Opintoputki

Löytyi 4 merkintää tagilla kansainvälisyys.

Syysunelmat

1.9.2011 16:53
Kuten moni muukin lomilta palannut, Nordea-pankki päätti trimmata itsensä timmimpään kuntoon näin syyskauden aluksi. Rapsakka muutaman sadan työpaikan vähennys varmaankin näyttäisi hyvältä peilissä ja pörssiklubilla.

Kuinka ollakaan, vähennysten kohteena oleva ammattiryhmä eli toimihenkilöt ja heidän edunvalvojansa STTK riensivät tuomitsemaan Nordean vyönkiristyksen, ja saivatkin näyttävästi mediahuomiota ulostuloilleen. Kommenteissa ja niiden uutisoinnissa kiinnitettiin huomiota mm. siihen, että pankki tekee jo reilunlaisesti voittoa: suuruusluokkaa kaksi miljardia euroa vuodessa.

Toki Nordean vuosikertomuksen otsikon "It's people who make Nordea great" ja tämänviikkoisten talousuutisten välillä väreilee tiettyä ironiaa. Silti jäin ihmettelemään, ovatko asiasta urputtavat henkilöt tietoisia siitä, kuka kyseisen pankin hallituksen puheenjohtaja on. Lukuisten, viestinnällisesti ja usein muutenkin terävien avauksiensa jälkeen Björn Wahlroosilta olisi vaikea odottaa mitään muuta, jos tällaiseen on tilaisuus. HS:n taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoittikin analyysissaan työpaikkojen sijaan siitä, että Nordean aktiivisena omistajana Sampo todennäköisesti katselee jo keski-Eurooppalaisten pankkien perään.

Ajatella, mikä tilaisuus! Suomesta tulee 2010-luvun loppuun mennessä uusi Sveitsi, pankkien pääpaikka, jossa Sammon (sic!) hellässä huomassa lepäävät niin Saksan, Ranskan kuin Kreikankin pankinrahjukset. Nalle Wahlroosista ne saavat oivan personal trainerin, jonka käsittelyssä niistä tulee eurooppalaisia rahakoneita - tai kenties yksi rahakone, Euroa Pankki.

Ay-aktiivit peräänkuuluttivat uutisissa Nordealta yhteiskuntavastuuta. Kuitenkin, ei ainoastaan Wahlroosin vaan uskoakseni myös tunti- ja pätkätöissä kouliintuneiden nuorempien sukupolvien mielestä työllistämisellä ja yhteiskuntavastuulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Niin hyvin olemme sisäistäneet aidolla markkinalogiikalla toimivat nykytyömarkkinat.

Ehkä Nordean tapauksessa yhteiskuntavastuu suuntautuukin nykyisyyden (tai menneisyyden) sijaan tulevaisuuteen: Euroa Pankki on potentiaalinen työnantaja kaikille Suomen ekonomeille, ja tahkoaa voitoillaan valtion kassan täyteen sekä osinkojen että erilaisten verojen kautta. Lisäksi pankkikeskus Helsinkiin syntyvät luksustuotteiden markkinat, jotka työllistävät opisk... eksoottisia vaaleita myyjiä kaikkialta Suomesta.

Tagit: bisnesidea kansainvälisyys muutos opiskelijalähtöinen


Lederhosen

19.5.2011 23:37
Muutama vuosi sitten luin Etelä-Suomen Sanomista uutisen, jonka mukaan koulujen kielivalikoimat ovat kaventuneet 2000-luvun aikana. Alati vellovan pakkoruotsikeskustelun maalaamaa taustaa vasten vaikuttaa siltä, ettei kielten tuntikehykseen ole tulossa tilaa vastaisuudessakaan.

