Blogi: Leccare
23.10.2011 21:29 Kuten aikaisemmin joskus totesin, pitäisi minun opetella kaksinaamaiseksi, koska se on tärkeä sosiaalinen taito, joka minulta puuttuu. Pienin askelin olen yrittänyt edetä ja täytyy myöntää, että vihdoinkin on tapahtunut edistystä. Näin eilen yökerhossa tarkoituksella häiriköivän ja riitaa haastavan henkilön, johon ei viitsi liata edes rystysiään (harmi, että hanskat olivat narikassa). Kykenin sanomaan hänelle takaisin "moi". Yritän mahdollisesti tulevaisuudessa vääntää jotain hymyn tapaista naamalle, joka antaisi vaikutelman siitä, että näkeminen ilahduttaa minua.
16.10.2011 15:23 On kyllä mukava jälleen huomata, että ihmisillä riittää mielikuvitusta siinä vaiheessa, kun toteavat ettei ole mitään konkreettista negatiivista sanottavaa, mutta jotain on kuitenkin pakottava tarve sanoa. Näppärä keino on aina heittää epäilyksen varjo ja syytellä selän takana mielikuvituksellisista asioista, jotta henkilö ei pääse totemaan kommentteja idioottimaisiksi.
4.10.2011 13:55 Loistavaa! Ensimmäinen järjestämäni miitti aikoihin sujui mallikkaasti. Draamaa ei ollut ja kaikilla oli vähintäänkin kivaa. Huomasi heti tunnelmasta, että riitaa haastava roskaväki puuttui tiloista. Saman huomasivat myös muutamat muut ihmiset, jotka pitkästä aikaa saattavat osallistua miittiin, kun seuraavan kerran olen sellaisen pitämässä. Ja sellainenhan tulee jälleen ohjelmaan 15.10 :)
14.9.2011 15:29 Wtf? Taas yksi ihastunut lisää. En valitettavasti jaksa enää nykyään kliksutella kyseistä palvelua. Eli ihastuneet, ottakaa vain suoraan yhteyttä. Tuolla tavalla asiat eivät etene mihinkään suuntaan.
23.7.2011 18:52 Monesti on islamistien iskiessä vaadittu islamilaista yhteisöä tuomitsemaan terroriteot. Lopputuloksena on kuitenkin ollut järjestäen hiljainen hyväksyntä ilman uskonveljien selväsanaista tuomitsemista julkisuudessa. Vastaavanlainen koskee myös Norjan iskuja. Suomen politiikan kiihkokristityt fanaatikot ovat julkisuudessa olleet hissun kissun. Tuntevatko Päivi Räsänen sekä Timo Soini ylpeyttä, kun kristityt kykenevät vaihteeksi kisaamaan islamistien kanssa viattomien ihmisten murhaamisessa?
24.6.2011 16:10 Hyvää, Rauhallista ja Siunattua Pyhän Johannes Edälläkävijän muistopäivää teille jokaiselle. Hän Pyhä Johannes Edälläkävijä oli muuten viimeinen vanhan liiton profeetta ja samalla Jeesuksen sukulainen: Pyhä Neitsyt Maria ja Pyhä Elisabeth olivat siskot.
19.6.2011 04:50 Tuksu tekee "musiikkia"... Jälleen kerran on kuitenkin kyseessä halpa kopio lahjakkaasta esikuvasta. Tuksun naisellisempi, kauniimpi, sivistyneempi ja paremmin laulava esikuva on tehnyt musiikkia jo vuosia sitten, mikä on saattanut jäädä monilta unholaan.
www.youtube.com/watch?v=Kwh_yOzJ6AY
1.5.2011 22:37 Olin eilen viettämässä hauskaa iltaa mukavien ihmisten kera Helsingin kuumimmassa yökerhossa, kun yllättäen luokseni asteli eräs kärttyisä vanhempi naisihminen. Hän huusi korvaani jotain epämääräistä seksielämäni surkeudesta ja sanoi, ettei halua minun sanovan ihmisille, että häneltä saa aina. Välittömästi ilmoituksensa jälkeen tämä (retoriikan näkökulmasta tähän väliin sopisi sanapari "kuppainen huora", mutta tiedän ettei hän laskuta) minuun negatiivisesti suhtautuva naispuolinen henkilö käveli pois läheisyydestäni ja sain jälleen hengittää.
Olisin tetysti voinut puolustautua syytöstä vastaan jo pelkällä logiikalla, jos hän olisi jäänyt kuuntelemaan. En todellakaan kertoisi kenellekään, että häneltä saa aina, koska en todellakaan halua aiheuttaa hänelle mielihyvää, jota hän varmasti saisi, jos ohjaisin mieshenkilöitä kyseiselle spermaviemärille. Lisäksi on tästä illan pikku piristyksestä pakko todeta, että on aina kiva kuulla omasta seksielämästään henkilöiltä, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa :)
Eli mikä oli tarinan opetus? Jos ihminen on huono ja ansaitsee kaiken mielipahan mitä hänelle voi vain aiheutua, toivon hänen uskovan minun kertoneen jokaisen faktan itsestään mitä minun väitetään valheellisesti hänestä kertoneen.
www.youtube.com/watch?v=wYQqh1L9Hgg
20.4.2011 16:43 Soini huutaessaan isoa jytkyä on ainoa poliitikko jonka hehkutus vaalivoitosta kuulostaa enemmän siltä, että rehentelisi vääntäneensä ison paskan. Toisaalta lopputulos on perseestä ja Soinin jytkyn löyhkä leviää piinaamaan koko Eurooppaa, eli ero ei ole järin suuri.
14.4.2011 21:52 Joillakin on pakkomielle pitsaan. Minun tuurilla asiat menevät päinvastoin.
21:48:24 [edmondin-pitsa] miltä tuntuu kuin leccare on lisännyt sinut omaan blogimerkintään
21:48:55 [multinick] edmond enpä usko että leccare sellasta tekee
21:49:07 [multinick] tai jos tekee niin ihan sama silti
21:50:28 [Leccare] pitsa yrittää kaikkensa, jotta multi suuttuisi minulle.
21:51:01 [Leccare] multi: Olet päässyt blogiini yhden lauseen verran, kun tuo pakkomielteinen hullu höpötteli päättömyyksiä
21:51:03 [edmondin-pitsa] just nimenomaan
21:51:29 [multinick] leccare ihan vapaasti :D
21:51:51 [multinick] edmondinpitsa on häiriintyneen kiinnostunut leccaresta
21:51:59 [multinick] oon tässä sivumennen sanoen huomannut
|