5.2.2012 19:26
Vuosituhannen ensimmäisinä vuosina oli moni asia toisin. Elettiin vuosia, jolloin kannabiksen käyttö oli kiivennyt 1990-luvun alusta tasaisesti ylöspäin ja ekstaasista viritettiin ensimmäisiä keskusteluja julkisuudessa. Amfetamiini oli levinnyt ongelmakäytöstä myös viihdekäyttöön ja lakka sekä gamma pulpahtivat pintaan. Sitten alkoikin muuntohuumeruljanssi.
Ongelmakäytössä heroiini katosi katukaupasta ja sen tilalle tuli korvaushoitolääkkeiden ja bentsodiatsepiinien päihdekäyttö. Puhtaiden neulojen jakaminen oli vasta hyväksytty kovan poliittisen taistelun jälkeen, lähinnä HIV-epidemian ja muiden suonensisäisessä käytössä leviävien tautien pelossa. Hiljalleen Suomi tavoitti huumekuvioissa muualla Euroopassa jo yli kymmenen vuoden ajan vallinneen toisen huumeaallon.
Huumeista puhuminen niiden oikeilla nimillä ja toisistaan hyvin erilaisina aineina alkoi saada tilaa. Tila puheelle piti kuitenkin raivata kovalla työllä, sillä useat järjestöt ja tuolloin voimain tunnossa olleet Ritva Santavuori ja Torsti Koskinen kävivät pyhää huumesotaa. Erityisesti Santavuori kantoi repressiivisen huumepolitiikan lippua näkyvästi: kaikki mikä ei puoltanut maksimaalisia rangaistuksia, oli liberaalia ja epäeettistä. Santavuori ehti tuomita julkisesti esimerkiksi tutkijan, joka hänestä hymyili liikaa kertoessaan huumeiden käytön yleisyyteen liittyviä tutkimustuloksia - epäilipä Ritva vielä päälle Stakesin huumetutkimuksen saavan rahoitusta Viron mafialta.
Vuosituhannen taite nosti myös suomalaisen huumetutkimuksen vahvaan nousuun. Käytön yleistymistä, lisääntyneitä haittoja ja erilaisia politiikkoja lähdettiin selvittämään laajalla rintamalla. Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä alkoi mustavalkoinen fanatismi myös liueta huumekysymyksen ympäriltä. Osin todellisuus pakotti uudenlaisen puhetavan omaksumiseen, sillä EU:n huumepolitiikka nojasi tutkittuun tietoon ja myös käytön yleistyminen söi riskien liioittelulta uskottavuutta.
Kun kolmannes nuorista aikuisista oli joskus kokeillut kannabista, oli vaikea väittää käytön johtavan väistämättä katuojan pohjalle heroiinipiikki kädestä törröttäen. Viimeinen mohikaani lajissaan oli muuta vuosi takaperin huumeskenessä keskustelijana piipahtanut Jukka "ei-mattoja-lattialla" Riipinen. Vilpittömistä pyrkimyksistä huolimatta oli inttämisen aika kuitenkin jäänyt jo taakse.
Pekka Hakkaraisen ja Christoffer Tigerstedtin arvio huumekysymyksen normalisoitumisesta vuonna 2002 oli tarkkasilmäinen. Huumekysymyksen normalisoitumisella he tarkoittivat huumeisiin liittyvän yhteiskunnallisen huolen leviämistä, huumekysymyksen arkipäiväistymistä sekä huumeongelman uudentyyppistä määrittelyä ja huumepolitiikan strategisia siirtymiä.
Oma aikani huumekysymyksen lähitarkkailijana on kulunut kuin siivillä. Kolmastoista vuosi pyörähti käyntiin ja muutoksen nopeutta ei välillä tahdo huomata. Jos on kokeilu ja käyttö yleistynyt, on asian yhteiskunnallinen käsittely hypännyt 2000-luvulla valtaisan loikan. Vielä ei olla lähellä tilaa, jossa huumeita voitaisiin käsitellä puhtaasti rationaalisin argumentein osana sosiaalipolitiikkaa ja ilman pelottavan vihollisen varjoa. Kuitenkin hyppy, jonka viimeinen 12 vuotta on tuonut, on totisesti normalisoinut huumekysymyksen.
Ne, jotka muistavat huumekeskustelun luonteen vuosituhannen taitteessa, tietävät mistä puhun. Se, että uskalsi sanoa julkisesti kannabiksen olevan mieto huumausaine, oli tuolloin hurjaa rämäpäisyyttä ja monien mielestä desperado-liberaalia - lähes rikokseksi määritettävää - vapaamielisyyttä.
Nyt eletään jonkinlaista pysähtyneisyyden tilaa. Suurta liikehdintää ei näy millään suunnalla ja politiikan rintamalla on erityisen hiljaista. Toisaalta paukkuja ei kannata ihan turhiin hömpötyksiin tuhlata, sillä yhteiskunnallinen polarisaatio kasvattaa jatkuvasti sekakäytön ja kaksoisdiagnoosipotilaiden määrää. Se ongelma kasautuu lähivuosina kestämättömäksi - varsinkin kun kunnat pihtaavat hoitoon liittyvien maksusopimusten kanssa - ja edessä on taas ongelmavetoista vilinää ja vilskettä huumekysymyksen ympärillä.
PS: Näin lopuksi vaaliveikkaus, kun kello on n. 19.40: Haavisto 42 ja Niinistö 58 prosenttia.
3.2.2012 13:38
Tiedättekö sellaisen hetken elämässänne, jossa olette lausahtanut jotain oikein ääliömäistä. Siis ei mitään vähän tyhmää tai edes järkyttävän ääliömäistä, vaan jotain sellaista, jonka sanominen kaivertaa niin vietävästi vielä vuosien päästä. Fiiliksen, että jos joskus tapaan sen ihmisen uudelleen, pyydän sanomaani nöyrästi anteeksi, vaikka ääliömäisyyden hetkestä olisi kulunut vuosikymmen.
Minä tiedän ja irvistelen. Kapakassa, pienessä tai vähän isommassa sievässä, tuli aikanaan murjaistua pari kertaa niin helvetin ääliömäisesti, että naama venyy vieläkin rujoon irvistykseen pelkästä ajatuksesta. Sellaista vähemmän ääliömäistä lauoin varmasti tuhansia kertoja - osan muistan ja suurta osaa en - mutta jotkut oikein helvetin pisteliäät muistot pulpahtavat välillä pintaan.
Yksi pahimmista oli keikka Kappeliin 1990-luvun lopulla. Päihtymys tömäkkä plus. Pöydässämme istui tuttu mukavaakin mukavampi nuori nainen. Hän lähti käymään WC:ssä - kuvittelin - ja tokaisin kaverilleni vieressä suorastaan brutaalin kommentin neidin takapuolen koosta - huomaatteko, etten edes ilkeä suoraa sanamuotoa tähän kirjoitta. Paskat se mimmi missään vessassa ollut, vaan suoraan selkäni takana ja kehui juuri ystävilleen, kuinka mukava ilta seurassamme oli ollut.
Laskeutui hiljaisuus. Sekä oma seurueeni että tuon mukavan nuoren naisen ystävät hiljenivät kuin veitsellä leikaten. Naama punaisena nieleskelin epämääräistä selitystä, joka oli tuhoon tuomittu - pyin viitanneeni johonkin toiseen henkilöön, mutta kaikki tiesivät tasan tarkkaan mitä olin sanonut ja tarkoittanut. Ainakin miltä sanomani oli siinä hetkessä kuulostanut.
Sen koommin en ole tuota naista tavannut. Se on saatanallinen harmi, sillä edelleen lähes 20 vuotta myöhemmin muistan tilanteen kuin eilisen. Siihen hetkeen ja iloiseen tunnelmaan lausahdukseni upposi todella syvälle - samoin se teki taatusti loukkaamaani henkilöön. Aivan järkyttävän huono miesläppä paikkaan, jossa sen tuhovoima oli moneen potenssiin tarkoitustaan pahempi - satuttava sanan tarkassa merkityksessä.
Joo, kyllä, se on ehdottomasti se tilanne, jota kadun ja paljon. Se on hetki, jota en usko tuon naisen edes muistavan, mutta itselleni siitä on tullut jonkinlainen menneiden aikojen torveilujen symboli - itsen ruoskimisen ydinpaikka. Törmäsin tuohon naiseen ennen insidenttiä usein metrossa ja vuosia silmäilinkin hänen asemansa kohdalla, josko pääsisin esittämään anteeksipyynnön. Sitä mahdollisuutta en koskaan saanut.
Tiedättekö, se ei ole ollenkaan sellainen hauskassa moodissa heitetty tai karnevalistinen herja, vaan siinä tilanteessa niin saatanan epäsopiva ja loukkaava, että se piirtyy vahvana muistijälkenä mieleen. Semmoinen itse koetun häpeän huipentuma itsestä, jossa ei vain sanottu yksin, vaan kaikki ne ympäröivät tekijätkin ovat juuri aivan väärässä asennossa - jotenkin koko universumi on juuri sillä kyseisellä hetkellä silmänräpäyksen eri aalloilla ja siihen lämäät ääliömäisyytesi. Inhottavaa.
28.1.2012 14:40
Hyvin, hyvin harvoin, mutta suureksi rikkaudeksemme pääsemme nauttimaan sellaisesta taiteesta, joka hyväilee mielihyväaluetta tunnejärjestelmässämme. Vaikka maailma on täynnä musiikillista kerrontaa, vain hyppysellinen siitä onnistuu ujuttamaan rihmastonsa syvälle oman elämän mielikuviin ja tarinoihin.
Musiikki, ihmiskunnan kaunein luomus, onnistuu näissä uniikeissa "kohtaamisissa" tavoittamaan yksilöllisiä tunteita ja visualisoimaan sellaisia kertomuksia, jotka elävät mielikuvissamme elokuvan kerronnan tavoin - ne rakentuvat fiktiivisiksi kohtauksiksi eletystä, koetusta ja haaveista. Miksi ja miten juuri tietty kappale - lyriikka ja melodia - kutoutuu osaksi elämäntarinaamme ja onnistuu todella koskettamaan, on kaiken eletyn ja koetun sekä kyseisen taideteoksen synnyttämä syväpsykologinen synteesi.
Baarikaapissa - tämän blogin nimi - soi usein tarina, jossa kietoutuvat niin elämän hetkellinen ihanuus, inhimillisyys ja rakkaus. Se on kertomus pojasta ja tytöstä, jotka kohtaavat elämän maantiellä matkalla jonnekin. Poika tietää heti tytön nähtyään, että kohtaamansa ihanuuden edessä hän voi vain heittäytyä elämänvirran vietäväksi - kukaan ei voisi tehdä hänen tilanteessaan muuta.
Kesäsateen yllättäessä tyttö pyytää poikaa luokseen. He tarttuvat toisiaan kädestä ja poika tietää sydämensä jäävän ikuisesti juuri siihen hetkeen - hetkeen, jonka hän tulee aina muistamaan ja tietää jo ennalta kestävän vain silmänräpäyksen. Se on ihmisen elämässä ainutlaatuinen hetki, johon on yksinkertaisesti pakko tarttua ja jossa kaikki täydellistyy. Se on enemmän kuin taikaa.
Aamulla pojalla on jäljellä vain unenomainen muisto kohdatusta ihanuudesta. Hetki oli lyhyt, mutta sen taianomaisuus jää ikuiseksi hymyksi pojan huulille. Vaikka hän on kiertänyt maailmaan ääret, ei samankaltaista taikaa ole aiemmin löytynyt eikä tule toiste. Se ei kuitenkaan lainkaan haittaa, sillä poika sai elää silmänräpäyksen sellaista, jossa kaikki on täydellistä. Muisto on täynnä ylitsevuotavaa haikeutta, muttei lainkaan pettymystä - päinvastoin, se on kuin lämmin tuulenvire kasvoilla tai iloinen naurahdus elämälle.
Maaginen Galway Girl ilmestyi vuonna 2000. Se on poikkeava tarina "ihmisistä suviyössä", sillä sen kertomus nousee elämän ainutkertaisuuden ja sattumanvaraisuuden positiivisesta kuvastosta. Melodinen koukku on niin etäällä totutusta rakkauslaulusta tai yhden illan tarinasta, ettei kappaletta heti edes tunnista runonomaiseksi rakkaustarinaksi. Alkuperäisversio sai rinnalleen vuonna 2008 Mundyn coverin, joka oli kyseisenä vuonna Irlannin ostetuin nettilataus - väitetään sen myös olevan soitetuin kappale vihreän saaren häissä. Vuonna 2007 kappaleen maagisuutta hyödynnettiin elokuvassa P.S. I love You.
Mitä tekemistä edellisellä on baarikaapin kanssa? Kävellessäni äsken Siltasaarenkatua tuli vastaan selvästi eilisellä reissulla oleva nuorimies. Hänen habituksessaan soi jo kaukaa nähtynä Galway Girl ja hetkeksi myös oma mieleni palasi tuohon elämäni maagiseen hetkeen. Katseidemme kohdatessa kadulla, molempien kasvoille levisi muikea hymy ja mieleni jukeboksissa soi:
So I took her hand and I gave her a twirl
And I lost my heart to a Galway girl
Koska suositan lähes joka toinen viikko Steve Earleä - tämänkin kappaleen tekijää ja alkuperäisversion esittäjää - annan tällä kertaa Mundylle ja Sharon Shannonille mahdollisuuden. Kyseinen live kuvaa hyvin sitä, kuinka kappaleen positiivinen moodi kietaisee mukaansa. Lopuksi hymyilen, sillä tiedän oman elämäni Galway Girlin - sen lyhyen taianomaisen elämänjakson omistajan - tunnistavan itsensä tekstistä ja hymyilevän siellä jossain tämän lukiessaan.
I've traveled around I've been all over this world
Boys I ain't never seen nothin' like a Galway girl
21.1.2012 18:08
Istuin lounaalla hieman itseäni nuoremman ystäväni kanssa ja hän kysyi - valintaa itse pohtien - olenko tosiaan ollut tipattomalla 6 vuotta ja oliko juomisen lopettaminen vaikeaa? Onneksi oli lauantai ja vastaamiseen hyvää aikaa, sillä kysymys oli hyvä, mutta väärä.
Väärä kysymys oli siksi, että lopulta harva menee kapakkaan ainoastaan juodakseen. Jos kyse olisi vain alkoholista, tekisi sen mieluiten yksin kotisohvalla. Tarkensinkin heti vastaukseni alkuun, että ei juomisen lopettaminen ole vaikeaa, vaan ulkopuolisuus, joka syntyy kun ei käy enää kapakoissa. Ainakin itselläni perjantai-iltasin tuli aina kummaa kutinaa vatsanpohjaan ja olo, että pitää lähteä jonnekin. Se jonnekin oli kapakka, jossa tapaa ihmisiä, alkoholin voitelemana sosiaalisuus luistaa ja saavuttaa jonkinlaisen vapaamman flown - arjen huolet jäävät taakse.
Keskimääräisen kapakoissa kiertelevän alkoholin käyttäjän ongelma ei siis ole ensisijaisesti alkoholista luopuminen - oli siis vastaukseni. Alkoholin käytön lopettaminen tarkoittaa monille, kuten itselleni, eräästä kapakkasosiaalisuuden elementistä luopumista. Olemme oppineet ja sosiaalistuneet ajatukseen, että kapakka, alkoholi ja hyvä seura ovat toisistaan irrottamattomia elementtejä. Yhden noista puuttuessa, ei kaksi muutakaan toteudu.
Vastaus ystäväni kysymykseen onkin, että alkoholista oli helppo luopua, mutta kapakkasosiaalisuudesta sen sijaan ei. Kun ei lähde viikonloppuisin radalle, kokee sosiaalinen elämä melkoisen mullistuksen. Oikeastaan se muuttuu hyvin radikaalisti. Täytyy luoda uusia rutiineja ja tapoja, jotta viikonloppuinen kapakkarituaali painuu taustalla ja unholaan. Siihen kuluu aikaa, mutta isossa kuvassa se on aika kivuton prosessi.
Kuusi vuotta tipattomalla on niin pitkä aika, että nyt ajatus alkoholista ja kännissä kapakassa heilumisesta pikemminkin ällöttää kuin houkuttaa. Älkää tulkitko väärin, olen siis itse oppinut elämään ilman juuri kyseistä viikonloppurituaalia, mutta kukin valitkoon itse oman tapansa.
Lopuksi ynnäilin ystävälleni plussia ja miinuksia, joita kapakkaelämän jättäminen tuotti.
Plussaa: iän mukana pahenevien krapuloiden loppuminen, yleisen vireystilan selvä paraneminen, työtehon lisääntyminen (kirjoittajalla ei päässä saa olla jumeja), melkoisen rahan säästön, kännisekoilun loppuminen (ja niitä riitti), viikonloppujen tehokkaampi käyttö hyödylliseen tai lepäämiseen.
Miinukset: villin juhlimisen loppuminen (se oli välillä saatanan hauskaa), sosiaalisen elämän nahistuminen, pään nollaamisen hetkittäinen kaipuu, ulosjäänti tietystä kaveripiireistä ja (poikamiehelle) mimmien tapaamisen hankaloituminen.
Lista ei ole tyhjentävä, mutta nämä tulivat ensin mieleen.
Musiikiksi tarjoan aivan uunituoretta Springsteeniä. Video on todella hieno ja koska Ronald Reaganeita on tämän biisin tiimoilta ollut jo liikkeellä, niin vielä lukuohje: kertosäe on sarkasmia, joka tekee kappaleesta iskun päin tähtilipun kasvoja.
13.1.2012 10:54
Rattijuoppo tappoi nuoren tytön Viikissä ja JJ kaverinsa muskeliveneellä. Nämä tapahtumat ovat puhuttaneet, kuohuttaneet ja herättäneet vihaa kansalaisten keskuudessa. Kansalaiskeskusteluissa on vaadittu todella kovia rangaistuksia, aina elinkautisesta kuolemantuomioon. Kuvotusta pitääkin tuntea, sillä känniset ratissa ja ruorissa ovat tappava yhdistelmä. Sen sijaan edes hirttotuomio ei ole se väline, jolla ehkäisemme tehokkaimmin itse ongelmaa.
Kysymys kuuluu, eikö kukaan muka nähnyt JJ:n lähtevän kaverinsa kanssa umpitunnelissa julkisesta huvisatamasta? Entäs jäppinen, jolla on tapana ajella kännissä, miksi kukaan läheinen, kaveri tai tuttava ei puuttunut touhuun aiemmin - vaikkapa pirauttamalla jollakin känniajelulla poliisille: tällainen auto ja tässä rekisterissä on kännikuski!
Vastaus on itsestään selvä. Kuppilasta hoipertelevalle JJ:lle kaverinsa kanssa on vain naureskeltu, että siinäpäs reipas parivaljakko veneilemään. Kännissä kurvailevan kaverit ovat voineet todeta, että mahtaako hommassa olla järkeä. Tämä on meidän suomalaisten hieno ominaisuus: olla etäkohtelias. Toisen yksityisen alueelle ei mennä ja puututa, vaikka touhu olisi kuinka järjetöntä.
Jokainen, joka on yhdenkin kerran ollut rattijuopon kyydissä tai ollut puuttumatta kaverin autoreissuun, on edistänyt sellaisen suomalaisen ajattelun muodostumista, jossa tuo känniajelu ei kuulu minulle - ajakoon siis. Mökkireissuilla varmaan 90 prosenttia suomalaisista on joko itse ajanut tai ollut itse ruorijuopon kyydissä. Omapa on kuskin asia - vaan jälleen saimme muistutuksen siitä, että ei ole!
Tehokkain tapa ehkäistä ja vähentää ratti- ja ruorijuoppojen toimintaa on olla itse sietämättä sitä, puuttua siihen ja muuttaa tätä maan tapaa. Moni tekeekin niin, mutta helvetin usea taas ei. Aina, kun joku tuttu tai tuntematon hyppää auton rattiin tai lähtee veneilemään kaljoissa, on siihen painuttava väliin ja estettävä se. Mikäli se keino ei toimi, kännykkäaika tarjoaa nopean yhteyden poliisiin.
Jokainen joka tarjoaa rangaistukseksi "munat pois ja Ahvenanmaalle" voi katsoa peiliin. Miettikää, oletteko katsoneet elämässänne sormien läpi, kun sukulainen tai tuttava lähtee "siinä ja siinä" ajokunnossa juhlista kotiin tai mökkivieras palaa omalle mökilleen erittäin monen saunakaljan jälkeen botskilla. Ikävä kyllä puolet suomalaisista vastaa vähintään toiseen kysymykseen myöntävästi. Ja tässä palataankin hirvittävien tragedioiden ehkäisyyn: kännissä ajelua ei saa sietää ja siihen tulee aina puuttua - sosiaalinen kontrolli on reaalimaailmassa ainoa tehokas keino kitkeä ratti- ja ruorijuoppous.
6.1.2012 12:42
Kansainvälisten tietotoimistojen kautta levisi tänään uutinen, jossa kerrotaan 149-271 miljoonan ihmisen käyttävän laittomia huumeita. Lancetissa julkaistu artikkeli käsittelee huumeiden globaaleja terveyshaittoja. Sen mukaan maailmassa on 15-39 miljoonaa amfetamiinin, kokaiinin ja opioidien käyttäjää, joista 11-21 miljoonaa tuuttaa suoneen. 125-203 miljoonaa käyttäjistä on hamppumiehiä tai -emäntiä.
Kuten olettaa saattaa, on suurin osa käyttäjistä Yhdysvalloissa, Euroopassa sekä Oseaniassa. Juurin niissä maissa, jotka aikanaan (1961) julistivat globaalin huumesodan ja sanelivat muulle maailmalle toimivan taistelustrategian - ei ole sittemmin se homma mennyt ihan putkeen.
Lancetin raportti tietää kertoa myös seuraavaa:
"Studies in high-income countries, with high levels of cannabis use, have reported a common temporal ordering of drug initiation--alcohol and tobacco, followed by cannabis use, and then other illicit drugs. This pattern persists after control for possible confounders."
Alkoholi ja tupakka ovat siis portteja huumeisiin - se on minun tapani lukea tuota lausumaa (jos joku ei havaitse, on tämä lausahdus porttiteoriaa kokonaisuudessa ironisoiva).
Uutinen tutkimuksesta levisi nimenomaan länsimaisten uutistoimistojen välityksellä, joka selittää miksi artikkelin kiinnostavin osuus jätettiin raportoimatta. Alkoholi aiheuttaa globaalisti vuodessa 1,8 miljoonan, tupakka vaatimattoman 4,8 miljoonan ja huumeet 197 000 ihmisen kuoleman (mukana laskemassa yliannokset, sairaudet, tapaturmat ja itsemurhat). Kyyti on länsimaisesta vinkkelistä todella patologian laitoksen kellarikylmää, kun lailliset päihteet otetaan mukaan tarkasteluun.
Hiljan kuulin jonkun kansalaisen kutsuneen minua "huumeiden käyttöä mainostavaksi" tutkijaksi - "hilarious" mietin tuolloin mielessäni. Sama "ratkiriemukasta" -kela rullaa taas päässäni. Pyrkimys suhteellistaa huumausaineiden paikkaa länsimaissa nähdään mainostamiseksi - suhteellistaminen viittaa sellaisten politiikkojen pohtimiseen - siis pohtimiseen - jotka alentaisivat huumeista aiheutuvia kustannuksia ja vähentäisivät haittoja. Tuo edellinen lause kannattaa tavata uudelleen, mikäli sana huume on ajattelussa sokea piste.
