Opintoputki

Löytyi 2 merkintää tagilla maahanmuutto.

Uskon asioita

12.4.2011 00:27
Kirkolla on harvoja ilonaiheita, ja nuorista aikuisista puhuttaessa ne käyvät erityisen harvoiksi. Yksi poikkeava ilmiö kuitenkin on: Agricolan (http://www.agricolaliike.fi) keskiviikkoillat kokoavat kirjavaa opiskelijoiden ja nuorten joukkoa - no joo, aika paljon herätysliikkeiden valmiiksi kirkossa käyviä nuoria, mutta myös entisiä ripari-isosia ja muita sekalaisia - joka viikko jumalanpalvelukseen. Siis joka viikko. Keski-ikä on n. 25, ja kirkkokansaa on viimeaikaisten homojenihmisoikeustaistelulinjojen molemmilta puolin.

Kampuksilla uskonnot eivät juuri näy. Raamattupiirien ilmoitukset ja lähetysjärjestöjen satunnaiset julisteet ovat monelle ainoa kosketus kirkkoon, uskontoihin ja hengellisyyteen yliopistoympäristössä. Siis muuten kuin tutkimuskohteena: teologit tutkivat kristinuskoa ja uskontotieteilijät sekä kulttuurihumanistit muitakin uskontoja, suorastaan työkseen. Huhun mukaan opiskelu teologisessa aiheuttaa myös väkeville hengen miehille uskonkriisejä liukuhihnalta (miehille, koska konservatiivi- ja fundamentalistikristityt naiset eivät useinkaan opiskele papeiksi).

Islam ei ole paljon esillä yliopistoissa, oman arkikokemukseni mukaan ei edes keskustelunaiheena. Osittain yliopistoyhteisön yksitotisuus johtuu Suomen etnis-uskonnollis-kulttuurisesti melko yksipuolisesta väestöstä, mutta vähintään yhtä merkittävä osuus on sillä, että tuoreesti maahanmuuttajataustaisista suvuista tulee vielä toistaiseksi melko vähän korkeakouluopiskelijoita. Aliedustukseen on viime vuosina pyritty puuttumaan, tavoitteena, että uusien suomalaisten tai pikemminkin heidän jälkeläistensä osuus korkeakoulutetuista vastaisi heidän osuuttaan koko väestöstä.

Yliopistoyhteisö on sen verran sekulaaria ja (kristinusko)kriittistä sakkia, että opiskelupaikka tai ystävystyminen tuskin riippuu siitä, mihin päin kumartaa tai montako kertaa päivässä rukoilee.

Jo lukioiden tyypillinen opiskelija-aines poikkeaa merkittävästi peruskoulujen monikulttuurisesta arjesta. Mihin kaikki ei-valkoiset tai islaminuskoiset oppilaat oikein lähtevät peruskoulun jälkeen?

Tagit: maahanmuutto uskonto vanhemmat yliopisto


Rasismin aika on ohi

23.3.2010 04:00
BlogCity on kristallipallo Helsingin Sanomien sisältöön. "Mistä kaupunki puhuu juuri nyt":

Mikko Salasuo kirjoitti Reindeerspottingista (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/109894/ ), ja muutama päivä myöhemmin sama tutkija ja leffa esiintyivät HS:n kulttuurisivuilla:
www.hs.fi...3%A4%C3%A4+narkomaanidokumentin+ik%C3%A4rajasta/1135254821189

Toimii myös toisin päin. 23.2. luimme, että www.hs.fi...htaja++luopuisi+kiinti%C3%B6pakolaisista/HS20100223SI1YO03qrf
Ja 25.2. Oscar Ohlis kirjoitti kysymyksenasetteluista, rasismista ja kritiikistä. www.city.fi/yhteisot/blogit/oscarohlis/109609/

Hesarissa oli viime viikolla omistettu koko sivu rasismille ja siihen liittyville ilmiöille. Juttua lukiessani jumituin moneen kertaan kotouttamisen ja kieliopintojen ongelmista kertovaan kappaleeseen, koska yritin samalla auttaa naapuriani suomen jatkokurssin kotiläksyissä. Tehtävät olivat (minulle) liian vaikeita.

En muutenkaan ymmärrä koko kuviota lainkaan.

Muutaman viikon takaiset löysät heittoni julkisista salaisuuksista (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/109702/ ) ovatkin totta, mutta väärin päin: tässä niin sanotussa "maahanmuutossa" poliitikot ovat salaa paljon tolkullisempia kuin julkisesti kehtaavat myöntää.

Pääministeri on joskus kieltänyt ministereitä käymästä julkista keskustelua keskeneräisistä asioista, mutta totuus vuoti julki perjantaina.

Ulkoministeri Alexander Stubb tyhjensi pajatson. "Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania, pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein." Koko juttua ole netissä, mutta tässä silti linkki asiaan liittyen: www.hs.fi...b+Mamu-keskustelu+on+muuttunut+vastenmieliseksi/1135254803142

Eihän kukaan, joka on ollut hereillä historiantunneilla imperialismin tai yhteiskuntaopin kohdalla tai lukenut lehtiä tällä vuosituhannella, voi olla "maahanmuuttokriittinen". Rasisti ehkä, mutta se on tunnereaktio, josta pääsee kyllä yli.

Esimerkiksi Stubb on viettänyt kolmanneksen elämästään maahanmuuttajana. Hän tapaa päivittäin ulkomaalaisia, ja on tottunut siihen. Jos Alex pystyy siihen, mekin pystymme.

Tagit: maahanmuutto rasismi stubb tunnereaktio