Kaappihuligaanin mehukkaat paljastukset

Miten ylläpitää viehättävää vaarantunnetta futiskatsomoissa jos yleisö koostuu suurimmaksi osaksi toimitusjohtajista?

Futiselokuvien väkivaltaisuus on onneksi kompensoinut futisyleisön nörttiytymistä ja toiminut sijaiskokemuksena kaappihuligaaneille jotka elättävät fantasioita kannattajien välisistä nyrkkitappeluista.

Sellaisille kuin minä tai Nick Hornby.

Mutta Ihmeellinen tosiseikka on että 2000-luvun futiselokuvissa seikkailee edelleen harvemmin Homo hornbiensis-heimoon kuuluvia moderneja Älykköhuligaaneja. (Nick Hornby totesi jo 1990-luvulla lajin kannattajakunan muutoksen. Se oli alkanut ilmentää silkkaa kilttien ja hiukan orpojen yliopistopoikien uhmaa). Tarinat sijoittuvat usein futiksen rauta-aikaan 1970-luvulle eivätkä heijasta uutta todellisuutta. VERI on kaikkien seuraavien futisleffaklassikkojen raaka-aine:

1) The Arsenal Stadium mystery (1939)
Arsenal pelaa Trojansia vastaan ja yhtäkkiä vastapuolen edustaja tipahtaa kuolleena nurmelle.
Etsivä Slade kutsutaan hätiin
2) Escape to Victory (1981)
Perustuu tositarinaan Ukrainalaisesta futisjengistä joka joutui Natsien vangiksi
3) Football Factory (2004)
Danny Dyer, Essexin hemmo juo kaljaa, kiroilee ja tappelee
4) Green Street (2005)
Elijah Wood fanittaa West Hamia tässä huligaaniflikassa. Kriitikot pitivät elokuvan väkivaltakuvauksia liioiteltuina
5) The Firm (2009)
Dom, wannabe-huligaani tappelee tiensä kaveripiirin suosioon

Poikkeuksen tähän veriseen rutiiniin tekee ensi-iltaan maaliskuussa tullut Shouting Men. Hikiseen bussiin tunkeuneet fanit lähtevät katsomaan FA-cupin matsia Newcastleen, ja joutuvat yllättäen kahakkaan. Sitten seuraa jotakin käänteentekevää: sosiaalityöntekijä ilmestyy paikalle ja...lopputulos on silkkaa homososiaalista kaulailua. Tämä jos joku on jotain muuta kuin bovver-boy filmi huligaaneista. Kyseessä on (hyvä) yritys päivittää jalkapalloelokuva 2010-luvulle.

Astetta feminiinimmäksi genren lakia taittaa Lindy Heymannin huhtikuun 16. ensi-iltaan tuleva Kicks joka kertoo kahden wannabee jalkapallovaimon yrityksestä tavoittaa futisglamour Pussycat Dolls-hengessä. Tässä wags-elokuvassa jalkapallo ei ole feikkiä wannabe-duunareiden machoaitoilua. Filmi yksinkertaisesti toteaa että lapsille ei enää kannata kertoa satua "Olipa kerran jalkapallo, työväenluokan urheilulaji". Leffan sankarittarille futis ei ole duunariuden simulaatio vaan rikkaiden ja kuuluisien pelikenttä, lupaus Range Roverista ja tottakai, leopardikuvioiduista niskatuista.

Itse peli on paitsiossa.