Sen sijaan se joukko ihmisiä, joka vikisee aina alkoholin tai tupakan hintaan koskettaessa, voi jossakin välissä pohtia päänsä kaivamista esiin pakaroidensa välistä. Tupakka tappaa vuodessa 4,8 miljoonaa ihmistä, alkoholi 1,8 (ja on Suomessa yleisin työikäisten miesten kuolinsyy) ja huumeet 197 000. Mikä on näissä oloissa oikea kohde suursodan julistamiselle? (Jos sota on jonkun mielestä hyvää ja älyllistä politiikkaa millään ihmisen toiminnan saralla).
War, what is it good for? Absolutely nothing!
30.12.2011 18:44
Marraskuun alussa Talous-sanomissa ilmestyi juttu "Tässäkö totuus? Nuorelle työttömyys voi olla lomaa". Siinä käsiteltiin nuorisotyöttömien todellista määrää ja työttömyyden syitä. Laadullisia arvauksia esitti professori Helena Helve Tampereen yliopistosta. Helven lausunnot aikaansaivat kipakan nettikeskustelun ja juttuun tulikin peräti 390 kommenttipuheenvuoroa. Seurasin aktiivisesti keskustelua, sillä jutussa esitetyt väitteet olivat niin perin juurin outoja.
Lausunnot, joiden mukaan nuoret mieltävät työttömyyden lomaksi, eivät ahdistu siitä tai suhtautuvat työttömyyteen suopeasti, eivät ole vastuuttomia, vaan täysin absurdeja. Mieleen tulee Matti Vanhasen heitto perustulokeskusteluun vuonna 2006, jonka mukaan perustuloa kaihoavat lähinnä "bilettäjät". Myös tämä keskustelu oli aktiivisen suurennuslasini alla ja omakin lusikka aktiivisesti mukana sopassa.
Tällaiset eliitin sivallukset kuuluvat feodaaliaikaan, jossa yhteiskuntajärjestys perustui talonpoikien ja orjien riistoon. Vanhasen biletys-kommentti oli varmasti osin laskelmoitu ja asettui osaksi vanhan Suomen ja Kepun tuolloista poliittista diskurssia: kaupungeissa pullamössösukupolvi bilettää valtion varoilla. Tuolloinen prekariaatti-keskustelu lainehti korkealla ja Eetu Virenkin oli ehtinyt jo lanseerata kuolemattoman "paskaduuni" käsitteen. Vanhasen sivallus upposikin laajempaan keskusteluun - epäsovinnaisesti tosin.
Nyt sitten oli professorin vuoro tulla kertomaan samansuuntaista sanomaa. Eliitti katsoo edelleen pätkätyöläisten olevan työttöminä tarkoituksella ja bilettäen välillä kaikki tienaamansa miljoonat eurot - sitten taas muutama kuukausi hiihtohissin kapulanojentajana.
Kaikki työttömänä olevat ja pätkää tekevät tietävät turhan hyvin, ettei tonnikalapurkilla ja kolmella hapankorpulla päiväannoksena saa kummoisia kinkereitä aikaan - ei edes päätä sekaisin muutoin kuin alhaisen verensokerin aiheuttamasta huimauksesta.
Perään eliitiltä eettisesti kestävää suhtautumista nuoriin, jotka ovat kamppailevat pätkätyöhelvetissä ilman pieninkään mahdollisuutta tehdä yli puolen vuoden päähän kantavia suunnitelmia. Hieman Tommi Hoikkalaa lainaten on "kvalifikaatiohäviäjiä", joiden kompetenssit eivät yksinkertaisesti innovaatiotalouden myllyssä kohtaa työmarkkinoiden kysyntää, on syrjäytyneitä, mielenterveyden kanssa kamppailevia ja päihdeongelmaisia - vain joitakin alaryhmiä mainiten.
Norsunluutorni on paikka, josta käsin täysin maailmasta vieraantuneiden ihmisten vittuilu ei saa nuorten (tai kenenkään muunkaan) keskuudessa sympatiaa, ei motivoi mihinkään tai lisää toivoa elämänlaadun paranemisesta. Kukaan täysipäinen ei aikana, jolloin tutkimusten mukaan nuorten suurin huoli on selviäminen tulevasta työelämässä, lähde potkimaan maassa makaavia.
Vaikka Talous-sanomat ei lehtenä hääppöistä journalismia edusta, kannattaa käydä katsomassa millaisia reaktiota professorin epämääräiseen arvailuun pohjautuneet, faktuaalisesti täyttä yläpilveä olevat, puheet synnyttivät. Hyvin harva nuorista oli suuntaamassa Kalastajatorpalle häppäämään.
www.taloussanomat.fi...s-nuorelle-tyottomyys-voi-olla-lomaa/201115803/139
23.12.2011 13:46
Joulu, tuo ikiaikainen juhla on ihanan hirvittävä. Sitä on juhlittu tuhansia vuosia talvipäivän seisauksen kunniaksi. Sitten Juudeassa keksivät kerätä yhteen kansantarinoita ja loivat stoorin heebosta, joka syntyi epämääräisessä heinäkasassa sopivasti vanhan juhlapyhän aikaan. Osa possesta alkoi viettää kinkereitä tämän Jesseksi kutsutun hemmon syntymän kunniaksi. Hiljalleen syntyivät hilpeät hipat, joita nykyisin kutsutaan jouluksi.
No nyt sitten 2000 vuotta myöhemmin joulu tarkoittaa sitä, että jengi alkaa sekoilla ja häröillä. Ensin joulua odotellessa juhlitaan sitä, että joulu on tulossa. Noin kuukausi ennen itse tapahtumaa karkaa sitten mopo täysin käsistä. Alkaa helvetillinen shoppailu, hääräily ja touhotus - jatkuva kiire!. Rahaa pistetään palamaan kuin viimeistä päivää, kaikki ovat holtittoman stressin vallassa ja säntäilevät edes takaisin. Freukkareita mukaillen: rintaa pistää, sukat haisee ja vituttaa.
