Kankaalla

Odottakaamme odottamatonta

Mitä elokuvia odotat eniten vuonna 2010?

Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa kuulostaa aika kivalta. Tai kuulostaisi ainakin silloin, mikäli se ei olisi 3d. Oliver Stonen Wall Street 2 vaikuttaa mielenkiintoiselta, siis teoriatasolla. Me videopeliharrastajat voisimme olla innoissamme Prince of Persiasta. Pelit ainakin ovat olleet hienoja/hyviä.

Sitten on action-pätkä Green Zone, jota kannattaa pitää silmällä jo ohjaaja Peter Greengrassin vuoksi. Matt Damonilla on myös ollut hetkensä. Jack Ryan palaa valkokankaalle jännärissä Salt. Predatorinkin menivät tekemään uudelleen, mielenkiintoista.

Narnia, Toy Story, Harry Potter, Iron Man ja Shrek ovat tunnettuja brändejä ja niiden jatko-osat lähes varmoja hittejä. Sinkkuelämää 2 menestyy varmasti sekin, vaikka ei itseäni kiinnostakaan.

Expendablesissa kasarin action-tähdet tekevät paluun. Siitä voi syntyä vaikka mitä. Martin Scorsesen uusin on kauhupätkä nimeltään Shutter Island. Robin Hoodistakin on luvassa uusi versio, kun Ridley Scott ja Russell Crowe ryhtyvät jälleen yhteistyöhön.

Arvatkaapa mitä? En odota mitään noista elokuvista erityisen kovasti. Annan innostukselleni peruskouluarvosanan 7+. Nautin varmasti niistä monista. Muutama on varmasti valtava pettymys.

Mutta miksi vaivautua erityisesti odottamaan hypetettyjä suurelokuvia? Ne saapuvat tänne kuitenkin, tulevat meidänkin kotikaupunkimme teattereihin, mistä ne voi sitten aikanaan katsoa. Ja jos ei sinne ehdi, bluray on kaupoissa pari kuukautta myöhemmin. Ei kai dvd-lättyjä kukaan enää itselleen hanki, vai mitä?

Ensi viikon torstai voi olla hieno päivä, mutta ei sitä tarvitse erikseen odottaa. Se saapuu joka tapauksessa sitten ajallaan.

Odotan paljon mieluummin elokuvia, joista ei vielä tiedä juuri mitään, mutta jotka voivat kolahtaa kovastikin. Kuten Johnny Deppin tähdittämää Hunter S. Thomas -filmatisointia Rum Diary. Tai ehkä supersankariparodia Kick Ass iskee kuin 1 000 001 volttia. Tai sarjakuvaan perustuva Jonathan Hex.

Tai sitten nuo kaikki voivat olla kamalaa paskaa.

Odotan positiivisiä yllätyksiä. Mikä parasta, niitä on mahdotonta edes varsinaisesti odottaa. Viime vuonna Moon tuli tyhjästä ja tyhjensi pajatson. Sitä edellisenä vuonna saman teki ruotsalainen vampyyridraama Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in).

Mikäli kovasti hypetetty elokuva täyttää odotukset, se on business as usual. Mikäli sen tekee kätketty helmi, jonka on ihan itse löytänyt, ehkä jopa täysin vahingossa, se on riemastuttava kokemus, joka ylentää ihmismieltä ja saa sydämen laulamaan hoosiannaa.

---

Bay, onneton runkkari

Oscar-ehdokkuudet julistettiin parisen päivää sitten, mutta mitäpä siitä? Eipä juuri mitään. Oscareilla ei ole mitään tekemistä vuoden parhaimpien elokuvien kanssa. Palkintojen jakaminen on politiikka ja markkinointia. Toisinaan joku saa pystin siksi, että nyt on hänen vuoronsa.

Eikä tässä mitään. Eivät nämä faktat Oscareiden arvoa vähennä. Kyseessä on hieno perinne, jonka mielelläni näkisin itsekin livenä gaalan kohtuuttomasta pituudesta huolimatta. Tämä tosin on mahdotonta siksi, että en pysy yöllä mitenkään hereillä.

Razzie-palkinnot kiinnostavat Oscareita enemmän. Razziet (www.razzies.com) jaetaan vuoden huonoimmille elokuville ja näyttelijöille. Tai näin ainakin yleensä sanotaan. Parempi olisi puhua alisuoriutujista: lopputulos ei ole ollut lähelläkään sitä, mitä näyttelijältä ja elokuvan tekijöiltä olisi lupa odottaa.

Steve Martin on ehdolla Vaalenpunainen pantteri 2:sta, joka on surkea elokuva. Martin kuitenkaan silti tuskin on vuoden huonoin näyttelijä tai huonoin koomikko. Siinä paskaläjässä ei olisi voinut loistaa kukaan. Jeesus itse pääroolissa ei olisi voinut pelastaa tätä elokuvaa. Martin veti rutiiniesityksen, koska pystyi tekemään niin usean miljoonan tilin. Helppoa rahaa. Olisitko sinä kieltäytynyt miljoonista siksi, että lopputulos ei ehkä olekaan kovin hyvä? En minäkään.

Sen sijaan Vaaleanpunainen pantteri 2:n taustajoukkoja kokonaisuudessaan olisi voinut syyttää välinpitämättömyydestä, yrityksen puutteesta ja kyynisyydestä. "Kun edellinen osa tuotti X dollaria, niin jatko-osa tuottaa tilastojen mukaan voittoa, mikäli se tehdään Y dollarilla. Mistään muusta meidän ei tarvitse huolestua, kaikkein vähiten käsikirjoituksesta."

Eniten Razzie-ehdokkuuksia ovat keränneet Transformers: Kaatuneiden kosto, Land of the Lost ja G.I. Joe. Land of the Lost oli taloudellinen floppi, mutta siinä sentään edes yritettiin tehdä jotain massasta poikkeavaa. Suuri yleisö ei campista kuitenkaan innostunut. Enkä innostunut minäkään. Pitäisin kuitenkin Land of the Lostia enemmän mielenkiintoisena epäonnistumisena kuin huippusurkeana elokuvana.

G.I. Joe ei ollut missään nimessä mielenkiintoinen, mutta sekin oli rehti kahden tähden elokuva. Nippanappa. Kiitos vauhdin ja tehosteiden, eli kyse on puhtaasti teknisestä suorituksesta. Homma meni pieleen, mutta ei nyt mitenkään katastrofaalisesti. Sattuuhan näitä paremmissakin piireissä ja pari muuta klisettä.

Sen sijaan Trasformers: Kaatuneiden kosto oli loukkaus katsojia kohtaan. Se ei ollut enää vain huono elokuva, se oli suoranaista vittuilua. Kaksi ja puoli tuntia erikoistehosteita, eikä mitään muuta. Mikä pahinta, huijaus meni läpi. Elokuvasta tuli suurmenestys! Siksi olisi hyvä perustaa yksi uusi Razzie-kategoria: typerimmän yleisön palkinto. Pystin jakavat kollektiivisesti kaikki Transformers II:een omalla rahalla menneet.

Itse asiassa kaikki muutkin Razziet voisi antaa Transformersille, myös ne, joista se ei ole edes ehdolla. Trannies, Too oli ehdottomasti vuoden huonoin elokuva. Huonoimman miesnäyttelijän palkinnon voisi antaa vaikka niille rodullisia stereotypioita edustaneille roboteille. Huonoin naisnäyttelijä oli Megan Fox, joka näytteli pelkästään tissejään. Tästä tosin saamme syyttää ohjaaja Michael Baytä. Enkä minä nyt valtavasti voi valittaa. Ilman niitä tissejä elokuvassa ei olisi ollut mikään nähtävää.

Bay saisi tietenkin myös huonoimman ohjaajan tittelin. Ajatella, että meillä on tässä toimintaelokuvaspesialisti, joka ei osaa ohjata toimintakohtauksia. Käytössä on valtavat summat rahaa, eikä taisteluista saa selvää edes siitä, ketkä siinä taistelevat ja kuka on pahis ja kuka hyvis. Mitä action-ohjaamiseen tulee, pelkässä James Cameronin esinahassa on enemmän kyvykkyyttä kuin koko Bay-pellessä. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, että Cameronilla ei esinahkaa syystä tai toisesta enää ole.

Uusi Transformers sai minut masentumaan ja kaivoi esiin sisäisen kyynikkoni. Jos tällainen sianoksennus menee läpi maksavien katsojien parissa, niin ehkä emme ole ansainneet elokuvia lainkaan. Ehkä meidän pitäisi mieluummin ottaa nyrkkiä perseeseen, ilman liukuvoidetta. Se kun sattuu vähemmän kuin Kaatuneiden kosto.

---