Blogi: irgaLöytyi 6 merkintää syyskuulta 2011. 15.9.2011 22:26 Teen paljon töitä, puhun paljon työstä ja pohdin paljon työjuttuja. Ihan mielelläni. Moni pitää minua tietynlaisena työnarkomaanina.
Osaan kuitenkin olla myös vapaalla ja unohtaa kaiken työhön liittyvän. Silti työ on tärkeä osa minua ja identiteettiäni.
*
En pystyisi olemaan työssä, josta en pitäisi. Eräs ystäväni vihaa työtään, mutta pysyy työpaikassa hyvän palkan ja etujen vuoksi. Tienaan yhden neljäsosan hänen kuukausituloistaan, mutta työhön meno ei ota päähän käytännössä koskaan. Hän ei voisi tehdä työtä minun mitättömällä ansiotasollani. Hän ei voisi koskaan pitää työstään yhtä paljon kuin minä omastani, koska se on hänen mielestään sairasta. Minä en koskaan voisi kuvitella tekeväni hänen työtään. En koskaan voisi tehdä työtä, jota vihaisin koko sydämestäni.
*
Totta kai haluaisin tienata enemmän. Haluaisin myös saada parempikuntoisen työympäristön. Haluaisin, että nuorispuolen resurssit olisivat kunnossa.
Kaikesta huolimatta lähden aamulla töihin tyytyväisenä, sillä työkaverit ovat kivoja, teinit suurimmaksi osaksi mukavia ja työlläni on merkitystä. Ei ihan pieniä asioita mikään.
14.9.2011 22:49 "Mä en ymmärrä, miksi Väyrynen ei kelpaa keskustalaisille!"
"Mä olen dokannut KOKO viikonlopun, hee!"
"Mä olen ollut tänään kolme tuntia salilla ja syönyt vain puuroa!"
"Se suuttu mulle. No, oma moka! Siis ei kandee mun kaa!!!!"
"Mä olen niiiiiiin väsynyt!"
"Äitiys tekee naisesta Naisen!!!!"
"On toi sit komee!"
"Lähdetään nyt voimaannuttavaan kerhotapaamiseen!!!"
*
Istun kotona tekemässä töitä teemuki vieressä, lainakoira jaloissa ja kasa papereita pöydällä. Ilta tummenee ulkona yöksi. Tehtyjen töiden paperikasa kasvaa hyvää vauhtia. Niska on jumissa, joten haen Buranan ja lisää teetä. Vielä kun jaksaisi parisen tuntia.
Vilkuilen välillä Facebookista ja Skypestä, josko kaveri ehtisi jutustelemaan työnsä ääreltä. Kun käyn läpi papereitani, kiinnitän huomiota muutamaan tuttavaani, joiden päivitystahti on hämmentävä.
Olen varmasti estoinen, nynny ja yrmy, mutta kaiken mahdollisen asian jakaminen verkossa (ja muutenkin) hämmentää minua. En silti saa napsautettua näitä konekivääripäivittäjiä pois listoiltani. Siskoni on jo deletoinut uutisvirrastaan kaikki äitilässyiksi luokittelemansa tuttunsa, joista osa päivittää myös kuulemma Twitteriin kaiken mahdollisen lapsensa suolen toiminnasta alkaen. (Voi paska, etten sanoisi...) Eräs ystävättäreni on poistanut kaiken huomiohuoraukseksi luokittelemansa päivitysmatskun ja toinen ne kaikki, jotka harrastavat 78 youtube-linkin lisäämistä kerralla.
Minä en vain lue niitä, jotka minua eivät kiinnosta. Se ei silti estä minua ihmettelemästä.
Sosiaalisen median tarkoituksena on yhdistää ihmisiä virtuaalisesti. Se myös korostaa tiettyjä piirteitä uskomattoman paljon...
12.9.2011 23:42 "Ei ystävät voi koskaan korvata perhettä. Sinkut on niin yksinäisiä, siksi niiden on pakko roikkua vaan joidenkin epämääräisten kaverien kanssa."
Edellä kerrotusta aivopierusta on vastuussa eräs entinen koulukaverini, jonka oma elämä pyörii perheen ympärillä. "Minä, mies ja lapset" on ydinjoukko, joka taistelee muuta maailmaa vastaan. Ja on ainoa oikea perhemuoto. Naapurin uusperhe ei ole "oikea perhe".
*
Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa käsitys perhemuodosta ja tärkeistä ihmisistä. Ei ole olemassa kahta samanlaista perhettä. Ei ole olemassa kahta identtistä käsitystä. Me olemme yksilöitä, joista osalla on yhteneväinen tausta tai samansuuntaisia näkemyksiä. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?
Heteronormatiivinen perhekäsitys ja ydinperhe ovat läheiskeskustelun pyhä lehmä ja ikuinen totuus. Yhden muotin linnake on säilynyt kummallisen hyvin läpi kaikenlaisten poliittisten ja taloudellisten keikahdusten ja kokenut jopa jonkinlaisen renessanssin konservatiivisemmassa asenneympäristössä. Haluan antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta en voi mitään sille, että katselen kauhulla vanhan koulun kokoomuslaisia arvoja huokuvia 27-vuotiaita, joiden käsitykset ovat vanhakantaisempia kuin 70-vuotiaan äitini.
*
Toivon jokaisen ihmisen voivan elää mieleistään elämään (lain puitteissa, tietysti), on kyse sitten minkälaisesta perhe-elämästä, parisuhteesta, yksinolosta tai kommuunista tahansa. Ideaalina olisi tietysti omat odotukset ja toiveet ja omaehtoisuus, ei muiden miellyttäminen tai pakko.
Kuulen kuitenkin yllättävän usein puistoissa, kahviloissa, busseissa ja ystävien keskustelussa toteamuksen "Minulta odotetaan, että.."
Ihmisiltä odotetaan tietyssä iässä avioliittoa, perhettä, yhteistä asuntoa, tietynlaista elämäntapaa ja arvomaailmaa. Toiset kapinoivat tätä vastaan, toiset muka-kapinoivat. Mielestäni on kunnioitettavampaa jättää oikeasti ne lapset tekemättä, jos perhe-elo ei kiinnosta - kuin sitten selittää tyynesti, että tässä on nyt tällainen pieni eksperimentti, että kuinka pitkälle pinna ja kolme lastenhoitajaa riittää, kun pitää luoda uraa, matkustella ja sitä, tätä ja tuota.
*
Tuttavapiirissäni omasta halustaan yksineläviä, yksinelosta pois haikailevia, lapsellisia ja lapsettomia avo- ja aviopareja, yksinhuoltajia, ydinperheitä, suurperheitä, uusperheitä, heteroita, homoja, bissejä ja kaikkea siltä väliltä. Minusta se on hienoa. Suuri osa kunnioittaa toisen valintoja, silti monenlaista aivopierua saa erityisesti osakseen, jos on sinkku tai lapseton pariskunta. Elämästä kun puuttuu siinä vaiheessa Jotakin Suurta. Huokaus.
*
En vihaa lapsia, minulla vain ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Hyvien ystävien vauvat, taaperot ja isommat lapsoset ovat mainioita tyyppejä, joiden kanssa leikin ja touhuan mielelläni. Silti en koskaan ole halunnut omaa palleroa, vaikka ystävän vauhtipalleroa nukuttaessa joskus kurkkua kuristaakin, kun katselee pieniä suloisen palleroisia jalkoja ja pulleita käsiä.
Teen töitä lasten ja nuorten parissa ja olen lapseton - jo se tekee minusta kummajaisen noissa ympyröissä. Suurimmalla osalla kollegoistani on lapsia tai ainakin suunnitelmissa hankkia jälkikasvua. Tosin töissä asia ei ole mikään ihmettelyn aihe. Kaikille kukille on tilaa kukkia.
*
Eräs ystäväni meni naimisiin ja hankki lapsia, koska "niin on tapana". Nyt hän on 40-vuotiaana väsynyt elämäänsä, työhönsä, mieheensä, talolainaansa ja lapsiinsa. Hän myönsi aina aikoinaan humalassa ollessaan menneensä virran mukana vain, koska ei osannut muuta.
Nyt hän on työssä, jossa ei viihdy - hän ryhtyi alakoulun opettajaksi, koska katsoi sen sopivan perhe-elämään.
Hän asuu kehyskunnassa keskellä metsää ja taloudessa on kaksi autoa - hän haluaisi asua keskustammassa ja olla ajamatta melkein tuntia ruuhkissa töihin.
Hän rakastaa lapsiaan, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi roolissaan - ja potee huonoa omatuntoa, pitää itseään huonona äitinä ja epäonnistuneena ihmisenä.
Hän meni naimsiin tavallisen, kotona viihtyvän miehen kanssa, koska halusi tasaisuutta. Nyt hän huomaa olevansa vastakohtansa kanssa naimisissa. Mies on kiltti ja kunnollinen, mutta he ajautuvat koko ajan kauemmas toisistaan.
Ystäväni ei haaveile villistä sinkkuelämästä, vaan enemmän omanlaisestaan elämästä. Hän yrittää toteuttaa toiveitaan oman elämänsä puitteissa, minkä pystyy. Ammatin vaihtaminen esimerkiksi on aika vaikeaa, mutta hän kouluttautuu työn ohessa. Hän yrittää suostutella miestä lähemmäs kaupungin sykettä, koska lapset menevät pian lukioon ja sieltä skugiksesta on melkoisen vaikea matka haluttuihin opinahjoihin. Hän yrittää muutosta hillitysti, mutta se on silti hänen viimeinen keinonsa.
*
Vaikka oma elämäni ei ole täydellistä, olen siihen varsin tyytyväinen. En olisi onnellisempi perheenäitinä lähiössä, tuskin olisin onnellisempi pariskunnan toisena osapuolenakaan. Minulla on loistava lapsuusperhe ja sukua, läheisiä ystäviä, työkavereita ja tuttavia, joiden seuraa arvostan. Pidän huolta ihmissuhteistani ja haluan luottaa läheisiini. Se kaikki on hyvin palkitsevaa. En osaisi jättää ystäviäni elääkseni symbioosissa jonkun ihmisen kanssa, jonka vuoksi minun olisi "tavan vuoksi" luovuttava omasta elämästäni.
*
Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta siitä voi aina yrittää tehdä mahdollisimman hyvän. Yrittäminenkin on jo tärkeää. Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.
10.9.2011 23:57 Oma aika on maailman ihanimpia asioita. Tällaisena kauniina syyspäivänä voi kävellä kaupungin katuja omissa ajatuksissaan ja nauttia omasta rauhastaan. Samaan tapaan voi syödä kasan omppuja nojatuoliin käpertyneenä kirja kädessä ja teelasi vieressä.
Pattereiden lataaminen ja aika kuunnella omia ajatuksiaan.
Simple pleasures.
9.9.2011 20:18 Istun bussissa ja luen laiskasti lehteä. Bussi on puolityhjä, maahanmuuttajataustainen kuski juttelee leppoisasti etupenkillä istuvan toisen kuskin kanssa kurvaillessaan perjantai-iltapäiväisiä lähiökatuja. Tunnelma on raukean rauhallinen.
Ostarin kohdalla kyytiin nousee kaksi kännistä ja pöllyistä keski-ikäistä miestä. Toinen on hiljainen ja epäsiisti, toinen on korskea, vielä epäsiistimpi ja kovaääninen. Sadattelu ja ryssäksi haukutun venäläistaustaisen bussikuskin arvostelu kuuluvat kauas. Herrat istahtavat lastenvaunupaikalle, ja toinen alkaa reuhata toiselle jotain mennyttä kamakokemustaan. Toinen on hiljaa.
Seuraavalla pysäkillä autoon astuu kaunis nuori nainen, joka istuu varsin lähelle kaksikkoa. Se korskea tapaus alkaa kuvailla kaverilleen, miten pantavalta nuori blondi näyttää. Nainen vääntää musiikkisoittimensa volyymin kovemmalle ja katsoo ikkustasta ulos. Hiljainen ja epäsiisti keskeyttää kaverinsa puheet kovaäänisesti ja vihaisesti: "Vittu, ole jo hiljaa. Ei ketään kiinnosta." Korskea jatkaa panomonologiaan ja kourii haarojaan. Hiljainen painaa stop-nappulaa ja laahaa kaverinsa pihalle.
*
Hyppään bussista Kurvissa ja lähden kaupan kautta kotiin. Piritorilla joku kamoissaan oleva isokokoinen sekopää huutelee panostoorejaan ja raiskausfantasioitaan ja kommentoi ohikulkevia naisia.
*
Alaovella kaksi parikymppistä kundia tulee kaljatölkit kädessään vastaan ja toinen kertoo viikonloppusuunnittelmistaan, kun tyttöystävä on pois kaupungista. Tarkoitus olisi pitää kivaa ja kellistää joku toinen mimmi.
*
Kaveri soittaa ja pyytää ulos. Ilmoitan jääväni kotiin teemukin ja kirjan pariin, koska olen tänään saanut tarpeekseni vastakkaisesta sukupuolesta.
8.9.2011 22:26 Kello soi 6.15.
Kiipeän kankeasti ja silmät ristissä ylös sängystä.
Vilkuilen aamutelkkaria ja aamun lehteä hypellessäni ympäri kämppää.
Pikasuihku ja hammaspesu.
Vaatteet tuolilta.
Naama kuosiin.
Harja hiusten läpi.
Laukku olalle.
Kengät jalkaan.
Takki päälle.
Vilkaisu kelloon.
Sitten vauhdilla hissiin tai portaisiin.
Pikakiito pysäkille.
Ehtiminen bussiin.
Yleensä.
*
Rakastan arkea.
Sitä tylsää, tavallista ja kiireistä.
Arkea, jossa noustaan liian aikaisin ja mennään nukkumaan liian myöhään.
Arkea, jossa joutuu nappaamaan mukillisen napakkaa teetä/lattea käynnistyäkseen aamulla.
Arkea, jossa on aamulla pikkuisen känkkä ja haluaisi nukkua tunnin enemmän.
*
Rakastan arkea, koska saan taas tehdä oikeaa työtä. Pätkätyöläisiä ollaan taas, mutta työympäristö on mahtava ja työkaverit kivoja.
Rakastan arkea, vaikka usein iltaisin ja viikonloppuisin en edes halua tavata muita ihmisiä, haluan vain olla rauhassa ja itsekseni.
*
Entinen työkaveri suomi minua suusanallisesti valinnoistani; hänen mielestään minun olisi pitänyt etsikkoaikanani pistää elämäni uusiksi alkamalla seurustella. Kypsähdin taas kerran. Olen niin todellisen kyllästynyt siihen, että saan kuulla elämästäni puuttuvan "vain yhden asian".
Parisuhde on edelleen viimeinen asia mielessäni. Tietysti olisi kiva tavata Se Joku Ihana, mutta todennäköisempää on tavata Joku Täysin Mahdoton. Besides, elämästäni puuttuu monia tärkeitä asioita: vakinainen/vakinaisempi työsuhde ja taloudellisesti turvatumpi asema tekisi hyvää, vaikka se niin kylmältä kuulostaakin. Haluan kyetä pitämään itse huolta itsestäni. Taloudellinen ja työsuhteellinen epävarmuus syö naista.
*
Valvon tänään liian myöhään hyvän kirjan ja My Dying Briden uudehkon levyn parissa. Herään huomenna liian aikaisin, haen ehkä perjantain kunniaksi lattemukillisen, jos lähikahvila ehtii avata ennen bussin tuloa ja matkaan työpäivän humuun. Onnellisena.
|
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta