Kannabisyhdistyksen pakit

  • Mikko Salasuo

Lähes 20 vuotta sitten Suomen kannabisyhdistys niminen kansalaisjärjestö haki Patentti- ja rekisterihallituksesta oikeutta rekisteröityä yhdistysrekisteriin. Anomus hylättiin tuolloin Oikeusministeriössä ja valitus Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Perustelu oli aikanaan seuraava: ”Suomen kannabisyhdistyksen tarkoitusta on sen sääntöjen 2§:n mukaan pidettävä hyvien tapojen vastaisena siten, että esitetty tarkoitus on yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen.”

Nyt eletään vuotta 2011 ja sama kuvio on toistumassa. Taas SKY:lle tuli pakit itse haussa ja tänään käynnistyy valitusprosessi. Itse valituksen tueksi on laadittu seitsemän (erittäin) ansioituneen huumealan asiantuntijan allekirjoittama lausunto. Moni muukin asia on nyt toisin, kuten Suomen kannabisyhdistyksen tarkoituspykälä. Sen muoto oli 1990-luvun alussa: ”vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus omaan käyttöön tulee lailliseksi täysi-ikäisille Suomen kansalaisille sekä tutkia kannabiksen käyttöä eri kulttuureissa ja eri aikoina.”

Nyt haetaan oikeutta rekisteröityä yhdistykselle, jonka ”tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituiksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun.” Ero voi olla lukijan silmään pieni, mutta se on perustavanlaatuinen. Nykymuotoinen tarkoitus ei sisällä saatavuutta eikä laillistamista, vaan kyse on kannabiksen dekriminalisoimisesta. Viittaus samankaltaisen yhdistyksen rekisteröinnin hylkäämiseen ei ole sen vuoksi juridisesti pätevä.

Kyse on kansalaisten perusoikeudesta. Dekriminalisoinnin kannattaminen ei ole yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen – itse tein sen viimeksi tänä aamuna Maikkarin aamu-tv:ssä. Kannabiksen dekriminalisointi on vallitseva tosiasia monessa EU-maassa kuten Hollannissa, Belgiassa, Portugalissa, Espanjassa ja Tsekeissä. Joko käytöstä, hallussapidosta tai viljelystä omaan käyttöön ei rangaista lainkaan tai voi saada pienen sakon. Kaliforniassa äänestettiin viime lokakuussa lakialoitteesta, jonka mukaan pienen kannabismäärän hallussapito ja kasvatus olisi laillistettu. Kannabisyhdistyksen kohdalla on siis kyse poliittisesta yhdistyksestä, jonka edustama näkemys on vallalla useassa maassa.

En ole itse kannabisyhdistyksen jäsen, mutten voi missään olosuhteissa hyväksyä järjestelmää, joka asettaa yhdistykset ilman juridisesti päteviä perusteluja eri asemaan. Niin pelottava ”huumemörkö” ei voi Suomessa enää olla, että se legitimoi mielivaltaisen toiminnan. EU-tasolla Kannabisyhdistyksen kaltaiset toimijat ovat tärkeitä, jopa keskeisiä, toimijoita huumausainepolitiikassa. Ne tekevät paljon yhteistyötä parlamentin edustajien kanssa ja niitä myös kuullaan toistuvasti.

Mikäli hylkäyksen perusteena käytetään edelleen muotoilua ”yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastainen”, tulee esimerkiksi Kokoomusnuoret erottaa yhdistysrekisteristä samoin syin ja pikimmiten.

Kirjoitettaessa soi John Fogerty - Deja Vu All Over Again

43 kommenttia

Anonyymi

4.3.2011 16:49

Puuuh...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.3.2011 18:38

Hyvä kirjoitus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 03:07

Hassua että jonkun päihdeaineen puolesta ihmiset jaksavat kamppailla vuodesta toiseen.

Sinänsä heille kyllä pitäisi sallia yhdistymisvapaus. Tuoreemmat sukupolvet alkavat jo olla valmiita keskustelemaan itse asiasta. Valitettavasti PRH kuten ei myoskään juuri kukaan Suomen poliitikoista edusta kansalaisrohkeutta, eikä ole valmis ottamaan riskejä ja tuomaan uusia "rohkeita" avauksia poytään, joten enpä menisi ennustamaan menestystä hankkeelle.
Ensin pitää vettä virrata aika monta litraa Vantaanjoessa ja salliva kannabiskeskustelu avata Mummo-tv-uutisissa ja A-studiossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 09:02

On sanottu että meillä vallitsee huumepolitiikassa konsensus rajoittavan huumepolitiikan suhteen. Kun tietää mihin se konsensus perustuu niin aivan yhtä hyvin voisimme puolustella juutalaisvainoja toisen maailmansodan aikana vallinneella konsensuksella. Kannabiksen kieltolaki perustuu sellaisiin valheisiin ja liioitteluun, ettei se pysy pystyssä muuten kuin sensuroimalla kriittinen mielipide, mihin suomalainen tiedostusvälineistö syyllistyy melkein päivittäin. Tällainen ei ole enää vallitsevien demokratiakäsitysten mukaista. Lähi-idässä tapahtuvat vallankumoukset perustuvat siihen, että valtiovallan pitää perustella väkivallan käyttö kansalaisiaan kohtaan. Muuten valtiovallan legitiimisyys katoaa. Näin on myös huumepolitiikassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 12:14

Onhan se järjetöntä, että yhdistys ei saa toimia lain muuttamiseksi koska lain muuttaminen on vastoin vallitsevaa oikeuskäytäntöä. Kuulostaa hieman kehäpäätelmältä?

Ei kai yhdistysrekisterikään väitä, että tänä ajanhetkenä vallitseva laki on täydellinen, eikä sitä pidä koskaan muuttaman ja yrityskin on täysin moraalitonta? Aika pelottava ajatus, jos vallitsevaan asiantilaan pitäisi vain tyytyä, eikä mitään saisi vaatia muutettavaksi ilman moraalittomaksi leimaamisen pelkoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 12:56

Kirjoitus oli oikein hyvä ja siitä sai hyvän käsityksen maan poliittisesta järjestelmästä. Kun PRH on kuitenkin poliittisten tahojen vallassa ei voi odottaa SKYn saavan ikinä muuta kuin kielteistä vastausta. Kannabis kuitenkin on tarjolla olevista huumaavista aineista se pienin paha...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 13:17

Kiinnostaisi tietää, mitä Anonyymi (1) halusi sanoa sanoessaan: "Puuuh..."
Arvaus: Miksi nuo huumehörhöt ei ymmärrä, että kannabiksen käyttö on väärin, koska se on laitonta. Tai jotain yhtä järkevää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 15:11

SKY on Suomen Kosmetologien Yhdistys, joten tämän niminen yhdistys on jo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 15:16

"Hassua että jonkun päihdeaineen puolesta ihmiset jaksavat kamppailla vuodesta toiseen."

Ei päihdeaineen, vaan sitä käyttävien ihmisten koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Sen puolesta, että ihmiset saavat oikeuden käyttää omaa kehoaan ilman pelkoa. Ihmisten puolesta noitavainoa vastaan.

Huume ei tarvitse puolustajaa, käyttäjä tarvitsee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 15:44

Kirjoitus oli oikein hyvä ja siitä sai hyvän käsityksen maan poliittisesta järjestelmästä. Kun PRH on kuitenkin poliittisten tahojen vallassa ei voi odottaa SKYn saavan ikinä muuta kuin kielteistä vastausta. Kannabis kuitenkin on tarjolla olevista huumaavista aineista se pienin paha...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 17:59

Kannabis on poikkeuksellinen aine sekä päihde- että lääkeaineiden joukossa haittavaikutusten vähäisyydessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 18:24

Maailmaan tuskin tarvitaan lisää laillisia päihteitä. Kannabis ei liity alkoholin tavoin edes länsimaiseen seurustelukulttuuriin. En tue koska en halua yhtään enempää aineissa ajelevaa vatipäätä liikenteeseen. Alkoholisteissakin on jo tarpeeksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 18:36

13:17, ehkäpä hän uloshengitti jotain..? :-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 21:33

Maamme poliittisesta järjestelmästä kertoo paljon sekin, ettei käsittääkseni muissa Euroopan maissa ole mitään PRH:n kaltaisia byrokraattisia esteitä rekisteröidyn yhdistyksen perustamiseksi.

Se jos mikä on oikeuskäsityksen vastaista ja moraalitonta, että lupa toimia täysivaltaisena kansalaisjärjestönä on alistettu oikeuslaitoksen ulkopuolisen tahon valtaan. Käytännössä tämä on mielivaltaista kansalaismielipiteiden hallinnointia.

Suomen vallanpitäjien, ja erityisesti sen vanhemman sukupolven, kuvottava öykkäröinti näkyy ja kuuluu joka puolella. Tällainen neuvostomielinen piiskanheiluttelu saa jo luvan loppua.

Anonyymille klo 13:17: ei ole kohteliasta olettaa tietävänsä toisen mielenliikkeet. Kyllähän "puuh" saattaa olla myös kirjoituksen tueksi ilmaistu turhautunut äännähdys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.3.2011 21:34

Hahaa. Olenko muuten ensimmäinen, joka bongaa otsikosta humoristisen viittauksen "hasispiikkeihin"? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 09:18

Käydään keskustelua unlegitiimisti, jos ja kun asiasta vielä keskusteltava on kunnes legitimiteetit ovat annettu ja kohdallaan, mikäli näiden lain puitteiden aikaansaaminen vielä tuntuu humaanisti oikealta ratkaisulta.

»Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.»
(Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[2])

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 14:36

"Maailmaan tuskin tarvitaan lisää laillisia päihteitä."

Päihteet ovat jo täällä vaikka niiden käyttäjiä ahdistellaan ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan. Aineet eivät tule myöskään katoamaan mihinkään.

"En tue koska en halua yhtään enempää aineissa ajelevaa vatipäätä liikenteeseen. "

Ymmärtänet, ettei käyttäjien kiusaaminen estä ketään ajamasta päihtyneenä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 15:54

"En tue koska en halua yhtään enempää aineissa ajelevaa vatipäätä liikenteeseen. Alkoholisteissakin on jo tarpeeksi."

Niitä vatipäitä on liikenteessä, oli aine laillista tai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 18:36

Ja kannabis ei tee autoilijasta vatipäätä. Aihetta on ihan oikeasti tutkittu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 21:58

Kannabiksen vapauttamiseen tähtääviä toimia tulisi tukea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 04:14

Maanantaina 7.Maaliskuuta 2011.
Yleisen terveydenhuollon ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä ja huomioonotettava viesti : TV-Ohjelma : Yle TV1 klo7:18

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 14:05

"Jos Euroopassa sallitaan puolueet, jotka ajavat lakien muuttamista, seuraava kysymys on, sallitaanko sellaisetkin, jotka ajavat vaikka raiskausten hyväksymistä."
- Tanja Karpela (kesk.)

Soveltuu myös aatteellisiin mielipidevaikuttajayhteisöihin, kuten Suomen kannabisyhdistys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 14:37

"Maailmaan tuskin tarvitaan lisää laillisia päihteitä. Kannabis ei liity alkoholin tavoin edes länsimaiseen seurustelukulttuuriin."

Tuossa on niin paljon soopaa että ihmettelen kuinka se mahtuu kahteen lauseeseen.

Kannabis sattuu olemaan länsimaisen kulttuurin jalostama viljelykasvi jota on KÄYTETTY NIMENOMAAN TÄÄLLÄ EUROOPASSA NOIN ALKAEN NELJÄ TUHATTA VUOTTA. Helvetti että menee hermot teikäläisten typeryyden kanssa, kuin opettaisi vuohia kirjoittamaan.

Ja kannabis todellakin kuuluu eurooppalaiseen seurustelukultuuriin erityisesti nykyään, vaikka sitä ei välttämättä huomaa jos vain huutelee netissä. Tajuatko, että se on suuressa osassa Eurooppaa täysin hyväksytyssä asemassa? Suomi on viimeisiä idiotismin linnakkeita Euroopassa missä asiasta ollaan täysin pihalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 18:54

"Most notably, the two areas of motor control and memory are where the effects of cannabis are directly and irrefutably evident."

Kyllä niistä käyttäjistä tulee vähän zombeja autonratissa.

@14:37
"suuressa osassa Eurooppaa täysin hyväksytyssä asemassa?"

Ei se kyllä ole täysin hyväksytyssä asemassa: laillinen ja decriminalisointi ovat täysin eri asiat, sekä suuressa osassa näistäkin maista, joihin viittaat on hyvin tarkat rajoitukset milloin pössäytteleminen on "epälaitonta".

Ajokortit pois ja valtion valvomat coffee shopit pystyyn. Booyah! Tuhotkoon omat elimistönsä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 23:30

Täyttä asiaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.3.2011 06:19

@ano 18:54

Onnettomuuden todennäköisyyttä kuvataan selvällä kuskilla kertoimella 1 (yksi)

Kannabista nautittuna kerroin eri tutkimuksissa:

Williams et al (1985)......... 0,2
Terhune et al (1992)......... 0,7
Drummet (1994)........... 0,7
Lowenstein and Koziol-Mclain.......1,1

Samoissa tutkimuksissa alkoholilla kertoimet 5 5,7 5,5 3,2

Lisäksi Hunter et al (1998) alkoholi 6,8 kannabis 0.35 molemmat yhdessä =11,5!!!

Älä ainakaan juo alkoholia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.3.2011 22:55

Kaikenlaiset huuhaakerhot ja yhdistykset pitäs ainakin jättää virallistamatta. Miksi niitä pitäisikään virallistaa.
Ja toiseksi, olisi kiva kuulla yksikin järkevästi perusteltu seikka sille, miksi pitäisi sallia enemmän tai vähemmän sekaisin olevien ihmisten eläminen toisten ihmisten kanssa niin, että näiden muiden pitää pelätä mitä moiset sekopäät saavat päähänsä. Ja kyllä, tiedän ettei kieltämällä kaikkea poiskaan saada mutta ei se todellakaan tarkoita sitä, että silloin kaikki pitäisi sallia!
Henkisesti muutenkin sairaita on jo ihan riittävästi, ei tarvittaisi yhtään lisää. Alkoholiinkin pitäisi saada viimeinkin jonkinlainen älykäs suhtautuminen, nyt se on vaan "ei sitä voi muuttaa kun se on aina ollut osa meidän kulttuuria ja paha mielihän siitä tulee jos sitä ei sallita"- tasolla. Ja sitten vielä hyssytellään ja annetaan esimerkiksi onnettomuus- tai muussa sekoilussa liennytystä kunnon kännin takia. Toisinpäin pitäisi olla. Jos nyt taas sitten sitä esimerkkiä pitää ulkomailta hakea, niin esimerkiksi Yhdysvalloissa on osavaltioita joissa saa ajaa kohtuullisen kännissä, mutta auta armias jos aiheutat onnettomuuden. Silloin tulee sellaiset seuraukset että tietää ajelleensa. Näin se pitäisi meilläkin olla, mukaanlukien huumeissa ajelevat!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.3.2011 09:13

En muista mistä luin, mutta erään kyselytutkimuksen mukaan 80% suomalaisista kannattaa kannabiksen kieltolakia. Voiko tämä olla totta. Onko tosiaan 80% suomalaisista a) huumediilereitä b) alkoholiteollisuuteen taloudellisissa sidoksissa c) muutoin kieltolaista hyötyviin tahoihin taloudellisissa sidoksissa tai d) muutoin typeriä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.3.2011 17:18

Nykyinen laki ei toimi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.3.2011 17:38

On todistettu, että ihmiset jäävät helpommin koukkuun alkoholiin kuin kannabikseen. Joten miksei polttelu ole laillista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.3.2011 02:27

Hyvä kirjoitus. Ei muuta kuin oikeusasiamiehelle kirjettä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.3.2011 10:29

" ja toiseksi, olisi kiva kuulla yksikin järkevästi perusteltu seikka sille, miksi pitäisi sallia enemmän tai vähemmän sekaisin olevien ihmisten eläminen toisten ihmisten kanssa niin, että näiden muiden pitää pelätä mitä moiset sekopäät saavat päähänsä"

Mitähän tällä tarkoitit? Pitäisikö enemmän tai vähemmän "sekaisin" olevat ihmiset sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Moraalinen närkästys tässä huume keskustelussa on yleensä se poliittisesti korrekti suhtautumistapa. Mikä niissä kannabiksen käyttäjissä on niin kauhean pelottavaa, ettei niitä voisi hyväksyä osaksi tätä yhteiskuntaa? Ei kannabis ymmärtääkseni tee kenestäkään arvaamatonta sekopäätä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.3.2011 11:02

On tämä mielenkiintoista. Meillä on yhteiskunta, jossa on näitä virastoja ja virallisia tahoja niin että piisaa. Ne on kaikki miehitetty kepsosmuslaisilla. Kepsosmuslaiset käyvät Prismassa ruokaostoksilla. Iltaruoan jälkeen vaimon kanssa lenkillä tai kaveriporukan kanssa vähän urheilemassa. Viikonloppuisin shoppaillaan uutta autoa tai viedään lapset laskettelemaan. Kesäloma menee siinä, kun pykätään uutta siipeä siihen omakotitaloon.

Ne asuu keskiluokan ghetoissa ja huomauttelevat koirankakasta niille asumisoikeusasuntojen huonommille porukoille.

Ne ovat niin lainkuuliaisia, niin lainkuuliaisia. Eivät ne siellä konttorissa (PRH) osaa ikinä kyseenalaistaa omaa laintulkintaansa. Ne miettii sitä lisäosaa siihen oktaloonsa. Lain tulkinta on kuitenkin kaiketi SKY:n pointti (sekä tässä valitusasiassa, että muutenkin.)

Ei tarvitse laillistaa mitään uusia pahoja päihteitä. Kunhan poliisi ja syyttäjä eivät sortuisi ihmisten järjestelmälliseen sortoon. Lain tulkinta on aina se tärkein yksilöön kohdistuva asia. Laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat.

Tosin luulen, että Kannabisyhdistyksen valituskierros tuottaa tällä kertaa tulosta. Olisi vain ollut kiva, että PRH olisi ajatellut asiaa valtiontalouden kannalta ja todennut valitusprosessin kalleuden. No, kepsosmuslainen ei tavallisesti tiedosta omaa osaansa yhteiskunnallisten kustannusten luojana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.3.2011 15:53

Vai on ihmisoikeuksien puolustaminen moraali- ja oikeuskäsityksen vastaista. Ei nyt ihan heti tule mieleen, että olisin koskaan kuullut mitään hullumpaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lara84

11.3.2011 17:30

Niin, Kaliforniassa prop 19 ei mennyt kuitenkaan läpi, mikä oli sinäänsä yllätys, koska osavaltio on persaukinen. Luulisi niiden verotulojen kelpaavan, kun esim. kaupungin työntekijöitä pakotetaan tekemään neljää päivää budjettikriisin vuoksi. Lääkäriltä sen reseptin saa suht helposti kunhan vain osaa sanoa, että vähän masentaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.3.2011 09:59

Ihme juttu tai mentaliteetti meissä suomalaisissa kaikkea kavahtavissa. Joko ollaan passiivisia suorittajia tai passiivisia suorittamattomia; lienee samantekevää kun elämä taittuu muutenkin. Aina tuntuu olevan tuskaista ja aina tuntuu olevan joko niin tai näin, muttei noinkaan.
Missä on "ehkä" ja "ei välttämättä"?
Hyvää tekstiähän on, mutta kommenttia vieläkin enemmän. Itsehän en tietenkään tiedä mistään mitään, mutta omistan silti mielipiteen. Miksei suomessa saa olla tai haluta olla aikuisia kuin politiikassa, jossa kaikkein vähiten ja huonoimmalla huumorintajulla. Onko ihmisille pakko asettaa rajoja ja väkiviinamarkkinoita tarjolle (vain) alkossa koska he eivät kykene eivätkä halua suhtautua asiaan aikuisesti? Siis koska emme tahdo haluta tahtoa haluta edes harkita pelottavia vaihtoehtoja oman päämme ja naapurimme menoksi. Ja mitä sitten?

Minusta olisi mukavaa edes hiukan vaalia jotakin kansalaiskunnioitusta antamalla ihmisille mahdollisuuksia erilaisiin vaihtoehtoihin itsensä leikilliseen kpsyttämiseen, josta ehkä joskus voisi päästäkin viisaammaksi. Nykyisillä malleilla ja yleisen mielipiteenkin rajoittuessa Helsinginsanomiin ja Aamulehteen, voidaan todeta että ehkä Suomi on liian pieni maa markkinoille, ellemme sitten kaikki muuta Helsinkiin.
Tai jotkin muuta muualle.

Suosittelen kaikille lämpimästi Fitz Hugh Ludlow:n "Hashiksenkäyttäjää", jos vaikka hymyä kirpoisi huulille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.3.2011 12:10

Ihme kun hormonien käyttäjät eivät ole alkaneet vaatimaan lääkkeittensä laillistamista, auttaahan se bodaamisessa lihaksen parantumiseen kummasti. Eihän kaikilla hormonien käyttäjät ole agressiivisia. Näistäkin pienellä osalla sekoilevien kohdalla voidaan syyttää kuningasalkoholia, sen kanssa hormoonit saavat tekemään hyvin pieniä laittomuuksia. Alkoholi tulisi siis kieltää ja homonit laillistaa.

THC-aineiden paratiisissa, Hollannissahan saatiin pedofiilipuoluekin pystyyn vuonna 2006. Näiden mielestähän se on rakkauden osoittamista lasta kohtaa, mut he vaan unohtavat sen, että haluaako lapsi saada tämän kaltaista rakkautta. Mikä on enää itsekkyyttä?

En tunne kovin montaa polttelijaa, mutta näistä kahdella cannabis on ollut portti kouluajoista kovempiin aineisiin ja voin kertoa, että heidän lähimmäisillään ei ole ollut helppoa. Tuntemistani sekoilevista hormonien käyttäjistä osa on käyttänyt muitakin aineita, kuin pelkästään alkoholia.. että tällee, pidetää lippu korkeella ja juodaan vaan limua!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.3.2011 00:15

Ja Suomessa ollaan niin kuin ollaan. Muistellaan talvisotaa, saunotaan, syödään makkaraa ja katsotaan asfalttia, kun naapuri kävelee kadulla ohitse. Ihana elämä. Jos ahdistaa, niin aina kannattaa katsoa ''Amarcord''.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.3.2011 18:46

"Ihme kun hormonien käyttäjät eivät ole alkaneet vaatimaan lääkkeittensä laillistamista"

Hormonien käyttö, hallussapito ja hankkiminen *on* laillista. Levittäminen ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.5.2011 15:14

On se vaan alkoholi pahempi kuin kannabis. Tutkittu on ja faktaa löytyy. Ja kuten moneen otteeseen on todettu vuosien varrella, että jos alkoholi keksittäisiin nyt, olisi se korkeammalla huumausaineluokituksessa kuin kannabis.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.2.2012 00:13

Siis vallitsevien oikeus- ja moraalikäsitysten vastaista vai? No huh huh! Olen kyllä huomannut, että aina enenevissä määrin kannabis on hyväksyttyä. Syyt vastustukselle ovatkin aika lapsellisia... Eihän siitä aineesta ole mihinkään suuren osan ihmisten kohdalla. Pientä pöllyä vaan päässä, mutta tosi kevyet efektit. Pienemmät kuin mitä saa aikaan normaalilla meditaatiolla ja mielenhallinnalla, jos niin tahtoo.

Kaikki tämä on niin hupaisaa. Olen kokeillut elämässäni kaikenlaisia huumeita ja myrkkyjä, mutta ilman mitään tarkoitusta provosoida olen sitä mieltä, että viina on karuin. Varmaan joku piri olisi vielä vaarallisempaa, mutta ei kyllä moni muu aine. Kaikki se väkivalta ja julmuus, ja itsetuhoisuus... Viinan käyttö lähtee helposti ihmisillä lapasesta.

Hampun kohdalla eräs asia, jota ei ole ehkä tarpeeksi korostettu on, että sitä voidaan kasvattaa muuhunkin kuin päihdetarkoituksiin. Törmäsin just aiheesta tietoa hakiessani jopa tällaiseen perus kuntosalijunttiin, joka ylistää hampun aminohappoja: http://punttis.wordpress.com/2010/11/20/kiistelty-hamppu/ :D Ihan mahtavaa, että kulttuurit kohtaa.

Itse voisin kylläkin mielelläni nostaa erään eettisen pointin tähän keskusteluun, jota ei tarpeeksi korosteta. Itsehoidon välineenä pilvi on erinomainen. Poltin juuri eilen ystäväni kanssa pilveä, hän ei ollut ennen kokeillut. Hän kärsii kroonisista selkäkivuista, joihin joutuu ottamaan lääkitystä. Kuitenkin vain kaksi ainetta on auttanut ottamaan kivun pois - kannabis ja alkoholi. Viinaa täytyy vetää aika paljon, että hän saisi tuon vaikutuksen aikaan, kannabista sen sijaan riitti pieni määrä. Hän tunsi aineen vaikutuksen alaisena todella selkeästi sen kohdan selässään, josta kipu normaalisti säteilee, mutta ei tuntenut kipua.

Tämä auttoi häntä paitsi niin, että hän sai elää hetken ilman kipua, myös niin, että hänen kuvansa kyseisestä selkävaivasta tarkentui huomattavasti. Normaalisti kivun lähdettä ei pysty paikantamaan, eikä edes osteopaatti ole siihen pystynyt. Nyt ystäväni tietää, missä kohtaa vamma sijaitsee.

On todella epäinhimillistä haukkua tällaista kannabiksen käyttäjää. Kun näin, miten vilpittömän iloinen hän oli kivun kaikkoamisesta, en voi käsittää, miten joku voi vastustaa avun tarjoamista sairaalle. Onneksi muutamissa maissa on tajuttu tämän merkitys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.10.2012 02:46

Siis tää on nii äiä oikeesti :D hyvä kun joku kirjottaa kerranki asiaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi