Löytyi 2 merkintää tagilla komea.
13.3.2011 10:33
Kauniit naiset ja komeat miehet ovat tasapainoisempia, sosiaalisempia, kiinnostavampia, lämpimämpiä, ulospäin suuntautuneempia, seksuaalisempia, herkempiä, huolehtivaisempia, ystävällisempiä, huumorintajuisempia ja vahvempia kuin rumemmat.
Hyvännäköiset elävät täyttä elämää, solmivat onnellisia liittoja ja löytävät mahtavia työpaikkoja.
Ainoa asia missä hyvännäköiset eivät pärjää rumille on vanhemmuus. Kauniit ovat huonompia äitejä ja isiä.
Näin uskoivat koehenkilöt, joiden tuli arvioida kauniiden ja tavanomaisen näköisten ihmisten luonnetta ja elämää.
Voihan olla että hyvä ulkonäkö on merkki loistavista geeneistä, arvioi rakkausproffa Kaarina Määttä.
Vaatimattoman näköistä ihmistä pidetään totisena, epäsosiaalisena ja hankalana.
Yhdessä kokeessa miehiä pyydettiin soittamaan naiselle, jota he eivät olleet koskaan tavanneet. Joillekin miehille kerrottiin, että nainen on kaunis, toisille että nainen on tavallisen näköinen. Kymmenen minuutin puhelun aikana naiset alkoivat käyttäytyä ennakkoluulon mukaan. Naiset joita miehet luulivat kauniiksi puhuivat avoimesti, innostuneesti ja vilkkaasti. Rumina pidetyt naiset puhuivat töykeästi, varautuneesti ja niukasti. Mitä ihmettä?
Tutkijat analysoivat huijattujen miesten puheen laatua ja sisältöä ja huomasivat, että uskoessaan puhuvansa kauniille naiselle miehet olivat sosiaalisia, huumorintajuisia, kiinnostuneita ja seksuaalisesti latautuneita. Miehet viihtyivät puhelimessa, olivat aktiivisia ja käyttivät tehokkaasti ääntään. Oletus random-naisen kauneudesta sai miehet yrittämään enemmän.
Hyvä ulkonäkö saa siis jo kymmenessä minuutissa aikaan myönteistä kohtelua, positiivisia odotuksia ja panostusta yhdessäoloon. Kauniin positiivinen itsearvostus vahvistuu.
Tutkimusten mukaan kauniit ovatkin onnellisempia, pidetympiä, sopeutuvaisempia ja menestyvämpiä kuin vähemmän kauniit.
Pienen poikkeuksen muodostavat nuivasti kauniisiin naisiin suhtautuvat. Joidenkin mielestä kauniit naiset ovat omahyväisiä, itsekkäitä, töykeitä, materialisteja ja kyvyttömiä sitoutumaan yhden miehen vaimoiksi.
Vaatimattoman ulkonäön perinyt on itse asiassa suuri sankari. Hän joutuu kamppailemaan kaikesta hienon luonteen ja kekseliään älynsä avulla. Kumppanin, työpaikan tai jopa kavereiden löytäminen voi olla paljon haastavampaa kuin kauniiksi syntyneillä. Turha enää ihmetellä, miksi jotkut jaksavat satsata niin paljon ulkonäköönsä.
Kaarina Määttä: Rakastumisen lumous.
Tagit: geenit hyvännäköinen kaunis komea
4.4.2010 11:59
Jos naisilta kysytään, millainen mies on kiinnostava, seuraa pitkä lista henkisiä ominaisuuksia: luotettava, älykäs, huumorintajuinen...
Mies sanoo haluavansa kauniin naisen.
BBC kysyi nettisivuillaan, mitkä ovat parinvalinnan kolme tärkeintä seikkaa. Miehet sanoivat, että naisen pitää olla hyvännäköinen. Erityisesti nätti naama vetoaa. Naiset arvostivat rehellisyyttä, huumorintajua, ystävällisyyttä ja luotettavuutta.
Nuoret naiset sanovat painottavansa hyvää ansaintapotentiaalia ja kykyä pitää huolta jälkikasvusta.
Tässä asiassa miehet näyttävät olevan rehellisempiä kuin naiset. Tai ainakin paremmin perillä vaikuttimistaan.
Britanniassa kysyttiin pikadeittailuun osallistuvilta nuorilta aikuisilta kumppanitoiveita. Taas naiset painottivat kunnon miehen litaniaa ja miehet vastasivat etsivänsä kaunista paria. Kuinka ollakaan, tutkijoiden selvitettyä todellisia deittivalintoja, kävi ilmi, että naiset eivät oikeasti valinneet miestä hänen mukavuutensa tai rehellisyytensä perusteella, vaan selvästi preferoivat hyvännäköisiä miehiä.
Noloa?
Naisen kasvojen kauneus ja naisellisuus on monissa tutkimuksissa yhdistetty korkeisiin estrogeenitasoihin ja hyvään hedelmällisyyteen.
Yhtä lailla korkea testosteronitaso on yhteydessä miehen komeuteen. Symmetriset, miehekkäät kasvot ovat merkki hyvästä geneettisestä laadusta. Kun estrogeenipimu ja testosteronikarju tekevät lapsen, tulee siitä terve muotovalio mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Yksi pieni ongelma komeilla miehillä on: naiset eivät kestä heitä kovin pitkään. Naiset valitsevat maskuliinisen miehen mieluiten ovulaation aikana ja seksiä varten. Testosteronimies on tutkijoiden mukaan kova, kylmä, epärehellinen, petollinen ja huono hoivaamaan lapsia. Naisen arki ei tällaisen äijän kanssa muodostu kovin mukavaksi: ei tukea, ei hellyyttä. Lyhyt ilo sängyssä ja vuosia illat yksin nukuttamassa lapsia ja hoitamassa kotia.
Eli puolisoksi ja lasten isäksi kelpaa vähemmän komea, kunhan hän on rehellinen, luotettava ja huumorintajuinen.
Tagit: houkuttava komea parinvalinta pikadeittailu testosteroni