Blogi: irgaLöytyi 5 merkintää joulukuulta 2010. 14.12.2010 01:40 My path into the shadows
It seemed so well defined
A labyrinth of darkness
With no joy for me to find
The path that leads to you
Is so hard for me to find
And with every step I take
I hope the gods are kind
You took my doubts, you took my fears
You led me through this lake of tears
So close we are, but still apart
Not in mine, but in your heart
Your warm and schizophrenic heart
Still does not beat for me alone
As it still bears rememberance
Of feelings that I think are gone
Every day I hope and pray
For your love and sense
That you will come into my arms
And give our love a chance
You took my doubts, you took my fears
You led me through this lake of tears
So close we are, but still apart
Not in mine, but in your heart
Is there somesone who can lead me
Out of this fate and to the light
Is there someone who can guide me
Through the lake I cried
You took my doubts, you took my fears
You led me through this lake of tears
So close we are, but still apart
Not in mine, but in your heart
L'Âme Immortelle: Lake of Tears
12.12.2010 18:09 "Askel ja pysähdys kerrallaan, yksi nurin, yksi oikein..."
"See the man of hungry mind..."
"Pour yourself into me, our time approaches
so near, that I sigh. What danger in such an
adorer?"
"On my own, swimming against the tide"
"Yö oli musta
Sitä mustemmaks kävi niin"
"Revin itseni irti ja pakenin
Juoksin syvälle metsään ja syvään jouduinkin"
"If you lie to me, you slander me, this is why I hate you
Your petulant seed is a dying breed, this why I hate you..."
"My perfect reflection swims through the drowning pool. The sky is gone. My world is in deconstruction"
11.12.2010 05:16 Yritin taistella sitä tunnetta vastaan.
Se on nyt menneisyyttä.
Not MY cup of tea anymore.
Yep, this is emptiness unobstracted...
*
Silti, setti ei jätä minua rauhaan.
Siihen kuuluu liian paljon tunnetta.
Liian paljon muistoja.
Liian paljon jotakin.
Kokemuksia.
Itkua.
Naurua.
Toivoa.
Ystävyyttä.
*
Joskus paluu menneeseen varmistaa, että toivottavasti menneisyys on osa tulevaisuutta. Ehkä. Joskus.
10.12.2010 00:30 Siitä on vuosia aikaa.
Ollaan itse asiassa 1990-luvun alkupuolella.
Maailma ei ole vielä kuullut suomalaisesta metallista, eikä sitä kyllä kuule Suomessakaan esimerkiksi radiosta.
Undergroundissa sen sijaan kuplii, ja ruotsalaisen Entombedin vanaveteen haluajia alkaa löytyä.
Amorphis, Sentenced ja Stratovarius sekä rokkaavammalta puolelta Waltari alkavat hivuttautua ulkomaille. Niiden rinnalla pörisee ja pöhisee paljon bändejä, jotka jäävät historian hämärään tai pienempien piirien kulttimaineeseen (mm.Impaled Nazarene). Ne kaikki kuitenkin luovat pohjan, jolta mm. HIM, Nightwish ja Children of Bodom ponnistavat kansainväliseen menestykseen.
*
Ysärin tienraivaajista Sentenced asteli omaan hautaansa - asian lopullisuuden varmisti Miika Tenkulan kuolema.
Stratovarius on Timo Tolkin sotkujen ja bändistä lähdön jälkeen etsimässä itseään.
Waltarin nykytilanteesta ei oikein kukaan tiedä.
Impaled Nazarene keikkailee harvakseltaan.
*
Sentencedin lopettamisen jälkeen moni suomalaismetallin ystävä totesi, että "1990-luvun kultakauden" bändeistä on voimissaan enää Amorphis. Monipolvisen uran, lukuisten miehistönvaihdosten ja levy-yhtiösäätöjen lomassa jumalainen kitarasoundi on kulkenut pitkän matkan ja elää uutta kukoistustaan.
