Opintoputki

Alkuun | Edelliset

1 – 10 / 46

Seuraavat | Loppuun

Bip bip

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että me opiskelijat haemme koko ajan?

Ensin haemme opiskelupaikkaa. Joillakin siinä saattaa mennä vuosia – ja niiden aikana tulee haettua yhtä jos toistakin.

Sitten kun opiskelupaikka on hallussa, haemme asuntoa. Siihen kuuluu paitsi asunnon etsimistä, myös aivan konkreettista hakemusten täyttämistä – yhä useammin myös vapailla markkinoilla. Jo alussa haemme myös opiskelijakorttia sekä opintotukea. Päätöksen mukana tulee muutoksenhakulomake; voi, kunpa niitä voisi lähettää minne vain.

Opintojen aikana saatamme joutua hakemaan suosituille kursseiLLE. Selvää ainakin on, että joka ikinen joka haluaa opintoihinsa vaihtelua ja oman profiilin, joutuu joskus hakemaan kursseJA. Moni hakee vaihto-opiskeluun, jotkut hakevat ulkomaille jäädäkseen.

Ennemmin tai myöhemmin edessä on työnhaku. Siitä ei nykyisillä sukupolvilla tulekaan loppua, sillä korkeakoulutettuja myöten yhtenäiset urat ja varmat, pitkäaikaiset työpaikat ovat historiaa ja eläkeikäkin karkaa elinajanodotteen tuolle puolen.

Ainakin joillakin aloilla on mahdollisuus hakea stipendejä, apurahoja tai työ-/opiskeluvälineitä. Käypä onni tai ei, ensi vuonna on uusi haku edessä. Se liittyy läheisesti toiseen, laajempaan aiheeseen: moni hakee vuodesta toiseen esimerkiksi sääliä. Bubbling under: motivaation hakeminen.

En ole pitkään aikaan tavannut ketään, joka ei silloin tällöin hakisi tarkoitusta elämälleen ja/tai opiskelulleen. Niissä riittääkin hakemista, varsinkin kun samaan aikaan haemme myös elämänkumppania, itseämme ja kaupasta olutta.

Samalla kun haemme tanssiin, voimme hakea myös ymmärrystä, iloa tai sisäistä rauhaa. Ja kliseisesti ne saattaa joskus löytää, kun lopettaa hakemisen.

Ennen oli helpompaa, kun oli hakulaite. Siinä oli tosin se erikoisuus, että siinä olit itse haun kohteena.

Tagit: filosofia hakeminen opiskelu

Onnea vaan!

Olipa kerran ihme: opintotuesta vastaava ministeri (tällä vaalikaudella Wallin) yritti hallituksen budjettiriihessä ihan tosissaan sitoa opintotuen indeksiin.

Indeksiin sitomista pidettiin opiskelijajärjestöissä vielä muutama vuosi sitten niin epärealistisen hyvänä kehityksenä, ettei sitä edes aktiivisesti ajettu. Sen sijaan listalla oli kasa pienempiä armopaloja.

Hiljattain opintotuen parissa työskenteli – kuinkas muuten – työryhmä, joka esitti toimenpiteitä kahteen suuntaan: tiukennuksia ehtoihin ja parannuksia itse tukeen.

Jo työryhmän työn alkuvaiheessa valtakunnalliset opiskelijajärjestöt, Kela sekä opetus- ja kulttuuriministeriö totesivat, että opintotuen rakenteessa ei ole suurta vikaa. Käytössä ei vain ole tarpeeksi rahaa, jotta malli toimisi niin hyvin kuin sen pitäisi.

Lisäksi kaikki asiantuntijat totesivat yksimielisesti, että monet aiemmin esitetyt rakenteelliset muutokset, kuten tuen painottaminen opintojen alkuvaiheeseen tai opintorahan ja asumislisän yhdistäminen, olisivat kalliita, hyödyttömiä, haitallisia tai pahimmassa tapauksessa kaikkia näitä.

Sitten tapahtui se ihme: ehdotus oli jotakuinkin järkevä ja asiasta vastaava ministeri otti ehdotuksen ajettavakseen.

Ja kaikki elivät onnellis... Mutta sitten tuli yllätyksenä ja pyytämättä vielä yksi bonusihme: yksi opiskelijajärjestö (!) totesi, että ei käy – vaikka olivat edellisenä syksynä yhdessä muiden kanssa nimenomaisesti päättäneet, että näin tehdään (mielellään vielä paremmin voimin kuin tähän asti).

TJEU: www.kokoomusopiskelijat.fintent&task=view&id=161&Itemid=35

Toive toteutui ja hallitus toteutti pelkät tiukennukset.

Onnea, Suomen opiskelijat!

Tagit: bileet opintotuki saatanan tunarit

Katutytöt ja -pojat?

Nyt on useammastakin suunnasta kuulunut juttua siitä, että keskikesän ennustukseni opiskelijoiden asuntojen niukasta saatavuudesta loppukesällä ovat osuneet yllättävän hyvin kohdalleen. (Olikohan tämä itseään toteuttava ennustus, ja jos oli, kuka reagoi?)

Yliopistojen kv-koordinaattorit jättävät epätoivoisia viestejä kadunkulmiin ja tuutorit miettivät, montako vaihto-opiskelijaa vanhempien olohuoneen nurkkaan kehtaisi änkeä.

Toisaalta Helsingissä kaupungin hätämajoitus on vuosi vuodelta enemmän saatu oikeasti osaksi kaupungin ja yliopistojen toimintaa. Tänä vuonna se kattaa melkein kaikki seudun yliopisto-opiskelijat.

Sivumennen sanoen, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston suhteet ovat ilmeisesti paremmat kuin Aallon edeltäjillä: ne ovat huomanneet sijaitsevansa tosiasiassa samassa kaupungissa ja alkaneet suunnitella yhteistyötä useammallakin alueella. Loistavaa!

Kaikesta hätämajoituksesta huolimatta syyskuun alussa kodittomia vaeltaa sukulaisten ja tuttujen nurkissa siellä täällä. Talvea kohti ongelma harvenee, ja samalla koko asia unohtuu. Ehkä siksi sama ilmiö toistuu vuodesta toiseen.

Tarkoitus oli aluksi kirjoittaa myös siitä, että keskellä elokuuta alkavat uusien opiskelijoiden johdantoperiodit ovat hankalia kuunvaihteessa alkavien vuokrasopimusten kannalta. Kunnes tajusin, että eivät ne monessa paikassa alakaan kuin vasta syyskuun alussa - paitsi… no, pienellä googlailulla ja mielikuvituksella ehkä selviää, missä alkavat.

Kesätöiden ja opiskelujen alun väliin jää joka tapauksessa muutaman viikon kolo. Onko harhailu vailla tuloja ja mahdollisesti kodittomana se opiskelijoiden kesäloma? Ei kuitenkaan hätää, onneksi on sentään ajankulua: Flow, CITYCooper ja kasa elokuvaensi-iltoja.

Tagit: aalto asuminen fuksi

Homot ja huorat

Niitä on pian kaikkialla, sillä koulut alkavat lähimmän viikon sisällä koko maassa. Jo matkalla osa heistä kuulee tutut tervehdykset, joita he sitten saavatkin kuunnella koko talven.

Joku on jättänyt kertomatta Suomen koululaisille, että homous putosi rikos- ja sairausluokituksista jo heidän vanhempiensa lapsuudessa. Tuskinpa ihmiskaupan uhrit tai vapaaehtoisten seksityöläisten pieni vähemmistökään tunnistavat itseään niistä yhteyksistä, joissa huora-sanaa tavallisimmin käytetään.

Ironista kyllä, joku huutelija saattaa myöhemmin opiskelijaikäisenä löytää itsensä DTM:n jonosta, joku toinen hankkimasta vuokrarahoja maailman vanhimmassa ammatissa. (Ei, en tarkoita nyt sotilasta, vaikka tuolla (http://www.city.fi/keskustelut/57099/maailman+vanhin+ammatti/) siitäkin puhutaan. Google-mainos muuten osallistuu keskusteluun ihmeen luontevasti.)

Sen sijaan nimittelyn kohteena oleville lapsille ja nuorille on yhteistä se, että he melko suurella todennäköisyydellä eivät (koskaan) ole sitä miksi heitä päivittäin sanotaan. Siinä mielessä mainittuja ryhmiä halveksuvat nimittelijät tekevät edustamilleen näkemyksille melkoisen karhunpalveluksen: myötätunto homoja ja huoria kohtaan ei voi kuin kasvaa siitä, että sadattuhannet suomalaiset eläytyvät lapsesta asti päivittäin heidän asemaansa.

Ehkä sen vuoksi kesän aikana käyty HomOttelukin tuntuu niin absurdilta.

Vaikka seksuaalisuus on vahvasti läsnä puheissa nimenomaan peruskoulussa, käytännössä asia tulee oikeasti Arkiseksi vasta korkeakouluissa. Kaikki tietävät, ettei baareissa juuri kukaan oikeasti tapaa ketään, mutta sen sijaan luennoilla ja muissa opiskelijoiden arkiympäristöissä saattaa hyvinkin käydä flaksi – mikäli siis puhe on kokemuksista, jotka ovat positiivisia muutenkin kuin erilaisissa testeissä.

SYL esitti vuosi sitten ns. Touhutonnia keinoksi nuorten aikuisten ja lapsiperheiden tasa-arvon lisäämiseen. Kun arkkiatri Risto Pelkonen myöhemmin syksyllä esitti sairaaloihin mahdollisuutta seksuaalisuuden toteuttamiseen ja siihen liittyvään yksityisyyteen, alkoi toimistolla välittömästi pohdinta siitä, pitäisikö dark roomit saada myös yliopistoihin.

Tagit: homot huorat seksi yliopisto

Joo ei

Kesän aikana mielikuvitus lähtee laukkaamaan, ja sitä harhautuu ajattelemaan outoja asioita kuten alanvaihtoa. Ei tietenkään työelämän, vaan opiskelun kannalta: miltähän tuntuisi opiskella jotain muuta alaa, edes ihan pikkuisen?

Vaikka jotkut urpot kuvittelevat, että yksi maisterintutkinto on maksimi, käytännössä Suomi pyörii tuplamaistereiden ja -tohtoreiden varassa niin tieteessä, taiteessa kuin erityisesti bisneksessä.

Siinä ei ole mitään pahaa, mutta saman lopputuloksen saisi vähemmällä byrokratialla, jos opiskelijat voisivat opiskella useampaa alaa kerrallaan. Siis muutenkin kuin sillä perinteisellä pääsykokeiden kautta peruskursseille -tyylillä.

Ja kuinka ollakaan, tätä varten on olemassa järjestelmä.

Sen nimi on optimistisesti JOO eli joustava opinto-oikeus. Yliopistojen välisten kustannusten laskennalliseen vaihtoon ja opintosuunnitelmien molemminpuolisiin hyväksymisiin perustuva järjestelmä on kuitenkin monille maamme amanuensseille ja siten myös opiskelijoille niin monimutkainen ja suuritöinen, että joustavia ovat lähinnä hermot ja odotusajat.

Tämä ei suinkaan koske kaikkia. Ensiksikin isojen monialayliopistojen sisäinen vapaa sivuaineoikeus saa monen huolet kaikkoamaan heti kättelyssä, kun lomakkeisiin ei tarvitsekaan koskea.

Toiseksi aika monet tekevät putkitutkintoja, joissa valinnaista on vain vaihtokaupunki. Kolmanneksi, jos oma yliopisto on ainut laatuaan sadan kilometrin säteellä, ei kovin monelle tule mieleen haikailla perjantaille sitä etnomusikologian erikoiskurssia. Ja neljänneksi, hyvää opinto-ohjausta on sen verran harvassa että eipä tule haikailtua turhia härpäkkeitä (mitenkään viittaamatta etnomusikologiaan, joka on erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä ala).

Moniyliopistoisen pääkaupunkiseudun kampuksilla kuiskitaan, että ainakin Helsingin yliopiston valtsikasta ja humanistisesta pääsisi melko sujuvasti nykyisen Aalto-yliopiston lihapatojen ääreen, ehkä jopa toisin päin.

Voiko tässä olla perää?

Tagit: alanvaihto joo laaja-alaisuus yliopisto

Lettukestit?

Kaikilla meillä on joskus ollut sellainen. Se on voinut olla kiva, söpö, kauhee, mitäänsanomaton, poissa, kännissä… mitä tahansa.

Tuutorit ovat pian taas täällä.

He odottavat jo lähtökuopissa uusia fukseja, mokuja, mursuja, pilttejä, alphoja, pupuja, smurffeja ja mitä näitä nyt on, päästäkseen opastamaan nuorempiaan tai ainakin tuoreempiaan akateemisen tms. maailman oikeille - tai oikeastaan lähinnä väärille - poluille.

Tuutoreiden tarkoitus on kai joskus ollut pehmentää uusien opiskelijoiden alkutaivalta vieraassa kaupungissa ja oppilaitoksessa. Mutta entisaikojen phuksit kertovat, että jo varhaisina vuosina koko touhu lipesi pahasti alkoholin suurkulutuksen ja muiden paheiden puolelle.

Tämä kaikille kaupungissa eläneille tuttu elo-syyskuinen (murhe)näytelmä on kuitenkin tietyllä tapaa ongelmallinen (ei, en nyt tarkoita sitä kun pitää loikkia oksennuksen yli ja estää haalaripukuista nörttiä saamasta turpaansa) :
Mitä tekemistä pitäisi keksiä tai mitä sanoa heille, jotka uskaltavat jo yliopistouransa alussa ylenkatsoa koko scheissea ja kiertävät kaikki fuksibileet vähintään kilometrin päästä?

Osa heistä sanoo, että he kieltäytyvät alkoholipitoisista tilaisuuksista uskonsa vuoksi (huom. ei siis alkoholin käytöstä vaan tilaisuuksista). Se on täysin fine, joskaan en tiedä missä kirjassa oleskelu alkoholinkäyttöä sisältävissä tilaisuuksissa kielletään. Aivan yhtä fine on kuitenkin sanoa, ettei kiinnosta. Ja moni sanookin. Osa vain jaloillaan.

Tokihan ylioppilaskunnilla on paljon alkoholittomia ja ei-alkoholiin-perustuvia tilaisuuksia, mutta kuinka niistä saisi myös fuksitapahtumien mainstreamia ilman, että mukaan luikertelee yhtäkään esityslistaa tai puolueen rekrytointiasiamiestä?

Tagit: alkoholittomuus fuksi lettukestit tuutorit

Maiskis!

Ravintolamaailman yksi nurkka kuuluu tälle osastolle, ja se on opiskelijaravintolat. Se on kiehtovampi kenttä kuin äkkiseltään luulisi.

Toissa viikolla esitelty yhteiskunnallisesti tärkeä tapahtuma, blogistin kohtaaminen ravintolapäällikön kanssa, on saanut uuden käänteen. Ensinnäkin kaikki ongelmat ratkesivat, smoothien laatu on sittemmin ollut erinomainen ja päälle päätteeksi sain vielä maakunnista ongittua yhtä ja toista mielenkiintoista opiskelijaruoka-alan uusimmista koukeroista.

Opiskelijaruoan halvan hinnan mahdollistava Kelan ateriatuki on valtion budjetissa päätettävä rahasumma, joka maksetaan ravintoloitsijalle jokaista ravintolassa myytyä opiskelija-ateriaa kohti. Aterian enimmäishinta on toinen eduskunnassa vuosittain päätettävä rahasumma, joka taas määrää, paljonko ruoan hinta saa olla ennen ateriatuen tekemää vähennystä, josta seuraa aterian todellinen hinta opiskelijalle.

Eikä tässä vielä kaikki: yliopistojen tehtävänä on järjestää opiskelijaruokailu, mikä käytännössä tarkoittaa tilojen tarjoamista ravintolalle. Tiloista syntyvät kulut eivät suinkaan lankea maksettavaksi yliopistoille, vaan valtion budjetissa on erikseen siihen tarkoitettu määräraha, josta kompensoidaan yliopistoille syntyvät kulut.

Nyt joku oman elämänsä einstein eräällä yliopistolla on keksinyt, että siitähän saadaan mukavasti nipistettyä säästöjä!

Siis että valtion laitoksesta valtion rahoittamaksi muuttunut laitos säästää käytännössä pöllimällä valtion budjetissa tiettyyn tarkoitukseen merkittyä rahaa toiseen tarkoitukseen... Jollain valtiosääntöoikeuden professorilla saattaisi olla sanomista tähän asiaan.

Lisäselvitystä on luvassa lomien jälkeen, voitte odottaa vesi kielellä: kun mukaan lisätään vielä hyppysellinen ylioppilaskuntien bisneksiä, muutama iso ja kovaotteinen ravintolaketju, kansanterveysihmiset ja laaja puoluekirjo ärhäköitä sivistyspoliitikkoja, ovat hyvän keitoksen aineet kasassa. Tästä tulee vielä soppa!

Tagit: kyky opintotuki opiskelijaruoka yliopisto

Abiamis

Se voisi olla latinaa. Mutta ei se ole. Se on suomea ja tarkoittaa henkilöä, joka hakee lukion päättövaiheessa ammattikouluun.

Sinustakin voi vielä tulla abiamis - tai yoamis, kandiamis, maisteriamis, jne.! Toisen asteen yhteishaun Täydennyshaku alkoi sattumalta juuri tällä viikolla, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voit hakea lukiopohjalta ainakin kahdeksaantoista amikseen.

Silloin kun minä olin nuori, tulevat ylioppilaat olivat kaikkea muuta kuin amiksia. Nyttemmin raja on hämärtynyt ja amiksen suosio kasvanut niin paljon, että ylioppilaita on jopa pitänyt erikseen kieltää hakemasta peruskoulupohjaiseen koulutukseen.

Tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat lopulta tulleet järkiinsä.

Jos opinto-ohjaajien kanssa on käynyt hyvä tuuri, kolme lukiovuotta mietittyään on lopultakin valmis päättämään, mitä haluaa tehdä peruskoulun jälkeen. Ja mitäpä muuta se voisi olla kuin rehellistä, konkreettista ja mielekästä työtä hyvin palkatussa ammatissa alalla, jolta työ ei tekemällä lopu.

Viime vuosikymmenen koulutuspoliittisten trendien valossa abiamis on friikki, kammotus ja epämuodostuma muuten siistissä ja tehokkaassa koulutusputkessa, joka sinkoaa valmiin maisterin tai tohtorin laajassa kaaressa työttömyyskortistoon tai työkyvyttömyyseläkkeelle ilman välivuosia, kymppiluokkia ja muita turhuuksia.

Tänä päivänä abiamis on McGyverin, Teräsmiehen ja Jessica Bielin (ks. elokuva A-Team) risteytys, joka tietää ja osaa kaiken tarpeellisen ja vähän ylikin. Sankari.

Tagit: abiturientti amis duaalimalli järjenkäyttö

Nam!

Mistään ei tulisi mitään ilman ateriatukea. Eikä kesästäkään ilman Unicafen kesäaukioloja.

Suomessahan on käsittämättömän korkeatasoinen ja silti edullinen opiskelijaruoka, jota tarjotaan hyvillä paikoilla ja monesti myös järkevään aikaan. Kasvisvaihtoehto löytyy ja jälkiruokaakin.

Nyt kuitenkin kävi niin, että mangosmoothiessani oli valkosipulia.

Älkää kysykö mistä se sinne oli tullut tai miksi, kukaan ei tiedä. Löydös oli niin outo, etten edes keksinyt ruveta valittamaan asiasta, mutta laaduntarkkailun nimissä käväisin kuitenkin kertomassa asiasta keittiölle.

Hetken päästä löysin itseni käymästä hyvin perustavanlaatuista keskustelua ravintolapäällikön kanssa allergioista, kookos- ja valkosipulirouheen eroista, aistihavaintojen pitävyydestä ja lopulta todellisuuden olemuksesta.

Oliko se, että löysin smoothiesta valkosipulia, totta ravintolapäällikölle, vaikka se oli totta minulle? Aiheuttiko se, että ravintolapäällikkö oli hyvin allerginen valkosipulille, sen, etten voinut löytää smoothiestani valkosipulia? Sen jälkeen kun ravintolapäällikkö oli tuhonnut todistusaineiston, oliko käymäämme keskustelua olemassa, kun sitä ei tallennettu eikä todistajia ollut läsnä?

Ja vielä, näkökannasta riippuen joko moraali- tai organisaatiofilosofinen ongelma: jos tunnen ravintolayhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan keittiöhenkilökuntaa paremmin, kuuluuko minun hoitaa asiaa tästä eteenpäin suhteilla vai palautelaatikon kautta?

Tagit: filosofia opiskelijaruoka yllätys

Herää jo

Kesän viimeiset kaupungin kesätyöt menivät jakoon viime viikolla, vaikka helmikuusta asti on hoettu ettei töitä ole missään kellekään. Toki siihen tarvittiin verorahaa, mutta ihmeellisinä aikoinakin voi onnistaa.

Tämä ei suinkaan rajoitu pelkkiin kesätyöpaikkoihin. Printtimediasta esimerkiksi voisi päätellä, että asuntomarkkinoiden sesonki on keväällä. Voi ollakin, keski-ikäisten maailmassa, mutta opiskelijoiden asuntomarkkinat kuumenevat samaan aikaan kuin lämpömittarikin – nyt.

Vaikka viimeiset opiskelupaikat varmistuvat vasta elokuun puolella, iloisten yllätysten sesonki on jo alkanut ja jatkuu heinäkuun ajan. Monella on jo nyt tiedossa ensi syksyksi uusi asuinpaikkakunta: mm. useimmat pienten yksikköjen opiskelijat sekä valtava joukko ns. varmoja tapauksia etsii jo asuntoa (kuin) viimeistä päivää.

Jos olet jonkin uskonnollisen liikkeen aktiivijäsen, sinulla on varakkaita ja suopeita sukulaisia tai perhetuttuja tai elät avio-/avoliitossa, sinulla ei ole hätää. Samoin asunto järjestyy helposti, jos tiedät mikä on osakunta tai tunnet opiskelukaupunkisi asuntosäätiöiden väkeä ja/tai hakuprosessien tärppejä.

Se sijaan mikäli et tunne ketään, olet miespuolinen kirjoitustaidoton tupakoiva hampuusi ja bilehirmu ja luottotietosi ovat risaiset, unohda koko juttu.

Miksei Cityllä ole omia asuntosivuja? Ne olisivat takuuvarmasti hittikamaa. Tällä hetkellä jopa Opettaja-lehti on varteenotettava asunnonetsintäkanava, sillä monet yksityiset vuokranantajat eivät halua vastaanottaa satoja tiedusteluja ties minkälaisilta hyypiöiltä (ks. edellä) ja välttävät siksi netin valtavirtaa. Cityn eksklusiivinen lukijakunta olisi monelle unelmasegmentti.

Sitä odotellessa:
www.lyyra.fi/asunnot
www.hoas.fi (vastaavat säätiöt isoimmissa kaupungeissa)
www.kimppakamppa.fi

Tagit: asuminen herätysliike lyyra muutto

Alkuun | Edelliset

1 – 10 / 46

Seuraavat | Loppuun