Naisilla on hyvä kyky arvata muiden tunteita - uskotaan ja uskotellaan yleisesti. Neuropsykiatri Louann Brizendinen mukaan naisen iso ruumiintuntemusten alue aivoissa (estrogeenin ansiota tai syytä) varoittaa, kun jokin ei täsmää. Elimistön viestiliikenne kiihtyy aivosaarekkeen, aivokuoren ja hermoston välillä (ennakointi, päättely, kontrolli, negatiivisten tunteiden yhdentäminen).
Pienetkin häikkäsignaalit ulkomaailmasta saavat monen naisen huolestumaan. Asiat eivät ole täysin kunnossa. Joku ei voi hyvin. Hän ei puhu totta, jne.
Tutkimusten mukaan mies huomaa vain 40 prosenttia naisen kasvojen hienovaraisista surun merkeistä, toinen nainen 90 prosenttia.
Naisilla on ilmeisesti enemmän peilineuroneja kuin miehillä. Neurologian instituutissa Lontoon yliopistossa tehdyissä MRI-kuvauksissa annettiin miehille sähköiskuja. Vaimojen piti katsoa operaatiota. Monella naisella aivot reagoivat kuin todelliseen omaan kipuun. Tätä kutsutaan myös empatiaksi.
Luolamiesaikoina herkkyydestä oli hyötyä, väitetään. Ilman naisen tuntosarvia lähti henki sekä naiselta että hänen lapsiltaan. Naisen piti kytätä vaaroja ja pitää isokokoinen miehensä hyvällä tuulella. Muuten äijä olisi lyönyt perheen kuoliaaksi tai häätänyt vaaralliseen viidakkoon. Totta vai tarua?
Joidenkin tutkijoiden mukaan miehen aivot joutuvat tunteita työstettäessä läpikäymään hankalampia prosesseja kuin naisen. Vain vihantunteet kulkevat miehillä aivojen pikatietä ja muut tunteet tekevät ylimääräisiä mutkia kärrypoluilla. Toisen runsaat ilmeet tai naisen itku voivat aiheuttaa miehellä jopa aivokipua ja voimattomuuden tunteen.
Onko tämä aivofaktaa vai taas yksi höpöväite miesten huonommuudesta tunteiden alueella?
Mark Gungorin näkemys miesten ja naisten aivoista:
Blogasin aiemmin liian colanjuonnin turmiollisesta vaikutuksesta spermanlaatuun. Joku älähti, ettei (jossakin lauseessa käyttämäni sana) mieskunto liity mitenkään spermanlaatuun. Eli ylös ja (t)ulos eivät välttämättä liity toisiinsa.
Sekä spermaa että kykyä voi varjella samaan aikaan. Opetustuokio jatkuu:
Mieskunto vaatii pidemmän päälle hyvää fyysistä kuntoa. Lihavuus lisää estrogeeniä kehossa; lihakset ja niiden hankkiminen taas lisäävät testosteronia. Vahva sydänlihas ja vähäiset veressä virtaavat kovat rasvat pitävät kehon johdot ja letkut kimmoisina ja hapekkaina. Hyvä ruokavalio ja hölkkä tai pallon perässä pomppiminen tuovat (henkistä ja) fyysistä vireyttä.
Ulkona oleilu, varsinkin valoisaan aikaan, parantaa mieskuntoa. Aurinko lisää steroideja kehossa. Haluttoman kannattaa lähteä talvella etelään. Aurinkovoiteita ei pitäisi käyttää liikaa, poikalapsille kielletään laittamasta suojakertoimia niiden sisältämien estrogeenien takia.
Tupakointi saattaa heikentää spermaa, etenkin miehillä, joilla ennestään on heikompi laatu. Kiveksiin ja lisäkiveksiin kerääntyy mm. kadmiumia. Tunnetusti rööki myös heikentää keuhkoja sekä sydän- ja verenkiertoelimistöä.
Viina vasta harmia aiheuttaakin, jos sitä juo liikaa. Suomalaisen ruumiinavausaineiston perusteella kohtuullinen 40-80 gramman päiväkulutus lisää spermatogeneesin häiriötä 42 prosentilla miehistä. Alle 40 gramman päiväkännit näyttävät olevan turvalliset lisääntymisen kannalta.
Henkistä puolta ei voi unohtaa. Liiat psyykkiset paineet ja kamala kumppani heikentävät mieskuntoa.