Suhteet

Löytyi 4 merkintää joulukuulta 2011.

Vaarallinen loma

25.12.2011 12:00
Jos et ole vielä lomaillut uuden kumppanisi kanssa, varo. Brittilehti Independent kirjoitti lomasaitin (sunshine.co.uk) kyselystä, jonka mukaan eka loma sisältää isoja riskejä. Noin 25 prosenttia brittipareista eroaa ensimmäisen yhteisen loman aikana tai pian sen jälkeen.

Tässä tiedoksi kymmenen yleisintä syytä:
Lähes 70 prosenttia dumppasi parin, koska tämä tuijotteli liikaa muita ihmisiä rannalla.
Epäsopiva lomavaatetus sai melkein 50 prosenttia vastaajista kärsimään niin paljon, ettei kestä ajatusta tyylittömästä kumppanista enää lomaakaan.
43 prosenttia oli joutunut lomalle liian pihin kanssa. Kaikista loukkaavimpana oli koettu halvimman mahdollisen ruokapaikan etsiskelyä.
Liika kännäily ei ole kivaa sille toiselle.
Epäkohteliaisuus muita lomailijoita kohtaan ei nosta parisuhdestatusta.
Epäaktiivisuus ja pysyttely hotellialueella on mälsää.
Englantilaisbaarien preferointi, kun kumppani olisi halunnut tutustua paikalliseen anniskeluyksikköön ei oo kivaa. (Älä siis vie kysymättä rakastasi sinne suomibaariin.)
Kuumuudesta valittaminen on niin tyhmää.
Huonot käytöstavat henkilökuntaa tai paikallisia kohtaan nolostuttavat kumppania.
Yksin retkille osallistuminen ei sovi. Pitää olla vähän sosiaalisempi, hei.

Minulla on vain hyviä lomakokemuksia. Mites muilla?

Tagit: britit independent kumppani loma vaarallinen


Tunneoppia

18.12.2011 12:01
Aidon rakkauden viisi välttämätöntä ominaisuutta ovat huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja salliminen. Kohtuullinen määrä näitä on ainoa määrä, jonka aikuinen tarvitsee ja ainoa määrä jonka toinen aikuinen voi antaa, sanoo psykologian tohtori ja psykoanalyytikko David Richo kirjassaan Viisi asiaa joita ei voi muuttaa.

Ihmisten kannattaisi kuunnella tunteitaan. Ne muodostuvat kehossa. Yleensä teemme kaikkemme niiden tukahduttamiseksi, koska pelkäämme meitä sattuvan tai luulemme muiden pääsevän liian lähelle tai nauravan meille. Psyykkisesti ja henkisesti tervettä ihmistä koskettaa se, mitä muille tapahtuu. Tapahtumat vaikuttavat voimakkaasti, tunteet tuntuvat syvällä ja ne uskalletaan näyttää. Järkähtämättömyys ja kylmyys muita kohtaan ei ole tervettä.

Tapahtumat vaikuttavat ihmiseen haitallisesti, jos hän lyyhistyy tunteisiinsa, menettää henkisen tasapainonsa, jumittuu ajatuksiinsa, masentuu tai vaipuu epätoivoon.

Tunteet ovat ruumiillisia reaktioita ja terveitä synnynnäisiä tekniikoita, joiden avulla voimme käsitellä ongelmia ja keksiä uusia ratkaisukeinoja. Richon mukaan askeettisissa perinteissä yritetään joskus hillitä ja laimentaa tunteita. Tästä on haittaa ihmisen terveydelle. Tunteet täytyy kokea. Ne kehittävät ihmisyyttämme. Asianmukainen reaktio menetykseen on suru, joka usein johtaa vihaan, pelkoon ja lopulta iloon. Vasta tunteen täydellistä hyväksymistä seuraa irti päästäminen.

Monet elävät pään sisällä ja yrittävät älyllistää kaiken. Tunteet ovat fyysisiä, niitä ei voi pelkästään analysoida. Tunteiden ilmaisu vain turvallisessa ympäristössä on terve puolustusmekanismi. Tunteita ei pidä käyttää toisen manipulointiin tai viettelyyn. Tunteiden välttelijät eivät saa koskaan tietää, että tunne harvoin on niin rankka kuin mitä etukäteen pelkää. Vain tunteen läpikäymällä siitä voi vapautua. Pelkäämme järkyttävämme toisia, pelkäämme etteivät he rakasta meitä enää, jos olemme uskollisia itsellemme.

Tunteet eivät ole töykeitä, kiusallisia tai epäkohteliaita, vaikka joillekin on niin opetettu.

Mitä pelkäämme? Pelon vastakohta on innostus. Mistä pelkään innostua? Pelko pakottaa meidät tekemään harkitsemattomia valintoja. Pelko on elettävä läpi. Pään pitäminen kylmänä on elävyyden jähmettämistä. Richon mukaan jotkut käyttävät terapiaa, yrttejä tai joogaa raakojen tunteiden välttelyyn. Pelkäämme että tunteet saavat meidät valtaansa, ikuisiksi ajoiksi. Tunteet ovat tilapäisiä, kuten kaikki muutkin asiat elämässä. Tunteet lähtevät, mutta joskus ajatukset jäävät junnaamaan. Kolmen kohdan harjoitus auttaa tässä: myönnä pelko, salli tunne, toimi. Eli älä jää tuleen makaamaan.

On hyvä oppia erottamaan aidot tunteet niiden esittämisestä. Yksinkertaiset sanat kuten surullinen, suuttunut, pelästynyt tai iloinen kuvaavat perustavanlaatuisia tunteita. Seuraavat sanat vaikuttavat nimeävän tunteita, mutta ovatkin itse asiassa arvosteluja siitä, kuinka toiset ovat meitä kohdelleet: petetty, hylätty, torjuttu, pettynyt, nöyryytetty tai eristetty. Tunteiden löytäminen syyttelyn alta auttaa meitä ottamaan vastuun niistä. Tunteet sekoitetaan usein mielentiloihin. Sen sijaan, että sanoisit "tunnen itseni yksinäiseksi", kokeile sanoa "kun olen yksin, tunnen..." Tunteiden ymmärtäminen auttaa työstämään kokemuksia ja käsittelemään niitä.

Oikeutettu suuttumus pyrkii poistamaan vääryyden, viha pyrkii tuhoamaan väärintekijän. Vihaaja on lakannut uskomasta muihin ihmisiin. Aito raaka tunne syntyy aivojen limbisessä järjestelmässä (kuten suuttumus). Viha ja kateus tekeytyvät tunteiksi ja ne sisältävät tunteita, mutta ovat lähtöisin aivojen myöhemmin kehittyneistä osista ja ovat sosiaalista esittelyä.

Yleensä yksi tunne on hallitsevana tietyllä ihmisellä, oletusasetuksena. Se hallitsee tunne-elämää. Jotkut suuttuvat hyvin vähästä, toiset itkevät, osa kuittaa kaiken naurulla. Useimmin tunnettu tunne on pelko. Se on seitsemän kertaa yleisempi kuin muut tunteet.

Psyykkinen terveys mahdollistaa todelliset ihmissuhteet, joissa voi rakastaa ilman pelkoa. Toiset merkitsevät yhtä paljon kuin me. Itsetuntomme on kytköksissä siihen, miten tyytyväisiä olemme omiin kykyihimme, kuin myös siihen, miten vastaanottavaisia muut ovat meitä kohtaan: saammeko rakkautta ja huomiota. Henkisesti kehittynyt aikuinen ei etsi vastausta vaan merkitystä.

Viisaan miehen ajatuksia, en voi kiistää.

David Richo: Viisi asiaa joita ei voi muuttaa. Basam Books 2011.

Tagit: aito keho pelko richo tunneoppia


Ihana blondi

11.12.2011 12:00
Yhdessä tutkimuksessa varmistui kestoväite blondeista. Siis se, että heillä on hauskempaa kuin bruneteilla. Se meni muistaakseni niin, että he ottavat elämän kevyemmin, eikä kukaan odota heiltä samoja asioita kuin tummahiuksisilta naisilta. Vastuunottoa, fiksuutta, ahkeruutta, luotettavuutta, määrätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä ja muuta tylsää. Ja että kyllä, miehet pitävät blondeista.

Tämä taitaa päteä Suomessakin, vaikka meillä on blondihkoja (lue maantienvärisiä) pilvin pimein. Taannoisessa Cityn kyselyssä brunetet voittivat, mutta se on varmaan Eva Longorian ansiota.

