelemaan ja kailottamaan jopa musiikin ja ohjaajan mikitetyn ohjeistuksen yli. Ohjaaja kesti menoa vartin, sitten hän huomautti asiasta hyvin kohteliaasti. Tuloksena oli kolme tuhisevaa ja ylimielistä ilmettä, viiden minuutin hiljaisuus ja pulinan jatko. Siinä vaiheessa, ennen ohjaajan lisäreagointia, nuori gimma räjähti täysin ja huusi täysin keuhkoin: "V***u, menkää muualle säätämään!" Muu sali mumisi myöntävästi, ja kolmikko hiljeni nyrpeänä. Tunnin lopuksi, pyöriä putsatessa, alkoi kamala kaakatus "niuhoista ihmisistä". Ohjaaja kävi vihjaisemassa pomolleen, joka meni juttelemaan penkkipunnerruspenkille nojailemaan jääneelle jengille salietiketistä. Ketään niistä urpoista ei ole onneksi näkynyt sen jälkeen.
En ole mikään himoliikkuja, mutta haen liikunnasta rentoutusta ja virkistystä. Sosiaalisuutta on se, että liikkuu muiden joukossa. Jos haluan jutella, lähden kaverin kanssa lenkille. Kuka oikeasti haluaa jakaa kuukautiskiertonsa vaiheet, edellisiltaisen krapulavaakamambon, hiivatulehduksensa, klamydiansa tai avio-ongelmansa monen ihmisen kesken. Älä kailota -kampanjaa voisi laajentaa muuallekin kuin joukkoliikenteeseen. Silloin ei tuntisi urheilevansa kanalassa.
26.1.2009 22:24 - naistenlehdet ovat ohentuneet
- mun etureidet eivät huudaa hoosiannaa vaan avemariaa
- voisin syödä kolme kiloa pullaa
- kaverillani on kaupungin parhaat jutut
- huomenna pitää herätä ennen ylösnousua
- silmäpusseissani uisi koko Suomen uintijoukkue
- pesukoneeni tanssii jenkkaa
25.1.2009 17:00 Minulla on ison ja ruman äijän musiikkimaku. Kuulemma. Olin jotenkin järkyttynyt. Voiko musiikkimaun määritellä vain koon ja sukupuolen perusteella? Siis juu, minä en kuuntele mitä kevyttä kesäpoppia, kikkailevaa fuusiojazzia, tygyä teknoa tai ilmavaa klassista. Musiikkimakuni on varsin... raskas.
Minä en ole pieni ja sievä. (Vaikka kaverin ladonovenkokoinen pikkuveli väittikin.) Minulla ei ole pieni ja sievä ääni. Kuulostan tarvittaessa sumutorvelta, jaksan kantaa raskaita laatikoita ja korkkarit jalassa katson isoa osaa miehistöstä samalle tasolle tai alaspäin. Mutta silti... Olisikohan sittenkin pitänyt olla soittamatta niitä humalaisen hirven lailla eteneviä dööds-levyjä vieraiden kuullen?
*
Musiikinkuuntelu on vaarallista ja koukuttavaa. Kaiken hauskinta on huomata omat musiikilliset snobisminsa, (salaiset) paheensa ja taipumuksensa langeta ns. helppoihin ratkaisuihin.
Musiikkimakuni on sekoitus metallia, raskaampaa rockia, jazzia, klassista musiikkia ja etnomusaa. Kyseisten musiikinlajien sisällä olen valikoiva kuin nirso lapsi, joka tykkää-ei tykkää-tykkää. Oikeassa ympäristössä tosin moni ei tykkää -lajinen musiikki toimii kuin saksalainen auto.
Metelipuolella kuuntelen enimmäkseen (melo)deathia, raskaampaa goottimetallia (ei siis mitn Within Temptationia...), doomia, perusrässiä, perusmättömetallia ja valikoitua bläkkistä. Hauskinta on se, että monesti genrerajat venyvät ja paukkuvat. Vielä kuutisen vuotta sitten esimerkiksi koko viking metal-/folkmetal -konsepti (Bathorya lukuunottamatta) oli mielestäni melkein yhtä hupaisaa huttua kuin gigelihevi. Siis c'mon jengi painelee sarvet päässä ja kupeella eteenpäin hirveällä ruttauksella tai liehuu keskiaikapuvuissa kohti skandinaavista kansansielua...
