Opintoputki

Lettukestit?

Kaikilla meillä on joskus ollut sellainen. Se on voinut olla kiva, söpö, kauhee, mitäänsanomaton, poissa, kännissä... mitä tahansa.

Tuutorit ovat pian taas täällä.

He odottavat jo lähtökuopissa uusia fukseja, mokuja, mursuja, pilttejä, alphoja, pupuja, smurffeja ja mitä näitä nyt on, päästäkseen opastamaan nuorempiaan tai ainakin tuoreempiaan akateemisen tms. maailman oikeille - tai oikeastaan lähinnä väärille - poluille.

Tuutoreiden tarkoitus on kai joskus ollut pehmentää uusien opiskelijoiden alkutaivalta vieraassa kaupungissa ja oppilaitoksessa. Mutta entisaikojen phuksit kertovat, että jo varhaisina vuosina koko touhu lipesi pahasti alkoholin suurkulutuksen ja muiden paheiden puolelle.

Tämä kaikille kaupungissa eläneille tuttu elo-syyskuinen (murhe)näytelmä on kuitenkin tietyllä tapaa ongelmallinen (ei, en nyt tarkoita sitä kun pitää loikkia oksennuksen yli ja estää haalaripukuista nörttiä saamasta turpaansa) :
Mitä tekemistä pitäisi keksiä tai mitä sanoa heille, jotka uskaltavat jo yliopistouransa alussa ylenkatsoa koko scheissea ja kiertävät kaikki fuksibileet vähintään kilometrin päästä?

Osa heistä sanoo, että he kieltäytyvät alkoholipitoisista tilaisuuksista uskonsa vuoksi (huom. ei siis alkoholin käytöstä vaan tilaisuuksista). Se on täysin fine, joskaan en tiedä missä kirjassa oleskelu alkoholinkäyttöä sisältävissä tilaisuuksissa kielletään. Aivan yhtä fine on kuitenkin sanoa, ettei kiinnosta. Ja moni sanookin. Osa vain jaloillaan.

Tokihan ylioppilaskunnilla on paljon alkoholittomia ja ei-alkoholiin-perustuvia tilaisuuksia, mutta kuinka niistä saisi myös fuksitapahtumien mainstreamia ilman, että mukaan luikertelee yhtäkään esityslistaa tai puolueen rekrytointiasiamiestä?

Tagit: alkoholittomuus fuksi lettukestit tuutorit

---

Maiskis!

Ravintolamaailman yksi nurkka kuuluu tälle osastolle, ja se on opiskelijaravintolat. Se on kiehtovampi kenttä kuin äkkiseltään luulisi.

Toissa viikolla esitelty yhteiskunnallisesti tärkeä tapahtuma, blogistin kohtaaminen ravintolapäällikön kanssa, on saanut uuden käänteen. Ensinnäkin kaikki ongelmat ratkesivat, smoothien laatu on sittemmin ollut erinomainen ja päälle päätteeksi sain vielä maakunnista ongittua yhtä ja toista mielenkiintoista opiskelijaruoka-alan uusimmista koukeroista.

Opiskelijaruoan halvan hinnan mahdollistava Kelan ateriatuki on valtion budjetissa päätettävä rahasumma, joka maksetaan ravintoloitsijalle jokaista ravintolassa myytyä opiskelija-ateriaa kohti. Aterian enimmäishinta on toinen eduskunnassa vuosittain päätettävä rahasumma, joka taas määrää, paljonko ruoan hinta saa olla ennen ateriatuen tekemää vähennystä, josta seuraa aterian todellinen hinta opiskelijalle.

Eikä tässä vielä kaikki: yliopistojen tehtävänä on järjestää opiskelijaruokailu, mikä käytännössä tarkoittaa tilojen tarjoamista ravintolalle. Tiloista syntyvät kulut eivät suinkaan lankea maksettavaksi yliopistoille, vaan valtion budjetissa on erikseen siihen tarkoitettu määräraha, josta kompensoidaan yliopistoille syntyvät kulut.

Nyt joku oman elämänsä einstein eräällä yliopistolla on keksinyt, että siitähän saadaan mukavasti nipistettyä säästöjä!

Siis että valtion laitoksesta valtion rahoittamaksi muuttunut laitos säästää käytännössä pöllimällä valtion budjetissa tiettyyn tarkoitukseen merkittyä rahaa toiseen tarkoitukseen... Jollain valtiosääntöoikeuden professorilla saattaisi olla sanomista tähän asiaan.

Lisäselvitystä on luvassa lomien jälkeen, voitte odottaa vesi kielellä: kun mukaan lisätään vielä hyppysellinen ylioppilaskuntien bisneksiä, muutama iso ja kovaotteinen ravintolaketju, kansanterveysihmiset ja laaja puoluekirjo ärhäköitä sivistyspoliitikkoja, ovat hyvän keitoksen aineet kasassa. Tästä tulee vielä soppa!

Tagit: kyky opintotuki opiskelijaruoka yliopisto

---

Abiamis

Se voisi olla latinaa. Mutta ei se ole. Se on suomea ja tarkoittaa henkilöä, joka hakee lukion päättövaiheessa ammattikouluun.

Sinustakin voi vielä tulla abiamis - tai yoamis, kandiamis, maisteriamis, jne.! Toisen asteen yhteishaun Täydennyshaku alkoi sattumalta juuri tällä viikolla, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voit hakea lukiopohjalta ainakin kahdeksaantoista amikseen.

Silloin kun minä olin nuori, tulevat ylioppilaat olivat kaikkea muuta kuin amiksia. Nyttemmin raja on hämärtynyt ja amiksen suosio kasvanut niin paljon, että ylioppilaita on jopa pitänyt erikseen kieltää hakemasta peruskoulupohjaiseen koulutukseen.

Tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat lopulta tulleet järkiinsä.

Jos opinto-ohjaajien kanssa on käynyt hyvä tuuri, kolme lukiovuotta mietittyään on lopultakin valmis päättämään, mitä haluaa tehdä peruskoulun jälkeen. Ja mitäpä muuta se voisi olla kuin rehellistä, konkreettista ja mielekästä työtä hyvin palkatussa ammatissa alalla, jolta työ ei tekemällä lopu.

Viime vuosikymmenen koulutuspoliittisten trendien valossa abiamis on friikki, kammotus ja epämuodostuma muuten siistissä ja tehokkaassa koulutusputkessa, joka sinkoaa valmiin maisterin tai tohtorin laajassa kaaressa työttömyyskortistoon tai työkyvyttömyyseläkkeelle ilman välivuosia, kymppiluokkia ja muita turhuuksia.

Tänä päivänä abiamis on McGyverin, Teräsmiehen ja Jessica Bielin (ks. elokuva A-Team) risteytys, joka tietää ja osaa kaiken tarpeellisen ja vähän ylikin. Sankari.

Tagit: abiturientti amis duaalimalli järjenkäyttö

---

Nam!

Mistään ei tulisi mitään ilman ateriatukea. Eikä kesästäkään ilman Unicafen kesäaukioloja.

Suomessahan on käsittämättömän korkeatasoinen ja silti edullinen opiskelijaruoka, jota tarjotaan hyvillä paikoilla ja monesti myös järkevään aikaan. Kasvisvaihtoehto löytyy ja jälkiruokaakin.

Nyt kuitenkin kävi niin, että mangosmoothiessani oli valkosipulia.

Älkää kysykö mistä se sinne oli tullut tai miksi, kukaan ei tiedä. Löydös oli niin outo, etten edes keksinyt ruveta valittamaan asiasta, mutta laaduntarkkailun nimissä käväisin kuitenkin kertomassa asiasta keittiölle.

Hetken päästä löysin itseni käymästä hyvin perustavanlaatuista keskustelua ravintolapäällikön kanssa allergioista, kookos- ja valkosipulirouheen eroista, aistihavaintojen pitävyydestä ja lopulta todellisuuden olemuksesta.

Oliko se, että löysin smoothiesta valkosipulia, totta ravintolapäällikölle, vaikka se oli totta minulle? Aiheuttiko se, että ravintolapäällikkö oli hyvin allerginen valkosipulille, sen, etten voinut löytää smoothiestani valkosipulia? Sen jälkeen kun ravintolapäällikkö oli tuhonnut todistusaineiston, oliko käymäämme keskustelua olemassa, kun sitä ei tallennettu eikä todistajia ollut läsnä?

Ja vielä, näkökannasta riippuen joko moraali- tai organisaatiofilosofinen ongelma: jos tunnen ravintolayhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan keittiöhenkilökuntaa paremmin, kuuluuko minun hoitaa asiaa tästä eteenpäin suhteilla vai palautelaatikon kautta?

Tagit: filosofia opiskelijaruoka yllätys

---