Kaikki opiskelevat nykyään englantia, ja sitä opitaankin yhä aiemmin ja yhä paremmin. Samalla vaatimustaso kasvaa: elokuvista opituilla fraaseilla tai oppikirjan ilmastonmuutossanastolla voi harrastaa smalltalkia, mutta oikeat keskustelut työasioissa aikuisten kesken vaativat ihan toisen mittaluokan osaamista. Siihen kuuluu mm. se, että adverbien sijoittaminen lauseessa oikeaan järjestykseen ei aiheuta enää sitä voitonriemua, jota se vielä abikeväänä tuotti.

Käyttökelpoinen kielitaito edellyttää myös tottumusta ja erityisesti puheessa itseluottamusta, jota saa esim. matkustamalla. Kaikilla ei ole siihen varaa varsinkaan lapsuudenkodissaan. Niinpä kielitaito karttuu vielä aikuisena huomattavasti.

Toimittaja Seija Sartti kirjoitti taannoin edesmenneestä veroprofessori Kari S. Tikasta, että hän kehotti kaikkia nuoria opiskelemaan hyvää amerikanenglantia koska se on nykyajan lingua franca, maailman yleiskieli. Se edellinen olikin - no, se franca(is).

Ranskaa opiskellaan nyky-Suomessa suurin piirtein yhdessä koulussa per keskisuuri kaupunki. Siltä pohjalta yhteys ranskankieliseen tieteeseen, yhteiskuntafilosofiaan, kulttuuriin (ja varsin laajaan joukkoon maailman väestöä) jää useimmilla suomalaisilla baskeripäisten sarjakuvahahmojen ja Pariisissa vietettyjen pitkien viikonloppujen tasolle. Nyt jo on mahdollista erottaa toisistaan 70- ja 2000-luvuilla tehdyt saman sarjakuva-albumin käännökset sillä perusteella, että 70-luvulla kääntäjä vielä osasi ranskan kieliopin.

Tällä on merkitystä muillakin kielialueilla ja yhteiskunnan aloilla. Kun kansallisvaltioiden taloudellinen valta liikkuu Brysselin kautta Berliiniin ja Frankfurtiin, yhä useamman suomalaisen saksan-sanasto koostuu sanoista hapankaali, panssarivaunu ja nahkahousut.

Tagit: demokratia eristäytyminen kansainvälisyys kielitaito


40 / 90

14.3.2011 00:35
Viikonloppuna juhlittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton 90-vuotissyntymäpäiviä. Perjantaina oli Tieteiden talolla juhlaseminaari Parasta opiskelua!, jossa yliopisto-opiskelun erilaiset asiantuntijat Jorma Ollilasta tämän tekstin kirjoittajaan kertoivat opiskelusta ja SYL:stä eri näkökulmista. Pelkästään tuosta seminaarista riittää kerrottavaa pitkään. Pitäkää siis läppäreistänne kiinni, yliopisto-opiskelun 2010-luku on pian täällä.

Juhlat jatkuivat lauantaina Dipolissa Espoon Otaniemessä, jossa pöytäjuhlaa kunnioittivat läsnäolollaan monet viime vuosikymmenien SYL-toimijat tasavallan presidentistä lähtien. Sekä seminaarissa että vuosijuhlassa pidetyissä puheenvuoroissa korostui yksi asia ylitse muiden: kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus on peruuttamattomasti osa yhteiskuntaa ja erityisesti akateemista maailmaa.

Vaan miksiköhän yhteiskunnan eturivin vaikuttajat vaivautuivat toistelemaan tätä itsestäänselvyyttä keväällä 2011 joukolle, jolle se on ehkä kaikkein selvintä? Varmaankin samasta syystä kuin miksi jokainen itseään kunnioittava kolumnisti ja kommenttiraitoja kirjoittava toimittaja on pistänyt lusikkansa Suomea marinoivaan perussuomalaissoppaan.

"Suomi ei ole saari eikä ole koskaan ollutkaan", juhlaseminaarin puheenjohtaja tutkija Tommi Laitio kiteytti pari keskustelupuheenvuoroa. Toinen terävä huomio kuultiin pöytäjuhlassa: hallituspuolueiden ja suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajat ovat nyt nelikymppisiä, vaikkei jäsenkunta vastaakaan kehitystä.

Tämä saattaa olla syynä myös ajankohtaiseen persuvetoiseen poliittiseen keskusteluun: vallan yhtäkkinen siirtymä suurten ikäluokkien kirjavataustaisten mutta konservatiivisten ikipoliitikkojen käsistä korkeakoulutettujen, liberaalien, ympäristötietoisten ja ihmisoikeuslähtöisten nelikymppisten käsiin on luonut kuilun, jonka yli osa kansasta ei ole ehtinyt hyppäämään.

Suhtautuminen maahanmuuttajiin on ehkä samantapainen koulutuksen ja sukupolven yhteisvaikutuksena syntynyt jakolinja. 90-luvun puolivälistä asti tavallisissa lähiökouluissa (sekä hoitoalalla) on voinut luontevasti ja arkisesti kohdata ihonväriltään, uskonnoltaan ja äidinkieleltään erilaisia ihmisiä. Niinpä on luontevaa, että maahanmuuttomölinän eturivissä näkyy paljon kolmi-nelikymppisiä miehiä, mutta vähemmän nuoria ja naisia.

Tagit: bileet kansainvälisyys politiikka vieraantuminen


Success / Failure

7.1.2011 01:55
Suomeen tulvii vaihtareita kaikista maailmankolkista. Lukioaikana brassi valitti, kun suomalaiset kuulemma lopettavat juhlat siihen aikaan kun heillä vasta aloitellaan. Nyt kuuntelen, kun vielä aikaerosta toipuva kanadalainen smalltalkkaa suomalaisten kanssa smalltalkista. Lisäksi istun yhden korealaisen kanssa kuukausittain samoissa kokouksissa, ja ghanalaisten opiskelijakollegoiden kanssa olen pelannut silloin tällöin jalkapalloa.

Opetusministeriö potkaisi vuonna 2008 kirjoitetun Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian yhteydessä korkeakouluja takapuolille: kansainvälisty tai kuole. (Ei sitä ihan näin ole taidettu missään ääneen sanoa, mutta...)

Viesti on mennyt hyvin perille. Sellaisetkin oppilaitokset, joiden nimeä ei vuosituhannen vaihteessa vielä ollut käännetty englanniksi, julistavat nyt olevansa kansainvälisiä, monikielisiä ja laajasti eri puolille maailmaa verkostoituneita alansa johtavia eurooppalaisia korkeakouluja.

Tästä on seurannut paljon hauskoja sattumuksia.

Eräässä maakuntayliopistossa kampukselle pölähti Aasiasta opiskelijaryhmä valmiina osallistumaan koulutusohjelmaan, jota ei paha kyllä ollut kukaan muistanut järjestää.

Viime keväänä ministeriön virkamiehet antoivat ajankohtaisseminaarissa kylmää kyytiä niille ammattikorkeakouluille, joiden joihinkin koulutuksiin oli alle yksi (!) ensisijaista hakijaa per aloituspaikka. Samojen oppilaitosten komeasti nimettyihin englanninkielisiin koulutusohjelmiin oli runsaasti hakemuksia sellaisista Afrikan maista, joista postitulva on aiemmin kohdistunut turvapaikkahakemusten luukulle.

Toisaalta esimerkiksi nykyisen Aalto-yliopiston eräät osastot ovat vuosia imuroineet englanninkielisiin, aidosti kansainvälisiin koulutuksiinsa kansainvälisen opiskelijajoukon lisäksi Suomen ylioppilaiden terävimmän kärjen. Ja sieltä mennään töihin ihan muualle kuin kotikylän ykkösfirman puhelinvaihteeseen.

Ota siitä sitten selvää.

Tagit: english kansainvälisyys polarisaatio