No, viisi vuotta sitten sain itseni kiinni ilmakitaroinnista Unleashedin tahtiin. Seuraavaksi huomasin lainaavani Falkenbachia kirjastosta. Kolme vuotta sitten heilutin tukkaa julkisesti ja antaumuksella FME:ssa, kun Amon Amarth örisi letit ja kessit liehuen. Viime kesän Tuskassa moshasin rivissä kaverieni kanssa siinä vaiheessa, kun Amon Amarth ruttasi kivitalonkokoisella dööds-soundillaan. Ennakkoluuloista pääseminen on kuulemma aikuistumisen merkki.
Tähän asti äärimetallin ystäväksi profiloitunut tuttavani tunnusti taannoin, että kuuntelee kotona kaikkia niitä kasaribändejä, joilla oli iso tukka, leveät olkatoppaukset, monikerroksiset stemmalaulut, ainakin yksi herutuspaisutteluballadi, kolme kiloa meikkiä naamassa ja levynkansissa vähäpukeisia ja isorintaisia blondeja. Kun vielä sulattelin ajatusta siitä, että joku oikeasti kuuntelee Cinderellaa tai Rattia ihan vakavissaan, myönsi hän hankkineensa itselleen joululahjaksi koko Manowarin tuotannon. Rajoittuneena ihmisenä olin soittaa valkotakkiset paikalle; siis joku NAINEN hankkii koko Manowarin tuotannon. Ei jummarra.
*
Äijämisen(?) musiikkimakuni parissa pohdiskellessani tulin siihen tulokseen, että suurimmalla osalla miesystävistäni on ollut vähemmän äärimetallinen musiikkimaku kuin minulla. Siitä on tullut sinällään hupaisia ongelmia: "sitä örinää" on ollut ihan turha salakuljettaa Whitesnake-fanittajan himaan. "Sillä örinällä" on tosin herätetty pahimmassakin darrassa koomanneet alta aikayksikön: ensin asetetaan esimerkiksi Entombedin Left Hand Path soittimeen, sitten istahdetaan sohvalle mukavasti aamun lehden, teekupin ja voileivän kanssa, napsautetaan kaukosäätimestä soitin päälle ja kiskaistaan nupit kaakkoon. Toimii!
24.1.2009 23:56 Varhaiskeski-ikäisiä tapoja viettää lauantai-iltaa:
- käydä iltateellä kaverin luona
- käydä ekaa kertaa yli vuoteen Mäkkärissä
- siivota kirjahylly
- melkein nukahtaa ammeeseen
- tuntea olonsa uniseksi
- haaveilla omasta koirasta
- soittaa ilmakitaraa ja moshata
23.1.2009 23:15 Jykevä tornini
on rakennettu
kiviselle perustalle.
Graniittiset seinät
korkeat muurit
ikkuna-aukot ylhäällä tornissa
muurien harjalla liehuvat liput.
Tornini ympärillä
kihisee pohjaton vallihauta
kyinen pelto odottaa astujaa.
Alhaalla laaksossa usva nousee
kietoo vaippaansa,
tukahduttaa.
Ylhäältä tornistani
näen kauas.
Tunnen tuulen
kuulen maailman kumun.
Olen turvassa.
Heitin avaimen vallihautaan.
Se rikkoi hetkeksi vedenpinnan
painui pohjaan
sotkeutuen ruokoihin.
Tornini ovi on kiinni
laskusilta nostettu
portaat vaaralliset.
Nojaan sakaraiseen muuriin.
Elän omaa elämääni.
22.1.2009 23:49 Lukeminen, nukkuminen ja hevimeteli ovat KIVAA!
*autuasta tuhinaa*
21.1.2009 22:03 Olen katsellut jo pitkään taivaanrantaan;
en halua nähdä lähelle.
Se olisi liian helppoa
jotenkin näköalatonta,
pikkusievää.
Yritän tarkentaa katsettani.
Se mikä on lähellä
on usein avain kauneuteen;
askeleen lähempänä
kaukaisuutta.
|
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta