Löytyi 4 merkintää kesäkuulta 2010.
29.6.2010 16:52
Kesän viimeiset kaupungin kesätyöt menivät jakoon viime viikolla, vaikka helmikuusta asti on hoettu ettei töitä ole missään kellekään. Toki siihen tarvittiin verorahaa, mutta ihmeellisinä aikoinakin voi onnistaa.
Tämä ei suinkaan rajoitu pelkkiin kesätyöpaikkoihin. Printtimediasta esimerkiksi voisi päätellä, että asuntomarkkinoiden sesonki on keväällä. Voi ollakin, keski-ikäisten maailmassa, mutta opiskelijoiden asuntomarkkinat kuumenevat samaan aikaan kuin lämpömittarikin - nyt.
Vaikka viimeiset opiskelupaikat varmistuvat vasta elokuun puolella, iloisten yllätysten sesonki on jo alkanut ja jatkuu heinäkuun ajan. Monella on jo nyt tiedossa ensi syksyksi uusi asuinpaikkakunta: mm. useimmat pienten yksikköjen opiskelijat sekä valtava joukko ns. varmoja tapauksia etsii jo asuntoa (kuin) viimeistä päivää.
Jos olet jonkin uskonnollisen liikkeen aktiivijäsen, sinulla on varakkaita ja suopeita sukulaisia tai perhetuttuja tai elät avio-/avoliitossa, sinulla ei ole hätää. Samoin asunto järjestyy helposti, jos tiedät mikä on osakunta tai tunnet opiskelukaupunkisi asuntosäätiöiden väkeä ja/tai hakuprosessien tärppejä.
Se sijaan mikäli et tunne ketään, olet miespuolinen kirjoitustaidoton tupakoiva hampuusi ja bilehirmu ja luottotietosi ovat risaiset, unohda koko juttu.
Miksei Cityllä ole omia asuntosivuja? Ne olisivat takuuvarmasti hittikamaa. Tällä hetkellä jopa Opettaja-lehti on varteenotettava asunnonetsintäkanava, sillä monet yksityiset vuokranantajat eivät halua vastaanottaa satoja tiedusteluja ties minkälaisilta hyypiöiltä (ks. edellä) ja välttävät siksi netin valtavirtaa. Cityn eksklusiivinen lukijakunta olisi monelle unelmasegmentti.
Sitä odotellessa:
www.lyyra.fi/asunnot
www.hoas.fi (vastaavat säätiöt isoimmissa kaupungeissa)
www.kimppakamppa.fiTagit: asuminen herätysliike lyyra muutto
21.6.2010 00:14
Terävimmät lukijat ehtivät jo huomata, että edellinen blogimerkintä oli hämäystä. Kesäopiskelu on itse asiassa ollut mahdollista jo pitkään. Kommenttiraita tosin tiivisti aiheesta kaiken olennaisen: kesäopinnot onnistuvat loistavasti, kunhan et odota saavasi opetusta.
Yliopistojen sivuilla viimeisetkin opetusperiodit ilmoitetaan päättyväksi toukokuun eri viikoilla, ja käytännössä opetushenkilökunta liitelee lomille jopa huhtikuun puolella. Lukukauden virallinen päättyminen 31.5. on tärkeä lähinnä valmistuville ja rästitöitä palauttaville.
Mutta kyllä yliopistoissa tapahtuu kesälläkin. Kesäyliopistojen (maksullisesta) tarjonnasta löytyy paljon kieltenopetusta sekä toinen toistaan sekalaisempia kursseja yksittäisiltä aihealueilta kuten lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, maisemantutkimus ja egyptologia (!). Mukana on myös kurssi otsikolla "Kuinka saan puutarhaani japanilaisia vaikutteita".
Kesäyliopisto siis näyttäytyy eräänlaisena vastavoimana nykyiselle rönsyjenkarsimistrendille. Jos kesällä kuitenkin haluaisi ihan oikeasti edistää omia opintojaan, on parasta omata erittäin hyvä itsekuri - ammattiauttajat kun ovat lomilla terveydenhuoltoa myöten.
Tagit: jaksot kyky loma väärinkäsitys
17.6.2010 10:52
"Pois sieltä rannalta ja mars kirjastoon!" "Eikun laita se pullo nyt pois ja otat ne oppimistehtävät nyt kauniiseen käteen." Näen jo lehtorit ja assistentit potkimassa opiskelijoita kesäopintojen pariin biitsiltä ja festareilta.
Tätäkö se olisi, jos kesälläkin voisi opiskella?
Eikö ennemminkin niin, että hyväntuulisena ja säteilevänä päivänä hoidetaan talvihommat puistossa makoillen. Ja pimeän talven aikana tehdään töitä (silloinhan niitä kuitenkin on tarjolla) tai reissataan siellä missä on lämmintä.
Siispä lukuvuodet remonttiin! Jaksot ovat jo käytössä monessa paikassa, nyt vain lisätään kesäjakso ja tehdään tenttiakvaariot niihinkin korkeakouluihin, joista ne vielä puuttuvat.
Vai mitä?
Tagit: biitsi jaksot järjenkäyttö kesäopinnot
10.6.2010 21:45
Oletko nähnyt Patukkaoopperan? Siinä seikkaili Minä Oy, joka oli aina valmiina täyttämään työnantajan tarpeet. Tampereella pari vuotta sitten mennyt musikaali tiivisti nykymeiningin niin hyvin, ettei kaikille jutuille osannut edes nauraa.
Vähän samaa oli vuosi sitten niin ikään Tampereella menneessä tanssipläjäyksessä. Sen yhdessä kohtauksessa nuoret miehet juoksentelivat ympäri lavaa täyttämässä suorituspaineita ja ulkonäköodotuksia. Edellisillan aikuisyleisö oli kuulemma nauranut toivomuslistoille katketakseen - iltapäivänäytöksen ammattikoululaiset ja lukiolaiset taas katsoivat touhua vakavissaan suurin piirtein dokumenttina.
Yhä useampi tuntuu listaavan kasvutavoitteitaan, fokusoivan ydinosaamisalueilleen ja päivittävän kuumeisesti markkinointimateriaaliaan Fakebookissa.
Kun lenkkeilin äskettäin Hietsun ohi, näytti ettei rannalla ollut kovin paljon ihmisiä ihan vaan lojumassa. Sitäkin enemmän oli meneillään solariumia, opiskelua, kuntoliikuntaa tai tuiki tärkeää patsastelua. Salilla ja lenkillä oli käyty, ja ehkä ne loput olivat sitten salilla tai lenkillä.
Yliopistojen käytävilläkin laahustaa melkein normaalimäärä opiskelijoita, vaikka lukuvuosi on ihan virallisestikin loppunut jo toista viikkoa sitten. Ihmiset eivät oikein osaa lähteä kesälaitumille, vaan osa jengistä päivystää opiskelupaikkakunnallaan ikään kuin joku odottaisi heiltä jotakin. Nyt valot päälle! Ei teiltä kukaan mitään odota.
Paitsi bilettelyä.
Heretkää siis jo pingottamasta, hyvät naiset ja herrat, olkaa löysiä, toimettomia ja laiskoja.
Tagit: hössötys osakeyhtiö pako ylioppilas