Blogi: irga

Löytyi 8 merkintää tammikuulta 2010.

Illan soundtrack

20.1.2010 22:07

Don't fall asleep
To the weeping of the birds
Don't fall asleep
In this room of the fallen

Don't fall asleep
To the breathing of the walls
Don't fall asleep
In this room of loss
Don't fall asleep
In the arms of dead air
Don't fall asleep
In this symphony of the damned

"Time stands still in this chamber of pain
The clock stops and the horror comes
The children cry and weep
In this room of the unforgiven
Lie down because you'll never leave
Lie down, but don't fall asleep"

The signs show slowly with the dark
They glow brighter as the shadows grow deeper

Blood marks on the walls and the ceiling and on the floor and the doors, oh how they flow!

Little voices like the whining of the birds

As the closet door opens

I still can hear them screaming
And the shape... Is it me on the piano?

Playing the symphony of the damned

Swallow the Sun: Don't Fall Asleep (Horror Pt. 2)

Kommentoi

Elua vaan...

19.1.2010 21:15

Kun herää vuosien tauon jälkeen nenä tutussa kaulakuopassa, suu täynnä tuttuja hiuksia, tutut kädet vyötäisillä ja kuulee tutun äänen kehräävän korvaan hyvät huomenet, kuulee päässään käskyn, että pitää juosta heti, kohta, samalla, välittömästi.

Sitä ei tottele.

Myöhemmin nauraa, ettei vanha suola enää janota.
Myöhemmin pohtii, että janottaako sittenkin.
Lopulta tajuaa, että halipula janottaa.

Puh.
That was it.

... or was it...?

(Shit.)

Kommentoi

The past...

18.1.2010 23:00

menneisyydestä ojentui käsi
sen ote oli tuttu ja lämmin
sen mukana virtasivat
myös iloinen nauru
mennyt huolettomuus
varmuus siitä,
että maailma on
jälleen joskus minun

Kommentoi

Omin jaloin

15.1.2010 21:49

Ensin kuoriuduin uuteen maailmaan.
Hitaasti, ujosti, pelokkaasti.

Sitten opettelin kierimään, konttaamaan, ryöminään ja kävelemään.
Opin uutta, ahmin elämää, tunsin tuulen siipieni alla.

Isku kaatoi minut polvilleen.
Nousin silmä mustana ja olemus kuhmuisena ylös.
Jatkoin leuka pystyssä, ontuen.
Leimahdus.

Lensin pois.
Kuoriuduin, opettelin kierimään, kävelemään, juoksemaan.
Tunsin tuulen siipieni alla.
Paloin kirkkaalla liekillä.

Tuuli loppui.
Kävelin taas hiljaa.
Tie kapeni ja kapeni.
Leimahdus.

Aloin kävellä, ryömiä.
Tuuli vaihtoi puolta.
Tie kapeni taas.
Leimahdus.

Kävelin ja lepäsin.
Mieleni juoksi.
Kävelin.
Hyppäsin.

Jalkojeni alla olikin joustava maa.
Kävelin, juoksin, lensin, tanssin.
Tie oli kuitenkin kapea.
Se loppui.

Leimahdus.
Uusi tie on jossakin.
Sinne pitää kävellä ja juosta.
Tai ehkä lentää.

Palaa suurella liekillä.
Leimuta.
Aluksi hiljaa.

1 kommentti

Pinnallista nuhavinkunaa (osa kaksi)

14.1.2010 22:39

- punainen nenä
-> "Sun kantsis laittaa peitevoidet."
(Pissis nro 1 hississä)

- rohtunut ylähuuli
-> "Onpas sul paksu ylähuuli, onks siin täytet?"
(Pissis nro 2 hississä)

- punaiset silmät
-> Anteeksi, mutta onko sinulla suruja?
(Työkaveri aamulla)

- nenä valuu Niagarana
-> "Kuinka ihminen voi niistää noin paljon?
(Työkaveri kahvitauolla)

- yskittää, yskittää yskittää
-> "Onko noin nuorella jo tupakkayskä?"
(Setä bussissa)

= unta palloon
*strööt, köh, ja tuh...*

2 kommenttia

Kerro kerro kuvastin...

13.1.2010 22:49

Kylppärinpeilini petti mut tänään.
Se on siinä mielessä ihmeellinen peili, että sen edessä onnistuu varsin usein näyttämään ihan ihmismäiseltä. Ei siis mitenkään tyrmäävältä kaunottarelta, ihan siedettävältä typyltä vain.

Peilin salaisuus lienee kyppärin vaaleudessa, peilin suuruudessa ja juuri oikeanlaisessa valaistuksessa. Jossakin aivolokerossaan tietää, että peili photosoppaa hieman. Silti on parempi mieli, kun lähtee aamulla silmät poskella töihin.

Tänään peili petti minut. Sitä ei tapahdu, usein, mutta silloin sattuu kunnolla.
Olin nukkunut yön huonosti, jättänyt hiukset illalla pesemättä, niistänyt nenuparkani riekaleiksi, yskinyt pari sisäelintä pihalle ja kurkun vereslihalle, kehittänyt uimapatjankokoiset silmäpussit ja rohduttanut ylähuuleen. Koko nassu oli pullea kuin ylikypsä luumu. Ihanaa. Olisin kaivannut maalitelaa nassuni siedettävään kuntoon saamiseksi. Töissä kyseltiin, että olenko kipeä.

Mieleeni oli jäänyt koko päiväksi ne nuupahtanut ilmestys peilistä. Siksi melkein yllätyin kampaamotuolissa illalla. Näytin paljon odotettua pirteämmältä. Ehkäpä ne kaksi lattea ja iso laskiaispulla auttoivat.

Nyt pitäisi taas mennä nukkumaan. Tukka on puhdas; nenu, ylähuuli ja niiden väli ovat punaiseksi niistämisestä rohtuneet. Suulipielet ovat auki ja silmät verenpunaiset kauniine tummansinisine silmänalusineen.

Luvvly. Taidan jättää aamulla kylppärin valon sytyttämättä.

2 kommenttia

Niinpä niin...

11.1.2010 15:55

Pari kaveriani oli käynyt viikonlopun aikana treffeillä: toinen oli Turhautunut ja toinen Hyvin Turhautunut. Ensin mainittu oli kolmansilla treffeillä netissä tapaamansa miehen kanssa, joka kättelee häntä edelleen bisnestyyliin, kävelee kahden metrin päässä, puhuu kuin työhaastattelussa ja pukeutuu kuin Hjallis Harkimo. Vielä turhautuneempi oli käynyt treffeillä vanhan kaverinsa kanssa, jota ystävät ovat hänelle parittaneet miehen avoerosta asti. Treffinomaisilla tapaamisilla on juostu parisen kuukautta, ja neiti ei ole tullut hullua hurskaammaksi miehen mahd. kiinnostuksesta. Olenkin vissiin luvannut ilmaantua parin tuttavan kanssa ensi viikonlopun treffeille rekka-autonkokoisen lakanan kanssa ja roikuttaa sitä ikkunan takana. Tekstiosuus on vielä hakusessa, mutta SUUTELE TYTTÖÄ, PAHVI! voisi olla toimiva...

Itse pohdin flunssaväsynä kotona teemukini äärellä, että edellä mainitut treffeilumuodot ovat minulle molemmat mahdottomuuksien kategoriassa. Nettitreffit eivät vain tunnu minun jutultani. Olen sekä liian varovainen että hömppäromanttinen(?), sillä en osaa viehättyä pelkkään sisältöön, myös kuoressa pitää olla särmää. Kaverini nauravatkin, että ulkonäköniuhotan vain pituuden (tarpeeksi paljon pitempi), raamien (enemmän kuin minulla) ja silmien (tarpeeksi sielua) suhteen. Minun miesmakuni on kaverien listoissa päätynyt yleensä omituiseksi, joten heidän nykyarvionsa mukaan löytäisin netistäkin vain marsilaisen tai savolaisen. Siksi ei tarvitse enää pelätä muiden tekemiä deitti-ilmoituksia...

Toinen asia, jota en halua hallita, on kaverien kautta tapahtuva sokkotreffailu. Koska olen sosiaalisesta kuorestani huolimatta vainoharhainen pelkuri, en voisi kuvitella tapailevani kaverin kaveria. En nimittäin saisi ikinä aikaiseksi tehdä mitään, en koskaan antaisi kenenkään kaverin tehdä mitään, enkä kestäisi vaivaannuttavaa pariuttamiskarnevaalia, jota seurattaisiin tuttavapiirissä kuin tositeeveesarjaa.

Kaverini huomauttikin kerran, että kaikki seurustelukumppanini ja heilani ovat löytyneet täysin muista kuvioista ja tuttavapiirieni ulkopuolelta. Ehkä olen nähnyt liikaa näitä koko kaveripiirin jakavia suurdraamoja, joihin yritetään saada toisia erotuomareiksi ja sotajoukoiksi. En myöskään halua puolen tuttaviston seuraavan konttaustani suhteellisuuden polulla ohjeineen ja neuvoineen - tai olla vastuussa kaveripiirin jakautumisesta mahdollisen Suuren Draaman sattuessa.

Eräs ystäväni on taas kutsunut minua monilla pelkureille sopivilla lempinimillä lampaasta alkaen (bäääh...), koska entisen opiskelukaverini duunikaveri olisi vimpan päälle mies minun makuuni (menin tyhmyyksissäni tunnustamaan tämän ystävälleni). Koska olen varma siitä, ettei mies ole minusta kiinnostunut, olen majoittunut herrasta mahdollisimman kauas kaikissa yhteisissä riennoissa. Näin jo kauhu-unia eräistäkin perjantaibakkanaaleista, joissa tiesin skumpan virtaavan Niagarana ja joihin olin menossa suoraan töistä 60-tuntisen työviikon, vähäunisten öiden, huikean henkisen prässin ja olemattoman syömisen jälkeen. Näin jo sieluni silmillä, miten kipuan kahden skumppalasillisen jälkeen miehen polvelle kosimaan häntä ja saan elämää suuremmat pakit. (Käyttäydyin tietysti kuin pieni, hyvinkasvatettu tyttö, mutta tulipas stressattua tuostakin...)

*

Kiitos parin vuoden takaisten kolhujen, viimeiset pari vuotta olen pysytellyt suurin piirtein armeliaan kaukana miehistä ja treffeistä. Onneksi en ole mikään pieni ja sievä söpöliini vaan sen luokan pahatar, että kuka tahansa ei kompastu vahingossa. Silti niitä vahinkoja joskus sattuu. Sain asiasta viimeisimmän kauniin muistutuksen juhlapyhinä; kaikkea voi sattua vahingossa, huolimattomasti ja selvinpäin. Heräsin sievästi entisen heilani sängystä laahattuani hänet puolisammuneena baarista kotiin, kun kukaan muu ei auttanut kundia hädässä.

Ensin iski täysin irrelevantti kauhu. Kun huomasin nukkuvani vaatteet päällä ja herran asustuksen olevan samaa luokkaa, helpotti. Puh. Eipä tässä mitään. Selvittyäni krapulaisesta pitkätukasta siveällä snogailulla matkasin kodin kautta tapaamaan ystävääni huvittuneenhappamana ja vakuuttuneena siitä, että mitään pölömpää ei voisi enää tapahtua. Tietysti törmäsin tähän salaa ja kaukaisesti ihailemaani tuttavaurokseen lähi-Alepan ovissa kotimatkalla. Seisoin siinä Derrick-silmäpusseineni, sänkykamarisilmineni ja -hiuksineni ja kirosin muutamiakin kohtalottaria sekä puhuin rikkiviisaasti säästä.

Marssin kotiin maitolitra ja suklaa kainalossa pohtien sitä, miten helposti asiallisesta aikuisesta tuleekin noin 13-vuotias teini, jolla kasvaa kaksi lisäpäätä, puhkeaa akne ja ääni muuttuu kimakaksi ininäksi silkasta komean miehen tapaamisesta. Siksi teinkin kunniakkaan lupauksen happaman spinsteröinnin jatkamisesta. Nuttura niskaan ja menoksi eloisaan ja reippaaseen tätien elämään. Ehkä.

1 kommentti