Psykiatrian tohtori Mark Sergeant Nottingham Trent Universitystä väittää Independentin mukaan, että blondit viehättävät miehiä, koska blondi muistuttaa lasta. Kaikkien hiukset tummuvat iän myötä ja vaaleus tuo mieleen nuoruuden. Sergeantin mukaan blondeja pidetään myös hauskoina pulisijoina ja vähemmän älykkäinä kuin tummia - ja jotkut miehet pitävät tätä viehättävänä. He uskovat blondin olevan feminiininen ja saatavilla oleva, tohtori selventää.

Samaisen lehden jutussa viehättävyydestä (lokakuu 2010) kerrotaan Kalifornian yliopiston tutkineen miksi miehet pitävät blondeista. Vastaus oli taas vähän kulttuuriantropologiaa (anteeksi antropologit, luin vain johdantokurssin). Miehet ovat oppineet pitämään blondeista, koska heidän terveytensä on helpompi määritellä. Esimerkiksi loiseläimet näkyvät paremmin vaaleassa tukassa kuin tummassa. Samaten anemia, keltatauti, ihoinfektiot ja syanoosi eli hapenpuute (ja sydäntaudin merkki) on helpompi havaita vaaleaihoisella.

Ja miehet pitävät siis tutkimusten mukaan myös vaaleasta ihosta (hus pois sieltä solkusta!) ja etenkin niin, että muiden värien kontrasti ihoon on mahdollisimman suuri. Eli meikkiä silmiin naiset. Teen tästä valistuneen johtopäätöksen ja julistan, että kauneimpia ovat ristiveriset, koska heillä on yleensä sen vaaleahkon tukan lisäksi tummat ripset ja kulmat, eikä mitään yleistä olmilookia. Luonnon anteliaisuudesta meistä tummistakin tulee blondeja viimeistään sitten kun kaikki hiukset muuttuvat hopeanharmaiksi.



Lisää aiheesta: www.uusisuomi.fi...ihde/17947-tasta-syysta-miehet-haluavat-vaalean-naisen

Tagit: blondi ihana pulisija tumma vaalea


Liian miehekäs

4.12.2011 12:00
Monet miehet luulevat naisten etsivän vain alfa-uroksia: mahdollisimman miehekkäitä ja menestyneitä yksilöitä. Useimpien naisten kohdalla tämä on ihan puppua.

Empiiristen havaintojeni perusteella uskon, että vain osa naisista havittelee hyvin maskuliinisia miehiä. Erittäin miehekkäät äijät ovat naisten mielestä vähän pelottavia. Mies voi olla liian komea, liian miehekäs ja varsinkin liian jyrämäisesti käyttäytyvä.

Useimmiten nainen haluaa vierelleen mukavan ja sopivan hyvännäköisen ihmisen. Naiset saattavat kauempaa ihailla miehekästä miestä, mutta olen kuullut monen sanovan, etteivät he halua sellaista itselleen. Nainen haluaa olla suhteen "kauniimpi" osapuoli.

En juuri hämmästynyt luettuani Hesarin artikkelin kalojen parinvalinnasta. Liian seksikkäät uroskalat saattavat jäädä ilman naarasta. Vaikka eläinmaailmassa uroksen koosta ja voimasta on yleensä hyötyä, naaraskaloja haittaa mahtiurosten päällekäyvä kosiskelu. Raaka naarasten liehittely ja tuuppiminen jopa pienentää poikastuotantoa. Kalatytöt stressaantuvat jatkuvasta jahtaamisesta.

Mielestäni sama pätee useimpiin naisiin. Onhan se imartelevaa, jos oikein miehekäs ja komea mies osoittaa kiinnostusta, mutta järjetön puskeminen on piinaavaa. Ehkä lähes kaikkien eläinkunnan (ja ihmis-) naaraiden tavoitteena elämässä on jonkinlainen tasapaino turvallisuuden ja jännityksen välillä. Vahva mies on hyvä kaappaus, jos hän kohdistaa osan voimistaan ulkopuoliseen maailmaan.

www.hs.fi...tus+ei+suosi+liian+seksik%C3%A4st%C3%A4+urosta/a1305550398845

Tagit: liian maskuliininen miehekäs naaras parinvalinta