Amorphis palasi Tavastialla menneeseen, kolmeen ensimmäiseen albumiinsa, eilen torstaina kaikkien entisten jäsentensä voimin. Kun miehet vaihtuivat rumpujen ja kosketinten takana sekä mikin ja basson varressa, pysyivät kitaristit paikallaan. Esa Holopainen ja Tomi Koivusaari sekä se jumalainen kitarasoundi ovat kulkeneet yhdessä 20 vuotta. Toivottavasti kulkevat vielä useita lisää.
1.12.2010 22:08 "Ei sulla ole mitään oikeutta valittaa, sä olet nainen", sössötti keski-ikäinen miesällötys rinnoilleni taannoin baarissa. Olin pujotellut ystäväni kanssa kohti narikkaa, koska kyseinen baari oli pullollaan liikaa ottaneita keski-ikäisiä limaisia setiä, jotka sormus nimettömässä nipistelivät kaikkia noin naispuolisia.
Olimme päätyneet kyseiseen ravitsemusliikkeeseen, koska erään ystävämme piti tavata frendinsä siellä. Ikävää vain, että kellonajasta huolimatta (noin 20.30 perjantai-iltana) siellä oli jo lauma jotain liikaa ottaneita sovistiklubin valan tehneitä firmajuhlalaisia, jotka olivat juoneet itsensä omiksi irvikuvikseen ja nyt kiskoivat miehekkäästi housujaan ylöspäin ja liikehtivät reviiriään vartioivien kukkojen sulokkuudella eestaas.
Me kaksi metallineitosta olimme seisoskelleet oman seurueemme kanssa yhden viinilasillisen ajan, toivottaneet loppuporukalle hauskat illat ja päättäneet lähteä kotiin.
Olimme juuri suorittamassa poislähtöä, kun tämän miesällötyksen vähintään yhtä kammottava kaveri oli kommentoinut rintamustani ja taputellut kaverini takamusta. Olin sitten tourettemaisessa kiukussani töräyttänyt jotain siihen tyyliin, että jo nyt on saatana, kun nainen ei saa kulkea rauhassa törmäämättä käytöstaparajoitteisiin irstaisiin setiin. Että ei mikään ihme, että maailmanmeno on mitä on, kun tuollaiset päättävät niin taloudesta kuin sodistakin.
Olen viime aikoina kuljeskellut hyvin rajoitetussa baariympäristössä, mikä tarkoittaa ei-lihatiskimäisiä paikkoja ja paikkoja, joissa ei irstaita setiä ole. Oli siis jälleen kylmän suihkun tasoinen kokemus käyd nk. normipaikassa. Kun käy keikoilla, metelikapakoissa, kotibileissä ja rauhallisissa ruokaravintoloissa, ovat Sedulat ja muut samanlaiset paikat melkoinen kokemus. Ikävä sellainen. Niissä tosin tapaa myös naispuolisia irstaan sedän vastineita. Tasa-arvo ei ole hyve tässä mielessä.
Kohteliaan poken auttaessa takkia päälleni narikassa puhisin edelleen ja ystävälleni takkia auttanut poke ihmetteli neitien aikaista lähtöä. Ystäväni mutisi haluavansa pysyä poissa paikoista, joissa joku on käymässä kiinni repertuaariin ja kokee oikeudekseen tehdä mitä vain, koska on mies. Poke mutisi jotakin urpojen sisäjuottokauden huipentumasta. Me astelimme ulos, hurautimme ratikalla kalliolaisbaariin yhdelle ja sitten sipsuttelimme kotiin.
Aamulla heräsin puoli yhdeksältä kaverini viestiin: "Helvetti, sainpas tehtyä sen avoimen yliopiston esseen teholla valmiiksi. Vituttu niin saatanasti. Taisi mun kirja-analyysiesseestä* tulla turhan napalminen, mutta syystäkin..."
(*Yksi tämän vuoden kylmäävimmistä lukukokemuksista on todellakin amerikkalaisten toimittajien Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin teos Puolikas taivasta, jonka myös Johanna Korhonen mainitsee tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan. Suurin osa palautetta antaneista kuuluu ilmeisesti samaan sarjaan kuin irstaat sedät baarissa.)
|
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta