Blogi: kathrin
2.1.2011 04:55 Taiteillut kovin ahkerasti viime päivinä. Maalaillut, piirrustellut ja jopa ommellut. Ihanaa :)
22.9.2010 16:42 Kuuden tunnin tulos punottaa ja polttelee. Pistelee kans.
Se on ihana.
15.8.2010 07:04 Onkohan valehtelu miehille, niinku veriviikot naisille? Siis sellanen "luonnollinen" juttu. Herää kysymys, tai no, kysymyksiä;
-Onko rehellisiä miehiä edes olemassa?
-Tekeekö testosteroooni ihmisestä valehtelevan mulkun? Miehillä kun sitä on kumminki enemmän ku naisilla...
Ihanaa miten luottamuksen, rehellisyyden ja arvostuksen tilalle tuli miljoona miljoona miljoona valhetta.
5.8.2010 21:02 Mä vaan havahdun oudoista tilanteista. Hyvin usein. Tää viiminen häröily alkaa silti ahdistamaan. Sellanen kolmekymppinen nainen on alkanut stalkkeroimaan mua.
Koska mun numeroni on rekisteröity, tottakai se on saanut sen selville.
Se soittelee, lähettelee viestejä yötä päivää. Se kirjottelee rakkaudentunnustuksia, pyytää reffeille, ikävöi, haluaa tavata, haluaa edes jutella, haluaa mun viereen, haluaa pitää musta huolta, haluaa kuulla mun äänen, haluaa leffaan, haluaa ostoksille, haluaa tulla kylään, haluaa että mä tuun kylään, haluaa panna, haluaa pussata, haluaa halata, haluaa vaan olla mun kanssa. Vittu.
Nyt se sitte vielä ilmestyy samoihin kauppoihin välillä, ja vaan tuijottaa mua. Pelottava kotka.
5.8.2010 05:46 Värjäsin hiukseni. Vaaleat eelleen, muttei valkeat. Napattiin muutoksen jälkeen muutama kuva. Vaikka mä oon vanha ja lihava niin kyllä mä vittu silti itteäni panisin, jos en olis minä. Ja panen, vaikka olen minä. Mm mm mmm. Haha!
2.8.2010 22:40 Noni, olihan mussa vikoja, vaikka sitte muille jakaa. Lääkäri totes sitä ja tätä, tuppas mulle reseptiä toisen perään, ja kyllä se varmaan sitte tästä, pikkuhiljaa. Mulla on nyt jo hieman normaalimpi olo. Mä oon jopa jaksautunut lenkille tänään, kuumeestä huolimatta. Mä en oo räjähtänyt kertaakaan tänään, ja mieliala-hurrikaanit ei oo ihan niin kauheita. Tää päivä on oikeastaan ollut ihan hyvä. Lepäilyä, lukemista, lenkkeilyä ja runkkailua. Kylpy ja päiväkkeet. Hyvin rauhallista.
Mä pyhästi toivon että mun olo tästä paranee, ja noi myrskyt rauhottuu pikkuhiljaa. Mä voisin jopa zombeilla mielelläni muutaman viikon, vaan siks että aivot sais lepäillä hetken.
29.7.2010 06:40 Kaikki on hyvin, sen mielestä, mutta mä en vaan jaksis enää yrittää.
Ihan kaikki ei kumminkaan ole sen syytä. Mä oon se kahden vuoden suhde.
Mä oon se joka olettaa ja odottaa niitä raketteja ja tulista intohimoa ja yhteiseloa ja kukkia ja ällöttävää hunajaa kokoajan. Mä en kestä suhteen muuttumista. Siinä kahden vuoden kieppeillä kaikki aina tasaantuu ja stabilisoituu. Pitäis jotenki hyväksyä myös se arki. Mä en vaan kykene siihen. Mä tylsistyn ja alan kattelemaan muualle. Kyllä. Naurettavaa ja lapsellista. Niinku raksu ite sanoo, mä elän jossain satumaailmassa.
Norjassa heiluessani olin päättäny jo muuttaa, mutta raksun perheessä tapahtuu kamaluuksia, joten mä en voi olla niin vittumainen että meen jättämään sen ny. Kerrankin kun se tarvii tukea ja turvaa, mun on vaan pakko olla tässä, kuunnella ja yrittää auttaa. Se on auttanut mua. Mulla on ikävä sitä, sillonkin kun oon sen kanssa. Mulla on ikävä sitä mitä se oli ennen.
Eilinen oli silti ihan okej. Se tuli kotiin, nappas mut kainaloon ja soffalle. Mä nukahdin ja unohdin hetkeks kaiken roskan ja pahan olon. Turva.
Heräsin siihen että se silitteli mun hiuksia ja pussas otsikkoa. Ehkä se on rakkautta, se että voi vaan olla toisen kanssa, tekemättä oikeasti mitään? Mä en tiedä. Mä jahtaan tunteita, niitä suuria tunteita.
Kaikista tyhmintä on että mä en edes oikeasti haluais luovuttaa. Mä välitän siitä, ja haluan että kaikki toimii, mutta mä en vaan jaksa. Hyvä että jaksan edes toimia. Edes vähän.
Ylös, alas. Positiivinen, negatiivinen, vihanen, surullinen, ilonen, naurava, itkevä raunio. Kaikki menee ylös, alas, liian nopeasti. Mielialamuutokset on jotain järkyttävää. Lääkärille tänään, kattomaan kuinka monta vikaa musta voi löytyä.
23.7.2010 19:09 Ihmissuhteet on ehkä yhtä yksinkertaisia kuin nasa-imurin keksiminen ja käyttö-ohjeiden kehittely. Mä harkitsen lobotomiaa, nunnaksi ryhtymistä ja mahdollisesti metsään muuttamista.
Töissä menee hyvin, mä olen kovin ylpeä saavutuksistani. Yksityiselämä taas kerran päin vittua. Mä en vaan jaksais ajatella koko asiaa, mutta pakko. Täytyy alkaa kattelemaan asuntoa. Ja täytyy jotenkin sulkea korvat sen idiootti-puheilta. Anteeksipyyntöja ja valehtelua - mä en vaan enää jaksa kuunnella. Mä en jaksa antaa toiselle mahdollisuutta mahdollisuuden jälkeen. Mä en jaksa antaa anteeksi ja unohtaa. Mun jaksaminen on kokonaan loppu. Toivo has left the building, ja kehiin on astunut paha olo. Katkeruus, stressi ja itkukohtaukset.
Mä haluan kotiin, mutta taas kerran, mä en tiedä missä koti on. Se ehkä tulee kovimpana kolauksena. Mun koti on ollut sen kainalo. Se paikka missä mun on hyvä olla.
2010 on tähän mennessä ollut älyttömän paska. Kauhea määrä työstressiä. Ossi lähti taivaaseen. Suhde päin helvettiä. Ainoa positiivinen asia taitaa olla matka kreikkaan, korpun kera. Siellä oli ihanaa. Muuten mua ei vaan jaksa kiinnostaa mikään. Mä ajattelen Ossia edelleen päivittäin, ikävöin sitä unissani.
Mun suurin turva ja ihanuus on osottautunut olevansa uskomaton, lapsellinen mulkku, sellanen johon ei voi missään nimessä luottaa. Kaikki räjähtää taas käsiin.
Mä alan pikkuhiljaa miettimään josko missään on oikeasti enää järkeä. Miten joku voi epäonnistua näin totaalisesti kerta kerran perään? Tää saa kyllä olla se viimenen kerta.
Miksen mä opi koskaan?
20.7.2010 20:03 Legendaarinen paarireissu. Kaveri kiskasee yhtä miestä, siinä paarin ulkopuolella. Ja valittaa vittuuntuneena jälkeenpäin; Kiva. Sä tulit, minä en. Vittu, toi oli kyllä ihan kauheeta, miten joku voi olla noin saatana nopea, ja huono. Se mies hävis kovin nopeasti ton jälkeen.
Yhdestä keskustelusta tuli mieleen kaikenmaailman idiotiaa.
Ei muka kuuluisi vittuilla ja vaihtaa miestä, vaikka se mies olisikin hirvittävän kamala sängyssä, ja vaikkei se koskaan oliskaan saanut kikkelin ajokorttia. Niin mäkin ehkä ajattelin ennen. Kun olin vielä kovin tyhmä.
Nyt ihmiset tietenki ajattelee "ei seksi ole kaikki kaikessa!" - no ei tietenkään. Mutta kovin iso osa sitä parisuhdetta, ainakin mun mielestäni. Kyllä ne tunteetkin viilenee pikkuhiljaa jossei koskaan voi oikeasti haluta sitä partneriaan, just koska sen kanssa touhuaminen on yhtä mielenkiintoista kuin pyykinpesu.
Pyykinpesu. Haha. Pyykkitupa-poika. Joku sellanen joka kans löyty paarista. Kovin mukava tyyppinen oikeastaan. Me vaan ei "erottu" hyvissä merkeissä. Mä sain mitä halusin, kiitin, ja lähdin muka kesken kaiken kotia kohti. Se sai vaan haavoja polviinsa. Bonuksena sain vielä katkeran viestin seuraavana päivänä.
Hassua, miten ne miehet jotka jaksaa kiinnostaa aina vaan kolmen ja puolen minuutin ajan, on itse niin kovin kiinnostuneita. Mikä helvetti siinä mahtaa olla?
19.7.2010 19:53 Mä muistan, kun mä olin jotain 17, raahasin kotiin sellasen ihmeellisen pojan. Se oli vissiin kolme vuotta vanhempi ku minä. Se kehuskeli mahtavilla panomies-taidoillaan ja kertoili kuinka helvetin iso kikkelson sen housuissa asusteli. Jäi yöksi. Jakso paneskella noin kaks minuuttia. Räjähti reisille. Ja se kikkelson oli pieni.
Se oli silti hyvin ikimuistoista. Mä olin koko päivän ja illan kävellyt pikkarit märkinä ja kuunnellut sen tarinoita. Opinpahan jotain. -Miehet valehtelee.
Seksuaaliset kokemukset sen jälkeen ei ehkä oo olleet aina maailman parhaita. Niistä skimiljoonasta joiden kikkelssonia tai pimppaa olen vahingossa päässyt räpläämään, ei monikaan ollut mitään erikoista. Tytöt on yleensä olleet hyvin ikimuistoisia, noin niinku positiivisesti siis. Niitä voi muistella joskus naama korvilla :)
Ja ne miehet taas. Hmm. yhden muistan, yhden joka aina tulee mieleen kun ihmiset puhuu orgasmeista. Se oli joku varattu hyypiö jonka tapasin Turkkusen yöelämäs. Sanoin hei. Se sano hei. Kysyin josko sitä panettaa. Panetti. Lähdettiin mun luo. Nukahdettiin. Aamulla se mies, joka oli mua 14 vuotta vanhempi, ja jonka nimeä en muista, räjäytti mut kappaleiksi. Mun siihen mennessä 18 vuotisen elämäni aikana, en ollut kokenut mitään mukavampaa. Niinku sänkys siis. Ja ikkunalaudalla. Ja sohvalla. Mukava muisto.
Niin, sinne kukkaruukkuun. Tuli vaan tollasia juttuja mieleen kun näin niin kummaa unta. Unessa panin yhtä tyyppiä johon mun ihana ystäväni Zäändra on kovin rakastunut. Pamahdin paksuksi ja synnytin kissan. Se painoi 6,3kg, ja oli 54cm pitkä. Karvanen, mutta sillä oli isänsä naama. Kyllä. Mulle ostettiin uus pimppa.
- Heräsin hikisenä ja vihasena. Vittu mulla on kamalat aivot. Kuka vittu uneksii synnyttävänsä kissan? Uskallanko mä edes nukahtaa huomenna, yötuureilun jälkeen? Helvetti.
|
|
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta