Opintoputki

Löytyi 1 merkintä tagilla radikalismi.

Radikalismia!

6.4.2011 01:53
Joskus asiat tulevat yllätyksenä.



Toimittaja-yrittäjä Taneli Heikka oli löytänyt opiskelija-aiheisen talousuutisen, jota talousmedia ei ollut raportoinut. (http://www.vihrealanka.fi/node/9194) Aalto Entrepreneurship Societyn eli vapaasti suomennettuna Aalto-yliopiston yrittäjäyhteisön tilaisuus Finlandiatalossa oli ilmeisesti liikaa perinteisille taloussedille ja tädeille.

Hassua, sillä Aaltoes:n ei pitänyt olla uutinen. Se on toiminut suhteellisen aktiivisesti kaiken aikaa.

Tapasin Aaltoes:n edustajia kesällä 2009, jolloin yhteisön kehitysaste oli vielä jotenkin hahmotettavissa. Perustamisesta oli tuolloin kulunut alle vuosi. Nyt, kun jengillä on ikään kaksi ja puoli vuotta, sen katu-uskottavuus riittää kevyesti tällaisiin Finlandia-talon pikku tilaisuuksiin:
(kuva: Tomi Pajunen / flickr.com)

Aaltoes:iin on kohdistunut melko paljon suitsutusta, monestakin suunnasta ja syystä: sillä aikaa kun Aaltoon yhdistyvät ylioppilaskunnat teroittivat kynsiään käydäkseen oikeutta omaisuuskiistasta, ayyfi.virtualserver20.nebula.fi/node/864?category=all
Aaltoes vaihtoi kiihdytyskaistalle ja perusti tyhjään tilaan yritysautotallin, Venture Garagen, jonka seinillä hymyilee suopeana suomalaisten bisnesenkelien kerma. aaltovg.com

Hykerryttävää ja ilmeisesti myös pökerryttävää, jos ei ole tottunut siihen, että opiskelijat keksivät ja toteuttavat uusia asioita.

Tagit: aaltoes radikalismi yllätys