Mitä lähemmäs aattoa tullaan, sitä enemmän pinna kiristyy. Isi juoksee hulluna ostoksilla tuhat merkintää sisältävän listan kanssa, äiti siivoaa kuin tuomiopäivää odottaen, skidit hermoilevat joulupukin takia ja kaikki on vain horroria ja kaaosta. Isi ei saanut aattoaamuna ostettua jo loppunutta harvinaista hunajasinappia. Äiti vetää herneet ja saa itkuraivarin: "minä siivoan ja laitan ruokaa ja sinä paska ostat vain 999 asiaa, kun 1000 piti olla: olet pilannut joulun". Siinä sitten väärän sinapin takia riidellään pitkin aattopäivää.
Riitelyn lomassa viritetään kaikki pienintä yksityiskohtaa myöden valmiiksi. Lopulta käydään pöytään ja oho, on se äiti tosiaan laittanut kystä kyllä. Pukki tulee ja jaetaan lahjat. Lauletaan vielä joululaulu.
Siinä isin joulustressi purkautuu - viiniä kuluu kivasti ja snapseja hörpitään oluen kyytipojaksi. Isi tuuttaa pukin lähdettyä äitiä neppariin ja veri roiskuu, lapset pakenevat itkien naapuriin ja lopulta poliisi käy selvittämässä tilanteen. Helvetillistä stressiä kesti 2 kuukautta, iloa 3 tuntia (sekin niin kännissä ettei muista jälkeenpäin), isi sammui, äiti sai turpaansa ja lapset elinikäisen trauman.
Seuraavaa joulua odotetaan taas innolla vuosi.
Hyvää Joulua!
Anna lapselle raitis joulu!
www.annalapselleraitisjoulu.fi/2011/
13.12.2011 13:55
Johdanto
Viime perjantaina kirjoitin tekeväni etnografisen minitutkielman pikkujoulujen juomiskäytänteistä. Tutkimuskohteeksi valitsin hyvän ystäväni tutkimusprofessori Hoikkalan, joka muotoili menetelmästä artikkelissaan vuonna 2008 seuraavaa: "elävän ryhmän muotoutuminen ja (juomisen) sääntelyn tapahtuminen etnografin suoran katseen alla on kerrassaan lupaava näköala". Lähdin siis testaamaan tutkittavan omaa metodihypoteesia hänellä itsellään. Muiden paikalla olleiden henkilöiden nimiä en tutkimuseettisistä syistä mainitse.
Tarkoitus oli aineistotriangulaation - monien aineistojen rinnakkainen käyttö - keinoin tuottaa mahdollisimman monipuolinen kuva kohteen juomiskäytänteistä ja niihin liittyvästä sosiaalisesta sääntelystä. Havainnoin kohdetta, nauhoitin hänen lyhyen puheensa, tein loppuhaastattelun ja kävin vapaamuotoisia keskusteluja juomisesta. Clifford Geerzin hengessä pyrin tiheään kuvaukseen ja teoreettisesti valistuneeseen analyysiin.
Koska Hoikkala on itse käyttänyt hiljan osallistuvaa havainnointia metodina kahdessa isossa tutkimuksessa (Hoikkala, Salasuo & Ojajärvi 2009; Paju & Hoikkala 2012), oli hänen aiheellista tuntea millaista on kohteena oleminen.
Asetelma
Saapuessani paikalle ravintola Savuun, Tervasaaressa, olivat lähes kaikki muut jo paikalla. Kolme pitkää pöytää oli täynnä ihmisiä. Kaikkiaan pöydissä istui nelisenkymmentä pikkujoulun viettäjää. Oma habitukseni sopi huonosti, kuten hyvin usein muutoinkin, äärimäisessä tonttumaisuudessaan ja väärän värisessä joulupukin parrassa muutoin tyylikkään keskiluokkaiseen joukkoon. Löysin kuitenkin paikan samasta pöydästä, jossa tutkimuskohteeni istui, vaikka päädyinkin pöydän toiseen päähän. Pelastuksekseni vieressäni istui vanha kaverini Sopanen (nimi keksitty), joka läsnäolollaan minimoi pikkujouluangstini - huokaisin syvään helpotuksesta. Vastapäätä minua oli kaksi erittäin mukavaa naiskollegaa. Asetelma havainnointiin oli puitteiltaan optimaalinen.
Tutkimuskohde oli asettunut pöydän toiseen päähän ja oli joka suunnalta naisten ympäröimänä - luonnollisesti. Nämä naiset tosin ovat noin 35 vuotta Hoikkalan fanijoukon kovaa ydintä nuorempia, siis siinä 40-50-vuoden hujakoilla. Tämä kertoi myös tilaisuuden olevan suljettu, sillä perinteistä 75+ fanikatrasta ei roikkunut tutkimusprofessorin karderoobista harkiten valitun tummansinisen Hugo Bossin pikkutakin hihoissa. Olemukseltaan kohde muistutti kovasti Don Johnsonin ja Michael Boltonin synteesiä - äärimmäisen tyylikäs, jos elettäisi 1980-lukua. Tietoista retroilua vai maukasta mauttomuutta?
Nousua odottaessa
Koska saavuin hieman myöhässä, en tiennyt siihen mennessä nautitun alkoholin määrää. En tohtinut asiaa huutamalla Hoikkalalta tiedustella, joten laitoin tekstarin: "12 cl valkkari?" Vastaus tuli heti: "oli, nyt 6cl, liian hidas säätö".
Säädöllä hän viittaa tarjoiluun, jossa organisaatiomme taholtamme oli sovittu ennakkoon kaikkien saavan (vain?) kolme kaatoa illan aikana - tämän sain tietää vasta myöhemmin. Näin ollen Hoikkala joutuikin sosiaalisen sääntelyn sijaan ensisijaisesti ulkoisen sääntelyn kohteeksi. Toki hän olisi voinut - ja hänen olisi tutkimustilanteen tietäen pitänytkin - vaatia lisää, nopeammin ja toistuvammin viiniä lasiin, mutta eipä jäppinen kehdannut. Tämä on ilman muuta sosiaalisen sääntelyn piiriin kuuluvaa. Olennaista kuitenkin tutkimuksen kannalta oli, että rajoittamalla kaadot kolmeen, oli tutkimusasetelmani kriisissä heti illan alussa. Jonkinlainen toivon kipinä kuitenkin nousi, kun kohde kumosi koko lasin lopun kerralla kurkkunsa. Toista lasia herra sitten siemailikin ikuisuuden.
Lopulta tuli viimeinen kaato ja hiivinkin muina miehinä pöydän toiseen päähän osallistumaan "luontevasti" keskusteluun. Tämä position vaihtaminen havainnoijasta keskustelijaksi meni aivan pieleen, sillä kohde kritisoi heti aikeideni ilmeisyydestä ja totesi, että "kohteen tuijottaminen silmiin on huono menetelmä".
Hieman lannistuneena lampsin röökille. Palatessani Hoikkalan kädet pyörivät tuulimyllyn tavoin tuoden keskusteluun hänelle tyypillisen non-verbaalisen lisäaromin. Viinilasikin oli jo puoliksi juotu (tyhjä/täysi) ja jäin seurailemaan tapahtumia hieman sivummalta - silloin, noin kahden sekunnin kymmenyksen ajan, oli orastavaa nousuhumalan tynkää (ehkä) havaittavissa. Tästä tulee sittenkin jotain, ilakoin mielessäni.
Tilanne keskeytyi erittäin ikävästi, kun joku päätti pitää puheen. Se muistutti monilta osin pöytätuuletinta kovalla helteellä: jokin surisi, mutta hikoilu vaan paheni.
Epäeettinen yritys ja epäonnistuminen
Koska tilanne vaikutti tyystin lukkiutuneen, pyrin vastoin kaikkia osallistuvan havainnoinnin sääntöjä provosoimaan kohdetta kesken edellä mainittua puhetta tekstiviestillä: "ala nykiä, tutkimus on kiinnostavampi". Täsmällistä vastausta en voi tutkimuseettisistä syistä julkaista, sillä se saattaisi haitata kohteen sosiaalisia suhteita. Hän kuitenkin esitti yleisfiiliksen olevan laskusuunnassa.
Yleisfiiliksen lasku viittasi selvästi useampaan asiaan, joista yksi oli tyhjä viinilasi - tämän päätelmän pystyi tekemään saamastani tekstiviestistä: liian hidasta kaatoa. Pian karu totuus valkeni, kun ehdotin kohteeni lasin täyttämistä tarjoilijalle. Hän kertoi sovitusta kolmesta kaadosta. Tutkimusasetelmaa parantaakseni ryntäsin oitis vaatimaan johtajaamme avaamaan Hoikkalalle piikin baariin. Vastaus oli laihialaisen epäkunnioittava näinkin merkittävää tutkimushanketta kohtaan: "saat maksaa itte kaveris juomat tässä teidän kokeessa".
Tyrmistyin vastauksesta ja tein illan pahimman virheeni, en vienyt omaa korttiani baariin, vaan sopeuduin tilanteeseen. Se oli tutkimuksen käännekohta, joka varmisti epäonnistumisen. Juomat oli juotu, joten lauluja ei ainakaan Hoikkalan suulla laulettaisi. Juomisen ja eritoten humalan sääntelyn tarkkailu ilman juomista ja humalaa on hankalaa jopa minulle.
Hetkeksi kaikki unohtui, kun sisään dallasi joulupukki, jonka läppä ja habitus olivat aivan ybeeriä. Pukki joka puhuu sukupuolten välisestä dialektiikasta, viljelee viitteitä Marxismiin, Lapsi- ja nuorisopolitiikkaan sekä kertoo konteksteista ja laulaa presidenttiehdokkaiden retoriikkaa satiirisesti mukaillen oli historian paras. Sitten joku mummo sai kukkapuskan, koska jäi eläkkeelle.
Analyysi
Tulkinta, "ilman viinaa ei ole hauskaa", olisi tässä ehkä liian raju, mutta kyllä tutkimuksen voi sanoa jokseenkin epäonnistuneen. Useampi piiskaryyppy olisi pitänyt kumota Hoikkalan kurkkuun pikatahdilla, jotta asetelmasta olisi muotoutunut hänen tekstuaalisen ilmaisunsa mukainen: "kerrassaan lupaava näköala".
Tärkein juomiseen vaikuttanut tekijä oli ulkoinen sääntely - siis kaatomäärä. Vaikka kyseessä oli oletettavasti ekonomisin perustein tehty ratkaisu, olisi minun tutkijana pitänyt selvittää menettely ennakkoon. On myös mahdollista, että kaatojen määrä oli rajoitettu humalan ja juomisen sääntelyn vuoksi, mutta tämä jää ilman tarkempaa tietoa leijumaan ilmaan.
Toinen sosiaaliseen sääntelyyn liittyvä tekijä oli eittämättä se, että kaatojen määrän ollessa kolme, ei kukaan kehdannut lähteä sooloilemaan - tilaamaan laskun ohi. Sosiaalinen tilanne kokonaisuudessaan oli reipashenkisyyden ja hövelin käytöksen kannalta liian seesteinen eikä kutsunut rikkomaan tilannekohtaisia normeja.
Ehkä kärjistäen voisi väittää normien rikkojaa odottaneen vallitsevassa tilanteessa riski tulla leimatuksi. Toisaalta se olisi myös saattanut mobilisoida useamman omatoimiseen juomiseen ja matkaan saattaa kollektiivisemman höveliyden. Akateemista Jargonia ja retorista itsehierontaa voisi tässä jatkaa loputtomiin, mutta se ei palvelisi alkuperäistä tutkimusongelmaa. Siirrynkin suoraan yhteenvetoon.
Yhteenveto
"Nykyajassa tutkijatkin ovat hetkeen heittäytymisen mielettömyyttä pelkääviä kontrollifriikkejä". Näin lausui tutkimuskohteeni Hoikkala lyhyessä loppuhaastattelussa. Hän viittasi ajan tuottamaan suorittamisen eetokseen. Tutkijoiden on pätkätyöniukkuuden maisemassa sopeuduttava iskusanojen tehokkuus ja tuottavuus luomaan eetokseen. Kaukana ovat ajat, jolloin akateeminen vapaus tarkoitti myös heittäytymistä, mielettömyyttä ja dekadenssia kokemuksellisuutta.
Itse pikkujoulut olivat sen sijaan erittäin miellyttävä kokemus kaltaiselleni pikkujoulufoobikolle. Savu on miellyttävä ravintola ja joulupukki huikea. Tutkimuskohteeni joutui sen sijaan ottamaan koskaan saapumattoman nousuhumalan tilalle illan päätteeksi pahan lisänypyn - ulokkeen otsaan, muotoilisi joku toinen. Ensin hän käveli Tervesaaresta kovassa vesisateessa Hakaniemeen, ei löytänyt avointa paikkaa mennä kaljalle, ja lopulta tarpoi aina Käpylään saakka. Tässä piilee tämän jutun opetus. Näin siinä käy, kun perässähiihtäjäsukupolven edustaja joutuu lähtemään pikkujouluista selvin päin: laihialaista - manasi Hoikkala vielä tänä aamuna.
Kaikkiaan tätä kokeilua voinee kutsua osin nollatutkimukseksi. Näin lienee ainakin sen annin osalta lukijalle. Sen sijaan tutkijan ja kohteen näkökulmasta idea ja toteutus olivat jälleen osoitus kahden hörhölogin mielen jatkuvasta eksploratiivisuudesta - milloin järkevästä ja järjettömästä. Kokeilla kuitenkin pitää: homo ludens = leikkivä ihminen.
Jätän viimeiset sanat Pekka Myllykoskelle, joka videolla "Viimeinen boheemi" tiivistää muusikon näkökulmasta ja viinalla marinoidussa olotilassa osuvasti yhteiskunnallisen käänteen: mielettömyyteen heittäytymisestä markkinaliberalistisen kilpailueetoksen synkkään kitaan:
Ks. Suositukset oikea yläkulma.
9.12.2011 16:56
Tänään lienee se päivä, jolloin tip-tap -kausi saavuttaa määrällisen huippunsa. Naljailin hiljan tässä blogissa reippaan kyyniseen sävyyn pikkujouluista. Onkin syytä vetää takaisin kriittisiä lausumia, sillä tänään tapahtuu paljon sellaista, jota muistellaan työpaikoilla ja muissa yhteisöissä vuoden päivät: joku hilpeästi nauraen, yksi iloisesti hihittäen, kolmas kasvot häpeästä punaisena ja vain kaltaiseni raitis tylsyyttä ilmentävä kyynikko vetäytyy sivummalle.
Pikkujoulu kaikkine tapahtumineen on kiinnostava rituaali, joka tuo työyhteisöön sellaista poikkeavaa sisältöä, jota ei arjen aherruksessa kohtaa. Ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisessä "toisessa" sosiaalisessa kontekstissa ja vieläpä alkoholin voitelemin sosiaalisin taidoin. Pikkujoulua voisikin kuvata lainaten ystävääni sanaseppo Pete Aueria, joka siteeraa usein menneiden aikojen Kiteen viina -mainosta: "raikastaa hengityksen ja matkaan saattaa hövelin käytöksen".
Mutta mitä tämä "höveli käytös" tarkkaan ottaen on? On syytä mennä edellisessä blogissani luettelemien stereotypioiden taakse. Se taas vaatii tutkimusta. Suomessa on pitkästä alkoholitutkimuksen perinteestä huolimatta hyvin vähän kuvauksia juomistilanteista ja niiden sosiaalisesta sääntelystä. Pikkujouluista erityistilanteena ei tutkimusta ole lainkaan.
Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala peräänkuuluttaa vuonna 2008 ilmestyneessä artikkelissaan suoria etnografisia kuvauksia juomiskäytänteistä. Hän siis ehdottaa, että tutkijan on mentävä katsomaan juomistilanteita. Tarkka sanamuoto on seuraava: "elävän ryhmän muotoutuminen ja sääntelyn tapahtuminen etnografin suoran katseen alla on kerrassaan lupaava näköala".
Koska Hoikkala kehuu näköalaa lupaavaksi, osallistun sittenkin maanantaina työyhteisömme pikkujouluun. En kuitenkaan juhlijana, vaan ainoastaan havainnoijana ja tarkkailija, muistiinpanoja tehden. Jotta noudatan tutkimuseettisesti kestävää otetta, havainnoin vain ja ainoastaan millaisen "hövelin käytöksen" pikkujoulu ja alkoholi matkaan saattavat Hoikkalan käytöksessä. Kirjaan siis tarkasti ylös hänen erilaiset käytänteensä pikkujouluillan aikana. Tämä minitutkimuksen tulokset raportoin ensi keskiviikkona tässä blogissa.
Voinemme siis kaikki, itseni mukaan lukien, odottaa jotain kerrassaan ratki riemukasta, sillä Hoikkala Suomen nuorimpana 58-vuotiaana yltyy aina spektaakkeleihin. Lähtöasetelmaa voi kai oikeutetusti kuvata jonkinlaiseksi rutiköyhän miehen tosi-TV:ksi, ilman kuvaa ja tömäkällä tieteellisellä jargonilla siivitettynä. Toinen oiva analogia olisi keski-ikäisen miehen BB-pikkujoulu, josta ulkonäkökeskeisessä ajassa ei "kansainvälisen kuvahäiriön" vuoksi ole lainkaan kuvaa saatavilla.
Oletan, että tästä syntyvä tuleva Tietofinlandia -ehdokas sivuaa ainakin alkoholitutkimuksen, karnevalismin, ryhmäkäyttäytymisen, kaupunkitutkimuksen ja kriittisen urologian eri suuntauksia - siis monitieteellistä nuorisotutkimusta.
.
Jään tekemään tarkempaa tutkimussuunnitelmaa Punk Rock Songin tahdissa.
Kommentoi 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta