Fonttisota - IKEA hylkäsi Futura-kirjasinlajin siirtyen nykyiseen Verdanaan - opetti, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Pilkunnussijoita, ja pilkkufrigidejä. Jälkimmäiset ovat niitä, joille sanoman perillepääsy ei koskaan riipu sen ulkonäöstä. Pilkunnussijoiden mielestä kirjaimet ovat eroottisia, kuin ihmisvartaloita. Englannin sana typeface vihjaa, että kirjaimella on naama. Miksei siis pippeli ja pimppikin? Pilkunnussijat ovat sitä mieltä että jos joku näyttää hyvältä, sen täytyy olla hyvä. Niin , ja sitten ovat tietysti ne jotka lakkaamatta masturboivat kirjasinvalikossa,vaihtavat fontin kokoa ja fonttia ja tuntevat itsensä pinnallisiksi.
Pilkku on politiikkaa.
Ja sitten on Wes Anderson.
Anderson on elokuvaohjaaja, joka läpi tuotantonsa on osoittanut olevansa intohimoinen pilkunhyväilijä. Myös hänen faninsa tietävät tämän. Siksi Andres Lokko kirjoittaa sunnuntain Svenska Dagbladetissa: "Me jotka palvomme Wes Andersonia tiedämme että hyvät asiat myös näyttävät hyvältä". Kaikki eivät ole varmoja ovatko Andersonin elokuvat hyviä vai pinnallisia. Tässä on uuden, Moonrise Kingdomin, traileri. www.youtube.com/watch?v=7N8wkVA4_8s
Jututin äskettäin Filmtownissa myyjää. Nainen sanoi keskeyttäneensä Darjeeling Limitedin (2007) katselun: lähiöikkunasta näkyvä parkkipaikka tarjosi enemmän stimulaatiota.
Andersonin elokuvat ovat tarkkaan hierottujen yksityiskohtien ohella täynnä herkullisia fontteja. Siinä missä Ikea hylkäsi Futuran, Anderson ei ole koskaan saanut tästä kirjasinlajista tarpeekseen. Otoksissa huomaa kirjainten olevan usein pääosassa. Näistä fonteista Anderssonin elokuvissa voi muodostaa eräänlaisen itsenäisen juonikuvion.
Fantastic Mr. Foxissa (2009) Helvetica tuottaa orgastista nautintoa. Kun Anderson debytoi leffallaan Bottle Rocket (1996) alkutekstit olivat Futura Boldilla. Niinpä edelleen Andersonin fanit pohtivat mikä päähänpisto tuon taannoisen Helvetican taustalla oli. Olihan nimittäin selvää että The Royal Tenenbaums (2001) oli oikea Futura-orgia.
Mutta, maailmassa on arviolta 100 000 fonttia. Näin toteaa Simon Garfield fontteja käsittelevässä kirjassaan Just My Type. Miksi siis tyytyä yhteen tai kahteeen, kuten Anderson? Well, Garfieldin mukaan fonteilla on politiikkansa, ja Futura on nimenomaan sosialistinen "kansanfontti". Volkswagen käyttää Futuraa markkinoinnissaan. Vuonna 2007 Gary Hustwit teki leffan nimeltä Helvetica. Turha mainita että tämä oli rakkauslaulu Andersonin leffoista tutulle riisutulle kirjasinlajille.
Tässä on joitakin aarteita kokoelmastani:
kuva: kimmo laakso
Yllä nähtävän "vessafontiksi" ristimäni kirjasinlajin kotipaikka on yleisissä käymälöissä Lontoossa. Pidin siitä niin paljon että annoin fontin kultakehyksissä joululahjaksi anopille.
Alla näkyvä "jeesusfontti" on kehyksissä työhuoneeni seinällä. Se on löytynyt Vanhan Lahdentien varresta lyhtypylväästä. Alalaidassa on pikkutteksti: "Herätysseuran kirjapaino,44200 Suolahti, 1975."
kuva:kimmo
En tiedä miksi kutsuisin tätä fonttia. Bongasin sen Sri Lankassa Buddhan temppelin vierestä. Tämä on ehkä lähellä Andersonin fonttiviboja Darjeeling Limitedissä.
Minusta näissä kahviloissa on jotain pelottavaa, kuten ottamani kuva osoittaa. Monet ovat koettaneet ratkaista logon fontin arvoitusta, joidenkin mukaan korporaatiofontti olisi Freight Sans Black. Se kylläkin suunniteltiin vasta 2005, paljon sen jälkeen kun kahvilaketju perustettiin.
kuva:kimmo laakso
Tämän lähemmäksi kokoelmani eivät pääse Futuraa. Kyseessä on mainion kahvila Pellicin julkisivu Lontoossa.
Uusimmassa Image-lehdessä toimittaja Anu Partanen kertoo suhteestaan amerikkalaiskirjailijan, Ayn Randin kanssa.
Älkää ymmärtäkö väärin, kyse on vain siitä suhteesta joka lukijan ja kirjailijan välille syntyy painetun tekstin välityksellä. Siis siitä intohimoisesta kirjailijan ja lukijan kohtaamisesta johon ei tarvita vartaloita. Rand kuoli vuonna 1982.
Twitter-syötteessään Partanen pohtii mm. Tuomas Enbusken kanssa onko muodikasta vihata vai rakastaa Randia. Enbuske toteaa hieman sumusilmäisesti: Täällä Euroopassa ei ole muodikasta rakastaa Randia. Koskaan.
Partasen kanta on selvä.
Rakkaus.
Rand tuntuu sopivan kuin nyrkki Niinistön aikakauden silmään.
Samalla kun kaappipersut kipittävät Suomalaiseen ostamaan Wahlroosin uusinta, älyköt saavat sarjan kuivia orgasmeja lukiessaan randilaista oikeistosatanismia.Niin, Partanen ei unohda mainita että Wahlrooskin lukee Randia. Ja kirjailijatteren 1000-sivuisen romaanin Atlas Shrugged filmatisointi on jo melkein puolivälissä: www.hollywoodreporter.com/atlas-shrugged-part-2-prduction-april-286633
Miksi minä päästän Randin olympolaisine fanilaumoineen hengailemaan tänne leffablogiini? Siksikö että olen muodikas tarttuessani muodikkaaseen aiheeseen? Siksikö että Randin kirjoista on yritetty tehdä elokuvia? Clint Eastwood on yrittänyt ja monet Randia diggailevat leffatähdet, kuten...no niitä on monia. Googlatkaapa.
No tietysti siksi että samaan aikaan kun Rand vihasi massoja hän myös rakasti niitä, Paettuaan vallankumousta Venäjältä hän muutti nimen Randiksi ja alkoi tehtailla käsikirjoituksia Hollywoodiin.Mikä voisikaan olla sopivampi äänitorvi massanvihaajalle kuin massaviihde?
Koska väitetään että nykyisessä politiikan goodbyehyvinvointivaltioköyhätkyykkyyn--ilmapiirissä kirjailija Ayn Rand on ajankohtainen, aion siteerata tähän vanhaa Rand-kamaa vuodelta 1947 Kyseessä on lehtijuttu, joka ilmestyi nimellä Screen Guide For Americans. Message oli, että vaikka elokuvat ovat tavallisesti epäpoliittisia, ne voivat sisältää haitallisia vasemmistolaisia viestejä.
Millainen on kunnollinen, vasemmistolaisesta hömpästä ja wahlrosilaisesta enemmistön tyranniasta vapaa elokuva? Seuraavassa Randin Mooseksen kivitaulut vapaasti mukailtuna:
1. Elokuvassa ei loata vapaata yritteliäisyyttä. Älä anna ymmärtää, että julkisrahoitteiset projektit ovat jaloja ja yksityisomistus on ahneutta
2. Älä esitä pankkiireja, teollisuusmiehiä tai muita yrittäjiä roistoina.
3. Jos tarinasi roisto sattuu olemaan rikas, älä anna dialogin vihjata että hän on luokkansa tyypillinen edustaja. Kaikki haluavat tulla rikkaiksi, joten älä levitä tuhoisaa tekopyhää ajatusta, jonka mukaan rikkaan pitää tuntea huonoa omatuntoa rikkaudestaan.
4. Älä tahraa voitontavoittelua.
5. Alä lokaa menestystä. On vain vasemmistolaisten salajuoni väittää, että menestys on muka revitty toisten selkänahasta.
6. Älä ihannoi epäonnistumista.Älä esitä köyhiä sympaattisina hahmoina.
7.Älä ihannoi alhaisuutta. Jos vihjaat että rikoksen tekijä ei "voinut sille mitään", tuhoat moraalin perustan. Vasemmistolaisuus elää epätoivosta, ja jos valkokankaalla on liikaa epätoivoa katsojat menettävät kunnianhimonsa.
8. Älä jumaloi taviksia. Jos ihmisessä ei ole mitään erityistä, onko se muka syy jumalointiin? Amerikassa ei ole taviksia. Kaikki ovat UNIIKKEJA.
9. Älä ihannoi yhdessä tekemistä tavalla, joka vihjaa että yksityinen toiminta on pahasta.
10. Älä tahraa riippumatonta yksilöä väittämällä, että riippumattomuus on samaa kuin diktaattorius. Älä vihjaa, että muille tehty on hyvää ja itselle tehty pahaa. Tämä tuhoaa ihmisen ilon ja onnen.
11. Älä salli vaivihkaisia viittauksia päivänpolitiikkaan ennen vaaleja.
Miksi kotimaiset elokuvat ovat aina niin säälittävän miehekkäitä? Oltiin sitten Härmässä tai avaruudessa, aina sama juttu: haukotuttavaa uhoilua. Uudessa War of The Deadissä www.youtube.com/watch?v=SgDFst4Dndk miehet imevät toisiaan rintamalla, kilpailevat siitä kuka on sankari, solvaavat toisiaan englanniksi ja kostavat tappamalla saatuaan suloisen infektion karvaisessa sylissä.
Koska imeminen on niin kivaa, täytyy vähän tappaa.
War of the Dead muistuttaa zombiklassikko Night of the Living Deadiä monessa mielessä.
No, ainakin nimensä puolesta.
Jos silmiään siristää, ei ole mitään eroa Jehovan todistajan ja kristityn välillä. Niin, War of the Deadissäkin zombiudessa on kyse infektiosta. Idea, jonka Romero imi vampirismista. Jos zombi maistaa sinua, sinäkin kohta maistat jotakuta toista. Toiseksi: zombiudessa on kyse invaasiosta. Voi olla että olet töllissä keskellä metsää mutta, sieltä ne pikkuhiljaa hiipivät.
Niin, tässä se ero on. War of the Deadissa zombit juoksevat. Antti Reini, juokseva zombi?
War of the Deadissa zombit ovat eräänlaisia kaulasuonet pulleina kiitäviä superroistoja.
Minusta elokuva tekee virheen muuttaessaan zombit joksikin turhan tehokkaaksi. Minusta tämä tehokkuus haisee sille tehokkuuden ja nopean valmistumisen kakkapuheelle mistä me olemme saaneet jo tarpeeksemme.
Tavallaan War of the Deadiä voi lukea eräänlaisena vituiksi menneen ajan hautakivenä.
Zombien tulee olla hieman sympaattisia löntystelijöitä. He ovat käyneet rajan tuolla puolen ja ja haluavat meidät mukaansa, mutta ilman kiirettä.Lainatakseni Simon Peggiä, Shaun of the Deadin käsikirjoittajaa: zombit ovat kohtalomme. Ne ovat yhtä vääjäämättömiä kuin kuolema todellisessa elämässä. Niiden kauheus ei liity siihen kuinka nopeasti ne tulevat, vaan siihen että ne tulevat.
Ei edes turvaseksi tai karppaus voi pelastaa meitä siltä mikä lopussa odottaa. Minusta War of the Deadin spagaatteja heittelevät notkeat zombit ovat suoraan sanottuja hieman vittumaisia. Niistä on pyyhitty pois kaikki vastakulttuurin potentiaali.
Sanotaan että zombi on eräänlainen poliittinen ilmapuntari. Se kävelee (!) aikakausien lävitse puhutellen uusia yleisöjä ja näiden tarpeita. Kun minut esiteltiin zombille, se ei suinkaan tapahtunut katsomalla Victor Halperinin White Zombieta (1932) jota pidetään ensimmäisenä zombielokuvana.
Kun tutustuin zombiin, en tiennyt että tällä olennolla voisi olla ihonväri.Minä kuten monet muutkin kiipesin zombi-puuhun perse edellä.
Miksi minä kirjoitan zombi? Käytän samaa muotoa kuin Robert Southey Brasiliaa käsittelevässä historiassaan vuonna 1819. Silloin hän puhui zombeista ja nzambeista ynnä muista haitilaiseen voodoo-perinteeseen liittyvistä jutuista ilman ie-muotoa. Myöhemmin zombit assosioitiin Etelävaltioiden ja orjuuden kanssa.
Kun yläluokkaiset valkoihoiset saapuvat White Zombiessa tuttavansa orjaplantaasille käy ilmi että plantaasia pyörittävät elävät mustien ruumiit, siis zombit. Haitilaisia loruja hyväksikäyttävä juoni tekee selväksi että zombiksi tullaan maistamalla pahan shamaanin tarjoamaa digitalis-kukkaa. Tässä vaiheessa ei puhuta vielä infektiosta eikä kannibalismista.
Zombiudessa on kyse tavallaan myrkytystilasta.
Tässä vaiheessa lapsillekin oli selvää ettei zombi voi olla valkoinen. Se on musta ja muodoton.
Kun sitten George Romero teki zombileffansa vuonna 1968, leffan kiehtovuus liittyi suurelta osin orjat/punaniska valkoiset/mustat-teeman nerokkaaseen kierrättämiseen. Tässä elokuvassa punaniskat metsästävät zombeja jotka tallustavat ikonimaiseen tyyliinsä, hitaasti mutta varmasti.
Elokuvan loppukohtaus, jossa musta päänäyttelijä ammutaan punaniskojen toimesta ikäänkuin olisi zombi, vaikkei ole saanut tartuntaa, alleviivaa zombileffojen suhteen aikalaispolitiikkaan.
Zombinmetsästäjät assosioituvat Night of the Living Deadissä rasismin vastustajien vastustajiin. Olihan vuosi sama jolloin Martin Luther King ammuttiin.
Kun törmäsin zombiin ensimmäisen kerran valkokankaalla oli vuosi 2007, silloin oli kyseessä Shaun of the Dead, brittiläinen elokuva joka julkaistiin 2004. Tuo vuosi aloitti elokuvallisen zombirenesanssin jossa romanttinen komedia flirttailee zombeilun kanssa. Taustalla oli varmaankin myös vuonna 1996 julkaistun Resident Evil-pelin tuomaa innoitusta.
Ja tämän syklin kaikuja on varmasti myös kotimainen War of The Dead, jonka saamme pian elokuvateattereihin.
Niin, sinäkin on ripaus romantiikkaa, muttei tippaakaan komediaa.
War of the dead on zombielokuvien zombi. Siinä on jotain kuollutta. Jos punaniska tekisi zombileffan se varmasti muistuttaisi War of the Deadiä.
Mikä farssi. Tunne on sama kuin ostettaessa marketista kuubalainen tomaatti.
Se lennätetään Vietnamiin punnittavaksi. Se juuttuu tulliin, jonka jälkeen tomaatin ostaja saa sähköpostia: kehoituksen lentää Vietnamiin syömään tomaatti.
Olisko loogisempaa ostaa tomaattimurskaa?
Tarina on tämä vanha tuttu: yritin nähdä palkintoja voittaneen norjalaisen elokuvan Helsingissä eikä se tietenkään onnistunut. Sain tyytyä lukemaan elokuvasta amerikkalaisesta julkaisusta. www.huffingtonpost.comall-fine/movie-review-iturn-me-on_b_1381970.html Siinä kehuttiin elokuvan mullistavuutta.
Elokuva voi olla norjalainen ja helvetin hyvä. Mutta kukaan ei katso sitä Helsingissä elokuvateattereissa.
Miksi? Vaikkapa salien vähyyden vuoksi. Me tarvitsemme uuden elokuvateatterin. Nyt heti, eikä mitään Guggenheim-urpoilua. Paikka voisi muistuttaa vaikkapa Kulturhusetia Tukholman keskustassa. kuva: kimmo laakso
Elokuvien omituinen ansaintologiikka on ollut jo kauan tiedossa.
Jos katsojia ei tule ensimmäisen kahden viikon aikana tarpeeksi elokuva on "flopannut". Tämän seurauksena pienempien elokuvien on todella vaikea kilpailla Hollywood-tuotantojen levitysmuskelia vastaan.
"Olisi hirveen toivottavaa että Helsingissä olisi joku toisentyyppinen elokuvateatteri" sanoo Sari Selander Bio Rex Distributionista. Hän tuntee puuhailijoita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla jotka ovat kaavailleet uutta leffateatteria Helsinkiin.
Myös Helsingin Kaupungilla on ollut vireillä hanke elokuvatalosta. Tätä teatteria tulevaisuudessa pyörittäisi jokin muu kuin F-llä alkava teatteriketju. On puhuttu että sen paikka olisi uuden keskustakirjaston yhteydessä- seikka joka tekee kyseisen projektin aina vain houkuttelevammaksi.
Vastaavia sosiaalisia elokuvateattereita ovat mm. Tukholman ytimessä, Kulturhusetissa toimiva Klarabiografen. Itseasiassa näitä hyvin tarpeellisia cinesossuja näyttää olevan hyvin monessa maailman kaupungissa -muttei yhtäkään Suomessa.
Pohjoismaisia elokuvia on ilmeisesti vaikeampi myydä suomalaisille levittäjille kuin vaikkapa "pienen" budjetin jenkkiläistä artsuleffaa. Mistä tämä johtuu? Tätä tuumaillessa, nähdäkseni elokuvan minun olisi täytynyt lentää Yhdysvaltoihin...
Taustalla on salien väheneminen ja siihen liittyvät seikat. Vuonna 2002 Helsingissä esitettiin elokuvia 53 elokuvateatterisalissa.
Vuonna 2007 toiminnassa oli enää 38 salia.
Jotta elokuva kannattaisi taloudellisesti, sen täytyy saada ainakin 5-10 000 katsojaa. Hollywood-elokuvien budjeteista suurin osa menee tätä nykyä markkinointiin. Vastaaviin kampanjoihin ei tunnu riittävän yksinkertaisesti pääomaa Euroopassa.
Toiseksi elokuvasaleja on liian vähän suhteessa ensi-iltoihin. (keskimäärin kuusi viikossa) Sen johdosta elokuvat kilpailevat katsojista raivon vallassa - vain kovaäänisellä 9-DD-tyyppisellä kikkailulla on toivoa saada tarpeeksi katsojia.
Sen lisäksi kiertokulku on liian nopea kuten yllä todettiin.
Mutta tätä odotellessa norjalaisia (ja myös muita pohjoismaisia) elokuvia on levitetty suomalaisiin elokuvateattereihin Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston Nordic High Five-nimisen tukikonseptin turvin.
Viime vuonna nähty Sairaan onnellinen oli Nordic High Five- tuettu.
Olin loukkaantunut lukiessani Helsingin Sanomista Iron Skyn arvion. En nyt aio viisastella sillä, kuinka elokuva-arvioilla on tapana siivota itsestään todelliset, relevantit huomiot. Tämä arvio, kuten useimmat lukemani elokuva-arviot, jätti huomaamatta jotain olennaista. Ja nyt en tarkoita sniidarimaista pikku yksityiskohtaa jonka vain minun koulutettu, kultainen pikku silmäni havaitsee. Arvostelussa todettiin: "Kuten tiedetään Iron Sky kertoo natseista jotka ovat paenneet kuuhun vuonna 1945".
Joo joo.
Minusta tämä lause ei pidä paikkaansa. Voi olla että tämä tiivistää tarinan jollain pinnallisella tasolla. Yhtä nerokasta olisi todeta että Punahilkka on tarina pikkutytöstä ja sudesta. Voi siis olla, että Iron Skyssa ollaan vuodessa 2018. Mutta Iron Sky toimii kuten sci-fi yleensä: se kommentoi nykyhetkeä. Voi olla että ollaan avaruudessa. Mutta se mihin hyvä scifi (ja tietyllä varauksella myös Iron Sky) liittyy EI OLE AVARUUDESSA. Se mikä tekee scifistä merkittävän EI OLE AVARUUDESSA.
Minusta koko elokuvan tag-line paljastetaan jo promolehdykässä. Iron Sky on "dark comedy". Sana "dark" viittaa paitsi mustaan vitsinvääntöön, steampunk-estetiikkaan myös siihen että pääosan esittäjä on musta. Ja kuten muistamme elokuvalla on aivan oma perinteensä siitä, millainen rooli mustalle lankeaa. Jos asiaa katsoo valkoisen enemmistön vinkkelistä, Iron Skyn musta röyhkeä astronautti on vanha tuttu lihaksikas Paha Neekeri, yliseksuaalinen raakalainen, joka pystyy herättämään eroottiset vibat vastanäyttelijässään Julia Dietzessä. Tässä mielessä hän on vastakohta impotentille valkoiselle natsille (Götz Otto). Taustalla on siis vanha tuttu valkoisten miesten fantasia mustien miesten valtavista apinamaisista kyvyistä.
Eli lyhyesti sanottuna: tärkein jännite elokuvassa liittyy kysymykseen rodusta ja seksistä. Rotujenvälinen seksi on usein elokuvissa esitetty traagisena tai kuolemaanjohtavana. Muistakaamme että vielä vuonna 1967 Yhdysvalloissa rotujenvälistä avioliittoa pidettiin perustuslain vastaisena.
Eli toisin kuin Hs:ssä sanotaan, Iron sky ei ole "höpsöä viihdettä". Itseasiassa Iron Sky on hyvin tosikkomainen elokuva valkoisen ja mustan rodun kohtaamisesta, seikka jota yritetään hiukan siloitella muutamalla huonolla vitsillä. Minusta tämä on alue jolla elokuva tuottaa pettymyksen. Elokuva pyrkii olemaan "edgy" koettelemalla rajoja, tässä tapauksessa stereotypioita. Kenties elokuva tavallaan onnistuu, muutenhan minä en kirjoittaisi tätä tulikivenkatkuista blogiani. Voisin, kenties laiskuuttani, madaltaa käsitystäni hyvästä ja huonosta toteamalla että kaikki mikä saa aikaan keskustelua on ansainnut jo tulla tehdyksi.
Tämä on minusta tärkeä juttu. Ja tämä on myös se seikka miksi minun on vaikea vastustaa v:llä alkavia kirjaimia lukiessani elokuva-arvosteluja jotka "unohtavat" sen mistä koko hommassa oikeastaan on kyse.
Iron Sky on elokuva mustasta ja valkoisesta.
Ja tarina menee näin: musta mies lentää kuuhun, jossa on pelkkiä valkoisia. Nämä yrittävät valkaista mustan miehen. Mustan miehen matkassa kuuhun on muistumia Richard Roundtreen matkasta pimeään Afrikkaan blaxploitaatio-klassikossa Shaft in Africa. Iron Skyssäkin ollaan kuun "pimeällä puolella". Molemmissa elokuvissa kyse on valloittajan ja valloitettujen välisestä jännitteestä.
Mutta hei, lopetetaan arvoituksilla leikkiminen. Puhutaanko me nyt oikeasti kuusta vai ihan jostain muusta?
Minusta tässä asetelmassa on jotain hyvin tuttua.
It's Finland! Kuu on löytynyt! Entä keitä nämä natsit ovat? Kyllä jokainen tietää sydämessään.
Tänään kankaalla-blogi vierailee oudossa ympäristössä -sossussa.
Siihen on perusteensa, sillä Helsingin kaupungin Sosiaalivirasto on nyt virallisesti tuomassa itseään Av-kulttuurin piiriin.My e-Design on World Design Capital Helsinki 2012 -statuksen saanut kehityshanke.
Lyhykäisyydessään: tämä hanke viraalivideoineen liittyy kansalaisten sähköiseen asiointiin virastoissa.
Miten sossu ja design liittyvät toisiinsa?
Hankkeen suunnittelija Tomi Tommolan mukaan kyse on palvelumuotoilusta.
"Me autetaan ihmisiä kehittämään niiden nettipreesensiä. Se vaatii designia" Tommola sanoo.
Motto on itsepalveluyhteiskunta. Ei enää jonoja.
Videon tarkoitus on osaksi tehdä tutuksi itsepalveluyhteiskunnan peruskäsitteitä. Se on pieni johdatus suureen muutokseen.
Tunnelma on kuin ensimmäisellä miehitetyllä kuulennolla.
My e-Design videon 3d-estetiikka ei ole saanut kaikkia hihkumaan riemusta. Toiset eivät ole olleet aivan varmoja onko kyse ironiasta. Tässä poimintoja käyttäjien kommenteista You Tube-palvelussa.
Nimimerkki Herttoniemi suivaantuu: "Oikeasti nyt hommaan joku roti. Julkista rahaa ei saa käyttää näin." (40 yläpeukkua)
Lxipixion puolestaan sivaltaa: "Aivan hirveän näköstä kasari-matskuu"
Nimimerkki werre2: "Paras video You Tubessa. Hyvä, että Suomessa piisaa osaamista."
Nimimerkki olinki3 täräyttää: "Ihan kiva, mikäli tama oli tehty 80-luvulla, aikana jolloin Suomi oli viela Neuvostoliiton alusmaita."
Yleisin reaktio videon näkemiseen on epäuskoinen, huvittunut tyrmistys.
Hämmennyksestä inspiroituneena blogitoimitus otti yhteyttä My e-Design projektikoordinaattoriin, Junno Kaarnaan.
Kaarna on käsikirjoittanut videon. Tässä hän seisoo. kuva:talent studio
Kaarnassa on 1970-luvun brittiläisten gangsterileffojen charmia. Kaarna on stailannut videon visuaalisen ilmeen. Kaarna on aikaisemmin ollut työssä Soneralla.
Hänen kynästään ovat nyt jo klassikoksi muotoutuneet lainit kuten "Olet Mr. Nobody jos et ole netissä" sekä "Siirrymme palveluista itsepalveluihin".
Projektikoordinaattori Kaarna,miksi tämä video kutkuttavinen laineineen ja kömpelöine grafiikoineen on tuntunut monista vanhanaikaiselta vaikka se nimellisesti on uusinta uutta? Monille ei ole ollut selvää oletteko tosissanne?
"Ollaan epäonnistuttu jos se nähdään huumorina. Tottakai visuaalisen alan ammattilainen saattaa katsoa että tämä olisi voisi tehdä paremmin. Seuraava versio tulee olemaan pro-tasoinen. Tämä oli omin voimin toteutettu video hankkeen julkistamistilaisuutta varten."
Mikä on itsepalveluyhteiskunta?
"Vanha toimintamalli jossa juostaan virastoissa ja jonotetaan on tuhlausta ja järjetöntä. Itseasiassa julkishallinto ja kaupalliset toimijat toimittavat kaikki palvelut nettiin. Voit hoitaa elämänpiirisi palvelut netissä"
Emmekö me nimenomaan ole kyllästyneitä tähän itsepalvelumeininkiin. Haluamme palveluita mutta emme saa niitä?
"Arvaa miksi ne ei saa sitä palvelua? Ne ei osaa hakea sitä oikealta henkilöltä!"
Mikä on nettipresenssi?
"Virtuaalinen identiteetti. Monet työnantajat googlaavat työnhakijat. Jos sinulla on hyvä nettipresenssi, olet hyvissä asemissa. Julkishallinto yrittää tuotteistaa tätä asiaa My e-Design -hankkeessa.Me kootaan yhteen e-palvelunavigaattori. Se tulee olemaan leijukeapplikaatio"
Anteeksi mikä?
"Siis kyse on visuaalisesta sovelluksesta, kuin supermarketissa. Julkihallinnossa ei ole brändejä, tuotemerkkejä tai tunnisteita kuten "Bio Luvil" Jos menet virastoon siellä ei löydy palveluista kertovia tai opastavia kuvallisia tunnisteita. Tuo You Tuben videon 3d-kuva kaupungista symboloi tätä: kun toimit fyysisessä maailmassa ja näet virastokompleksin et näe mitään merkkejä, logoja neonvaloja että täältä saa sitä tai tätä .."
Toisinaan olen järkyttynyt: kuinka täynnä salaisuuksia kaupunki on. Ajattele: Helsingissä on taloja joihin sinä et KOSKAAN tule astumaan jalallasi. Halu urkkia helsinkiläisiä taloja olisi mielestäni festivaalin arvoinen, hiukan samantapaisen kuin Lontoossa: www.londonopenhouse.org
Toisaalta voin aloittaa Urk.com-festarini nyt etukäteen, ennenkuin sitä on järjestetty.
Annankadulla, numero 25:ssä, todella huomaamattomissa sijaitsee Slovakian suurlähetystö. Siellä barokkimaista nimeä käyntikortissaan juhlistava Ambassador Extraordinary and Pleninpotentiary of Slovak Republic H. E. Juraj Podhorský yhdessä Aki Kaurismäen kanssa on järjestämässä slovakialaisten leffojen festivaalia. arkadin.wordpress.comia-ja-unelmia-slovakialaisen-elokuvan-juhlasarja/
Pyydän herra H. E. Juraj Podhorskýä asettumaan valokuvaan Slovakian presidentin kanssa.Samaan aikaan neiti Zuzana Volovarova käy hakemassa brosyyreja toimistosta.by: kimmo
Tunnelma on hiljainen. Meno on miellyttävällä tavalla outo, sillä aluksi tuntuu epäselvältä miksi olen tullut paikalle.Lattialla on kokolattiamatto. Puhumme politiikasta. Sosiaalidemokraattien vaalivoitosta Slovakiassa. Siitä että Slovakiaa pidetään Euroopan Detroitina, koska siellä valmistetaan paljon autoja.Siitä että slovakialaiset ovat vieraanvaraisia. Kuin vahvistaakseen tämän suurlähettiläs sanoo että voin tulla milloin vain kahville jatkossakin. Ja tietenkin elokuvista. I Love You Love on elokuva elokuva jota H. E. Juraj Podhorský ei nähnyt 1980-luvun Tsekkoslovakiassa, se oli kielletty. Suurlähettiläs siis on vähintään innoissaan kun se on nyt festivaalin ohjelmistossa. Suurlähettiläs sanoo että Suomi on monessa mielessä kuin Slovakia: Siellä asuu viiden miljoonan kansa ja siellä pidetään jääkiekosta.
Juomme kahvia posliinilta.
Sanon että tässä sosiaalidemokratiameiningeissä me ainakin eroamme. Suomessa koko sana on nykyään vitsi. Eräs syy miksi sosdemarit voittivat Slovakiassa oli lupaus sosiaaliturvasta. Kukaan ei olisi odottanut että voitto olisi näin murskaava. On kulunut 20 vuotta siitä kun Slovakiassa viimeksi ei ollut koalitiohallitusta.
Sitten suurlähettiläs sanoo että oikean ja vasemman ero on hämärtynyt.
Kysyn ovatko nyt festareilla nähtävät elokuvat yhtä vasemmistolaisia kuin Kaurismäen elokuvat; onko niissäkin karismaattisia häviäjiä. Vastaus on enemmän myöntävä kuin kieltävä. Mutta suurlähettiläs ei oikein komppaa jakoa oikealla ja vasemmalla oleviin ohjaajiin.
"Entä Guggenheim" kysyy H. E. Juraj Podhorský.
" Entä jos sen pystyttäisi Keilaniemeen ajattelen. Yritän olla diplomaattinen koska suurlähettiläs mainitsee olevansa kotoisin Espoosta, Suomen uudesta pääkaupungista.
Vaihdamme puheenaihetta. Suomessa ollessaan suurlähettiläs on huomannut että täällä kuntoillaan paljon.
"Joo, se on sairasta" sanon.
"Meillä ei ole läheskään näin paljon sauvakävelijöitä" hän toteaa kaihoisasti.
"Se on teidän onnenne" vastaan.
Olemme koko blogitoimituksen voimalla tänään punk-kerhossa Konalassa.
Tänään ei askarrellakaan mitään nättiä äidille, vaan vinoin kirjaimin tappouhkauksia.
Täällä työpajalla häärivistä rock-muusikoista koostetun punk-dokumentin virallinen Suomen ensi-ilta nähdään Tampereen elokuvajuhlilla 8. maaliskuuta.
Yhtäkkiä muusikko-solisti Kari Aalto innostuu kun hän kuulee sanan "söpö".
Sitten hän on yhtäkkiä taas hiukan nyreissään. "Mä en ole saanut tänään ensimmäistäkään kahvikuppia."
Ilmassa on mukavaa kerhomeininkiä. Pöydällä on liimapuikkoja ja saksia. Toivon sydämestäni etten saa saksia päähäni. Täällä tehdään uutta levynkantta.Kahvihetkemme Pertti Kurikan nimipäivät-bändin kanssa kulminoituu Helsinkiläisen geopolitiikan pohdintaan. Pertti Kurikka,53 istuu kuvassa vasemmalla puolella. kuva:kimmo laakso
Töölö vai Kallio?
Näin: laulaja Aalto kehuu kuinka hienoa on asua Kalliossa. Ja onhan hänen käsialaansa biisi nimeltä "Kallioon". Mutta Aallon mielestä bändin basistin asuinpaikassa, Töölössä on jotain mätää. Siksi Pertti Kurikan nimipäivät ei esitä biisiä "Töölöön" vaikka se kenties basisti Sami Hellettä miellyttäisikin.
Sellaista biisiä ei nimittäin ole.
Näyttää siltä että Töölö ei ole laulun arvoinen - siinä on jotain liian söpöä. Olen nauranut katketakseni nähtyäni Kovasikajutun trailerin, jossa on Aallon barokkimaisen mahtava vitutusryöppy. Sen kohteena on häntä uhkaava pedikyyri.
Bändin basisti on jo aikaisemmin näytellyt yhdessä kokopitkässä nimeltä Vähän kunnioitusta. Olemme pohtineet kysymystä miksi Jukka Kärkkäinen tuotantoyhtiö Mouka filmistä innostui tekemään dokumentin bändistä. Sen nimi, Kovasikajuttu on bändin sanaseppojen, Kari Aallon ja Pertti Kurikan inside-läppä.
Olemme puhuneet siitä miten vammaisia näkyy nyt usein elokuvissa. Olen soittanut Kovasikajutun levittäjälle, Disneylle ja kysynyt myykö vammaisuus elokuvissa. Myyntipäällikkö Pekka Lehesmaa sanoo ettei vammaisuus ole mikään myyntivaltti. On vaikea tilanne jos elokuvaa käyvät katsomassa vain vammaiset tai vammaisenmieliset. Esimerkiksi Vähän kunnioitusta-elokuvan katsoluvut eivät olleet kummoiset: 14927. Vertauskohta on vuoden vaikkapa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, joka sai 330000 katsojaa.
Suurimman osan ajasta Pertti Kurikka (kuvassa naputtelemassa mekaanisella kirjoituskoneella) on tehnyt lyriikoita biisiin joka on inspiroitunut pierevän hevosen näkemisestä. kuva: kimmo
Aurinko paistaa. Kaikki söpö on Karin mielestä inhottavaa. Kari katsoo silmiin ja alkaa vetää biisiä, niinkuin keikalla. Biisin nimi on Mä vihaan maailmaa. Sen rakenne on yksinkertainen.
Mä vihaan uutisia
Mä vihaan tätä maailmaa
Mä vihaan maailmaa
Mä vihaan tätä maailmaa
Kovasikajuttu nähdään Doc Lounge -klubeilla Helsingissä (15.3.), Tampereella (20.3.) ja Turussa (28.3.). Oulussa elokuva esitetään musiikkielokuvafestivaali Musixinen avajaisnäytöksessä 23.3., ja Joensuussa Kerubi-klubilla 16.3. Elokuvateattereihin se rantautuu 27.4. Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyy aktiivisesti kevään ja kesän aikana ympäri Suomea, ja syksyllä se nähdään kiertueella Norjassa. Lisätietoja ennakkonäytöksistä ja bändin keikoista löytyy elokuvan ja bändin yhteisiltä kotisivuilta www.kovasikajuttu.fi
Näyttää siltä että pornoteatterissa aika on pysähtynyt. Designin kulmakivet: aulassa killuva kahviautomaatti, punainen haiseva chesterfield-sohva, Huhtamäki Oy:n 1960-luvulla kehittämä korvallinen pahvipikari ja tietenkin käsipyyheautomaatti. Pöydällä on tuhkakuppi. Täällä saa polttaa. Ja vaikka tila muistuttaa terveyskeskuksen aulaa muovisine koristekukkineen, suorittaa mies tv-ruudulla kuin huomaamatta cunnillingusta. kuva: kimmo laakso
Takanani seisoo mies kulli paljaana.
Jo pitkään päätäni on särkenyt design-evankeliumiin liittyvä holhoava asenne, jossa designia yritetään tuoda lähemmäs ihmistä. Minusta ongelma tässä ei ole, etteivät ihmiset olisi lähellä designiä. Siitä todisteena on oikea käteni joka kannattelee Huhtamäen pahvipikaria.
Tästä Kampissa sijaitsevasta "cinemasta" on turha hakea populaaria luksusta, design destrict helsinki-tarraa, camppia tai leopardityynyjä saatikka designed by-kylttejä. Elokuvaa ja designia tutkineen Jussi Kantosen mukaan tämä on popdesignia parhaimmillaan. Kyse on kuumottavasta, niljakkaasta hujanhajaisesta tunnelmasta jossa on ripaus ruotsinlaivaeleganssia ja rautakauppa-chickiä. Tässä tunnelmassa on myös jotain hyvin väsynyttä ja yksinäistä.
"Anonyymiin, mutta kuitenkin yhteisölliseen kokemukseen kuuluvat tilan nuhjuisuus, kuluneet ja tahmeat penkit, lattialla lojuvat kleenexit ja oluttölkit. Penkkien välissä tapahtuva levoton kuhina, satunnaiset suihinotot ja hermostunut trafiikki käymälätiloihin luovat tunnelman." Kronikoi puolestaan elokuvakirjailija Jouni Hokkanen viehtymyksestään pornoteattereihin.
Tästä inspiroituneena päätän käydä testaamassa millaista on alimman yhteisen nimittäjän design.
kuva:kimmo laakso
19-vuotias Turkka on ollut töissä lipunmyyjänä nyt kuukauden. Hän on oppinut paikan peruslait: viikonloppuisin yhden yön aikana keskustan erektiokinoon tunkee jopa 200 asiakasta, naiset vähemmistössä. Turkka pyytää lipusta 12 euroa. Se oikeuttaa hengailemaan aamukuuteen. Turkka ei tiedä, että naapurissa oleva kilpaileva cinema ei päästä sisälle naisia ollenkaan sen jälkeen kun MTV3 teki ohjelman ja omistaja on saanut syytteen parittamisesta. www.mtv3.fi...-salaisen-seksiluolan-helsingin-keskustasta/2011/10/1402553 Hän ei suostu valokuvaan. "Parempi olla vaan hiljaa tällä alalla" hän toteaa repien dvd:tä kääreestä.
Turkan cinemassa linkkiä laivojen sisustuksiin ei tarvitse väkisin hakea: kaikki seinät on vuorattu ruskealla rautakaupasta tutulla vesivanerilla, jota tavallisesti käytetään veneissä. Mutta toisin kuin veneissä, tässä leffalaivassa kosteus ei ole lähtöisin ulkopuolelta.
Koko designia luonnehtii yksi sana: roiskeenkestävyys.
Erityisesti erään katselukopin katsojan ja plasmaruudun välissä killuvat teräskalterit tuovat mieleen 1980-luvun ja cyberpunkin: ne elokuvat joissa takaa-ajaja ja takaa-ajettu ovat jollain epämääräisellä klubilla, ja jossa kohta sattuu ampuvälikohtaus hidastettuna. Mielestäni tätä on design: se herättää epämääräisen levottaman tunteen.
Suosikkini tässä paikassa ovat love boat- paraatiportaat, jotka johtavat hämärälle goottilaiselle katselukujalle, jossa on vieri vieressä pieniä katselukoppeja. kuva:kimmo laakso
Portaat on reunustettu kebab-ravintoloiden valotauluista tutuilla led-letkuilla. Niitä pitkin horjuu pipopäisiä miehiä: hämärässä he tuovat elävästi mieleen ostoskeskuksen zombiet Dawn of the Deadissä. Yritän naispuolisen kaverini kanssa saada käsityksen alakerran luolaston laajuudesta. Pimeys yltyy ja kaivan taskusta fikkarin. Takaa ilmestyy romeromainen koura ja ääni: TÄMÄ ON BLACK ROOM, EI FIKKAREITA!!
Katselukokemus täällä palauttaa elokuvan esihistoriaan: videokabinetit ovat muistutus sadan vuoden takaisista kinetoskoopeista joissa katselija nautti sisällöstä yksin. en.wikipedia.org/wiki/Kinetograph Jokaisen kabinetin yhteydessä on mitä hienoin k-raudan roisketiivis valokatkaisija-nestekidenäyttö-yhdistelmä. Katkaisijaa painamalla voi vaihtaa elokuvasta toiseen ja digitaalinumerot vilkkuvat näytöllä kuin Blade Runnerissa. Tämä vasta käyttäjäystävällistä designiä. kuva:kimmo laakso
Varsinaisessa cinemassa ei ole penkkejä. Täällä seistään. Eräs pipopää avaa sepaluksensa. Yllätyn, sillä pipopää ei katsokaan valkonkaalla tapahtuvaa poskeenottoa vaan minua. Toteamme että design-retkemme on nyt päättynyt koska pelkään että kohta joku haukkaa käsivarrestani palasen.
Elokuvateatterissa käynti oli alunperin köyhien hupia. Ne joilla ei ollut varaa, saivat mahdollisuuden viettää aikaa kaupungilla ja hengailla. Mutta nykyään köyhät eivät asu kaupungilla...
Tämä sumusilmäinen ja hapannaamainen nostalgiani on seurausta kroonisesta persaukisuudesta: yritin mennä elokuviin viikonloppuna, enkä voinut suoriutua kahden henkilön lippuihin tarvittavasta 25 euron maksusta. Totesin vain:odotellaan.
Kun elokuva tulee dvd:lle sen saa puolet halvemmalla.
Sitten törmäsin Azar Saiyariin. Hän on vetäjänä Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistyksen järjestämässä elokuvakerhossa.
Elokuvakerhossa? Koko sana tuo mieleen 1970-luvun, Kekkosen ja jumppasalin. Opettaja pakottaa katsomaan mykkäelokuvaa kovalla penkillä. Elokuvan esittelee herra Peter von Pakkanen. Artova ei ole edes Helsingin ainoa elokuvakerho. Lähetin sähköpostikyselyitä lukuisille muille.
Mutta Artova Kinon näytökset ovat ilmaisia. Siis tarkoitettu köyhille! Pyysin Azaria selvittämään hiukan toimintaa tätä blogia varten.
"Hei Kimmo.
Kyllä. Kaikki Artova Kinon näytökset ovat ilmaisia.
Elokuvien kopioihin liittyvä työ on eri elokuvien kohdalla erilainen.
Uudet, hiljattain Suomessa levityksessä olleet elokuvat on
suhteellisen helppoja järjestää - löytää oikeudet ja esityskopio.
Mutta osa vanhemmista elokuvista - varsinkin sellaisista, jotka eivät
ole olleet Suomessa levityksessä vaatii hieman salapoliisityötä. Eli
yritetään paikantaa elokuvan levitysyhtiötä ja oikeuksien hallitsijaa
ja olla sitten häneen yhteydessä. Osa oikeuksista tulee siis
ulkomailta - levitysyhtiöiltä.
Olemme saaneet vähän kulttuurijärjestötukea ja sillä rahoitamme
elokuvien oikeusten ostoa ja esityskopioiden vuokraamista. Itse
leffakerho pyörii vapaaehtoistyöllä"
Yllä on hahmoteltu eräs kaupunkikulttuurin omituisimpia ilmiöitä.
Siis mikä oikeastaan johti tilanteeseen jossa 1/5 osa kaikista myydyistä leffalipuista Suomessa myydään Tennispalatsissa?
kuva:wikipedia
Tälle arvoitukselle on keksitty monia syitä. Jos rikos on tapahtunut jäljet johtavat Stockmannille. Siellä nimittäin myytiin suomen ensimmäinen telkkari vuonna 1954.
Mutta todellisuudessa se ei mennyt niin. Monipuolinen elokuvatarjonta ei kadonnut kaupungin kaduilta tv:n takia. Me katosimme. Me muutimme koko Suomen esikaupunkimaiseksi ympäristöksi paremman elämän toivossa. Ja kun elokuvatuottajat tajusivat, että suurin osa elokuvien myyntituloista tulee kotiviihteen kulutuksesta sub-urbaaneissa ympäristöissä, lanseerattiin uusi hittituote: kotiteatteri. Sellaiset tuotantofirmat kuin Sony valmistavat myös kotiteattereita. Kun ihmiset istuvat kotona katsomassa Sony Columbian leffaa (Spiderman) Sonyn vehkeillä ja Sonyn formaatilla (Blu-ray) he tahkoavat rahaa Sonyn kirstuun viisin-kuusinkertaisella teholla, varsinkin jos skidit ja iskä pelaavat hämähäkkimiestä Sonyn konsolilla.
1 kommentti 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta